Luma-linjan opiskelijoita hemmotellaan

Kuvat: Kata Savolainen

Tiistaina 3.3. Järvenpään lukion biologian 2. kurssin opiskelijoille oli tarjolla lyhytmuotoinen vierailu Viikin jätevedenpuhdistamolle. Vierailun aikana pääasiassa 1. vuoden opiskelijoista koostuvalle ryhmälle kerrottiin vedenpuhdistamisesta ja heille esiteltiin myös vedenpuhdistamisen eri vaiheet yksityiskohtaisesti laitoksen uumenissa. Ennen itse laitokseen pääsyä, opiskelijoille pidettiin lyhyt teoreettinen luento siitä, miten jätevesi päätyy Viikkiin, kuinka monen kunnan jätevedet Viikissä hoidetaan ja minne puhdistettu vesi päätyy. 

Maanalaiseen tunneliverkostoon päästyään, joutuivat jotkin oppilaat pidättämään hengitystään nenään käyvän lemun takia. Rohkeimmat kulkivat ongelmitta altaalta toiselle, mutta olosuhteista vähiten nauttivia koeteltiin toinen toistaan vahvempiaromisella huoneella. 

Viemäriin joutuu kaikenlaista sinne kuulumatonta tavaraa

Jätevedenpuhdistamon lisäksi, maanantaina 9.3. kouluun tuli käymään vierailevaksi tähdeksi alun perin Helsingistä kotoisin oleva ammattiluontokuvaaja ja toimittaja/tietokirjailija Tea Karvinen. Tällä luennolla koulun luma-linjan opiskelijoita ja muita vapaaehtoisia pääsi kuulemaan Suomen kansallispuistoista. Esitys perustui Karvisen julkaisemaan kirjaan Kansallispuistot – maamme luonnon helmet, joka on julkaistu vuonna 2017 Suomen 100. Vuoden kunniaksi. Luennolla opiskelijat pääsivät kuulemaan lisää myös siitä, mitä kirjan julkaisun jälkeen on saatu aikaan. 

Luennon aikana Karvinen jakoi kuvausretkien kokemuksiaan ja tarinoitaan sekä kertoi siitä, miten dronella kuvaamisesta oli tullut mielenkiintoista puuhaa. Lukuisia luontoilmiöitä ensilumista, pohjoisen revontuliin esiteltiin kuvasarjassa, jota pystyi vain ihailemaan. Kuvasarja koostui monista erilaisista kuvista, monista eri Suomen kansallispuistoista ja ei ole epäilystäkään, että tämä oli vain pintaraapaisu Karvisen aikaansaamasta työstä. 

Luennon lopussa Yleisölle näytettiin noin 12 minuutin pituinen video, johon oli koottu Karvisen ottamia kuvia ja videoita eri vuodenajoilta, eri ympäristöistä, eläimistä ja paikoista, joihin Karvinen on vaeltanut kuvaamaan. 

Luennon jälkeen, kun Karviselle annettiin vapaa sana kertoa jotain, mitä hän haluaisi jakaa lehden lukijoille, totesi hän, että ihmisten tulisi vaeltaa metsissä rohkeammin. Olemme nimittäin liian riippuvaisia merkityistä poluista, mutta jos poikkeaisimme syvemmälle metsään, saatamme löytää sieltä jotain meille itselle tärkeää, jolloin halumme suojella luontoa ja ympäristöä kasvaisi. Karvinen myös painotti, että Suomen luonnossa ei ole mitään pelättävää, ja että “Suomessa et kuitenkaan törmää leijonaan, kuten Afrikassa” hän naureskeli. 

Areenalle kerääntynyt pienehkö yleisö koostui enimmäkseen 1. vuoden opiskelijoista. 



Palavia autoja ja rummutusta yleisössä – Maailmankuulu duo esiintyi Suomessa

Supersuosittu yhtye Twenty One Pilots konsertoi Helsingin jäähallissa 6.2. Suomessa ennenkin esiintynyt bändi sai jälleen tuhannet fanit keikalleen.

Jokainen on varmasti joskus kuullut ohiolaisesta duosta, Twenty One Pilotsista. Laulaja ja multi-instrumentalistista, Tyler Josephista, sekä rumpalista, Josh Dunista, koostuva yhtye on nykyisin yksi maailman kuuluisimmista bändeistä. He ovat tällä hetkellä kiertueella ja konsertoivat Suomessakin, Helsingin jäähallissa.

Suomalaiset fanit olivat mielettömän innoissaan bändin saapumisesta Suomeen. Jo kauan ennen keikan alkua innokkaimmat olivat jonottamassa sisäänpääsyä. Ovien avaamisaikana jono lähenteli kilometrin pituutta ja porukkaa saapui koko ajan lisää. Ovet itse halliin aukesivat vasta seitsemältä, ja kahdeksan aikoihin hallilla aloitti lämppäribändi The Regrettes. Twenty One Pilots -fanit ottivat kalifornialaisen lämmittelijän hyvin vastaan, ja he saivatkin raikuvat suosionosoitukset.

Iltayhdeksältä katsojat kiljuivat jo jännityksestä ja odottivat lavalla olevan verhon laskeutumista. Vihdoinkin alkoi kuulumaan musiikin tahteja, kun Twenty One Pilots asteli lavalle ja aloitti konserttinsa. Hallissa alkoi raikaamaan heidän tuore hittinsä, Jumpsuit. Bändi soitti yli puolitoista tuntia taukoamatta. Yleisö piti mielettömän kovaa ääntä koko keikan ajan ja lauloi biisien aikana mukana.

Yleisö sai nauttia Tyler Josephin monimuotoisesta musikaalisuudesta, kun hän lauloi, räppäsi sekä huusi kappaleitaan ja sai sillä yleisön pauloihinsa. Joseph myös soitti montaa eri instrumenttia biisien aikana — hänen bravuurinsa, ukulele, oli katsojille mukava piristys.

Josh Dun rumpaloi koko keikan ajan täysillä ja hänen koko rumpusettinsä pomppi miehen mukana. Hän kuitenkin piti pienen tauon ja tuli sanomaan yleisölle muutaman sanan. Hän oli opetellut sanomaan suomeksi “tervetuloa”, mikä ilahdutti faneja. Hän myös heitti voltin pianon päältä jaloitellessaan rummuilta.

Myös yleisö pääsi osallistumaan rumpalointiin, kun Dun rumpuineen siirrettiin yleisön käsillä pitämän tason päälle. Häntä ei onneksi tiputettu ja fanit saivat nauttia rumpaloinnista aivan uudella tasolla.

Josh Dun rummuttamassa yleisön pitelemän levyn päällä.

Twenty One Pilots julkaisi vuoden 2018 lokakuussa uusimman albuminsa nimeltään Trench. Kiertueen nimi on The Bandito Tour, joka on viittaus albumin kappaleisiin. Fanit olivat tohkeissaan keikalla soitetuista kappaleista, sekä vanhemmista että uusimmista. Monet fanit olivat tehneet itselleen asuja, jotka muistuttivat musiikkivideoissa näkyviä pukuja. Myös Tyler Josephilla oli monia erilaisia asuja, joita hän vaihteli soitettavan kappaleen mukaisesti.

Koko keikan ajan palavat autot, soihdut, erilaiset valot, savukoneet, videot sekä animaatiot loivat huikean tunnelman saliin. Yhtyeellä oli ison lavansa lisäksi pienempi lava, jonne he siirtyvät soittamaan muutaman kappaleen ajaksi.

Twenty One Pilots soitti muutaman kappaleen niin sanotulla “kakkoslavalla”.

Rauhallisten kappaleiden aikana katsojat heiluttelivat puhelimiensa taskulamppuja ja keinuttivat käsiään. Menevämpien biisien aikana kuitenkin koko konserttisali meni ihan sekaisin. Lane Boy on yksi yhtyeen hieman vanhemmista ja tunnetuimmista kappaleista. Biisin aikana Joseph käski yleisön mennä matalaksi, ja niin sanotun breakdownin eli biisin huippukohdan iskiessä hyppiä hullunlailla. Se onnistui yleisöltä, ja tunnelma pysyi suurenmoisena koko keikan ajan.

Jokainen kappale sai mielettömiä reaktioita aikaan yleisössä, mutta erityisesti yhtyeen hitit Car Radio, Stressed Out, Heathens, The Judge, Chlorine, Lane Boy sekä keikan aloituskappale Jumpsuit saivat yleisön hullaantumaan.

Hallin toisessa päädyssä sijaitsi torni, jonne Tyler Joseph kapusi räppäämään.

Tyler Joseph kiitteli moneen kertaan faneja keikalle tulemisesta, jonottamisesta kylmässä ulkoilmassa ja show’n huikean tunnelman ylläpitämisestä. Joseph oli erittäin kiitollinen fanien lisäksi myös koko tiimille, joka auttaa jokaisen konsertin järjestämisessä, lämppäribändille sekä tietenkin parhaalle ystävälleen Josh Dunille.

Yhtyeen poistuttua lavalta yleisö ratkesi suuriin suosionosoituksiin ja saikin bändin vielä takaisin lavalle encoren ajaksi, jolloin he soittivat kappaleet Chlorine sekä Leave The City ja päättivät shown’sa kappaleeseen Trees. Keltaiset konfetit liitelivät yläilmoista ja savukoneet pauhasivat, kun Dun ja Joseph, kummatkin siirtyivät yleisön pitelemien levyjen päälle rummuttamaan kappaleen lopputahteja.

Twenty One Pilots on konsertoinut Suomessa aikaisemminkin, ja he kuulemma tulisivat mielellään uudelleenkin.

Yhtyeen loppukumarrus sai yleisön hullaantumaan.

Alunperin kirjoittanut Veera Munukka




Järki vieraili Lännen Mediassa

Perjantaina 20.5. Järjen toimitus hyppäsi junaan kohti Helsinkiä. Kohteena oli Lännen Median toimitus, jossa pääsisimme tutustumaan toimituksen saloihin.

Lännen Media on 12 eri maakuntalehden tuotantoyhtiö, joka toimii eri puolilla Suomea. Lännen Media tuottaa ajankohtaisia uutisia, niiden kuvia, videoita ja grafiikkaa, sekä erilaisia teema-artikkeleita. Lännen Median uutishuone, jossa toimituksemme vieraili, sijaitsee Alma-talossa, Alvar Aallon kadulla Helsingissä.

Vierailulla oppaanamme toimi päätoimittaja Matti Posio. Posio esitteli sekä rakennusta, että toimitusta. Hän esimerkiksi näytti meille erilaisten Lännen Mediaan kuuluvien lehtien, kuten Aamulehden, artikkeleita. Posio esitteli toimituksellemme kaikki Lännen Mediaan kuuluvat lehdet ja vastasi moniin kysymyksiin lehtien taitosta ja artikkelien luomisesta. Saimme esimerkiksi tietää, että artikkelin aiheesta ja pohjatiedosta riippuen artikkelin kirjoittamiseen kuluu aikaa minuuteista päiviin. Saimme myös vihiä hyvästä otsikoinnista: nettiartikkeleiden otsikoiden täytyy paljastaa enemmän kuin sanomalehtien, sillä netissä olevien artikkelien yhteydessä ei välttämättä ole kuvaa havainnollistamassa aihetta.

Lännen Media

– tuottaa sisältöä 12 lehteen

– 40 journalistia Suomessa ja ulkomailla

– levikki n. 500 000 lehteä

– lukijakunta n. 1,2 miljoonaa

Esittelimme toimittajille Järjen nettisivut, jotka saivat kehuja ulkoasustaan. Toimittajat lupasivat käydä lukemassa lehteä aika ajoin. Myös Lännen Median lehdet julkaisevat juttujaan netissä ja nykyteknologia on valloittanut lehtien toimituksen – journalistit eri puolilta Suomea osallistuvat kokouksiin videopuhelun välityksellä. Toimittajat nostivat esille myös sen, kuinka helposti Suomessa voi haastatella poliitikkoja ja jopa presidenttiä tai päästä seuraamaan eduskunnan istuntoja.

Lännen Median toimittaja Lauri Nurmi työskenteli kolmen jakson ajan yhteiskuntaopin ja historian opettajana Järvenpään lukiossa.

Lännen Median toimittaja Lauri Nurmi työskenteli kolmen jakson ajan yhteiskuntaopin ja historian opettajana Järvenpään lukiossa.

Toimittajat antoivat meille hyviä elämänohjeita, kuten ”Olkaa uteliaita” ja ”When the going gets tough, let the tough get going”. Näitä ohjeita aiomme noudattaa tiiviisti.

Alunperin kirjoittanut Tilda Häsä ja Sanni Jääskeläinen