Opettajat valokeilassa: Juho Vanamo
Millaista musiikkia kuuntelee Juho Vanamo? Millainen yhteys on Juholla ja pianonjalalla? Entäpä kuka on August Saarinen? Esimerkiksi näihin kysymyksiin vastaa musiikinopettajamme Juho. Ennen lähtöään uusille vesille, hän kertoo matkastaan musiikinopettajaksi sekä ajastaan Järvenpään lukiossa. Minkä kappaleen Juho tahtoo jättää meille muistoksi?
- Mitä olet opiskellut, missä ja milloin?
Mä en ole edes valmistunut vielä miksikään – paitsi tietenkin ylioppilaaksi vuonna 2007 ja myöhemmin Turun konservatoriosta niin sanotuin muusikon ammattipaperein vuonna 2009. Ja nyt tarkoituksena olisi saada paperit ulos Sibelius-Akatemialta alkuvuodesta 2019. Valmistun siis musiikinopettajaksi Sibelius-Akatemian musiikinkasvatuksen osastolta.
- Miten päädyit opettajaksi? Kauan olet toiminut opettajana?
Se on hiukan sattumankauppaa. Mulla oli jo paikka Turun yliopistoon opiskelemaan ranskan kielen kääntämistä ja tulkkausta. Olin myös tehnyt avoimessa yliopistossa kirjallisuustieteen opintoja. Äidinkieli kiinnosti kovasti. Pianonopettaja oli sanonut mulle Turun konsalla, että hän vois nähdä mun persoonani Sibelius-Akatemian opiskelijoiden kahvilassa – eli ei niin, että ois kykyjä muuhun, mutta että sopisin sinne kahvilaan. Ehkä Liisa tarkoitti kuitenkin, että mä muutenkin soveltuisin hyvin musiikinopettajan hommaan. Lopulta joku mun kavereista sanoi talvella 2009, että hae nyt. Hain, ja satuin pääsemään!
Oma opettajaidentiteetti on kehittynyt vasta pikkuhiljaa opintojen myötä. Muusikkous elää yhä vahvana, ihan kuten kaikilla musiikinopettajaksi opiskelevilla. Koulussa tuntui, että ainakin aluksi kaikki haaveilivat siitä, että saisivat tehdä ja esittää omaa musiikkia – ei niinkään siitä, että jes, pääsisinpä ala-asteelle opettamaan musiikkia. Viimeisen kolmen vuoden aikana on tullut sellainen olo, että mä olen musiikinopettaja – vielä enemmän kuin muusikko. Olisin vastannut ehkä toisin päin noin kolme vuotta sitten.
Järvenpään lukio on ollut mun ensimmäinen pidempiaikanen pesti, ja täällä tulee nyt kaksi vuotta täyteen. Sitä ennen olen tehnyt satunnaisesti sijaisuuksia eli pyörinyt enimmäkseen eri lukioissa opettamassa. Sen lisäksi mulla on ollut piano-oppilaita jo ennen kuin muutin Helsinkiin, eli kymmenisen vuotta sitten. Toivon todellakin jatkavani opettajana, ja täältä [Järvenpään lukiosta] on hyvä mennä eteenpäin.
- Juho, miksi valitsit musiikin?
Varmaan sen takia, että se herättää niin paljon tunteita. Jaksan edelleen innostua siitä. Oma musiikinopettajani ikään kuin avasi koko musiikin maailman. Olin tietysti soittanut pianoa ja muuta, mutta kyseisen opettajan avulla vasta todella ymmärsin, miten paljon musiikista voi ammentaa omaan elämään. Samalla tavalla haluan itse opettaa sellaisillekin ihmisille, jotka eivät välttämättä ole musiikin kanssa tekemisissä, että he voivat saada musiikista samanlaisia hienoja kokemuksia ja sisältöä omaan elämäänsä. Puhunkin opiskelijoille ”elämänsisältökursseista”. Musiikissa on jotain tavoittelematonta, tällaisen arjen ja maallisen ahertamisen ulottumattomissa olevaa. Mutta lähtökohtaisesti varmasti valitsin musiikin, koska se on herättänyt mussa niin isoja tunteita.
Kuvat: Tuomas Härmä
- Onko sulla lempiartistia?
Oon tehnyt duunia esiintyvänä muusikkona niin paljon, että täähän on täysin mahdoton kysymys! Lempparit vaihtuvat vuodenaikojen ja fiiliksen mukana. Mä oon ollut klassisen musiikin nörtti, ja myöhemmin olin isoveljen vaikutuksesta Nirvanan ja muun grungen fani. Sitten tuli sellainen vaihe, että piti opetella tuntemaan jazzia. Mulla on pitkä kuorotausta, ja jossain kohtaa havahduin siihen, että kuuntelin pelkästään erilaista kuoromusaa.
”Mä lasken nyt kolmeen, niin sano sitten eka, joka tulee mieleen!”
Mun mielessä on sellainen suomalainen bändi kuin Sydän sydän. Multa jäi niiden keikka väliin, kun olin kipeänä, mutta sanotaan, että just nyt vaikka Sydän, sydän. Tietyssä mielessä omien ystävien tekemä musa on monestakin syystä kulkenut elämän varrella mukana. Ja sellainen varmaan, jonka voisin mainita, on Vesku Loirin 70–80-luvun vaihteessa tekemät Eino Leino -levytykset. Ne ovat mulle suomalaisen ilmaisevan musiikin peruskiviä. Ihan uskomattomia levyjä, ei pelkästään edes sen takia, että Loirilla oli vielä siinä vaiheessa ääni kunnossa, vaan myös niiden sovitusten ja hyvin, hyvin omintakeisen saundimaailman takia. Plus sitten tietysti Leinon runot – ne on niin hienoa suomen kieltä, niin laulettavaa kamaa. Ihan uskomattomia tekstejä.
- Kuka on August Saarinen?
No Augusthan on hyvin sekava hahmo. Tai aloitetaanpas alusta.
August Saarinen on siis nuori turkulainen aloitteleva rahaton laulaja, amatööri, joka on köyhä ja kokee painetta siitä, että hänen pitäisi menestyä. Hän tavoittelee tähtiä kuten idolinsa Olavi Virta, jopa siihen pisteeseen, että eräällä junamatkalla August lukiessaan Olavi Virran elämäkertaa sekoaa ja itse asiassa alkaa kuvitella olevansa Olavi Virta.
Siinä kohtaa kun August Saarinen sekoaa ja luulee olevansa Olavi Virta, hän alkaa keräämään ympärilleen orkesteria, joka koostuukin nykypäivän moderneista muusikoista. Olaksi itseään luuleva August tarjoaa Olavi Virran perinteisiä melodioita soittajille, mutta perinteisiin versioihin kyllästynyt 2000-lukulainen orkesteri sovittaakin Virran musiikin täysin uusiksi sen alkuperäisten melodioiden pohjalta. Näyttämöllä orkesteri aina hieman ivailee 50-luvussa elävälle solistilleen, joka kulkee täysin omissa maailmoissaan. Ja se oli Augustin tarina. Eli toisin sanoen lavalla on, kun lehdistölle esitellään tätä ideaa, solistina Juho Vanamo, joka on August Saarinen, joka luulee olevansa Olavi Virta. Käydään läpi näitä Olavi Virran elämänvaiheita ja sitten myös sen oman bändin syntyhistoriaa. Me modernisoitiin tosi rankalla kädellä Olavi Virran tuotantoa.
Idea lähti aikoinaan siitä, kun olin aloittanut opiskelut ja mun pianistiystävän kanssa vietettiin opiskelijailtaa ja olin just ostanut Olavi Virran jonkun levyn. Olin ostanut sen sillä ajatuksella, että pitääpä taas laajentaa musiikkimakua. Totesin sen olevan tosi hyvää musiikkia ja mietin, miksi tästä ei ole tehty mitään. Miks niitä kappaleita ei ollut sovitettu uudelleen? Se on uudelle sukupolvelle tuntematonta, unohdettua, hienoa musiikkia, jonka voisi nostaa uudestaan esille. Todettiin, että kun kerta kukaan muu ei ole tehnyt, niin tehdään me. Koottiin ystävistä semmoinen noin kaheksanhenkinen bändi, jonka kanssa keikkailtiin aktiivisesti viisi vuotta, levytettiin kaksi albumia ja tehtiin yksi kesäteatterirupeamakin.
Meidän konserttikokonaisuudet olivat draamallisia esityksiä. Mä kirjoitin niihin kässärin, ja siinä oli sellaista kommunikointia yleisön kanssa ja tietysti musiikkia. Se oli erittäin antoisa mutta myös raskas projekti.
- Kertoisitko joitain muistoja tältä kahdelta vuodelta Järvenpään lukiossa?
Mun muistot liittyvät pitkälti omaan sohellukseen sekä tietenkin teihin opiskelijoihin. Täällä on loistava kollegio, mutta ne, joiden kanssa mä teen töitä, olette te. Kommelluksista mulle tulevat mieleen ainakin mun päivittäiset säädöt taulutussien kanssa. Ne ei toimi ikinä! Opetan aika intuitiivisesti: mulla tulee mieleen joku juttu, ja sitten huomaan, että unohdin sanoa siitä. Etsin tussia, eikä niitä ole koskaan missään. Tai sitten kun on, ne ei toimi. Ja kaiken lisäksi kun mä etsin niitä, potkaisen aina joko pianonjalkaan tai pianon tuoliin. Ja tämä toistuu vähintään joka toinen päivä. Mä luulen, että jengi tunnustaa tällaisen tapahtumisen.
Hyviä muistoja ovat ehdottomasti kaikki ne kerrat, kun huomaan oppilaiden kiinnostuvan ja heidän asenteidensa olevan kohdillaan. Eli useat sellaiset hetket, että on itsekin tajunnut homman toimivan. Niistä on parhaat muistot.
Meidän isosta Tuntematon-näytelmädraamasta on myös hyviä muistoja. Se oli itselle ensimmäinen kerta, kun olin vastuussa musiikkipuolesta, varsinkin äänisuunnittelupuolesta. Se kun ei ole mun alaani ollenkaan, kun en ole varsinaisesti erikoistunut siihen. Se oli ihana projekti niiden opiskelijoiden kannalta ja opettavainen projekti itselle tekemisen kannalta. Toinen tällainen juttu on mun ensimmäisten yo-juhlien miksaaminen ja järjestäminen: ne hikiset tassut, kun mietti, että toivottavasti nyt ei mikään laite lähde pörisemään, kun mä oon sijaisena enkä tunne ketään ja tää on jännittävä tilanne. Olin ollut koululla vasta nelisen kuukautta. Nää muistot tulevat nopeasti mieleen. Ja ainiin, meidän laulukurssilaiset lauloivat tänä vuonna mulle hienon molliterssin!
Mä en ole kertaakaan ollut töistä pois. Oon tehnyt jokaisen tunnin, mikä mulle on annettu. Ja mukavaa tässä on se, että vaikka aamulla oliskin väsyttänyt, niin itse asiassa se, mitä mä oon ollut tulossa tekemään, ei ole koskaan ollut sellanen “hitto kun mun pitää tänään vetää joku kurssi, jota mä en haluaisi” tai että “tylsää, kun meillä on tyhmä aihe” tai muuta. Eikä kertaakaan ole ollut tyhmää ryhmää. Haastavia ryhmiä on aina, mutta ei ole ollut sellaista, että olisi tuntunut, etten mä pystyisi siihen. Niitäkin varmaan tulee, kun opettaa, mutta täällä ei ole ollut sellaista.
- Minkä kappaleen haluaisit jättää opiskelijoille muistoksi?
Tää oli ehdottomasti vaikein kyssäri kaikista. Katsoin kaikkia mun vanhoja Spotify-listoja ja mietin, haluanko mä, että tässä kappaleessa on muistoksi jokin opetus, vai haluanko mä sen muistuttavan siitä, millanen tyyppi mä olen. Vai haluanko mä, että se on musaa, joka mun mielestä vaan on parasta musaa, mitä on olemassa. Sitten mä päätin, että haluan sen olevan jotain, mikä kuvaa mun elämänasennetta ja tekemistä.
Mulla oli muutama vaihtoehto ja päädyin Loirin ekalta Eino Leino -levyltä sellaiseen biisiin kuin Laulajan laulu. Se on tietynlainen ylistys elämiselle ja sille, ettei ole vääränlaista elämää. Se kertoo siitä, että kun meidät lopulta punnitaan, elämät ovat vain erilaisia – kunhan tavallaan jotenkin tiedostaa, että millattiin haluaa elää. Siinä musassa on monta juttua: Leinon tekstit, ne sovitukset, Loirin tulkinta ja kaikki. Lisäksi musta tuntuu, että tämä biisi yhtä aikaa kepeydessään ja vakavuudessaan kuvaa mun yleistä olemusta aika hyvin.
En, enhän muuta ma tahdokaan
kuin laulaa, laulaa, niin laulaa,
kun laulut mun helkkyvät rinnassain
ja pyrkivät pitkin kaulaa.Mitä voin minä sille, jos maailma
vain mulle se virsinä helkkää,
jos rytmejä on ilot ihmisten
ja surut on sointua pelkkää.
Eino Leino, Laulajan laulu / Vesa-Matti Loirin laulamana
- Mitä terveisiä haluaisit lähettää opiskelijoille?
Mä en oikein usko, että on olemassa jotain ehdottomasti oikeaa tai väärää tai hyvää tai pahaa. Mun mielestä ihmisten ei pidä antaa liikaa neuvoja toistensa elämään. Mun terveiset olisi ehkä, että oppikaa tuntemaan itsenne. Tulkaa tietoisiksi siitä, mitkä asiat ovat teille merkityksellisiä ja miten priorisoitte asioita. Miettikää, mikä on teille tärkeää, ja sen mukaan vaalikaa asioita. Mä uskon, että sitä kautta me löydetään asioita, jotka tekevät meidät onnellisiksi, ja onnellinen ihminen ei tuota hyvää pelkästään itselleen vaan myös ympärilleen. Jokainen löytää oman onnensa varmasti eri jutuista, mutta mun mielestä olisi tärkeää, että tuntisi itsensä ja osaisi sanoa, miksi tietyt asiat ovat itselle tärkeitä. Olisi hyvä, että pystyisi menemään sen verran syvälle itsessään, että kykenisi lähestymään elämän olennaisia juttuja sitä kautta. Ne on mun terveiset.
- Haluaisitko sä soittaa meille jotain?
Joo, soitan teille Ravelin G-duurikonserton hitaan II-osan. Se on hienointa musiikkia, mitä on!
Musiikinkäytävän oma Juho lähtee Järvenpään lukiosta uusille apajille marraskuussa 2018. Kiittää ei kai voi tarpeeksi – kahden vuoden yhteisen matkan aikana Juho on ehtinyt innostamaan, opettamaan, auttamaan ja neuvomaan lukuisia opiskelijoita niin musiikin että elämän saralla. Järvenpään lukion opiskelijat yhdessä opettajien kanssa toivottavat haikein, mutta kiitollisin mielin Juholle kaikkea hyvää tulevaisuuteen.
Kiitos, kiitos, KIITOS!
Alunperin kirjoittanut Matilda Oksanen
