Haastattelimme koulun uskonnon ja psykologian opettajaa, Antti Mattilaa, joka kertoo muun muassa omista inttiajoistaan sekä yleissivistyksen ihanteesta.

• Minkä ikäinen olet?

“Minulla on tänä vuonna itse asiassa juhlavuosi. Täytin 60 vuotta. Olen syntynyt siis vuonna 1960.”

• Kerro vähän opiskelutaustastasi: Mitä kaikkea olet opiskellut? Missä? 

“Kävin kaikki kouluni Helsingissä. Aivan ensimmäisenä olin Lapinlahden kansakoulussa Kampissa. Sieltä pyrittiin oppikouluun ja pääsin Ressuun.”

1970-luvun alussa Helsingin Lyseona tunnettu poikakoulu oli kaikille Ressu Mattilan kertoman mukaan jo silloin, kun hän itse opiskeli siellä.  

“Ressun jälkeen menin Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Sain sieltä myös psykologian opettajan pätevyyden. Yliopistossa minulla oli sivuaineina psykologia ja filosofia. Lisäksi opiskelin tietysti kasvatustiedettä, kun luin opettajaksi.”

• Miksi valitsit juuri nämä aineet? 

“Olen ollut ihan pienestä asti kiinnostunut ihmisten erilaisista maailmankatsomuksista. Ihmettelin pikkupoikana aina sitä, miten voimme muka kaikki olla Aatamin ja Eevan jälkeläisiä. Tietysti myös uskonnot ja kaikki uskontoon liittyvät kysymykset olivat aina kiinnostavia. Yksi asia, josta pidin erityisesti, oli sosiaalietiikka, jota voi opiskella vain teologisessa tiedekunnassa. Siitäkin syystä valitsin teologian.”

• Minkälainen oli 20-vuotias Antti?  

“20-vuotias Antti oli juuri käynyt armeijan. Lähdin sinne suoraan kirjoitusten jälkeen. 20-vuotiaana olin siis jo ylioppilas ja opiskelin teologiaa.”

Kysyimme Mattilalta myös, missä hän oli armeijassa. Hän kertoi olleensa nyt jo lakkautetussa Vaasan rannikkopatteristossa keskiöupseerina eli laskentaryhmän johtajana.

• Miten päädyit opettajaksi? 

“Teologisesta tiedekunnasta valmistutaan yleensä joko kirkon tehtäviin tai opetustehtäviin. En ollut koskaan kovinkaan kiinnostunut kirkollisista tehtävistä, joten opettajan työ oli hyvin luonteva valinta. Valinta tehtiin opiskeluaikana. Silloin teologiselle alalle otettiin pari sataa ihmistä ja opiskelun ensimmäisenä talvena pyrittiin opettajakoulutusohjelmaan. Eli siis tiedekunnan sisällä piti pyrkiä opettajakoulutukseen ja pääsin sisään.”

Mattila kertoi, että opettajalinjalla valittiin sivuaineeksi historia tai psykologia. Itse hän valitsi psykologian, koska se kiinnosti enemmän. Lisäksi valintaan vaikutti se, että uskonnon ja psykologian yhdistelmä oli yleisempi, joten virkoja oli enemmän.

• Mikä on parasta opettajan työssä? 

Mattila kertoo, että parasta työssä on ollut vapaus tehdä työtä tietyistä raameista huolimatta. Hän pitää siitä, kun saa opettaa haluamallaan tavalla. Hän pitää myös siitä, että saa tehdä ratkaisuja työnsä sisällön ja materiaalien suhteen. Mattila nostaa esille, että pitää vuorovaikutuksesta luokassa, jos se toimii.

• Terveisiä Järvenpään lukion opiskelijoille? 

Mattila mietti terveisiään jonkin aikaa ja lopulta päätyi melko syvälliseen vastaukseen:

“On tärkeää pitää kiinni koululaitoksen perusperiaatteista ja yleissivistyksen ihanteesta. En pidä siitä, että ihmiset nähdään suorittavina koneina. Haluan, että ihmiset eivät suostuisi oravanpyörään ja pakkotahtisuuteen. Kun elämänvalintoja ei tehdä väkisin liian aikaisin, kaikki löytävät oman polkunsa ajallaan. Nuorena olemiseen kuuluu erilaisten polkujen kokeilu ja koulun ulkopuolinen elämä.”

“Yleissivistyksen ihanne on, että vaikutteita saa muualtakin kuin koulusta. Oma juttu on hyvä löytää, mutta ei ole tiettyä sääntöä sen löytämiseen. Itseään täytyy etsiä, ja milloin muulloin itseään etsisi kuin lukioaikana.” 

Kirjoittaneet Kata Savolainen ja Siiri Pitkänen

Haastattelimme koulun pitkäaikaista äidinkielenopettajaa Markus Linnasta, joka kertoo lukemisen merkityksestä ja omasta taustastaan. Hän kertoo muun muassa tiestään opettajaksi, matkustelusta ja siitä, miten lukio sujui.

• Minkä ikäinen olet?

“Vuonna 66 syntynyt, että se tekee 52 nyt ja täytän kesällä 53”

• Minkälainen perhe?

Tänään aloin miettimään sitä ikääntymistä ja olen miettinyt sitä ikääntymistä viimeiset 20 vuotta. Minun tyttö täyttää 30, hän on hissan maikka Lahdessa. Poika on 93 syntynyt, pitää oikein laskea lastensa ikiä. Mitäs se nyt täyttäisi? 26. Hän on nörtti valitettavasti, ne geenit ei taas ole tullut minulta, jotain tietotekniikkaa.

• Onko lemmikkejä?

Ei ole, minulla oli pienenä kolme marsua. Se on minun lemmikki historiani ja olen seurustellut useamman naisen kanssa, joilla on ollut koiria. No tällä hetkellä en seurustele ja ei ole koiriakaan.

• Miten päädyit opettajaksi?

Otan vähän pidemmän polun, lukiossa innostuin ykkösellä äidinkielestä. Mulla oli aika villi yläaste nuoruus, niin kävin sen jälkeen 10 luokan ja sitten mikä oli hemmetin hyvä jälkikatsaus, että ehdin vähän rauhoittua. Tapasin lukiossa Mantereen Kimmon, joka oli tällainen karismaattinen tyyppi ja josta tuli runoilija, mutta hän oli innostunut kirjoittamaan ihan sikana. Ja jotenkin tunnistin, et on sellaisia tyyppejä, jotka tavallaan innostavat ihmisiä ympärillään ja tajusin et toi vois olla minun juttuni ja senkaa hurahdettiin lukemaan. Pääsin abivuoden jälkeen Lahden Etelä-Suomen Sanomiin kesätoimittajaksi ja siinä vaiheessa luulin et musta tulisi toimittaja. Kesätoimittajan hommassa huomasin, että minua kiinnostaa enemmän se teksti. Siellä oli yksi Laura kesätoimittajana, joka sano olleensa suomenkielenpääsykokeessa ja sitten minulle tuli sellainen hetkinen et, jos minua kiinnostaa enemmän kieli ja kirjallisuus niin kuin tekstit tekstinä ja kun tämä asia tuli esille oli myöhästä pyrkiä tänä vuonna mihinkään ja niin ajattelin vuoden päästä pyrkiä ja pari vuotta ehti mennä kirjotuksista ja sitten hain opiskelemaan ja pääsin useampaakin paikkaan mutta Helsinkiin menin.

• Matkusteletko paljon? Onko lempimaata?

Englanti on se juttu. Saman tien teki mieli sanoa, etten hirveästi matkustele, mutta viimeisen viiden vuoden aikana se on vähän herännyt. Olen aina jotenkin fanittanut englantilaista kulttuuria ja musakulttuuria, ja olen miettinyt, kun kaikki muut menee sinne ja tänne, kaikkiin eksoottisiin paikkoihin, niin miksi en voisi antaa itselleni lupaa mennä aina Lontooseen. Olin myös kerran teidän ikäisenä kesätöissä Lontoossa. Mutta en minä hirveästi matkustele ja nykyään menee rahaa noihin kitarahommiin, niin ei paljon rahaa ole matkusteluun.

• Mitä sait YO-arvosanoiksi?

Päästötodistuksen keskiarvo oli 8. Kirjotin neljä ainetta ja kaikista sain L:n, ne oli silloisia L:iä tietysti. Meni tosi yläkanttiin tietenkin. Ruotsinkielessäkin menin kielisaliin opiskelemaan ja opiskelin alusta asti kaikki asiat. Minä ymmärsin, että se oli kielipeliä ja että piti nähdä se vähän niin kuin pelinä.

• Kerro musikaalisesta taustastasi.

Beatles oli tosi lähellä nuoruudessa ja suomirokin kultakaudessakin olin mukana. Levyjäkin tuli osteltua. Musiikkia kuuntelin paljon ja kitara on ainoa soitin jota soitan. Aikoinaan oli harvinaista, että olisi käynyt kitaratunneilla.

• Paras muistosi?

Tähän vois sanoa lapset tai jotain semmoista, mutta varmaan hassuin muisto oli, kun kaikki varmaan kävelee unissaan, niin asuttiin kerrostalossa ja havahduin hereille oven ulkopuolelta. Pimpotin ovikelloa, eikä äiti kuullut. Hänellä oli silloin jo aika huono kuulo. Sitten tuli semmoinen fiilis, että “jes”, nyt voin tehdä sen minkä olen aina halunnut tehdä. Kiipesin kahdeksan kerrosta parvekkeita pitkin omaan kotiin. Olin ihan tiloissani ja menin koputtamaan äitiä olkapäälle, eikä hän sitten saanut unta loppuyönä. Ajattelin sen itse vaan urheiluna ja se oli tosi siistiä silloin.

• Terveisiä opiskelijoille?

Lueskelemisen pitäisi olla se elämäntapa, se mahdollistaa niin paljon asioita. Lukeminen, kirjottaminen ja kaikki helpottuu. Teksteistä tulee kiinnostavia ja omaäänisiä. Kannattaa lukea paljon erilaisia tekstejä, lueskella niitä.

Alunperin kirjoittanut Samuel Kurhela ja Minttu Hummelholm

Millaista musiikkia kuuntelee Juho Vanamo? Millainen yhteys on Juholla ja pianonjalalla? Entäpä kuka on August Saarinen? Esimerkiksi näihin kysymyksiin vastaa musiikinopettajamme Juho. Ennen lähtöään uusille vesille, hän kertoo matkastaan musiikinopettajaksi sekä ajastaan Järvenpään lukiossa. Minkä kappaleen Juho tahtoo jättää meille muistoksi?

• Mitä olet opiskellut, missä ja milloin?

Mä en ole edes valmistunut vielä miksikään – paitsi tietenkin ylioppilaaksi vuonna 2007 ja myöhemmin Turun konservatoriosta niin sanotuin muusikon ammattipaperein vuonna 2009. Ja nyt tarkoituksena olisi saada paperit ulos Sibelius-Akatemialta alkuvuodesta 2019. Valmistun siis musiikinopettajaksi Sibelius-Akatemian musiikinkasvatuksen osastolta.

• Miten päädyit opettajaksi? Kauan olet toiminut opettajana?

Se on hiukan sattumankauppaa. Mulla oli jo paikka Turun yliopistoon opiskelemaan ranskan kielen kääntämistä ja tulkkausta. Olin myös tehnyt avoimessa yliopistossa kirjallisuustieteen opintoja. Äidinkieli kiinnosti kovasti. Pianonopettaja oli sanonut mulle Turun konsalla, että hän vois nähdä mun persoonani Sibelius-Akatemian opiskelijoiden kahvilassa – eli ei niin, että ois kykyjä muuhun, mutta että sopisin sinne kahvilaan. Ehkä Liisa tarkoitti kuitenkin, että mä muutenkin soveltuisin hyvin musiikinopettajan hommaan. Lopulta joku mun kavereista sanoi talvella 2009, että hae nyt. Hain, ja satuin pääsemään!

Oma opettajaidentiteetti on kehittynyt vasta pikkuhiljaa opintojen myötä. Muusikkous elää yhä vahvana, ihan kuten kaikilla musiikinopettajaksi opiskelevilla. Koulussa tuntui, että ainakin aluksi kaikki haaveilivat siitä, että saisivat tehdä ja esittää omaa musiikkia – ei niinkään siitä, että jes, pääsisinpä ala-asteelle opettamaan musiikkia. Viimeisen kolmen vuoden aikana on tullut sellainen olo, että mä olen musiikinopettaja – vielä enemmän kuin muusikko. Olisin vastannut ehkä toisin päin noin kolme vuotta sitten.

Järvenpään lukio on ollut mun ensimmäinen pidempiaikanen pesti, ja täällä tulee nyt kaksi vuotta täyteen. Sitä ennen olen tehnyt satunnaisesti sijaisuuksia eli pyörinyt enimmäkseen eri lukioissa opettamassa. Sen lisäksi mulla on ollut piano-oppilaita jo ennen kuin muutin Helsinkiin, eli kymmenisen vuotta sitten. Toivon todellakin jatkavani opettajana, ja täältä [Järvenpään lukiosta] on hyvä mennä eteenpäin.

• Juho, miksi valitsit musiikin?

Varmaan sen takia, että se herättää niin paljon tunteita. Jaksan edelleen innostua siitä. Oma musiikinopettajani ikään kuin avasi koko musiikin maailman. Olin tietysti soittanut pianoa ja muuta, mutta kyseisen opettajan avulla vasta todella ymmärsin, miten paljon musiikista voi ammentaa omaan elämään. Samalla tavalla haluan itse opettaa sellaisillekin ihmisille, jotka eivät välttämättä ole musiikin kanssa tekemisissä, että he voivat saada musiikista samanlaisia hienoja kokemuksia ja sisältöä omaan elämäänsä. Puhunkin opiskelijoille ”elämänsisältökursseista”. Musiikissa on jotain tavoittelematonta, tällaisen arjen ja maallisen ahertamisen ulottumattomissa olevaa. Mutta lähtökohtaisesti varmasti valitsin musiikin, koska se on herättänyt mussa niin isoja tunteita.

Kuvat: Tuomas Härmä

• Onko sulla lempiartistia?

Oon tehnyt duunia esiintyvänä muusikkona niin paljon, että täähän on täysin mahdoton kysymys! Lempparit vaihtuvat vuodenaikojen ja fiiliksen mukana. Mä oon ollut klassisen musiikin nörtti, ja myöhemmin olin isoveljen vaikutuksesta Nirvanan ja muun grungen fani. Sitten tuli sellainen vaihe, että piti opetella tuntemaan jazzia. Mulla on pitkä kuorotausta, ja jossain kohtaa havahduin siihen, että kuuntelin pelkästään erilaista kuoromusaa.

”Mä lasken nyt kolmeen, niin sano sitten eka, joka tulee mieleen!”

Mun mielessä on sellainen suomalainen bändi kuin Sydän sydän. Multa jäi niiden keikka väliin, kun olin kipeänä, mutta sanotaan, että just nyt vaikka Sydän, sydän. Tietyssä mielessä omien ystävien tekemä musa on monestakin syystä kulkenut elämän varrella mukana. Ja sellainen varmaan, jonka voisin mainita, on Vesku Loirin 70–80-luvun vaihteessa tekemät Eino Leino -levytykset. Ne ovat mulle suomalaisen ilmaisevan musiikin peruskiviä. Ihan uskomattomia levyjä, ei pelkästään edes sen takia, että Loirilla oli vielä siinä vaiheessa ääni kunnossa, vaan myös niiden sovitusten ja hyvin, hyvin omintakeisen saundimaailman takia. Plus sitten tietysti Leinon runot – ne on niin hienoa suomen kieltä, niin laulettavaa kamaa. Ihan uskomattomia tekstejä.

• Kuka on August Saarinen?

No Augusthan on hyvin sekava hahmo. Tai aloitetaanpas alusta.

August Saarinen on siis nuori turkulainen aloitteleva rahaton laulaja, amatööri, joka on köyhä ja kokee painetta siitä, että hänen pitäisi menestyä. Hän tavoittelee tähtiä kuten idolinsa Olavi Virta, jopa siihen pisteeseen, että eräällä junamatkalla August lukiessaan Olavi Virran elämäkertaa sekoaa ja itse asiassa alkaa kuvitella olevansa Olavi Virta.

Siinä kohtaa kun August Saarinen sekoaa ja luulee olevansa Olavi Virta, hän alkaa keräämään ympärilleen orkesteria, joka koostuukin nykypäivän moderneista muusikoista. Olaksi itseään luuleva August tarjoaa Olavi Virran perinteisiä melodioita soittajille, mutta perinteisiin versioihin kyllästynyt 2000-lukulainen orkesteri sovittaakin Virran musiikin täysin uusiksi sen alkuperäisten melodioiden pohjalta. Näyttämöllä orkesteri aina hieman ivailee 50-luvussa elävälle solistilleen, joka kulkee täysin omissa maailmoissaan. Ja se oli Augustin tarina. Eli toisin sanoen lavalla on, kun lehdistölle esitellään tätä ideaa, solistina Juho Vanamo, joka on August Saarinen, joka luulee olevansa Olavi Virta. Käydään läpi näitä Olavi Virran elämänvaiheita ja sitten myös sen oman bändin syntyhistoriaa. Me modernisoitiin tosi rankalla kädellä Olavi Virran tuotantoa.

Idea lähti aikoinaan siitä, kun olin aloittanut opiskelut ja mun pianistiystävän kanssa vietettiin opiskelijailtaa ja olin just ostanut Olavi Virran jonkun levyn. Olin ostanut sen sillä ajatuksella, että pitääpä taas laajentaa musiikkimakua. Totesin sen olevan tosi hyvää musiikkia ja mietin, miksi tästä ei ole tehty mitään. Miks niitä kappaleita ei ollut sovitettu uudelleen? Se on uudelle sukupolvelle tuntematonta, unohdettua, hienoa musiikkia, jonka voisi nostaa uudestaan esille. Todettiin, että kun kerta kukaan muu ei ole tehnyt, niin tehdään me. Koottiin ystävistä semmoinen noin kaheksanhenkinen bändi, jonka kanssa keikkailtiin aktiivisesti viisi vuotta, levytettiin kaksi albumia ja tehtiin yksi kesäteatterirupeamakin.

Meidän konserttikokonaisuudet olivat draamallisia esityksiä. Mä kirjoitin niihin kässärin, ja siinä oli sellaista kommunikointia yleisön kanssa ja tietysti musiikkia. Se oli erittäin antoisa mutta myös raskas projekti.

• Kertoisitko joitain muistoja tältä kahdelta vuodelta Järvenpään lukiossa?

Mun muistot liittyvät pitkälti omaan sohellukseen sekä tietenkin teihin opiskelijoihin. Täällä on loistava kollegio, mutta ne, joiden kanssa mä teen töitä, olette te. Kommelluksista mulle tulevat mieleen ainakin mun päivittäiset säädöt taulutussien kanssa. Ne ei toimi ikinä! Opetan aika intuitiivisesti: mulla tulee mieleen joku juttu, ja sitten huomaan, että unohdin sanoa siitä. Etsin tussia, eikä niitä ole koskaan missään. Tai sitten kun on, ne ei toimi. Ja kaiken lisäksi kun mä etsin niitä, potkaisen aina joko pianonjalkaan tai pianon tuoliin. Ja tämä toistuu vähintään joka toinen päivä. Mä luulen, että jengi tunnustaa tällaisen tapahtumisen.

Hyviä muistoja ovat ehdottomasti kaikki ne kerrat, kun huomaan oppilaiden kiinnostuvan ja heidän asenteidensa olevan kohdillaan. Eli useat sellaiset hetket, että on itsekin tajunnut homman toimivan. Niistä on parhaat muistot.

Meidän isosta Tuntematon-näytelmädraamasta on myös hyviä muistoja. Se oli itselle ensimmäinen kerta, kun olin vastuussa musiikkipuolesta, varsinkin äänisuunnittelupuolesta. Se kun ei ole mun alaani ollenkaan, kun en ole varsinaisesti erikoistunut siihen. Se oli ihana projekti niiden opiskelijoiden kannalta ja opettavainen projekti itselle tekemisen kannalta. Toinen tällainen juttu on mun ensimmäisten yo-juhlien miksaaminen ja järjestäminen: ne hikiset tassut, kun mietti, että toivottavasti nyt ei mikään laite lähde pörisemään, kun mä oon sijaisena enkä tunne ketään ja tää on jännittävä tilanne. Olin ollut koululla vasta nelisen kuukautta. Nää muistot tulevat nopeasti mieleen. Ja ainiin, meidän laulukurssilaiset lauloivat tänä vuonna mulle hienon molliterssin!

Mä en ole kertaakaan ollut töistä pois. Oon tehnyt jokaisen tunnin, mikä mulle on annettu. Ja mukavaa tässä on se, että vaikka aamulla oliskin väsyttänyt, niin itse asiassa se, mitä mä oon ollut tulossa tekemään, ei ole koskaan ollut sellanen “hitto kun mun pitää tänään vetää joku kurssi, jota mä en haluaisi” tai että “tylsää, kun meillä on tyhmä aihe” tai muuta. Eikä kertaakaan ole ollut tyhmää ryhmää. Haastavia ryhmiä on aina, mutta ei ole ollut sellaista, että olisi tuntunut, etten mä pystyisi siihen. Niitäkin varmaan tulee, kun opettaa, mutta täällä ei ole ollut sellaista.

• Minkä kappaleen haluaisit jättää opiskelijoille muistoksi?

Tää oli ehdottomasti vaikein kyssäri kaikista. Katsoin kaikkia mun vanhoja Spotify-listoja ja mietin, haluanko mä, että tässä kappaleessa on muistoksi jokin opetus, vai haluanko mä sen muistuttavan siitä, millanen tyyppi mä olen. Vai haluanko mä, että se on musaa, joka mun mielestä vaan on parasta musaa, mitä on olemassa. Sitten mä päätin, että haluan sen olevan jotain, mikä kuvaa mun elämänasennetta ja tekemistä.

Mulla oli muutama vaihtoehto ja päädyin Loirin ekalta Eino Leino -levyltä sellaiseen biisiin kuin Laulajan laulu. Se on tietynlainen ylistys elämiselle ja sille, ettei ole vääränlaista elämää. Se kertoo siitä, että kun meidät lopulta punnitaan, elämät ovat vain erilaisia – kunhan tavallaan jotenkin tiedostaa, että millattiin haluaa elää. Siinä musassa on monta juttua: Leinon tekstit, ne sovitukset, Loirin tulkinta ja kaikki. Lisäksi musta tuntuu, että tämä biisi yhtä aikaa kepeydessään ja vakavuudessaan kuvaa mun yleistä olemusta aika hyvin.

En, enhän muuta ma tahdokaan
kuin laulaa, laulaa, niin laulaa,
kun laulut mun helkkyvät rinnassain
ja pyrkivät pitkin kaulaa.

Mitä voin minä sille, jos maailma
vain mulle se virsinä helkkää,
jos rytmejä on ilot ihmisten
ja surut on sointua pelkkää.
Eino Leino, Laulajan laulu  / Vesa-Matti Loirin laulamana

• Mitä terveisiä haluaisit lähettää opiskelijoille?

Mä en oikein usko, että on olemassa jotain ehdottomasti oikeaa tai väärää tai hyvää tai pahaa. Mun mielestä ihmisten ei pidä antaa liikaa neuvoja toistensa elämään. Mun terveiset olisi ehkä, että oppikaa tuntemaan itsenne. Tulkaa tietoisiksi siitä, mitkä asiat ovat teille merkityksellisiä ja miten priorisoitte asioita. Miettikää, mikä on teille tärkeää, ja sen mukaan vaalikaa asioita. Mä uskon, että sitä kautta me löydetään asioita, jotka tekevät meidät onnellisiksi, ja onnellinen ihminen ei tuota hyvää pelkästään itselleen vaan myös ympärilleen. Jokainen löytää oman onnensa varmasti eri jutuista, mutta mun mielestä olisi tärkeää, että tuntisi itsensä ja osaisi sanoa, miksi tietyt asiat ovat itselle tärkeitä. Olisi hyvä, että pystyisi menemään sen verran syvälle itsessään, että kykenisi lähestymään elämän olennaisia juttuja sitä kautta. Ne on mun terveiset.

• Haluaisitko sä soittaa meille jotain?

Joo, soitan teille Ravelin G-duurikonserton hitaan II-osan. Se on hienointa musiikkia, mitä on!

Musiikinkäytävän oma Juho lähtee Järvenpään lukiosta uusille apajille marraskuussa 2018. Kiittää ei kai voi tarpeeksi – kahden vuoden yhteisen matkan aikana Juho on ehtinyt innostamaan, opettamaan, auttamaan ja neuvomaan lukuisia opiskelijoita niin musiikin että elämän saralla. Järvenpään lukion opiskelijat yhdessä opettajien kanssa toivottavat haikein, mutta kiitollisin mielin Juholle kaikkea hyvää tulevaisuuteen.

Kiitos, kiitos, KIITOS!

Alunperin kirjoittanut Matilda Oksanen

Tiedätkö, kuka on koulumme kuvataiteen opettaja Tea Lindroosin suosikkitaiteilija? Oletko kiinnittänyt huomioita hänen tatuointeihinsa ja miettinyt, josko niiden takana olisi mielenkiintoisia tarinoita tai merkityksiä? Kävimme haastattelemassa Teaa selvittääksemme vastaukset esimerkiksi näihin kysymyksiin.

• Miten päädyit opettajaksi?

Ei ole ikinä ollut nuorena sellaista “musta tulee kuvataiteen opettaja”-fiilistä, ennen kuin menin taikkiin ja päätin tehdä pedagogiset opinnot. Enemmän on ollut se, että visuaaliselle alalle. Olen käynyt kuvataiteilijan perustutkinnon ja sen jälkeen mennyt taideteolliseen korkeakouluun ja funtsinut, että mistä saisin työpaikan. Olen toiminut kuvataiteilijana ja freelancerina rinnalla koko ajan, ja nyt mä olen täällä.

• Milloin tiesit haluavasi taidealalle?

Luin just jotain vauvakirjoja, niin siellä lukee, että musta tulee kampaaja tai dinosaurus. Mulla oli se tosi pitkään, että haluan olla parturikampaaja. Nyt oon miettinyt, että kyllä mä senkin haluaisin joskus opiskella, että voisin itse värjätä hiuksia vaikka. Mutta kyllä se siinä yläasteella on vakiintunut se homma, että haluan taidealalle.

• Haluatko jatkaa opettajan töitä vai tehdä vielä jotain muutakin?

Haluan jatkaa, mutta tietysti haluan tehdä myös muutakin. Varsinkin kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin opettajana on kauhean tärkeää, että on aina ajan tasalla ja hallitsee tämän alan, joka on niin laaja ettei sitä edes käsitä. Sen takia haluan koko ajan kouluttautua ja löytää uusia välineitä sekä kehittyä.

• Kuka on lempitaiteilijasi?

Niitä on liikaa. Jos mietin taidehistoriaa, niin aina on ollut Frida Kahlo sellainen fanituksen kohde. Ehkä aiheiden vuoksi ja sen, mitä hän on omassa elämässään tehnyt naisena ja taiteilijana. Marina Abramovic on myös yksi ihailun kohde.

• Kumpaa tykkäät tehdä enemmän, mediapuolta vai traditionaalista kuvaamataitoa?

En jaottele niitä. Ne kävelee käsi kädessä. Enää ei ole sitä, niin kuin silloin kun lähdin opiskelemaan kuvataidetta, että mummo kysyi multa tuleeko musta muotokuvamaalari vai maisemamaalari.

• Onko tatuointiesi takana merkityksiä? Entä oletko suunnitellut ne itse?

Kaikki on itse piirtämiä, paitsi muotokuva. Ei millään niistä mitään hirveän suurta merkitystä ole, mutta niissä on joitakin sellaisia symboleja ja visuaalisia elementtejä, joista mä tykkään tai jotka kertovat mun aatteista tai ideologioista siinä hetkessä. Sehän niissä hauskaa onkin, että kun ensimmäiset on jostain seitsemäntoista kesäisestä, niin niitä on mukava miettiä sellaisella historiallisella katseella.

• Parhaita muistoja opettajana?

Apua, niitä on niin paljon. Joka kevät on kiva, kun on vuosinäyttely ja yksi ryhmä kasvaa vähän niin kuin aikuisiksi, ja vuosi on paketoitu siihen yhteen tapahtumaan. Sitten tietysti kaikki erityisprojektit, kuten Italia- ja JUST-projekti. Vaikka tää jokapäiväinen töttöröinti on myös ihan hauskaa; joka päivä on vähän erilainen.

• Terveisiä opiskelijoille?

Älkää ressatko. Se elämä kantaa kuitenkin, vaikkei nyt tietäisi täsmälleen mitä haluaa tehdä. En mäkään tiedä, mitä mä teen vaikka 20 vuoden päästä, kun aikaa on. Niin ressi pois ja antaa elämän kantaa.

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki ja Katri Lempiäinen

Oletko koskaan pohtinut mikä on koulumme filosofian, elämänkatsomustiedon ja uskonnon opettajan Jani Tiirikaisen elämänfilosofia tai lempilainaus? Tai miten hän päätyi opettajaksi? Oletko tietoinen hänen goottijuuristaan? Näistä asioista haastattelimme Jania, ja lisäksi saimme tietoa muun muassa siitä, miten Jani nauttii kahvinsa. 

• Miten päädyit filosofian ja uskontotieteiden opettajaksi?

Aikas paha kysymys… Mikään ei oikein kiinnostanut niin paljon lukiossa. Olin onnekas, sillä minulla oli hyvät ja motivoivat opettajat kyseisissä aineissa, mikä sitten lisäsi intoa niihin. Päädyin sitten opiskelemaan samoja aineita yliopistoon, mutta en ajatellut ammattia opiskeluissa vaan enemmänkin sitä omaa mielenkiintoa. Lopulta piti sitten miettiä sitä ammattiakin, ja niimpä kävin pedakogisten opintojen soveltuvuuskokeessa ja pääsin läpi.

Itselläni kävi oikeastaan aikamoinen onnenkantamoinen kun hain töitä opettajaksi. Olin silloin töissä postissa, ja tein Helsingin suomalaiseen yhteiskouluun avoimen hakemuksen postin työkoneella. 10 minuutin päästä puhelin soi ja minua pyydettiin haastatteluun. Haastattelusta kävelinkin sitten pois työsopimus kädessä. Siitä on nyt yksitoista vuotta. Olen sitä mieltä että elämässä tapahtuu asioita, ja välillä on onnea matkassa. Tykkään ajatella, että kivoja asioita tapahtuu yritteliäille ihmisille.

Vaikka emme kysyneetkään Janilta mitään kahvista, on se suuressa osassa hänen elämässään. Janin lempikahvi on tuplaekspresso.

• Mitkä YO-arvosanasi olivat kyseisistä aineista?

Silloin ei ollut ainereaalia, vaan sai eteen kaikkien reaaliaineiden kysymykset. Tulihan siinä vastattua sitten niihin filosofian, uskonnon ja psykologian kysymyksiin. Sain niistä E:n, mikä oli myös YO-kokeitteni yleisarvosana. Sellaista ylempää keskivertoa.

• Mikä on opettajanurasi paras muisto?

Jaa… Tota pitää oikeesti miettiä. Tohon pitäisi varmaan ottaa kaksi erilaista kulmaa: mitä on omalla uralla saavuttanut ja mitä on saanut aikaan muissa.

Oman uran kohokohta olisi varmaan se, että minut valittiin tänne töihin. On vaikeaa nostaa esille mitään yhtä tapahtumaa, mutta yksi tärkeimmistä on kyllä viime syksyn ylppärit. Tuli niin ylpeä olo kun oppilaat menestyvät niin hyvin. Tuntu siltä, että on jotain tehnyt oikein, kun oppilailla oli niin hyvät arvosanat.

Kuvassa näemme parrasta haaveilevan Janin.

• Mikä on elämänfilosofiasi?

Tää on nyt varastettu, eihän mulla hirveesti omia ajatuksia ole. Varastan tämän siis Frank Martelalta:

”Yritän tehdä itselle merkityksellisiä asioita tekemällä itseni merkitykselliseksi muille.”

• Mikä on lempilainauksesi ja miksi?

Niitä on paljon, vaikea valita jotain mikä olisi ylitse muiden. Ehkä kuitenkin Sokrateen ”tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoinen” on sellainen, mikä tiivistää hyvin kaiken.

”Tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoinen”

• Mitä sanoisit menneisyyden goottiminällesi?

Varmaankin sanoisin, että älä ole noin -nyt tulisi kirosana- dramaattinen, kaikki menee vielä ihan hyvin. Älä ota ittees noin vakavasti. Et ole tunteesi etkä ajatuksesi.

• Terveisiä opiskelijoille?

Kyllä on. Olkaa uteliaita. Älkää urautuko liian varhain, vaan opiskelkaa laajasti kaikkea mikä kiinnostaa. Älkää pelätkö liikaa mitään yhteiskunnallisia realiteetteja tai uhkauvia. Jos tekee kunnolla, niin minulla on vahva usko että kaikki menee hyvin. Älkää pelatko liian turvallisesti, seuratkaa omia intressejä.

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen ja Matilda Oksanen

Tiesitkö, että koulumme maantiedon ja biologian opettaja Ville Leppäniemi on nähnyt ensimmäisen pyydystetyn varsieväkalan ja että hän tahtoisi matkustaa Brasiliaan?  Oletko miettinyt, miten hän päätyi opettajan ammattiin tai mitä arvosanoja hän sai opettamistaan aineista YO-kokeissa?Näistä asioista haastattelimme Leppäniemeä koeviikon kiireiden keskellä, ja saimme paljon mahtavia vastauksia sekä sisäpiirin tietoa hänen elämästään.

• Miten päädyit biologian ja maantiedon opettajaksi?

Opiskeluihini liittyi tutkimusharjoittelu, joka tehtiin tutkimuslaitoksessa. Olin vuoden ajan Paltamossa, Kainuussa, harjoittelemassa ja siellä juteltuani tutkijoiden kanssa tajusin, että minusta ei ole tutkijan katakombeihin tutkimaan Exceliä päivät pitkät. Tutkijan työssä on myös aika lailla oma rahoitus, ja minä halusin kapeamman mutta ehkä pidemmän leivän. Päädyin siitä syystä valitsemaan opettajan hommat.

• Mitkä YO-arvosanasi olivat opettamistasi aineista?

YO-kokeissa… Pitäisi käydä katsomassa tuolta kassakaapista rehtorilta. Silloin ei ollut ainereaalia, vaan sai kaikki reaaliaineiden kysymykset. Vastasin mantsaan ja bilsaan ja ehkä jonnekin muualle, en muista. Vastaukset lähti C:nä ja tuli takaisin E:nä.

• Mikä on opettajaurasi paras muisto?

Aika vaikea kysymys, joka kurssilta on aina hyviä ja huonoja muistoja. Varmaan sellainen mitä ei enää tule oli se presidentinvaalihässäkkä, joka täällä järjestettiin vuonna 2012. Se oli sellainen aika hieno ja yhdistävä kokemus koko tälle koululle. Ne ketä silloin oli muistaa sen ajan. Sauli Niinistökin kyseli multa niitä saakelin paitoja mitä silloin jaettiin, että olisko mulla antaa sellanen. Muistan sen että oli, ja vaihdoin sen kanssa pari sanaa. Ehkä se on jääny nytten päälimmäisenä mieleen.

• Mikä maa on mielestäsi ekosysteemiltään mielenkiintoisin?

Olen aina halunnut mennä Brasiliaan, Amazonin sademetsiin.

• Mikä on paras kalamuistosi?

Voi niitähän on niin paljon! Ehkä paras muisto on keväältä 2016. Olin kahden tosi hyvän ystävän kanssa Porissa ja saatiin tuplatärppi. Kaksi kalaa yhtä aikaa kiinni, toinen oli 14,5 ja toinen 18 kilon lohi. Siinä vaiheessa oli suu aika messingillä. Se on ehkä paras, mitä tähän nyt kättelyssä tulee mieleen.

Järki 1-07/08: Haastateltavana… Ville Leppäniemi

• Lisäkysymys 10 vuotta sitten esitettyyn kysymykseen: kerro meille varsieväkaloista ja siitä, mikä tekee niistä niin mahtavia

No ensinnäkin se, että olen nähnyt sen ensimmäisen varsieväkalan, joka pyydettiin Intian valtamerestä joskus 1930-luvulla. Sattumalta kävin sellaisessa eteläafrikkalaisessa kaupungissa kun East London, oltiin häämatkalla ja meillä oli siellä vähän aikaa ja ennen kuin bussi lähti, kävimme paikallisessa museossa. Sitten olin aivan shokissa kun katsoin että ei hemmetti täällähän on tutun näköinen jööti vitriinissä ja katoin että tää on se niinkun se ihka ensimmäinen.

Miksi se oli niin maailmanlaajuisesti merkittävä juttu, on koska se oli tällainen elävä fossiili jossa oli sekä varhaisen sammakkoeläimen että kalan piirteitä. Se käveli vähän niin kuin niillä raajoillaan ja sitä pidetään tällaisenä välimuotoveijarina, joka on säilynyt muuttumattomana. Se on vähän sama kuin löytyisi elävä tyrannosaurus rex, koska näitä varsieväkaloja edelleen löytyy montakin lajia Tyynestä valtamerestä ja Intian valtamerestä. Niitä aina silloin tällöin jää kalastajien pyydyksiin, se ei ole enää mikään mullistus mutta siihen aikaan oli.

Siellä oli seinällä juttu, missä kerrottiin että siellä kävi 50 000 kävijää kattomassa sitä ensimmäisten kuukausien aikana. Ja mä oon niinku nähny sen, the first! Se oli kyllä kuollut, joku oli rapsutellu sen kyljestäkin jotain palasia pois. Musta on kuvakin siinä vieressä kun mä patsastelen siinä.

• Terveisiä opiskelijoille?

Te olette tosi hyviä. Parempia varmaan kun minä, te olette aktiivisempia ja varmaan osaatte ja uskallatte olla oma itsenne enemmän kuin mitä itse ehkä osasin lukioaikana. Siinä mielessä teillä on aika hyvin pullat uunissa. Jatkakaa vaan samaan malliin, uskaltakaa viitata ja olkaa aktiivisia ja jos pyydetään vapaaehtoisia, ilmoittautukaa heti ekaksi niin kaikki menee aina parhain päin. Jatkakaa hyvää duunia. Mäkin yritän!

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen

Neljänkymmenenyhden vuoden työura on kiitettävä saavutus – varsinkin silloin, kun siitä 36 vuotta on työskennellyt samassa paikassa. Järvenpään lukion konkariopettaja, englannin ja ruotsin lehtori Virpi Bunders jäi viime joulun alla hyvin ansaitulle eläkkeelle. Mitä hänelle kuuluu nyt?

”Oikein hyvää kuuluu”, Bunders sanoo ja hymyilee. ”Tuntuu hassulta olla näin vapaa.” Vapaata aikaa ei kuitenkaan juurikaan ole, sillä Bunders kertoo harrastavansa kenties enemmän kuin koskaan. Hän käy monta kertaa viikossa jumppa- ja pilatestunneilla ja pulahtaa lähes joka aamu hyiseen Itämereen uimaan kotonaan Helsingin Katajanokalla. Entinen kielten lehtori lukee myös paljon kirjoja niin suomeksi kuin vieraillakin kielillä – uusia suosikkeja ovat Kate Atkinson, Ian McEwan ja Herman Koch – ja sanoo matkustavansa välillä Itävaltaan tapaamaan lapsenlapsiaan.

Pirteä Bunders kertoo viihtyvänsä eläkkeellä mainiosti. Eläköityminen ei tullut niin sanotusti puun takaa, vaan hän valmistautui siihen puolen vuoden ajan niin henkisesti kuin konkreettisestikin, sillä hän arvelee täyttäneensä ainakin 30 lukion roskakoria suursiivouksen yhteydessä: ”Vein valehtelematta joka päivä puolen vuoden ajan luokan 3030 kaapeista tavaraa roskikseen.” Tutun työympäristön ja kollegoiden hyvästeleminen oli tietysti haikeaa pitkän uran jälkeen, mutta eläköityminen itsessään oli mukavaa.

Lukio on muuttunut radikaalisti

Bunders aloitti opettajana Järvenpäässä vuonna 1980 – ensin peruskoulussa, sitten lukiossa. Millainen koulumaailma oli 20 vuotta sitten? Bunders tarjoaa pikaisen läpileikkauksen lukion historiasta kasariajoista nykypäivään: ”Nykyinen moderni lukio eroaa hirveästi vanhasta. Tämä uusi rakennus on ihanan tilava ja ilmava, paljon parempi kuin vanha, jossa oli mm. homeongelmia.” Fyysisen ympäristön lisäksi sisältö on muuttunut valtavasti. Ennen koulunkäynti ei ollut kurssipohjaista, vaan opiskelijalla oli sama lukujärjestys koko vuoden ja mahdollisesti sama opettaja tietyssä aineessa koko lukion ajan. Nykyajan luokattomassa lukiossa opiskelijoilla on mahdollisuus valita itse, millaisia polkuja he haluavat lähteä seuraamaan.

Valinnaisuus on Bundersin mielestä hyvä asia. Sen mukana tulee tosin myös suuri vastuu omista opinnoista, mikä huolettaa Bundersia, sillä lukio-opiskelijat ovat vielä niin nuoria, etteivät he välttämättä tiedä, mitä oikeasti haluavat tai tarvitsevat. Lukiossa tulisi opiskella eri aineita laaja-alaisesti, mutta siltä ei saisi vaatia liikaa; perustietojen syventämistä voi jatkaa myöhemmin jatko-opinnoissa. Vieraiden kielten merkitystä hän korostaa erityisesti, sillä kielitaito avaa ovia maailmaan ja auttaa esimerkiksi työnhaussa. Itseään ei saa ruoskia liikaa, vaan tulisi pitää huolta omasta terveydestään ja sosiaalisista suhteistaan. ”Teiltä vaaditaan paljon enemmän kuin ennen”, Bunders sanoo ja huokaa.

Miksi opettajaksi?

Opiskelijoiden tulevaisuus ei silti huoleta Bundersia, sillä se on täynnä mahdollisuuksia. Omista suunnitelmistaan voi aina keskustella opon kanssa, mikä oli vielä meidän vanhempien lukioaikoina mahdotonta. ”Oppilashuolto on kehittynyt hirveästi. Ennen vanhaan meillä ei tainnut olla yhtäkään päätoimista opoa, saati sitten kuraattoria tai koulupsykologia”, Bunders pohtii. Saadessaan ylioppilaslakin vuonna 1968 hänellä itsellään oli melko selkeä visio tulevaisuudesta. Englanninopettajan rohkaisemana hän lähti Englantiin ja rakastui kyseiseen maahan, haki Suomen viiteen yliopistoon lukemaan kieliä, pääsi loistavilla arvosanoillaan joka ikiseen ja päätyi lopulta Helsinkiin hyvän asunnon saatuaan.

Järvenpään lukioon Bunders haki töihin sen takia, että se oli kätevän lähellä junarataa. Lukiossa hänet tunnettiin turvallisena ja tasapuolisena opettajana, omien sanojensa mukaan ehkä vähän kaavoihin kangistuneena. ”Opettajan ammatissa on paljon hyvää”, Bunders sanoo. Vaikka kollegojen kanssa tehdään tiivisti yhteistyötä, työ on loppujen lopuksi melko itsenäistä, sillä tunnilla kukin opettaja on itse vastuussa kaikesta. Haastavaa on se, että töissä täytyy jaksaa olla iloinen ja reipas, vaikka aina ei huvittaisi, mutta nuorten kanssa työskentely on palkitsevaa. ”Nuorten kanssa jokainen tunti oli erilainen. Te olette kaikki niin hurmaavia.”

Ulkomaiden eksotiikkaa

Järvenpään lukiosta Bundersin mieleen ovat jääneet erityisesti projektit ja vierailut. Lukiolla on käynyt kylässä monenlaista poliitikkoa ja persoonaa, ja joka vuosi on ollut vaihto-oppilaita, joiden kanssa Bunders on tehnyt töitä. Hän kertoo lukuisten kansainvälisten kontaktien, projektimatkojen sekä vaihto-oppilaisiin ja heidän kulttuuriinsa tutustumisen laajentaneen perspektiiviään. ”Sääli, etten ole merkinnyt näinä vuosina Järvenpään lukiossa opiskelleiden vaihto-oppilaiden kotimaita karttaan”, Bunders harmittelee. Hän mainitsee käyneensä mm. Syyrian rajalla Turkissa tutustumassa paikalliseen kouluun.

Lapsuuden Elämäkirjassaan Bunders kirjoittaa halunneensa pienenä kauppatädiksi. Kauppatätiä hänestä ei tullut, ja hyvä niin, sillä pitkä ura opettajana on ollut äärimmäisen antoisaa. ”Minä olen tehnyt nyt työni ja olen siitä kiitollinen”, Bunders hymyilee, ”elämä tuntuu hyvältä.”

Alunperin kirjoittanut Vilhelmiina Virtanen

Lukiomme opettaja Annina Tasala jätti muut pääsykokeet välistä päätettyään lähteä lukemaan ruotsia. Vapaa-aika hänellä kuluu perheen sekä liikunnan parissa ja viihdykettä elämään tuovat elokuvat sekä kirjat.

Tasala on kotoisin Sodankylästä, jossa hän suoritti sekä peruskoulun että lukion. Lukiossa hänelle alkoi hahmottua, mitä hän halusi tehdä tulevaisuudessa. Vaihtoehtoja oli kuitenkin laidasta laitaan; psykologia, lakitiede ja ruotsi.

Lukion jälkeen Tasala haki useampaan paikkaan, mutta ensimmäisenä toiveena oli päästä lukemaan ruotsia.[pullquote-right]Meitä nuoria kapinallisia varmasti kutkuttaa yksi kysymys: miksi ruotsi?[/pullquote-right] Niin hän jättikin menemättä muihin pääsykokeisiin. Hänen onnekseen Oulun yliopiston ovet aukesivat hänelle ja niin alkoivat ruotsin opinnot.

Meitä nuoria kapinallisia varmasti kutkuttaa yksi kysymys: miksi ruotsi?
Tasalalla on paljon ruotsia puhuvia sukulaisia ja ystäviä, joten halu ymmärtää heitä lisäsi hänen kiinnostusta Suomen toiseen viralliseen kieleen. Kielet ovat aina olleet hänelle myös vahvoja. Opettajakin tuntui luonnolliselta ammatilta, sillä hänen lähipiirissään heitä on paljon.

Tasalan vapaa-aika ja kiinnostuksen kohteet pyörivät samojen asioiden ympärillä kuin varmaan suurimman osan meistä. Itse hän kutsuu arkeaan tavalliseksi.

Alunperin kirjoittanut Aino Kosunen

Koulumme uusi apulaisrehtori Jarno Hautamäki on kokenut opettaja ja pitää koulutusta, perhettä ja harrastuksia tärkeänä osana niin hänen kuin jokaisen muunkin elämää.

Hautamäki asuu Järvenpäässä vaimonsa, skotlanninterrierinsä ja kahden viisivuotiaan lapsensa kanssa.[pullquote-right]”Kiireenkin keskellä on tärkeää löytää aikaa perheelle ja harrastuksille”[/pullquote-right] Kesälomalla hän muutti uuteen asuntoonsa Järvenpäähän ja kävi ulkomailla, joten kesä sujui verkkaisesti vaikka se olikin tavallista pidempi. Vapaa-ajallaan Hautamäki purjehtii ja metsästää. Vaikka syksy on ollut kiireinen, hän löytää aikaa näille kahdelle rakkaalle harrastukselleen.

Miten Hautamäki päätyi kouluumme?

Aikaisemmin Jarno on opettanut Nurmeksessa, toiminut vararehtorina ja rehtorina. Hän päätti hakea Järvenpään lukioon töihin ja hänet valittiin apulaisrehtorin virkaan. Ensivaikutelma koulustamme on Hautamäen mukaan hyvä: “Hyvin avoin ja vastaanottavainen.” Käytävillä on paljon keskustelua ja hälinää, mutta kiusaamista ei ole, mikä on erittäin tärkeä asia hyvän ilmapiirin luomiseksi. Kellot eivät poikkeuksellisesti soi, mutta tämä toimii vararehtorin mielestä hyvin.

Mistä työpäivät koululla koostuvat?

Hautamäki opettaa matematiikan ja fysiikan ykkös- ja johdantokursseja, yleensä muutaman oppitunnin päivässä. Hän tekee myös paljon hallinnollista työtä, mutta tarkentuva työkuva rakentuu paremmin vasta myöhemmin. [pullquote-left]”Ensivaikutelman mukaan koulumme on hyvin avoin”[/pullquote-left]Keväällä hän on yövalvonnassa ja tekee kurssitarjotinta ensi vuodelle. Opettajat ovat Hautamäen mielestä leppoisia ja mukavia, aika samantapaisia kuin muuallakin. Tulevaisuudelta Hautamäki odottaa mukavia ja mielenkiintoisia tehtäviä. Jos Hautamäki saisi muuttaa maailmassa yhden asian, hän takaisi kaikille hyvän koulutuksen.

Alunperin kirjoittanut Jonina Åberg ja Marika Metsovuori

Tomi Hoviaro on klassinen esimerkki siitä, kuinka voi saavuttaa unelma-ammattinsa vaikka ei nuorena tietäisikään mitä tekisi isona. Tämä aktiivista elämää viettävä, alun perin Helsingistä kotoisin oleva mies on päätynyt ”laskento-opin” opettajaksi Järvenpään lukioon lukuisten sattumien kautta.

Tie ammattiin

Lapsuutensa Hoviaro vietti Helsingissä perheensä kanssa. Koulutiensä hän aloitti seitsemänvuotiaana Helsingissä, mutta siirtyi jo 3. luokalla opiskelemaan Järvenpäähän. Ala-asteen käytyään perhe muutti Kellokoskelle ja sieltä löytyi myös yläaste. Peruskoulun jälkeen Hoviaro siirtyi Hyvinkäälle ammattikouluun sähköpuolelle. Tällöin hänellä ei ollut tietoakaan siitä mitä hän haluaisi olla tai tehdä valmistuttuaan.

Ammattikoulun loppuessa hän päätti lähteä opiskelemaan tietojenkäsittelyä. Opiskelun aikana ja muutaman sijaistuksen jälkeen hän löysi kutsumuksensa matematiikan. [pullquote-right]”Järvenpään lukio on ylittänyt odotukseni.”[/pullquote-right] Tämä aine oli kulkenut hänen mukanaan koulutien alkuajoista lähtien ja se oli aina kiehtonut Hoviaroa. Nämä tekivät sen opettamisesta loogisen valinnan. Käytyään iltalukion ja valmistuttuaan sieltä huikealla 9.6 keskiarvolla hän pääsi opiskelemaan Helsingin yliopistoon matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan.

Järvenpään lukioon Hoviaro päätyi sen takia, että asuu lähellä. Muita syitä olivat laatu, lukiolla käydyt työharjoittelut ja niistä saadut hyvät kokemukset. Hoviaron mukaan ”Järvenpään lukio on ylittänyt hänen odotuksensa.”

Opettaja vapaalla

Vapaa-ajalla Hoviaro opettaa potkunyrkkeilyä Kehäkarhuilla. Urheilu on muutenkin lähellä miehen sydäntä. Hän käy lenkillä ja kuntosalilla niin usein kuin vain lapsiperheen kiireiltä ehtii. Urheilu ja matematiikka eivät ole hänen ainoita intohimojaan, vaan mukaan mahtuu myös musiikki. Hoviaro on soittanut kitaraa suurimman osan elämästään ja haastattelu loppuikin mystiseen toteamukseen: ”ESP soi paremmin, kuin Fender ilman sähköjä.”

Alunperin kirjoittanut Niklas Mäkelä