Polkupyöriä varastetaan aina ja kaikkialla

filtsuparkki

Lukion piha täyttyy polkupyöristä päivittäin. Kuva: Hanna Kuusisto.

Moni Järvenpään lukion opiskelija kulkee koulumatkansa polkupyörän satulassa. Fillarin voi pysäköidä melko turvallisin mielin lukion pihalle, mutta muualla Keski-Uudellamaalla polkupyörävarkauksia tapahtuu varsin runsaasti.

”Polkupyörävarkauksia tapahtuu Keski-Uudellamaalla paljon”, tiivistää heti alkuun vanhempi konstaapeli Marika Multanen Keski-Uudenmaan poliisilaitokselta. Lähipoliisi kertoo sähköpostitse, että vuonna 2012 Keski-Uudenmaan poliisi kirjasi yli tuhatkunta polkupyörän anastusta tai sen yritystä. ”Pyöriä varastetaan joka päivä, vuorokaudenajasta tai viikonpäivästä riippumatta.”

Järvenpää oli tapahtumapaikka noin kolmasosassa varkaustapauksista Keski-Uudellamaalla, kuten myös Hyvinkää. Molempien kaupunkien alueilla kirjattiin noin kolmesataa tapausta. Multanen vertaa Järvenpäätä asukasluvultaan saman kokoiseen Rauman kaupunkiin, jossa pyörävarkauksia kirjattiin reilut 150 tapausta, ja toteaa eron olevan huomattava. ”Järvenpään sijainti suurten valtaväylien, kuten junaratojen ja moottoritien varrella, selittää tapausten runsautta”, Multanen kertoo. ”Moni tulee polkupyörällä keskustaan ja jatkaa sieltä yleisillä kulkuneuvoilla eteenpäin.”

Syyt varastamiseen vaihtelevat

Polkupyörät kiinnostavat varkaita ja varkauksia toteutetaan eri syistä. Multasen mukaan tekijä voi olla väsynyt ohikulkija, joka matkaansa jouduttaakseen nappaa alleen lähimpänä olevan polkupyörän ja jättää sen pientareelle, kun on päässyt perille.

Varastettuja pyöriä myös myydään. ”Myyntitarkoitukseen tehdyissä anastuksissa teko on suunnitelmallisempi ja tekijä näkee vaivaa saadakseen pyörän mukaansa.” Varkaiden mukaan lähtee kaikenlaisia polkupyöriä, mutta suuremmassa suosiossa ovat uudet ja kalliit menopelit. ”Tänä vuonna varkaita ovat kiinnostaneet erityisesti Jopo –merkkiset pyörät, niin aidot kuin jäljitelmät.”

Lukion piha ei ole varkaiden ykköskohde

[pullquote-right]”Pihalta viedään yleensä neljästä viiteen polkupyörää per lukukausi.”[/pullquote-right] Multasen mukaan suurin osa polkupyörävarkauksista Järvenpäässä tapahtuu rautatieaseman ja ydinkeskustan alueilla. Järvenpään lukiolta kirjattiin viime vuonna ainoastaan kuusi tapausta. Samankaltainen tieto on lukion kouluisännällä. ”Lukion pihalta viedään yleensä juuri neljästä viiteen polkupyörää per lukukausi. Ainakin yhden tapauksen tiedän missä varastettu pyörä oli lukitsematon”, kertoo Timo Sjöholm.

”Luultavasti lukitsemattomia pyöriä viedään pihalta eniten.” Kaikki eivät välttämättä ilmoita tapahtuneesta varkaudesta poliisille, joten tieto tapausten todellisesta lukumäärästä vaihtelee.

Lukio sijaitsee keskustaan vievien reittien varrella, joten ohikulkija saattaa katsella koulun pihalta kulkuneuvoa alleen. Toinen lukion pyöräparkeista sijaitsee lukion ja ammattioppilaitoksen välissä vain parin metrin päässä ohi kulkevista teistä. Tälle alueelle ei lukion sisältä näe eikä pihalla ole valvontakameroita. ”Kameroiden saamiseksi on joskus tehty esityksiä. Pyrkimyksistä huolimatta kameravalvontaan ei ole investoitu”, selvittää Sjöholm.

Toinen pyöräparkki sijaitsee sisäpihalla, jonne on lukion sisältä parempi näköyhteys ja jossa kulkee enemmän lukion opiskelijoita. ”Molemmilta puolilta pihaa menee pyöriä varkaiden matkaan. Kadunpuoleisen päädyn pyörätelineet ovat varkaille helpompi kohde, mutta ei noiden telineiden välillä juuri eroa ole.”

Luottaako kouluisäntä itse lukion pihan turvallisuuteen? ”Kyllä uskaltaisin oman pyöräni tuonne jättää, kunhan lukitseminen olisi kunnossa.” Sjöholm muistuttaakin opiskelijoita siitä, että vaikka aamulla olisi kiire oppitunnille, ei kannata unohtaa pyörän lukitsemista.

Varkautta ennen ja jälkeen voi toimia

[pullquote-right]”Pyöräilijän on tärkeää ymmärtää millä tavoin pyöränsä kaupunkiin jättää.”[/pullquote-right] Myös Multanen muistuttaa lukitsemisen tärkeydestä varkauden ehkäisemiseksi. ”Pyöräilijän on tärkeää ymmärtää millä tavoin pyöränsä kaupunkiin jättää. Polkupyörän on hyvä olla lukittuna kiinteään esineeseen ja lukon tulee olla vahva.” Heppoisesti lukittu tai kokonaan lukitsematon pyörä houkuttelee enemmän varkaita kuin rungosta pyörätelineeseen esimerkiksi vahvalla u-lukolla kiinnitetty kulkuneuvo. Lähipoliisina lukion alueella toimiva Multanen kehottaa pitämään silmät auki. ”Jos näet polkupyörien ympärillä oudoksuttavaa toimintaa, on siitä hyvä ilmoittaa poliisille.”

Lukon valintaan kannattaa panostaa. Multanen vinkkaa selvittämään, onko lukko vakuutusyhtiön hyväksymä. Varkauden varalta kannattaa myös merkitä muistiin pyörän runkonumero, joka löytyy yleensä myös takuutodistuksesta. ”Runkoon voi myös merkata itse oman syntymäajan tai muun merkkiyhdistelmän tuntomerkiksi, jolla pyörä on yksilöitävissä.”

Jos oma polkupyörä sitten varastetaan, on siitä Multasen mukaan hyvä ilmoittaa poliisille mahdollisimman nopeasti. ”Rikosilmoituksen voi tehdä sähköisesti ja siihen löytyy tarkempi ohje poliisi.fi –sivustoltamme.” Ilmoitukseen poliisi kaipaa tiedon siitä, milloin ja minne kadonneeksi todettu polkupyörä oli jätetty, millainen oli lukitus ja milloin varkaus on havaittu. Myös mahdolliset silminnäkijähavainnot, pyörän tunnisteet, arvo ja käyttövuosi ovat arvokasta tietoa.

Mikäli vakuutusyhtiöltä haetaan korvauksia, vaatii vakuutusväki usein todennuksen siitä että rikosilmoitus on tehty poliisille. Kotivakuutus useimmiten osallistuu korvauksiin, mutta vaihtelua esiintyy eri vakuutusten ja yhtiöiden käytänteiden välillä. Korvauksia ei välttämättä tipu mikäli pyörää ei oltu lukittu.

Poliisin huostaan päätyy useita satoja löydettyjä polkupyöriä vuosittain. Juuri tästä syystä on hyvä tuntea pyöränsä tuntomerkit. ”Omaisuuden palauttaminen oikealle omistajalle hankaloituu jos pyörässä ei ole yksilöivää tunnistetta. Jos poliisille ei osaa kertoa kuin varastetun pyörän merkin ja värin, on tapauksen selvittäminen lähes mahdotonta.”

Alunperin kirjoittanut Henry Hedborg