Päivityksiä Järjen päätoimittajistoon

päätoimittajatrio

Vilhelmiina Virtanen (vas.), Henry Hedborg ja Aliisa Rantanen työmaan edustalla. Kuva: Hanna Kuusisto.

Järjen päätoimittajien tehtäväkenttiä päivitettiin taannoisessa toimituskokouksessa. Uudeksi operatiiviseksi päätoimittajaksi valittiin Aliisa Rantanen.

Lukion lehteen syksyllä 2014 mukaan tullut tuottelias toimittaja Aliisa Rantanen ylennettiin yksimielisesti operatiiviseksi päätoimittajaksi hoitamaan käytännön asioita. Järjessä Rantanen on erikoistunut vahvasti uutis- ja ajankohtaistoimintaan, ja hänellä on laaja osaaminen julkaisujärjestelmän käytön suhteen. Ensimmäistä vuottaan lukiossa opiskelevalla Rantasella on kokemusta media-alasta myös lehtikurssin ulkopuolelta: hän oli jo vuosia sitten tutustumassa työelämään paikallislehden toimituksessa. “Tuntuu hyvältä”, Rantanen kommentoi uusia haasteitaan. “Tässä vaiheessa haluan kiittää Henryä kaikesta tuesta ja viisaista ohjeista ja neuvoista. Otan kaiken irti yhteistyöstäni tämän gurun kanssa vielä näinä parina kuukautena!”

[pullquote-right]Meidän koulumme lehdessä hoidetaan asiat hoitamalla asiat, eli niin, että hommat todella hoidetaan[/pullquote-right]Kuluvan lukuvuoden vastaava päätoimittaja Henry Hedborg jatkaa vielä huhtikuun puoliväliin saakka. Kun Aliisa Rantanen hoitaa juoksevat asiat, on abiturientti Hedborgin agendalla pääosin mentorointia ja ohjausta tulevaisuuttakin silmälläpitäen. Hän keskittyy myös mediadiplominsa valmiiksi saattamiseen. “Tänä lukuvuonnahan meidän koulumme lehdessä on hoidettu asiat hoitamalla asiat, eli niin, että hommat todella hoidetaan – uskon, että Aliisa säilyttää saman periaatteen”, Hedborg kertoo tyytyväisenä. “Koululla on tulevaisuudessakin varmasti hieno lehti.”

[pullquote-left]Työtä riittää, mutta niin myös onnistumisia[/pullquote-left]Samassa yhteydessä vahvistettiin myös ensimmäisen vuoden opiskelijan Vilhelmiina Virtasen asema apulaispäätoimittajana. “Huhhuh”, toteaa Virtanen. “Työtä varmasti riittää, mutta niin myös hauskanpitoa ja onnistumisia.”

Loppukeväällä Aliisa Rantanen toimii vastaavana päätoimittajana, ja jatkaa tehtävässä apulaispäätoimittaja seuranaan tulevana lukuvuonna. Myös lehden tekninen tuottaja Joonas Valjus jatkaa tulevana abivuotenaan lukulomaan saakka.