Kohti tuntematonta

Muutos tarkoittaa prosessia, jonka aikana jokin tulee toisenlaiseksi kuin se oli. Elämässä ollaan jatkuvassa muutostilassa, huomasi sitä tai ei.

Olen pohtinut muutosta ja sen merkitystä paljon lähiaikoina. Abivuosi loppui, lukuloma alkoi. Alle kahden kuukauden päästä kolmen vuoden lukio-opintoni ovat ohi. On tehtävä isoja päätöksiä tulevaisuuteni suhteen; mitä haluan opiskella jatkossa, pitäisikö muuttaa pois kotoa, mitä teen jos en pääsekään mihinkään kouluun? Olen valvonut öitä, murehtinut ja stressannut. Olen myös toivonut, haaveillut ja innostunut.

Ihminen suhtautuu luonnostaan uuteen varauksellisesti ja epäillen. Tietty ennakkoluuloisuus on hyvä luontainen puolustusmekanismi, jolla suojellaan itseä ja muita mahdolliselta pahalta. Me kaikki pelkäämme muutosta enemmän tai vähemmän, mutta koska pelko on juurtunut niin kiinteästi osaksi ajatus- ja toimintamallejamme, emme välttämättä edes tiedosta koko asiaa. Vasta kun tapahtuu jotakin merkittävää – edessä on muutto, parisuhde päättyy tai joku läheinen kuolee – se nousee esiin. Elämän tasapaino järkkyy.

Eräs ystäväni on kauhuissaan valmistumisesta, sillä sen jälkeen on luovuttava tutusta ja turvallisesta kaveripiiristä ja kouluympäristöstä ja lähdettävä omille teilleen. [pullquote-left]Juuri epävarmuus on pelon lähde; emme voikaan luottaa siihen, että tiedämme, mitä tulee tapahtumaan.[/pullquote-left] Hänen pelkonsa on ymmärrettävää, sillä sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen on usein hankalaa ja vie aikaa. Juuri epävarmuus on pelon lähde; emme voikaan luottaa siihen, että tiedämme, mitä tulee tapahtumaan. Epävarmuus on kuitenkin myös mahdollisuus. Monet asiat, joita joskus vierasti, tuntuvat nykyään itsestäänselvyyksiltä. Epävarmuutta piti hetki sietää, mutta loppujen lopuksi se muuttui onneksi, esimerkiksi alkukankeuden jälkeen rutinoituneeksi liikuntaharrastukseksi ja paremmaksi voinniksi.

Muutos voi olla aluksi jännittävää, mutta se ei tarkoita, että asiat olisivat huonosti. Ne eivät ole enää samalla tavalla kuin ennen, mutta niin sen kuuluukin mennä. Elämä on pysähtymätön virta, siinä ei voi pysyä jatkuvasti paikallaan. Me synnymme, kasvamme ja kuolemme. Ihmissuhteita tulee ja menee, kiinnostuksen kohteet vaihtuvat, asumme siellä sun täällä. Usein nämä muutokset eivät edes ole kovin suuria, vaan lähestulkoon huomaamatta tapahtuvaa hivuttautumista uuteen suuntaan. Aina kun päivät alkavat sulautua toisiinsa ja tunnen olevani jumissa, mietin kirjailija C.S. Lewisin sanoja:

Isn’t it funny how day by day nothing changes, but when you look back, everything is different.

Rakas ystävä, olet selvinnyt kaikista elämäsi muutoksista, suurista ja pienistä, tähän päivään – miksi et selviäisi nytkin? On okei olla peloissaan, mutta älä paisuta pelkoasi mörön mittoihin! Et tule olemaan ainoa yksinäinen, pelokas opiskelija tulevassa kotikaupungissasi, sillä lukuisia muita on samassa tilanteessa. Tutustu ja tukeudu heihin. Kun seinät kaatuvat päälle ja tuntuu, ettet osaa mitään, hengitä syvään. Epäonnistuminen ei tee sinusta huonoa ihmistä. Kaikista ihmissuhteista ei tarvitse pitää kiinni kynsin hampain. Anna joidenkin kaverien mennä ja salli heidän tilalleen tulla uusia, erilaisia mutta silti ihania ihmisiä.

Muutos voi tapahtua kertarytäkässä tai hiljalleen. Se voi stressata, surettaa ja pelottaa, mutta myös kutkuttaa, innostaa ja ihastuttaa. Se on tilaisuus oppia ja kasvaa, tulla vaikeuksien kautta vahvemmaksi ja viisaammaksi versioksi itsestään.

Rohkeutta elämään: kuuntele Jukka Pojan biisi Potentiaali tästä!

Alunperin kirjoittanut Vilhelmiina Virtanen




Rasti ruutuun?

Lomake kysyy nimeäni, joten kirjoitan sen tyhjälle viivalle. Lomake kysyy syntymäaikaani, joten kirjoitan sen tyhjälle viivalle. Lomake kysyy sukupuoltani ja tarjoaa kahta ruutua. Kahta vaihtoehtoa, joita erottaa vuosituhansia syvä railo. Kuilu on kuvitteellinen mutta konkreettinen. Kaksi ruutua erottava tyhjä tila aktualisoituu sosiaalisina odotuksina.

Syntyy edellytyksiä. Ne vetävät rajan Marsin ja Venuksen välille.

Friedrich Nietzschen mukaan absoluuttisia totuuksia ei ole olemassa. Olen eri mieltä; niitä on ainakin kolme. Yksi: ihmisen sukupuolielimet eivät määritä tämän sukupuolta. Kaksi: sukupuoli-identiteetin kirjo ei rajoitu kahteen vaihtoehtoon. Kolme: sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole vielä lähelläkään toteutumista. Ummisti siltä silmänsä tai ei, on totuus se, että yhteiskuntamme rikkoo räikeästi transsukupuolisten ihmisoikeuksia.

Se on kuvottavaa.

1

Kuva: Juudit Häsä

Aina kun kuulen uuden muotoilun mietteestä ”On miehiä ja naisia. Siinä se.” en ärry tai suutu, vaan tulen ihan helvetin vihaiseksi. Oma kasvutarinani on monivaiheinen ja paikoin hyvin kivulias, ja cis-normatiivisuus on tehnyt kivusta paljon pahempaa ja pitkittänyt sitä. Ala-asteelta asti yritin kovasti ajatella itseäni poikana, miehenä, yhtenä jätkistä. En kyennyt siihen. En vuosien saatossakaan pystynyt samaistumaan perinteiseen miehen muottiin ja tunsin itseni rikkinäiseksi. Vialliseksi. Eksyneeksi. Vasta myöhemmin tajusin, etten tuntenut yhteenkuuluvuutta miehisyyteen, koska en ollut mies. En ainakaan täysin. Päivä, jona sisäistin sukupuoli-identiteettini moninaisuuden, oli yksi elämäni parhaista. Ymmärsin etten ollutkaan rikkinäinen. En ollut viallinen. Ensimmäistä kertaa elämässäni en tuntenut vaikeasti määriteltävää häpeää sukupuolestani.

Suomen lain silmissä olen kuitenkin mies, täysiverinen suomalaiskarju, huolimatta siitä, mitä oikeasti olen. Jokapäiväisessä elämässä tämä ei oikeastaan – onneksi – minua sen pahemmin paina. Se, että passissani lukee sukupuolen kohdalla ”mies” ja lentolipuissani ”MR” ei vie yöuniani. Periaatteellisesti on kuitenkin typerää ja väärin, että byrokratialla ja kasvottomilla virkamiehillä on oikeus määritellä minun laillinen sukupuoleni. Suomen lainsäädäntö tarjoaa tällä hetkellä kaksi vaihtoehtoa. Kaksi ruutua.

Tässäpä siis kaksi sanaa: haistakaa vittu.

[pullquote-left]Valitettavan usein negatiivisia kommentteja leimaavat tietämättömyys, viha ja halu loukata.[/pullquote-left]Suomen laki rikkoo kuitenkin transsukupuolisten oikeuksia myös paljon, paljon räikeämmin. Henkilön, joka kokee olevansa mies tai nainen, mutta syntyneensä vastakkaisen sukupuolen kehoon, asema on paljon omaani huonompi. Tullakseen lain edessä tunnustetuksi oman sukupuolensa edustajana on tällaisen henkilön pakko suostua hormonihoitoihin, vaikkei kokisikaan tarvetta muuttaa kehoaan. Hänen on lisäksi todistettava olevansa lisääntymiskyvytön, mikä tarkoittaa sitä, että sukupuolensa laillisesti korjaavan on alistuttava tarvittaessa pakkosterilisaatioon. Tämä ei ole vain arkipäiväistä ahdasmielisyyttä. Tämä on kidutusta.

3

Kuva: Juudit Häsä

Sanomattakin on selvää, että yhteiskunnan asenteet vaikuttavat valtavasti yksilön elämään. Juuri kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa on monelle transsukupuoliselle suuri rasite, sillä yleinen suhtautuminen transihmisiin on useimmiten kapeakatseista ja jopa vihamielistä. On inhimillinen reaktio hakea yhteisön tukea; useimmille transsukupuolisille on hyvin tärkeää tulla kohdatuksi omassa sukupuolessaan. Näin ei kuitenkaan aina ole. Valitettavan usein negatiivisia kommentteja leimaavat tietämättömyys, viha ja halu loukata. Kutsua luonnottomaksi sitä, mikä on toiselle aina ollut luonnollista. Viedä pois oikeus olla olemassa.

Minä ansaitsen ihmisarvoista kohtelua. Me ansaitsemme ihmisarvoista kohtelua. Minun sukupuoli-identiteettini kuuluu yksin minulle ja minä aion taistella oikeudesta itseeni. En ole joku, joka sulkea kahden ruudun akselille. Olen rajanveto maskuliinisen ja feminiinisen välillä ja kynä, joka vetää tuon viivan, on minun kädessäni. En enää suostu olemaan näkymätön. Tämä on minun elämäni, minun oikeuteni ja tapani olla olemassa. Tapani elää.

Alunperin kirjoittanut Ossi Laurila




Isona minusta tulee aikuinen

”Jos minä seison oikein korkealla varpailla, olen melkein aikuinen”, ilmoitin viiden vuoden ikäisenä äidilleni. Äitini naureskeli ja sanoi, että lapsuudesta kannattaisi nauttia nyt, sillä myöhemmin sitä tulisi kaipaamaan. Minä kuitenkin epäilin sitä, sillä aikuisillahan ei ollut karkkipäivää. Miksi haluaisi olla taas lapsi, jos sai syödä karkkia kaiket päivät?

Lapsena sitä ei mitään muuta halunnutkaan kuin olla aikuinen. Aikuisten elämä vaikutti niin helpolta, sillä heillä ei ollut kotiintuloaikoja. Sen lisäksi he saivat päättää, mitkä lelut kaupasta ostettiin. Pidin aikuisia suorastaan jumalina, ja joka ilta menin nukkumaan miettien, että huomenna olen jo päivän vanhempi. Jälkeenpäin aikuisuuden palvominen tuntuu niin sinisilmäiseltä. En ole läheskään aikuinen ja silti haluaisin olla taas lapsi. Vaikka lapsena onkin karkkipäivä erikseen.

Veljeni täytettyä täysi-ikäisyyden rajan alkoivat vanhempani marmattaa hänelle jokaisesta kotityöstä, jonka hän jätti tekemättä. ”Et osaa edes käyttää pyykinpesukonetta ja sinunhan pitäisi olla aikuinen!” Voiko siis itseään kutsua aikuiseksi, kun osaa pestä omat likapyykkinsä?

Jos joku olisi kysynyt minulta viisi vuotta sitten, kuinka määrittelisin aikuisen, olisin sanonut, että aikuinen on joku, joka on täyttänyt 18 vuotta. Jos taas sama kysymys esitettäisiin nyt, en osaisi vastata. En minä tiedä, mikä on aikuinen. Vaikka olisin kuunnellut terveystiedon kurssilla, en luultavasti siltikään tietäisi vastausta. Ehkä sitä herää joku aamu ja peiliin katsoessaan toteaa, että minähän olen aikuinen. Tai sitten aikuisuus hiipii pikkuhiljaa, ja vuosien päästä huomaa olevansa ryppyinen. En minä tiedä, enhän ole aikuinen.

Alunperin kirjoittanut Aino Kosunen




Ja tähdet heijastuvat meissä

Käteeni sattuu vetokaapin pohjalta kehystetty valokuva. Keskeytän siivousurakkani ja katselen Helsingin Aleksanterinkadulla nauravia henkilöitä – itseäni ja parasta ystävääni. Tajuan että kuva on otettu syntymäpäivänäni lähes tasan vuosi sitten. Päätän jättää työpöytäni järjestelyn sikseen ja tarkastelen vuodentakaista itseäni lähemmin. Hymy kasvoilla on leveä, mutta silmät eivät naura.

Ulkopuolisen mielestä kuva saattaisi vaikuttaa iloiselta. Väkinäinen se on.

Muistelen ensimmäisen lukiovuoden alkua. Muistan, miten paljon itseltäni vaadinkaan. Hyviä arvosanoja, koulumotivaatiota, läksyjen tekemistä. Vanhempien odotuksiin vastaamista, opettajien miellyttämistä, joukkoon sopimista. Vähä vähältä, itse itselleni kasaaman taakan lisäksi kesällä mutkistunut suhteeni ruokaan vaikeni entisestään ja aloin kuihduttaa itseäni. Elämä muuttui numeroiksi vaa’an digitaalinäytössä. Arvosanoiksi tietokoneen ruudulla. Kylmiksi aamuiksi ja unettomiksi öiksi.

autistinen mustavalkoluuseri

Tavoittelin tähtiä, ei, halusin olla tähti. Olla kaunis ja loistaa. Pyrkiä täydellisyyteen. Pidin pelkoni piilossa, turvassa niiden kaikkien katseilta, jotka yrittivät auttaa. Elämä oli harmaata ja tyhjää, mutta tekohymy kesti. Loppuun asti.

Loppu koitti kuulaan lokakuisen aamun muodossa.

Havahduin lopulta yksinkertaisesti siihen, miten uuvuksiin olin vienyt itseni. Auringon ensisäteiden osuessa ikkunaan ja hajotessa valkeaksi valoksi nousin istumaan sänkyni reunalle ja aivan äkkiarvaamatta annoin periksi.

Puhkesin itkuun.

Annoin ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin itseni olla haavoittuva. Hauras. Inhimillinen.

Kaikki alkoi alusta. Opettelin pikkuhiljaa ja päivä kerrallaan elämään uudestaan. Oppiessani itsestäni uusia, ihmeellisiä asioita päätin kirjoittaa muistiin ohjeet. Ohjeet elämään ilman itseinhoa, pelkoa ja epävarmuutta.

kukkaispoika

Hengitä. Keskeytä se, mitä parhaillaan teet. Vedä syvään henkeä ja puhalla kaikki ulos. Tunne, kuinka sydämesi sykkii. Tiedosta itsesi. Minä olen.

Anna itsellesi anteeksi. Olemme inhimillisiä olentoja ja teemme virheitä. Mieti, mitä voit parantaa itsesi syyttämisen sijaan. Nouse vielä kerran pystyyn. Yritän huomenna uudestaan.

Rakasta itseäsi. Olet kauneusihanteita arvokkaampi. Olet enemmän, kuin luku vaa’assa ja vaatteet päälläsi. Kaikki mitä kannat mukanasi tekee sinusta ainutlaatuisen. Opin tuntemaan itseni.

Arvosta pieniä asioita. Herää aikaisin nähdäksesi auringonnousun. Hymyile tuntemattomalle junassa. Sytytä kynttilöitä ja meditoi. Laula. Maalaa. Tanssi. Katsele tähtiä talvisella yötaivaalla. Humallun elämästä.

Elä tässä päivässä. Älä anna menneisyytesi varastaa tulevaisuuttasi. Älä siirrä huomisen huolia tähän hetkeen. Ole impulsiivinen. Yllätän itseni.

Unohda odotukset. Elät itseäsi, et muita ihmisiä varten. Tee niitä asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi, sillä loppujen lopuksi kadumme vain mahdollisuuksia, jotka jätimme käyttämättä. Ole rehellinen, ole välitön, ole aito. Naura usein. Rakasta ehdotta. Annan kaikkeni.

Nousen istumaan sänkyni reunalle, aivan kuten tein kerran niin kauan aikaa sitten. Kiipeän ikkunasta katolle, kohotan katseeni öiselle taivaalle ja olen hetken aivan hiljaa.

Joskus on tutkittava tähtiä.

tuiki tuiki (tavallinen) tähtönen

Alunperin kirjoittanut Ossi Laurila




”Wake me up when September ends”

”Wake me up when September ends” lauloi Green Day aikoinaan kesän lopusta ja ajan katoavaisuudesta. Syyskuun yli olisi kyllä voinut torkkua helposti välttäen pitkät koulupäivät, koeviikkoon pänttäämisen ja koko ajan kylmenevän kelin! Vielä alkusyksystä saimme nauttia auringon lämmöstä ja valosta. Ilma oli jopa niin kaunis, että oli sääli viettää päivät sisällä. Syyskuun viimeiset lämpimät päivät vaihtuivat paleleviin sormiin ja höyryävään hengitykseen kirpeinä syysaamuina. Syksy on muutoksen aikaa. Koulu pitää nuoret kiireisinä ja viikon syysloma on aivan liian lyhyt. Luonto muuttuu radikaalisti keltaisten lehtien pudotessa maahan ja lintujen jättäessä kylmän kelin taakseen lentäessään etelään. Sadepilvet täyttävät taivaan ja aurinkoa ei näy enää joka päivä. Kuralätäköt täyttävät tiet ja märkä keli vain jatkuu päivästä toiseen.[pullquote-right]”Kuralätäköt täyttävät tiet ja märkä keli vain jatkuu päivästä toiseen.”[/pullquote-right]

Olemme onnekkaita asuessamme Suomessa, sillä meillä on selvästi neljä eri vuodenaikaa. Kylmä, pimeä ja pitkä talvi tosin syö hieman kevättä ja syksyä, mutta erot ovat silti enemmän kuin näkyviä.  Moni varmaan haaveilee syksyn tai talven keskellä asuvansa jossain kaukana etelässä, jossa on aina kesä ja lämmintä. Mutta kauanko tukalaa kuumuutta ja paahtavaa aurinkoa jaksaisi? Ei varmasti kauaa. Siitä syystä olemmekin onnekkaita asuessamme täällä Fennoskandiassa, jossa ei kyseistä ongelmaa varmasti ole. Lisäksi meillä on aivan upea talvi jota ei jokaisesta maasta löydy. Suomi on talviurheilun luvattu maa ja monen suosikki harrastus laskettelu saa meidät jo odottamaan innolla ensimmäisiä lumia ja laskettelurinteiden avaamisia! Ennen talvea meillä on vielä syksy elettävänä. Koulu täyttää syyspäivät, mutta koulupäivien lomassa syksystä varmasti kerkeää nauttia.

Seuraavaan syksyynhän on vielä vuosi aikaa, joten nautitaan nyt tästä ihanasta syksystä vielä ennen kuin se muuttuu talveksi.  Syksy on pimeää, kylmää, sateista aikaa kelin muuttuessa harmaaksi ja luonnon paljaaksi.  Syksy on täynnä pimeitä iltoja, jotka ovat vain ensimakua tulevasta talvesta. Syksy on valon vähenemistä päivä päivältä. Mutta samalla se on täynnä kauniita värejä puiden latvoissa ja sadepäiviä jolloin voi katsella ulos ikkunasta ja olla iloinen siitä, että on sisällä lämpimässä sateen rummuttaessa kattoa. Se on täynnä kivoja koulupäiviä parhaiden kavereiden kanssa ja toivomista, että juuri silloin ei sada kun koulu loppuu ja pitäisi kävellä bussipysäkille. Se on täynnä naurua ja hymyjä. Se on täynnä täydellisiä hetkiä lämpimän kahvikupin kanssa, jonka lämmössä sormetkin lämpenee. Se on verhoutumista paksuihin lämpimiin neuleisiin ja talvivaatteiden kaivamista kaapeista. Syksy on kynttilöiden sytyttämistä pimeisiin iltoihin.

[pullquote-left]”Harmaina syyspäivinä pitäisi jaksaa vielä raahautua kouluunkin pänttäämään.”[/pullquote-left]Nyt marraskuun alussa kaikki lehdet ovat jo pudonneet maahan ja yöpakkasiakin on jo ollut. Lähestyvä talvi on saanut lämpötilan tippumaan lähelle nollaa ja harmaa sadekeli vain jatkuu päivästä toiseen. Koulun käynnin katkaiseva syysloma oli ja meni ja pian toinen koeviikko alkaa. Harmaina syyspäivinä pitäisi jaksaa vielä raahautua kouluunkin pänttäämään. Talvi on jo ovella ja kaupoissa myydään jo joulukalentereita ja –karkkeja. Pian ensimmäiset joululaulutkin rupeavat raikumaan ja kaupunkien kauniit jouluvalot sytytetään. Pohjoisessa saatiin jo ensilumi, mutta täällä etelässä joudumme tyytymään vain aamukuuraan. Viimeiset syksyn päivät ovat käsillä, sen väistyessä talven edeltä.