Marja Kapaselle opettajan työ on aina ollut yhtenä vaihtoehtona. Kapanen työskenteli Nokialla yritysalalla, mutta kerran sijaistettuaan hän ajautui opettajan hommiin. Tällä hetkellä hän työskentelee kuudetta vuotta opettajana.

Yhteiskunnalliset aiheet ihastuttavat

Opettajaksi historian, yhteiskuntaopin ja uskonnon saralle Kapanen päätyi kiinnostavan aiheen vuoksi. Hänellä oli alun perinkin taloustieteiden koulutus, joka pohjustaa yhteiskuntaopin tietämystä. Kapanen ilmoittaa myös historian liittyvän tähän vahvasti. Yhteiskunnalliset asiat ovat aina olleet Kapasen sydämessä, ja hän ylistää: ”Parhaimmillaan oppiaineet ovat todella paljon keskustelua herättäviä”. Kapanen pyrkiikin luomaan mahdollisimman paljon faktaperäistä keskustelua sekä pohdintaa oppitunneillaan, mutta painottaa asioiden tärkeysjärjestystä: perusasioiden sisäistäminen tulee ennen keskustelua.

”Oppilaat ovat hiljaisempia…”

Järvenpäähän Kapanen päätyi, kun hän huomasi haussa olleen historian opettajan paikan. Hän asuu Helsingissä, joten matkakaan ei ole rasitteeksi. Aikaisemmin Kapanen on opettanut yläkoulussa sekä ammattikoulussa, joten lukio on hänelle uusi kokemus. ”Oppilaat ovat hiljaisempia kuin yläkoulussa ja heidän kanssaan pääsee paremmin itse asiaan”, toteaa Kapanen reilun kuukauden lukioelämän jälkeen. Opiskelijat ovat Kapasen sanoin olleet kivoja ja työskentely mukavaa. Peukaloiden pyörittelyyn hänellä ei ole jäänyt vielä aikaa, sillä hyppytunnitkin kuluvat oppitunteja suunnitellessa ja uuteen oppimateriaaliin tutustuessa. Toimistotyöhön verrattuna opettajan työ antaa paljon enemmän, sillä vuorovaikutus oppilaiden kanssa tuo jokaiseen päivään jotain uutta.

Kapanen ei ole työskennellyt aikaisemmin näin suuressa koulussa. Erityismaininnan Kapaselta sai koulumme areena, joka hänen mukaansa on paljon mukavampi paikka katsoa aamunavauksia sekä muita esityksiä kuin sali. Hän odottaa, että pääsee tutustumaan oppilaisiin ja opettajiin paremmin.

Maailmanmatkaajasta opettajaksi

Vapaa-aikansa Kapanen käyttää lenkkeillen sekä pesäpalloa pelaillen.
”Se on semmoista höntsäilyä, mutta voitamme kuitenkin kaikki pelit”, naureskelee Kapanen. Harrastuksiinsa hän lisää matkustelun, jota hän onkin harjoittanut niin vaihto-oppilaana Pohjois-Amerikassa, au pairina Englannissa kuin vapaaehtoistyöntekijänä Nepalissa, missä hän toimi opettajana. Tämä vastuutehtävä saikin hänet inspiroitumaan tästä urasta.

Vaikka kielitaito pääsee välillä hieman ruostumaan, sujuu Kapaselta sekä ruotsi että englanti. Sujuvan ruotsin kielen hän omaksui ollessaan Ruotsissa vaihto-oppilaana. Tämän kaiken lisäksi Kapanen on matkustellut myös ympäri Eurooppaa, Intiassa, eri puolilla Afrikkaa sekä Australiassa.

Alunperin kirjoittanut Tilda Häsä ja Sanni Jääskeläinen

“Eräs viidesluokkalainen poika paloi halusta soittaa rumpuja. Joka musiikintunti hän pyysi päästä soittamaan ja vaikka rytmit eivät aina osuneet, annoin hänen mennä. Yhdeksännellä luokalla hän esiintyi koulumusikaalin pääroolissa, lauloi ja soitti rumpuja. Musikaalikokemuksen myötä hän haki taidelukioon, ja uskoisin että hän aikoo hakea (ellei ole jo hakenut) teatterikorkeakouluun. Nyt hän on ylioppilasteatterissa ja näytellyt esimerkiksi mainoksissa ja Mustat lesket-televisiosarjassa. Hän kävi lukioaikanaan kiittelemässä meitä kannustuksesta, ja silloin tuli kyllä tippa linssiin”, Järvenpään lukion uusi musiikinopettaja Anne Tanskanen muistelee. Hänelle oppilaiden onnistumiset, niin suuret kuin pienetkin, ovat syy siihen, miksi hän työskentelee opettajana.

Monenlaista osaamista

Tanskanen on harrastanut musiikkia pienestä asti, ja kahdeksannella luokalla hän päätti hakea Sibelius-lukioon. Siellä hän kävi ensin sinfoniaorkesterissa, mutta päästyään kamarikuoroon vaihtoi viulun lopullisesti lauluun. Lukion jälkeen hän pääsi ensimmäisellä yrityksellä Sibelius-Akatemiaan. Onnenkantamoisten kautta Tanskanen on työskennellyt musiikin maisteriksi valmistumisestaan asti opettajana, ja keikkaillut säännöllisen epäsäännöllisesti bändinsä Lupa Soittaa kanssa.

Laulu on vuonna 2007 tangoprinsessan tittelin voittaneelle ja vuonna 2012 tangofinaaliin päässeelle Tanskaselle henkireikä ja rentoutumistapa. Hän toivoo oman innostuksensa tarttuvan myös oppilaisiin. “Tosissaan tekemisen rinnalla pitää olla myös veikeää iloa taustalla!”

Peruskoulusta lukioon

Ennen Järvenpään lukioon siirtymistä Tanskanen työskenteli musiikinopettajana Vantaalla Kartanonkosken peruskoulussa. Idea lukiomaailman näkemisestä opettajan silmin oli jo ehtinyt muhia hetken hänen päässään. “En pelkää uusia asioita. Olin kuullut etukäteen paljon hyvää lukiolaisista. Ennakko-oletuksena olivat mukavat oppilaat enkä ole joutunut pettymään!”

Omien sanojensa mukaan Tanskanen on opettajana innostava, positiivinen, kannustava, hullu ja heittäytyvä. Yhtenä mottonaan hän pitää lausahdusta “moka on lahja”, sillä virheistä oppii eikä ilman mokailua voi kehittyä. Tähän ja kannustamisen tärkeyteen hän viittaa tarinassaan rumpuja soittavasta pojasta.

“Vaikka välillä ryömitään mudassa, oppilaiden oivallukset, onnistuminen ja tekemisen meininki ovat parasta opettamisessa” Tanskanen kertoo. “Lukiossa opettamisen ehdoton paras puoli on se, että lukiolaiset ovat täällä vapaaehtoisesti. Tunneilla saa keskittyä enemmän asiaan, kun taas peruskoulussa tunneilla on usein paljon muuta mihin pitää keskittyä.”

Alunperin kirjoittanut Aliisa Rantanen

Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat.

Opinto-ohjaajat eli lyhyemmin opot ovat koulumme salaiset voimavarat ja opiskelijoiden tukipilarit, jotka osaavat Wilman kurssitarjottimen käytön vaikka unissaan ja takaperinkin vielä. Monet meistä saattavat tietää heidan nimensä ja tunnistaa käytävillä, mutta keitä he todella ovat, mistä he tulevat ja mikä loppupeleissä on heidän tehtävänsä tässä maailmankaikkeudessa?

Sanna-opon hymy toivottaa opiskelijat tervetulleiksi juttelemaan. Kuva: Hanna Kuusisto

Keitä te siis oikein olette?

Olen Opo-Sanna. Minuun voi törmätä koulun käytävien ja oman työhuoneen lisäksi ympäri kotikaupunkiani Järvenpäätä.
Olen Katariina Talvensaari. Perheeseeni kuuluu neljä lasta, aviomies ja koira.
Nimeni on Maija Kärävä ja työskentelen tämän lukuvuoden Järvenpään lukiossa. Olen 35-vuotias, asun Helsingissä ja minulla on kaksi lasta.

Mitä opinto-ohjaaja oikeastaan tekee?

Sanna: Mitä opo EI tee? Opo auttaa, tukee, neuvoo ja kannustaa lukio-opinnoissa, jatko-opintopohdinnoissa ja tarvittaessa monessa muussa asiassa.
Katariina: Opinto-ohjaajien työnkuva vaihtelee paljon riippuen siitä, missä työskentelet. Järvenpään lukiossa, johtuen laajasta kurssivalikoimasta, suuri osa työajasta kuluu opiskelijoiden auttamiseen kurssivalinnoissa ja ylioppilastutkintosuunnitelmissa. Sitten on tietysti jatko-opintosuunnitelmat ja siihen liittyvät infot, urapäivät ja oppitunnit. Ohjaan myös yhdistelmäopiskelijoita eli kaksoistutkinnon suorittajia, jotka tulevat ammattioppilaitoksista tänne lukiojaksoille.
Maija: Opo ohjaa ja auttaa opiskelijoita kurssivalintojen ja ylioppilaskirjoitusten suunnittelussa, sekä ohjaa jatko-opintoihin. Lisäksi opo on muutenkin nuoren tukena erilaisissa elämäntilanteissa.

Katariina toivottaa tsemppiä opiskelijoille. Kuva: Hanna Kuusisto

Mitkä ovat olleet teidän tienne opinto-ohjaajiksi?

Sanna: Olen ollut aikaisemmin opettajana alakoulussa. Muutaman onnellisen sattuman kautta päädyin tänne Järvenpään lukiolle harjoittelemaan ja sille tielle jäin. Paras juttu ajautumisessa ja tänne päätymisessä on se, että omat alakoulun oppilaani ovat nyt jo lukiolaisia täällä meidän koulussa!
Katariina: Olen suorittanut lukion jälkeen liiketalouden perustutkinnon eli olen merkonomi. Työllisyystilanteesta johtuen päätin kuitenkin hakea yliopistoon opiskelemaan. Olen aina ollut kiinnostunut kielistä, joten päädyin opiskelemaan venäjää ja ruotsia. Toimin kielten opettajana ja ohjaajana Keski-Uudenmaan aikuislukiossa 10 vuotta ja suoritin Opinto-ohjaajan pätevyyden Jyväskylän yliopistossa. Sen jälkeen työskentelin kaksi vuotta Keudalla ja nyt täällä Järvenpään lukiossa lähtikin jo neljäs lukuvuosi käyntiin. En juurikaan itse valinnut tätä työtä, vaan se pikemminkin valitsi minut.
Maija: Tulin opon ammattiin kiertoteitse. Opiskelin lukion jälkeen ensin diplomi-insinööriksi ja työskentelin pari vuotta markkinointi- ja viestintätehtävissä. Päätös lähteä opiskelemaan opoksi kypsyi pikkuhiljaa.

Mikä teistä on parasta tässä työssä?

Opo-Maijalla on insinööritausta. Kuva: Hanna Kuusisto

Sanna: Opiskelijat ja työkaverit. Helppo!
Katariina: Opiskelijat!
Maija: Nuoret itse ja se, kun huomaa opiskelijan päässeen vaikeuksien yli ja selviytyneen erilaisista tilanteista. Esimerkiksi sellaiset tilanteet, kun joku saa opinnot päätökseen, vaikka matkalla olisikin ollut haasteita.

Miltä teistä tuntuu olla mukana suunnittelemassa nuorten tulevaisuutta?

Sanna: Rinnalla kulkeminen on mielenkiintoista ja palkitsevaa. Mielestäni nuori tekee kuitekin itse suunnitelman ja minä yritän vain mahdollisimman hyvin auttaa ja tukea tällä matkalla.
Katariina: Hienolta. Korostan kuitenkin opiskelijan omaa vastuuta, sillä näen opon roolin lähinnä rinnalla kulkijana.
Maija: Todella hienolta. Innostun usein itsekin, kun nuorten kanssa keskustelemme tulevaisuudesta ja pohdimme, mikä olisi opiskelijan oma polku.

Entä minkälaisia terveisiä haluatte lähettää opiskelijoille?

Sanna: Muistakaa pitää huolta omasta jaksamisesta ja toisistanne! Kenenkään ei ole hyvä olla yksin, joten verkostoitukaa ja tutustukaa. Sitä ei koskaan tiedä milloin siihen vanhaan lukiotuttuun sitten vanhemmalla iällä törmää!
Katariina: Tsemppiä!
Maija: Uskokaa itseenne ja unelmiinne ja olkaa valmiita tekemään myös töitä unelmienne eteen.

Alunperin kirjoittanut Hanna Kuusisto

Tämän syyslukukauden alussa entisen filosofian, uskonnon ja elämänkatsomustiedon lehtorimme Seija Aarron saappaisiin on astunut Helsingistä kotoisin oleva Jani Tiirikainen. Kävimme tekemässä tiiviin haastattelun uudelle opettajakasvollemme.

Goottipojasta opettajaksi

Nuoruudessaan Etu-Töölön lukiosta valmistunut yrittäjäperheen poika kertoo kiinnostuksen filosofiaan ja uskontoon löytyneen lukioaikoina. Ehkä merkittävämpänä syynä kyseiselle tielle lähtemiseen lienee ollut Tiirikaisen innostavat filosofian, psykologian ja uskonnon opettajat. Vaikkei hän lukion jälkeen ollutkaan varma seuraavasta siirrostaan, päätyi hän teologiseen tiedekuntaan sekä myöhemmin myös valtiotieteelliseen. ”Olemassaolo on aina tuntunut niin kysymykseltä…”, kuvailee Tiirikainen. Kyseinen virke on myös hänen bloginsa nimenä.

[pullquote-right]”Oppiaineita, jotka tavallaan käsittelevät koko todellisuutta…”[/pullquote-right]

Opettajaksi Tiirikainen päätyi ehkäpä jopa yllättäen, sillä lukioaikoina hän kertoo olleensa goottipoika, joka pelkäsi esiintymistä eikä pitänyt yhtään esillä olemisesta. Haettuaan ja päästyään opettajalinjalle kaikki menikin yllättävän hyvin ja tähän sitä sitten päädyttiin, hän kertoo. Vapaa-aikanaan Tiirikainen opiskelee psykologiaa ja haaveileekin ehkä jonain päivänä opettavansa mahdollisesti sitäkin. Filosofia, elämäkatsomustieto ja uskonto ovat Tiirikaisen mielestä oppiaineita, jotka tavallaan käsittelevät koko todellisuutta ja sitä kautta ne kiehtovat häntä.

Laatu veti Järvenpäähän

Järvenpään lukiolla sanotaan olevan hyvä maine ja tämä sai viimekädessä Tiirikaisen hakemaan avointa paikkaa. Opiskelijoiden on kerrottu olevan innostuneita ja opiskelumyönteisiä, ja reilun kuukauden totuttelun jälkeen Tiirikainen on huomannut asian olevan juurikin näin. Hän kertoo olleensa jopa positiivisesti yllättynyt opiskelijoiden mukavuudesta.Ison koulun merkitys muuttuvassa lukion opetusrakenteen maailmassa on myös positiivinen puoli opettajan kannalta. Sama fakta palvelee myös opiskelijoitamme lukiossamme. Tiirikainen on myös erittäin iloinen opiskeluympäristömme hienoista tiloista. Totuushan on, että harvalla opettajalla taikka lukiolaisella on mahdollisuus näin hienoon ja inspiroivaan opiskeluympäristöön.

Videopeleistä sähköisiin oppikirjoihin

Kuka tahansa ei uskoisi juuri fanaattisen videopelien pelaajan sekä Helsingin suurimpaan jäähalliin kausikortin omaavan kiekkofanin olevan uusi uskonnon ja filosofian opettajamme. Tulevaisuudessa lukiomaailma tulee selkeästi sähköistymään ja tämän kanssa Tiirikainen ei koe joutuvansa ongelmiin. Seitsemän -vuotiaasta lähtien videopelien parissa hyörinyt Tiirikainen kertoo tietotekniikkaan siirtymisen olevan hänelle hyvinkin luontevaa. Uransa aikana hän on ehtinyt jo suunnittelemaan opetuspelejä sekä tällä hetkellä työskentelee filosofian sähköisen oppikirjan parissa.

Tiirikainen pyrkii persoonallisen opetustyyliin, jossa hän heittää itseänsä likoon ja koittaa saada opiskelijat innostumaan jopa omalla kustannuksellaankin. Tietotekniikan käyttöä hän ei kuitenkaan halua pitää itseisarvona, vaan pyrkii käyttämään jokaisella kurssilla mahdollisimman monia eri opetustyyliä. Itse hän kertoo haluavansa toimimaan ennemminkin ”kapellimestarina” kuin luokan edessä puhuvana ”esiintyjänä” ja pyrkii tämän tiimoilta saamaan oppilaat keskustelemaan käsiteltävistä aiheista.

Iloa oppitunneille

Loppuun sijoitimme haastavan kysymyksen siitä, miten Tiirikainen aikoo vastata Aarron jättämään aukkoon koulussamme ja aikooko hän tehdä yhtä pitkän uran lukiossamme kuin Aarto. [pullquote-right]”Sen minkä ilottaa oppii, sen surutta unohtaa.”[/pullquote-right]”Korvaamaan en häntä tietenkään pysty, mutta uskon pystyväni auttamaan merkittävästikin muun muassa lukiomaailman sähköistymisen kehittymisessä koulussamme”, kertoo Tiirikainen. Hän toivoo pystyvänsä opettamaan Järvenpään Lukiossa mahdollisimman pitkään. ”Harvalla opettajalla on näin hyviä puitteita työlleen”, ylistää Tiirikainen, eikä näe mitään syytä sille miksei hän viihtyisi täällä pitkääkin. Mottonaan Tiirikainen pitää lausahdusta: ”Sen minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa”, ja toivoo Aarronkin tavoin iloa opiskelun maailmaan kaiken nykyajan kiireen keskellä.

Alunperin kirjoittanut Henna Mäkiaho

Ojalan Petrille kitara on kaveri. Kuva: Hanna Kuusisto.

Estradin lukion musiikkiluokissa on valloittanut syksyllä uusi taiteilija. Petri Ojalan mukaan musiikillinen elämismaailma on paljon muutakin kuin vain oppitunteja.

Petri Ojala aloitti Järvenpään lukiossa musiikinopettajana elokuussa 2013. Turusta kotoisin oleva Ojala on kokenut musiikin ammattilainen ja tehnyt uraa niin keikkalavoilla kuin musiikinopettajanakin. ”Meillä on keikkabussissa usein naurettu, että soittaminen on parasta, mitä mies voi tehdä housut jalassa”, hän kommentoi antautumistaan musiikin vietäväksi.

Ojala on soittanut muun muassa Dannyn, Nina Tapion, Antti Tuiskun ja Arja Korisevan bändeissä sekä toiminut musiikinopettajana niin musiikki- kuin yleislukioissakin eri puolilla Suomea. Lukionsa hän suoritti Turussa Puolalanmäen musiikkilukiossa ja kirjoitti musiikkiluokalta ylioppilaaksi vuonna 1996.

Oli selvää, että musiikki jatko-opintojenkin aiheena kiinnostaisi, ja Ojala lähti lukemaan maisteriksi Oulun yliopistoon. Parhaillaan työn alla on väitöskirja musiikillisen elämismaailman merkityksestä sosiaalisessa mediassa sekä kommunikaatiomediassa.

Järvenpään lukiossa hyvä miljöö

Järvenpään lukioon Ojalan sai hakeutumaan kesällä silmiin osunut työpaikkailmoitus viransijaisuudesta opettaja Matti Rantalan lähdettyä musisoimaan Helsinkiin. Keskeneräinen väitöskirja tosin olisi sekin riittänyt ajankuluksi alkavalle työvuodelle. Järvenpään lukion edistyksellinen musiikkilinjatoiminta kuitenkin houkutteli Ojalan hakemaan paikkaa.

Minkälaisen vaikutuksen uuden työpaikan musiikillinen miljöö on tehnyt? ”Täällä on todella hulppeat tilat, hyvät opiskelijat ja ajanmukaiset varusteet monien muiden yleislukioiden tiloihin ja niiden 1980-luvulta peräisin olevaan kitaravalikoimaan verrattuna”, Ojala tiivistää. ”On luksusta, että opetusta voi hajauttaa neljäänkin eri tilaan. Toki kehitettävää aina löytyy muun muassa teknologian puolelta.” Ojala maalailee haavekuvaa utopiasta, jossa musiikintunnilla jokaisella opiskelijalla olisi iPad musiikinopiskelun apuvälineenä. Pelkällä laulukirjalla ei enää pötkitä pitkälle.

Musiikintunnit eivät ole ajanhukkaa

[pullquote-right]”Muutamaa kitaransointua voisi luonnehtia lukiolaisen perustaidoksi.”[/pullquote-right]Opiskelijoiden motivaatio musiikinopiskeluun kuitenkin vaihtelee, sillä kaikki eivät ole yhtä innokkaita kuin musiikkilinjalaiset. ”Myös isot ryhmäkoot varsinkin ykköskurssilla asettavat joskus rajoja, jolloin ainoa toteutettavissa oleva työskentelytapa voi olla esimerkiksi kitaran soittaminen, kun kaikille opiskelijoille tulisi järjestää jotain musisoitavaa ja kitaroita nyt yleensä riittää kaikille”, Ojala toteaa. ”Tosin ainakin Ruotsissa on tavoite, että jokainen oppisi soittamaan edes jotain, eikä jäisi kammoa soittamista kohtaan. Muutamaa kitaransointua voisi luonnehtia lukiolaisen perustaidoksi”, Ojala lisää ja kertoo itse pyrkivänsä opetuksessaan samaan. Musiikin voi myös tuoda nuorten lähelle, sillä suurin osa nuorisoa kuuntelee musiikkia vapaa-ajallaan.

Musiikki tarjoaa paitsi rentoutumista ja elämyksiä, myös eväitä ympäröivän maailman tarkasteluun ja taitoja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen. Ojala näkee asian niin, että siinä missä esimerkiksi urheilulla voi toisille olla suuri merkitys, on toiselle musiikki iso asia elämässä. Ojala kertoo nauraen itsekin pitäneensä aikanaan t-paitaa, jossa luki ”musiikki pelastanut urheilulta”. Myöhemmin hän on kuitenkin itse oivaltanut, että muusikonkin pää toimii paremmin kun fyysisestä kunnostaan huolehtii. Arvovalinta musiikin ja muiden harrasteiden välillä ei ole tarpeen.

Opetustyö osana musiikillista elämäntapaa

Mikä juuri musiikinopetuksessa on niin kivaa? Tätä kysymystä Ojala kehaisee herkulliseksi pohdinnan aiheeksi. ”Koulun taideaineena musiikki tarjoaa yhdessä tekemistä ja kokemista. Koulussa jokaiselle löytyy varmasti omaa sopivan tasoista tekemistä, jolloin jokaisella on tilaisuus hoksata että musiikki on ihan kivaa.” Musiikinopetus ei ole aina perinteistä opettajajohtoista kuivaa luennointia, vaikka toki teoriaakin tulee hallita. Ennemmin painotetaan juuri tekemistä ja pyritään erilaisiin musiikillisiin elämyksiin.

[pullquote-right]”Lukion opettajalla on maailman kriittisin yleisö.”[/pullquote-right]Opettajan työ on vaativaa ja edellyttää runsaasti ajankäytön suunnittelua, etenkin kun illat kuluvat pitkälti väitöskirjan edistämiseen. Toisaalta juuri käytännön musiikinopetus on oivallinen väylä itsensä kehittämiseen muusikkona. ”Lukion opettajalla on maailman kriittisin yleisö”, Ojala tokaisee syvän kokemuksen osoittamana.

Entä odottaako Petri Ojala innolla ensiesiintymistään Järvenpään lukion kuululla Areenalla? Siellä ainakin riittää kriittistä yleisöä lähes tuhat henkeä. Ojala naurahtaa ja toteaa, että kyllä debyyttiesiintyminen Areenalla on varmaan luvassa jossain vaiheessa lukuvuotta. Lukion opettajabändin tulevaisuus lienee siis turvattu.

Alunperin kirjoittanut Henry Hedborg

Seija Aarto on tehnyt yli kolmen vuosikymmenen uran Järvenpään lukion filosofian ja uskonnon lehtorina. Koulun oma filosofi kertoo odottavansa eläkettä hyvillä mielin.

Seija Aarto aloitti viimeisen lukuvuotensa Järvenpään lukiossa elokuussa 2013. Miltä nyt tuntuu?

“Haikeus, muistot ja nostalgia pyörivät koko ajan mielessä. On niin hurjaa ja lopullista, että pian tämä kaikki täytyy jättää taakse”, Aarto pohtii.

Ei sentään aivan pian, sillä pitkää ja antoisaa lukuvuotta onneksi riittää vielä. Aarto kertookin nauttivansa jokaisesta hetkestä ja heräävänsä ilomielin pimenevinä syysaamuinakin rakastamansa työnsä pariin.

Luonnontieteilijästä humanistiksi

[pullquote-right]”Kovasydämisyys ei ollut mun juttuni.”[/pullquote-right]Seija Aarto on kotoisin Savosta. Alun perin hän lähti luomaan tulevaisuuttaan apteekin hyllyjen lomaan toimenkuvanaan farmaseutti. Nuorena hänestä ei pitänyt tulla opettajaa. Sen hän kuitenkin tiesi jo tuolloin, että opettajana hänestä ei tulisi samanlaista pelottavaa auktoriteettia kuin mitä hänen omat opettajansa olivat.

Aikansa apteekissa aherrettuaan hän ymmärsi kyllästyneensä koviin arvoihin ja rahan tekemiseen ihmisten terveyden kustannuksella.

“Vastenmielistä oli se, kun apteekkari ärähti minulle mikäli jäin kysymään asiakkaan vointia tai kuulumisia. Ihmisten kohtaaminen on minulle luontaista, mikä taas oli pois rahanteolta. Se kovasydämisyys ei vaan ollut mun juttuni.”

Kiinnostuksenkohteet vaihtuivat uskontoon ja filosofiaan. Aarto opiskeli teologiaa ja filosofiaa ja päätyi opettamaan ihmistieteitä Järvenpäähän ensin Kartanon silloiseen yläkouluun ja vuodesta 1981 alkaen Järvenpään lukioon, joka silloin toimi vielä junaradan toisella puolella Yhteiskoulussa.

Mikä filosofiassa on niin kivaa? Aartolle se on elämäntapa – filosofia tarjoaa täytettä elämän tyhjyyteen ja helpottaa pahaa oloa.

“Jos on ikävä sadepäivä, otan syliini filosofisen kirjan ja syvennyn ajatusseikkailuun.”

Näköalapaikalla muuttuvassa lukiossa

Aartolla on hyvä näkymä lukion vuosikymmenten muutoksiin. Suomalaisen lukiokoulutuksen toistaiseksi radikaalein ja työläin muutos oli 1990-luvun puolivälissä siirtyminen vanhasta luokkamuotoisesta lukiosta kurssimuotoiseen luokattomaan malliin.

“Se oli mielenkiintoista mutta kaoottista aikaa, sillä opettajat joutuivat pitkälti itse kehittelemään tyhjästä uudet opetusmenetelmänsä kun opetettavat sisällöt muuttuivat”, Aarto selostaa.

Keskellä kurssimuotoisen lukion rakentelua syntyi kaupungin laatupalkinnonkin myöhemmin ansainnut Järvenpään lukion tutor-toiminta.

“Ajatuksena oli, että tutorit olisivat aktiivisia opiskelijoita jotka osaltaan avustavat yleisessä selviämisessä tuon muutoksen keskellä”, Aarto kertoo. “Tutorit ovat kautta aikain tehneet hyvää työtä ja olleet avuksi sekä opettajille että opiskelijoille.”

Tutor-toiminnan yhteyteen Aarto ja tutorit ovat viime vuosina kehitelleet myös opintopiiritoiminnan mistä Aarto on pitkään unelmoinut. Opintopiirien kantava ajatus on kannustaa opiskelijoita yhdessä oivaltavaan oppimiseen ja helpottaa opiskelun painetta. Kuluvana syksynä toimintaan mukaan otettu välipalatarjoilu tarjoaa myös ruumiin ravintoa aivotyön oheen.

Toinen suuri muutos on ollut tietotekniikan läpimurto kouluissa. Tietokoneiden tultua luokkahuoneisiin oli luvassa mittava uuden tekniikan opetteleminen. Vanhojen piirtoheitinkalvojen muuntaminen PowerPoint – esityksiksi oli niin ikään edessä.

Pian vuosituhannen vaihteen jälkeen sai Järvenpään nykyisen lukiorakennuksen rakennushanke ansaitsemansa huomion edellisvuosikymmenen laman jälkeen. Uudet modernit tilat valmistuivat syksyksi 2003 ja lukio pääsi muuttamaan pois Yhteiskoulun vanhoista ja ahtaista tiloista. Aarto oli muiden silloisten opettajien kanssa mukana suunnitteluprojekteissa.

“Se on ollut ihanaa, että sain tähän taloon heti oman luokkatilan, hän iloitsee. “Kun sitten kerran viime vuonna jouduin pitämään yhden kurssin toisessa luokkahuoneessa, huomasin olevani siellä ihan hukassa enkä osannut tehdä siellä mitään. Olen tullut niin osaksi kolmoskerroksen filosofianluokkaa.”

Muutoksilta ei vältytä vastedeskään. Ylioppilastutkintolautakunnan kaavailema sähköinen ylioppilaskirjoitus edellyttää Aarton mukaan huolellista valmistelua ja muutoksia kurssien sisällöissä. Puhetta onkin jälleen ollut tieto- ja viestintätekniikan lisäämisestä lukio-opiskelussa.

“On kyllä hyvä, että pääsen nyt eläkkeelle ja alta pois”, Aarto naurahtaa. “Ehkä näitä suuria muutoksia onkin jo tarpeeksi kertynyt omalle uralle ja tätä ei välttämättä enää jaksaisi.”

Asiantuntevat kollegat hoitavat urakan jahka se etenee ajankohtaisemmaksi.

Koulua muistellaan hymyssä suin

[pullquote-right]”Mikä se sellainen koulu on, jolla ei ole menneisyyttä?”[/pullquote-right] Yksi Aarton rakkaudenkohteista lukiossa työnsä, tutorien ja opintopiirien ohella on Järvenpään Yhteiskoulun ja lukion senioriyhdistys. Aartolla on ollut ratkaiseva osa yhdistyksen toiminnassa ja häntä kutsutaankin senioriyhdistyksen äidiksi. Vuonna 2008 perustettu yhdistys on vakiintunut osaksi järvenpääläistä lukioyhteisöä.

“Kun koulun vanhat opiskelijat jaksavat yhä hymyssä muistella opinaikojaan, viestii sekin osaltaan lukion tehneen hyvää työtä jo vuosikymmeniä sitten”, Aarto kertoo.

Järvenpään lukion vanhoja opiskelijoita on päätynyt eripuolille maailmaa ja senioriyhdistys edistää osaltaan lukion tunnettavuutta ja markkinointia.

Senioriyhdistys perustettiin avuksi tallettamaan koulumme historiaa. Toki se tarjoa myös yhteisöllisyyttä vanhoille opiskelijoille ja opettajille. Yhdistyksen verkkosivuilla pääseekin hyvälle tutkimusmatkalle lukion historiaan.

“Mikä se sellainen koulu on, jolla ei ole menneisyyttä?” Aarto toteaakin.

Nuoriso on mukavaa seuraa

Nuorekas Aarto kertoo viihtyy hyvin opiskelijoiden parissa.

“Tunnen usein etten oikein osaa olla aikuisten seurassa. Nuorten parissa saa olla niin paljon vapautuneempi ja luontevampi”, Aarto kertoo nauraen mutta lisää vuosien varrella tutuiksi tulleitten kollegoiden olevan toki pääosin asiantuntevia ja kivoja ihmisiä.

Hevi-Seijankin nimellä tunnettu opettaja on itsekin ollut muiden tavoin nuori.

“Minullahan oli tietysti aina parhaimmat releet yllä ja pisimmät kledjut kaikista”, hän naurahtaa.

Työssään Aarto tapaa päivittäin erilaisia opiskelijoita. Luokattoman lukio-opiskelun ongelmana hän näkee sen, että asioita joudutaan koluamaan kursseilla läpi liian nopeasti ja pintapuolisesti, mikä estää syvällisen perehtymisen ja aiheuttaa tietysti kiireitä niin opettajalle kuin opiskelijallekin. Opiskelijoilla kun tuntuu olevan niin paljon muita asioita priorisoituna opiskelun edelle.

“Eikös tuo Uosukainenkin joskus sanonut, että elämä on niin kovin nautinnollista”, muistelee Aarto ja viittaa päivittäin huomiostamme kilpaileviin lukuisiin virikkeisiin. Hän myös peräänkuuluttaa opiskelun kadonneen ilon palauttamista.

Opiskelijoiden psyyke vaihtelee. Miten Aarton kohtaamat lukiolaiset voivat? Pääosa heistä voi hyvin, mutta Aarto on havainnut myös riittämättömyyden ja pahan olon tuntemuksia.

“Nykypäivänä elämä on niin rajua, että nuoriltakin vain vaaditaan ja vaaditaan. Jossain vaiheessa se vertauskuvallinen kuminauha repeää poikki ja nuori ei enää kestä”, Aarto pohtii.

Jaksamista helpottamaan hän suosittelee paitsi riittäviä yönunia, myös filosofista tyyneyttä ja kiireettömyyden hyvettä – paniikinomainen ähkiminen esimerkiksi koeviikon lähestyessä ei johda mihinkään mutta jättää jälkeensä uupumuksen.

Eläkkeellä luvassa kaikkea kivaa

[pullquote-right]”Tämä koulu on minulle leipäni suonut, joten mielelläni liehutan lukion lippua jatkossakin!”[/pullquote-right]Minkälaisia suunnitelmia Aartolla on eläkepäiviään varten? Aluksi luvassa on tietysti pehmeälasku kesäloman muodossa, mutta elokuu tuo tullessaan uuden elämänvaiheen.

“Ohjelmassa on paljon mummoilua, sillä aikaa riittää jatkossa enemmän lapsenlapsille”, Aarto toteaa saman tien.

“Pikkuhiljaa aion toteuttaa kaikkia asioita joita olen aina halunnut tehdä, kuten eläkkeellä kuuluukin. Luvassa on paljon kulttuuria ja liikuntaa.”

Järvenpään lukiota Aarto ei täysin jätä taakseen. Hänellä on suunnitelmissaan olla mukana yhä senioriyhdistyksen toiminnassa ja ylläpitää siten tunnesidettään Järvenpään lukioon.

“Tämä koulu on minulle leipäni suonut, joten mielelläni liehutan lukion lippua jatkossakin!”

Alunperin kirjoittanut Henry Hedborg