Suomen lukioissa on varmasti opiskelijoita, jotka menevät opinnoissaan sieltä, missä aita on matalin. Sitten on heitä, jotka ottavat ilon irti kouluvuosistaan kaikilla mittareilla.

[column size=”three-fifth”]
Abiturientti Joonas Mustonen kuittaa tänä keväänä päättötodistukseensa yli 120 suoritettua kurssia, kaksitoista ylioppilaskoetta ja neljä vietettyä vuotta. Monet ylioppilaiksi valmistuvat suorittavat opintoja lähes puolet vähemmän. Mistä moinen tiedonjano oikein kumpuaa?

“Olen vähän sellainen ihmettelijätyyppi, jonka näkökulmasta monenlaiset asiat voivat kääntyä mielenkiintoisiksi”, Mustonen vastaa. “Eksistentiaaliseen elämäntapaani kuuluu rajojen kokeilu.”
[/column]
[column size=”two-fifth” last=”true”]

KUKA? JOONAS MUSTONEN

[/column]
Mustosen mukaan humanistiset aineet ja luonnontieteet eivät sulje pois toisiaan. “Jokaisessa tieteessä on oma twistinsä. On hienoa voida ajatella laajasti: mitä tästä asiasta ajattelee fyysikko, entä mitä historioitsija?” Mustonen kertoo.

Valkolakki on vuosien väärti

Peruskoulussa Joonas Mustonen koki itsensä kovin teoreettiseksi ihmiseksi, joten lukioon hakeminen tuntui luonnolliselta. Kotia lähellä sijaitsevasta Järvenpään lukiosta luotiin jo tuolloin mielikuvaa nykyiaikaisena oppimisympäristönä ja edelläkävijänä. Onko lukio ollut oikea valinta, vai valuvatko vuodet hukkaan?

[pullquote-right]”Täällä on oppinut parkkiintunutta diplomaattisuutta”[/pullquote-right]”Lukio on kyllä ollut hyödyksi”, Mustonen kiteyttää. “Täällä on oppinut monien projektien myötä sellaista parkkiintunutta diplomaattisuutta, ja koulutyö on opettanut hoitamaan asiat tehokkaasti.”

Paljon nähneellä abiturientilla on vinkki opintojaan aloittaville: “Antakaa tsäänssille mahdollisuus, ja uskaltakaa ajatella – lainatakseni Esa Saarista ja Kantia. Kannattaa kokeilla erilaia polkuja suorittaa lukio, ja katsoa minne langat lähtevät viemään.”

Lukio ei käy lintukodosta

Lukiokoulutus kohtaa lähivuosina muutoksia, kun sähköiset ylioppilaskokeet tulevat todeksi ja opetussuunnitelma uudistuu. Mustosen mukaan opinahjo ei kuitenkaan nytkään ole samanlainen kuin vuosikymmenen alussa. Kehitys on ollut pääosin myönteistä. “Tänne on esimerkiksi tullut paljon uusia projekteja, joista monissa minulla on ollut kunnia olla mukana, ja toiminta on kansainvälistynyt.”

Laudaturin papereita laitos ei Mustoselta kuitenkaan saa. Kritiikki kohdistuu lisääntyneeseen opettajien vaihtuvuuteen ja heikentyneeseen sananvaihtoon opettajien ja opiskelijoiden välillä. “Täällä on aika konservatiivinen ilmapiiri, ja tuntuu siltä, ettei opiskelijoiden uusia ideoita oteta tuoreeltaan vastaan.”

[pullquote-left]”Lukiolaisen avaimilla on hankala käydä vaikka Kelan tiskillä – sekö on yleissivistystä?”[/pullquote-left]Usein kuulee puhuttavan, että lukiosta ei saa eväitä työelämään. Mustonen on osittain samaa mieltä, ja toteaa, että jopa yhteiskuntaopin kursseilla käsitellään varsin vähän arkeen liittyviä asioita. “Vaikka olisi kirjoittanut ylioppilastutkinnossa yhteiskuntaopin, on lukiolaisen avaimilla hankala käydä vaikka Kelan tiskillä – sekö on yleissivistystä, johon lukio pyrkii?” abiturientti pohtii ja toteaa suomalaisen lukiojärjestelmän kaipaavan kehitystä.

[column size=”three-fifth”]

Tulevaisuus on avoin

Minne mahtaa tulevan ylioppilaan tie viedä lukion ovista? Mustonen ei ole varma. Korkeakouluhaussa hakemukseen päätyi tutun kaavan mukaan liuta toisistaan erilaisia aineita. Myös oman yrityksen pyörittämisessä riittää puuhaa. “Firman kautta ja omalla aktiivisuudella saa niitä eväitä Kelan luukullekin täydennettyä”, Mustonen heittää.

Neljän vuoden kiikarointi lukiossa ei välttämättä valaissut Joonas Mustosta tulevaisuudesta, mutta paljon ajateltavaa se on varmasti antanut. Lukiossa luetaan enemmän, ja luullaan vähemmän.
[/column]
[column size=”two-fifth” last=”true”]

MUSTOSEN 10 VALINTAA

[/column]

Alunperin kirjoittanut Henry Hedborg

Tekniikan kehittyessä opiskeleminen siirtyy enemmän ja enemmän päätteen ääreen. Opiskelijoilta kysymättä tämä nähdään nykyään oppimista parantavana tekijänä.Suomen romahtamisen muun muassa PISA-tutkimuksissa on väitetty johtuvan liian vähäisestä tekniikan käytöstä. Lisäksi ylioppilaskirjoitusten sähköistyminen on jo ovella.

[pullquote-right]
Monet opiskelijat kokevat päätteen ääressä työskentelyn erittäin uuvuttavaksi ja väsyttäväksi.
[/pullquote-right]Onko tekniikan hyödyntäminen opiskelussa kuitenkaan kaikissa tapauksissa hyväksi? Vaikeuksia opiskeluun aiheuttavat useat seikat. Monet opiskelijat kokevat päätteen ääressä työskentelyn erittäin uuvuttavaksi ja väsyttäväksi. Tuskan tunteita luovat alkeelliset ja yksitoikkoiset mekaaniset verkkotehtävät vaikuttavat myös myöhempiin oppitunteihin kuluttamalla tekijän energiavarastot loppuun. Uskon tämän huonontavan oppimistuloksia pitkällä aikavälillä rajusti. Esimerkiksi haettaessa sanaa sanakirjasta hakija oppii alitajuisesti myös sivulla näkyviä muita vilkaisemiaan sanoja, mutta sähköisessä sanakirjassa sana kirjoitetaan vain hakukenttään ja sana kääntyy.

Omasta mielestäni sähköistäminen on siis huono asia oppimisen kannalta. Ongelmia tulee vain lisää hieman keskeneräisten sähköisten kirjojen tullessa kuvioon. Ne toimivat idean tasolla, mutta käytännössä eivät. Sähkökirjaa ei välttämättä saa edulliseen hintaan ylioppilaskirjoituksiin asti, koska kirjojen käyttöä varten ostetaan lisenssioikeus, eikä lisenssioikeus ole välttämättä voimassa kirjoituksiin asti. Pisteenä i:n päälle mahdollisuus kirjojen kierrättämiseen katoaa, ja rahaa palaa entistä enemmän opiskeluun jouduttaessa ostamaan kirja omaksi jokaista kurssia varten.

[pullquote-right]
Teknologian kehittyessä laitteista tulee varmemmin toimivia ja nopeita.
[/pullquote-right]Opiskelun tulevaisuuden näkymä on ehkä kuitenkin valoisa. Verkkotehtävien kohdalla voidaan luoda uusia tehtävätyyppejä, jotka opiskelijat voisivat kokea mieluisiksi. Oppikirjojen sisältöä voidaan muokata esimerkiksi kosketuksesta aukeavilla kuvilla, jotka eivät kuitenkaan veisi sen enempää tilaa sivua kohden. Lisäksi teknologian kehittyessä laitteista tulee varmemmin toimivia ja nopeampia.

Sähköiseen opiskeluun pitäisikin siirtyä siis vasta sitten, kun järjestelmästä on luotu hyvä. Nykyistä huonomman järjestelmän käyttöönottaminen on huono tulevien ikäluokkien kannalta, sillä jo nykyisiltä lukioikäisiltä vaaditaan enemmän ja enemmän kokemusta ja koulutusta työelämään siirryttäessä. Silti oppimateriaalia, järjestelmän ja koulutuksen yhtä tärkeintä asiaa, viedään vain huonompaan suuntaan.

Onko opiskelun sähköistyminen hyvä vai huono asia? Mitä mieltä sinä olet? Kommentoi alle!

Alunperin kirjoittanut Riku Tauschi

Ilmiö nimeltä koeviikko (tunnetaan myös itku- ja kärsimysviikkona) on joka jakson loppuun sijoittuva seitsemän päivän ajanjakso – tuttu myös elokuvasta Ring – jonka aikana käydään tekemässä jakson aikana käytyjen kurssien kokeet. Kokeiden tarkoitus on selvittää, mitä olet (siis et ole) oppinut kurssien aikana. Kaikista aineista ei välttämättä ole koetta, jolloin opettaja kertoo tai unohtaa kertoa asiasta kurssin alussa. Ennen koetta pidetään kertaustunti, jonne kannattaa mennä. Legenda kertoo: opettajat paljastavat välillä, minkä tyyppisiä tehtäviä on tulossa, mihin aihealueeseen kannattaa keskittyä enemmän ja antavat ilmi valtionsalaisuuksia.

Apua! Miten selviän?

Kauhutarinoista huolimatta koeviikkoa ei tarvitse pelätä, kunhan opettelee nämä neljä koeviikosta selviämiseen auttavaa asiaa:

Otanko kokeeseen muuta kuin tietoni ja taitoni?

Kyllä. Kokeeseen mentäessä mukana tulee olla joko iso- tai pieniruutuista konseptipaperia aineesta riippuen, kirjoitusvälineet, viivoitin, oman halun mukaan hiukan naposteltavaa, tölkkikaupalla energiajuomaa tai termoskahvia ja nenäliinoja itkemistä varten. Aikaa kokeen tekemiseen on kolme tuntia, mutta vain harvat ja valitut saavat itsensä pysymään luokassa niin pitkään. Muista: jos koe on liian vaikea, voit aina kostaa opettajalle istumalla luokassa koko koeajan, jolloin opettaja ei pääse aikaisemmin kahvitauolle. Luokasta voi toki poistua aikaisemminkin. Kokeet alkavat pääosin 9:30, ellei opettajan kanssa ole muuta sovittu.

Koeviikko ohi. Siinäkö se oli?

Siinähän se. Kokeiden palautus on myöhemmin seuraavassa jaksossa. Kokeet pitää hakea todistusaineistoksi. Jos jokin koe ei mennyt läpi, on mahdollisuus mennä uusintakokeeseen. Sitten vain seuraavan koeviikon kauhuja odottelemaan.

Alunperin kirjoittanut Jasmine Leppä

Where do I even start? These past 2 months have gone by so fast in Finland and I have already made so many friends and memories.I will start with the differences between Canadian and Finnish culture that I have noticed since I have been here. FINNS ARE VERY SHY opposed to Canadians who are very friendly and outgoing, but once you get to know a Finnish person you realize that they aren’t as shy as they first seemed to be. It actually took me awhile to get used to Finnish people’s quietness I have been trying to be less loud in school but that hasn’t really worked out.

I am so grateful to have so many friends at school and I already know that I am going to have these friends for a very long time (p.s. FINNISH PEOPLE ARE CRAZY BUT ONCE YOU GET TO KNOW THEM IT’S GREAT!)

Likewise, there is a big difference between the Canadian school system and the Finnish school system. I personally like the Finnish school system much better since you have free lunches and no uniforms! In Canada we only have 2 periods (jakso) instead of 5, and we can only take up to 4 classes per jakso. In Canada we have the exact same schedule with the same 4 classes everyday at the same time for 5 months straight, our school days are 8.20 – 14.30 everyday (5 months of math, it’s as bad as it sounds).

I went to a Catholic school in Canada which is very popular for students to go to as they are safer and have better courses. At the Catholic school we had to wear uniforms everyday and we never got free lunch.

One of the things I do miss about Canadian schools is that there were many clubs and sport teams you could join for after school which isn’t as popular here. One of the biggest differences I noticed is that you have a very casual relationship with your teachers since you call them by their first name and speak with them as they were your friend. In Canada we call our teachers by their last names (like Mrs. Johnson or Mr. Smith) and if we call them by their first names we will get in trouble, I’m still trying to get used to calling teachers by their first name, hahahah.

Anyway, I am so happy that I am living in Finland for the year Finnish people are absolutely amazing and the nicest people. If any of you want to come and talk to me either about Canada or just so you can practice your English then don’t be afraid I would love to talk with all of you.

Ensimmäiset tunnelmat Suomessa

Mistä oikein aloittaisin? Nämä kaksi kuukautta Suomessa ovat kuluneet niin nopeasti ja olen jo nyt saanut paljon ystäviä ja muistoja. Aloitan kirjoittamalla kanadalaisen ja suomalaisen kulttuurin eroista jotka olen havainnut täällä ollessani. SUOMALAISET OVAT TODELLA HILJAISIA kanadalaisiin verrattuina, jotka taas ovat todella ystävällisiä ja ulospäinsuuntautuneita, mutta kun kerran opit tuntemaan suomalaisen, tajuat, että he eivät aina ole yhtä hiljaisia kuin mitä näyttävät olevan. Minulta kuluikin jonkin aikaa tottua suomalaiseen hiljaisuuteen ja olen yrittänyt opetella vähän hiljaisemmaksi koulussa, mutta se ei ole oikein onnistunut.

Olen niin kiitollinen solmittuani niin monia ystävyyssuhteita koulussa ja tiedän jo nyt pitäväni nämä ystävät todella pitkän aikaa (p.s. SUOMALAISET OVAT HULLUJA MUTTA KUN KERRAN OPIT TUNTEMAAN HEIDÄT, SE ON MAHTAVAA!)

Kanadalaisessa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä on suuri ero. Henkilökohtaisesti minä pidän suomalaisesta koulusta paljon enemmän, sillä teillä on maksuttomat lounaat ettekä käytä koulupukua! Kanadassa meillä on vain 2 jaksoa 5 sijasta, ja me voimme valita vain 4 kurssia jaksolle. Kanadassa meillä on tismalleen sama neljän oppitunnin lukujärjestys joka päivä samaan aikaan 5 kuukauden ajan, meidän koulupäivämme ovat kello 8:20 – 14:30 joka päivä (5 kuukautta matematiikkaa on yhtä tuskallista kuin miltä se kuulostaakin).

Kanadassa minä olen katolilaisessa koulussa, joka on opiskelijoiden keskuudessa todella suosittu, sillä siellä on turvallisempaa ja parempi kurssivalikoima. Katolilaisessa koulussa meidän tulee käyttää koulupukua joka päivä emmekä me koskaan saa maksutonta lounasta.

Eräs asia, jota ikävöin kanadalaisesta koulusta, on se että siellä on paljon eri kerhoja ja urheilujoukkueita joihin voit osallistua koulun jälkeen, eikä se ole yhtä suosittua täällä. Yksi suurimmista eroista, minkä olen huomannut, on teidän suhteenne opettajiinne, kun kutsutte heitä etunimellä ja juttelette heille kuin kavereillenne. Kanadassa me kutsumme opettajiamme heidän sukunimillään (kuten rouva Johnson tai herra Smith) ja jos me kutsumme heitä heidän etunimillään, joudumme pulaan. Yritän yhä tottua kutsumaan opettajia heidän etunimillään, hahahah.

Jokatapauksessa olen todella onnellinen kun asun Suomessa koko vuoden. Suomalaiset ihmiset ovat ehdottomasti uskomattomia ja kivoimpia ihmisiä. Jos kuka tahansa teistä haluaa tulla ja jutella minulle joko Kanadasta tai treenatakseen englantiaan, älköön pelätkö, sillä pitäisin kovasti juttelusta teidän kaikkien kanssa.

Suurpiirteinen suomennos: Henry Hedborg.

Originally written by Elisabeth Johnson

Estradin lukion musiikkiluokissa on valloittanut syksyllä uusi taiteilija. Petri Ojalan mukaan musiikillinen elämismaailma on paljon muutakin kuin vain oppitunteja.

Petri Ojala aloitti Järvenpään lukiossa musiikinopettajana elokuussa 2013. Turusta kotoisin oleva Ojala on kokenut musiikin ammattilainen ja tehnyt uraa niin keikkalavoilla kuin musiikinopettajanakin. ”Meillä on keikkabussissa usein naurettu, että soittaminen on parasta, mitä mies voi tehdä housut jalassa”, hän kommentoi antautumistaan musiikin vietäväksi.

Ojala on soittanut muun muassa Dannyn, Nina Tapion, Antti Tuiskun ja Arja Korisevan bändeissä sekä toiminut musiikinopettajana niin musiikki- kuin yleislukioissakin eri puolilla Suomea. Lukionsa hän suoritti Turussa Puolalanmäen musiikkilukiossa ja kirjoitti musiikkiluokalta ylioppilaaksi vuonna 1996.

Oli selvää, että musiikki jatko-opintojenkin aiheena kiinnostaisi, ja Ojala lähti lukemaan maisteriksi Oulun yliopistoon. Parhaillaan työn alla on väitöskirja musiikillisen elämismaailman merkityksestä sosiaalisessa mediassa sekä kommunikaatiomediassa.

Järvenpään lukiossa hyvä miljöö

Järvenpään lukioon Ojalan sai hakeutumaan kesällä silmiin osunut työpaikkailmoitus viransijaisuudesta opettaja Matti Rantalan lähdettyä musisoimaan Helsinkiin. Keskeneräinen väitöskirja tosin olisi sekin riittänyt ajankuluksi alkavalle työvuodelle. Järvenpään lukion edistyksellinen musiikkilinjatoiminta kuitenkin houkutteli Ojalan hakemaan paikkaa.

Minkälaisen vaikutuksen uuden työpaikan musiikillinen miljöö on tehnyt? ”Täällä on todella hulppeat tilat, hyvät opiskelijat ja ajanmukaiset varusteet monien muiden yleislukioiden tiloihin ja niiden 1980-luvulta peräisin olevaan kitaravalikoimaan verrattuna”, Ojala tiivistää. ”On luksusta, että opetusta voi hajauttaa neljäänkin eri tilaan. Toki kehitettävää aina löytyy muun muassa teknologian puolelta.” Ojala maalailee haavekuvaa utopiasta, jossa musiikintunnilla jokaisella opiskelijalla olisi iPad musiikinopiskelun apuvälineenä. Pelkällä laulukirjalla ei enää pötkitä pitkälle.

Musiikintunnit eivät ole ajanhukkaa

[pullquote-right]”Muutamaa kitaransointua voisi luonnehtia lukiolaisen perustaidoksi.”[/pullquote-right]Opiskelijoiden motivaatio musiikinopiskeluun kuitenkin vaihtelee, sillä kaikki eivät ole yhtä innokkaita kuin musiikkilinjalaiset. ”Myös isot ryhmäkoot varsinkin ykköskurssilla asettavat joskus rajoja, jolloin ainoa toteutettavissa oleva työskentelytapa voi olla esimerkiksi kitaran soittaminen, kun kaikille opiskelijoille tulisi järjestää jotain musisoitavaa ja kitaroita nyt yleensä riittää kaikille”, Ojala toteaa. ”Tosin ainakin Ruotsissa on tavoite, että jokainen oppisi soittamaan edes jotain, eikä jäisi kammoa soittamista kohtaan. Muutamaa kitaransointua voisi luonnehtia lukiolaisen perustaidoksi”, Ojala lisää ja kertoo itse pyrkivänsä opetuksessaan samaan. Musiikin voi myös tuoda nuorten lähelle, sillä suurin osa nuorisoa kuuntelee musiikkia vapaa-ajallaan.

Musiikki tarjoaa paitsi rentoutumista ja elämyksiä, myös eväitä ympäröivän maailman tarkasteluun ja taitoja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen. Ojala näkee asian niin, että siinä missä esimerkiksi urheilulla voi toisille olla suuri merkitys, on toiselle musiikki iso asia elämässä. Ojala kertoo nauraen itsekin pitäneensä aikanaan t-paitaa, jossa luki ”musiikki pelastanut urheilulta”. Myöhemmin hän on kuitenkin itse oivaltanut, että muusikonkin pää toimii paremmin kun fyysisestä kunnostaan huolehtii. Arvovalinta musiikin ja muiden harrasteiden välillä ei ole tarpeen.

Opetustyö osana musiikillista elämäntapaa

Mikä juuri musiikinopetuksessa on niin kivaa? Tätä kysymystä Ojala kehaisee herkulliseksi pohdinnan aiheeksi. ”Koulun taideaineena musiikki tarjoaa yhdessä tekemistä ja kokemista. Koulussa jokaiselle löytyy varmasti omaa sopivan tasoista tekemistä, jolloin jokaisella on tilaisuus hoksata että musiikki on ihan kivaa.” Musiikinopetus ei ole aina perinteistä opettajajohtoista kuivaa luennointia, vaikka toki teoriaakin tulee hallita. Ennemmin painotetaan juuri tekemistä ja pyritään erilaisiin musiikillisiin elämyksiin.

[pullquote-right]”Lukion opettajalla on maailman kriittisin yleisö.”[/pullquote-right]Opettajan työ on vaativaa ja edellyttää runsaasti ajankäytön suunnittelua, etenkin kun illat kuluvat pitkälti väitöskirjan edistämiseen. Toisaalta juuri käytännön musiikinopetus on oivallinen väylä itsensä kehittämiseen muusikkona. ”Lukion opettajalla on maailman kriittisin yleisö”, Ojala tokaisee syvän kokemuksen osoittamana.

Entä odottaako Petri Ojala innolla ensiesiintymistään Järvenpään lukion kuululla Areenalla? Siellä ainakin riittää kriittistä yleisöä lähes tuhat henkeä. Ojala naurahtaa ja toteaa, että kyllä debyyttiesiintyminen Areenalla on varmaan luvassa jossain vaiheessa lukuvuotta. Lukion opettajabändin tulevaisuus lienee siis turvattu.

Alunperin kirjoittanut Henry Hedborg