Tagged: ylioppilasjuhla

Uusi ikäluokka omille teilleen – onnea kevään 2026 abiturientit!

Järvenpään lukion ylioppilasjuhla alkoi aamupäivällä kymmeneltä abiturienttien kävellessä areenalle Jean Sibeliuksen Intermezzon saattelemana. Opiskelijoiden istuttua paikoilleen elokuvaohjaaja Jalmari Helander avasi tilaisuuden puheenvuorollaan. Avauspuheenvuorossaan Helander kertoi valmistuneensa ylioppilaaksi vuonna 1997. Hän kertoi, että opiskelun sijaan häntä kiinnosti elokuvanteko ja haki lukioon siksi, että voisi hakea taideteolliseen opiskelemaan elokuvaohjaajaksi. Hän ei kuitenkaan päässyt sisään todistuksella tai pääsykokeella, mutta...

Onneksi olkoon! – Kevään 2025 ylioppilasjuhlassa valmistui suurin osa 22-vuosikurssilaisista

On taas se aika vuodesta, kun on aika sanoa hyvästit valmistuville abeille ja toivottaa heille onnea ja menestystä tulevaan elämään. Tänäkin keväänä lukiostamme valmistuu 258 uutta ylioppilasta. Uudet seikkailut ja jatko-opinnot odottavat heitä. Järki oli paikalla seuraamassa kevään ylioppilasjuhlan kulkua. Katso tästä lisää!

Hei hei abit! – lauantaina vietetty ylioppilasjuhla oli monen abin päätepiste lukiossa

Järvenpään lukiolla vietettiin jälleen perinteistä ylioppilasjuhlaa. Tänä keväänä lakin saivat laittaa päähän 235 uutta ylioppilasta, joista osa oli myös Järki-lehden entisiä toimittajia! Mitä yo-juhlassa tapahtuu? Ja haittasiko helteinen sää menoa? Katso tästä jutusta tunnelmia yo-juhlasta!

image_pdfimage_print