Tekstejä luovan kirjoittamisen kurssilta osa 2

Järvenpään lukiossa on loistava mahdollisuus opiskella luovaa kirjoittamista osana äidinkielen opintoja. Luovan kirjoittamisen opintojaksot lukiossamme ovat ÄI14 ja ÄI15. Luovan kirjoittamisen opintoihin sisältyy omien tekstien tuottaminen, tekstien lukeminen ääneen sekä niistä palautteen saaminen. Luovan kirjoittamisen tunneilla harjoitetut kirjoittamisen taidot edesauttavat äidinkielen opintoja, mutta kirjoittamisen lisäksi luova kirjoittaminen opettaa myös heittäytymistä ja hyväksymistä sekä kehittää itsetuntemusta. Ilmapiiri kursseilla on aina vapaa, luova ja toisia kunnioittava. Ja mikä parasta: luovan kirjoittamisen kursseille ovat tervetulleita aivan kaikki – niin kokeneet sanasepot kuin ne, joiden runosuoni on vasta alkanut sykähdellä! 

Menneen lukuviikon kunniaksi Järki julkaisi oppilaiden tekeleitä edellisen luovan kirjoittamisen kurssilta. Nauti ja ihastu sanoista! 

___________________________________________________________________________________________________

Kunnes 

Tästä lähtien minä yritän. Minä katson tähtitaivasta, metsiä ja puroja ilman huolta siitä, etten niitä ansaitsisi. Minä laulan ja tanssin ilman pelkoa siitä, että joku näkisi. Minä en piiloudu, minä pursuan esiin, rönsyillen ja hekumoiden. Minä katson maailmaan, minä katson, kuinka kaunis se on. Minä katson ihmisiin. Kauniisiin silmiin, kasvoihin, jotka hymyilevät. Minä katson sieluihin, minä haluan nähdä. Minä itken vapaasti. Kostutan tyynyliinan surukasteella, mutta lopulta kuivaan kyyneleet. Minä hymyilen, kun joku välittää. 

Minä kaadun, minä epäonnistun, minä nousen. Minä nauran, minä roihuan, minä suutelen. Minä katson aurinkoon, annan sen loimujen virrata kasvoillani. Minä en pelkää, vaikka aurinko laskee. Minä annan yön tulla, odotan valon nousevan taas uudestaan. Minä opettelen kantamaan haavojani, opettelen elämään aina uusien kolhujen kanssa. Minä sopeudun. Minä kuvittelen rauniot linnoiksi. Minä uneksin, minä unelmoin. Minä laukkaan. Minä leikin. Minä teen taidetta. Minä taistelen elämän puolesta. 

Minä rakastan, yritän rakastaa. Tästä lähtien minä yritän. Ja niin minä teen siihen asti, kunnes olen onnellinen.

***

Hän seisoo koulun käytävällä kaveriporukan keskellä. Normaalit vaatteet, puhelin kädessä, vasen jalka ristissä oikean edessä. Silmänsä pälyilevät hermostuneesti ympärilleen. Joku kaveriporukasta selittää jotakin kovaan ääneen, huutaa. Hän nyökkäilee, sanoo aina joot ja jaat sopivassa kohtaa, liian vaimeasti tosin. Sitten porukka purskahtaa nauruun. Hän nauraa mukana, raikuen, ehkä oktaavin hieman liian kimeästi. Joku kysyy häneltä jotain, katsoo silmiin. Hän sanoo jotain vastaukseksi, mutta rikkoo katsekontaktin sekunnin liian aikaisin. Sama tyyppi, joka aiemmin selitti asioitaan kovaan ääneen, näyttää nyt kaveriporukalle jotakin puhelimeltaan. Hajanainen porukka kerääntyy tiiviiseen rinkiin. Hän ei saa jalkojaan liikkumaan, kun pitäisi astua rinkiin. Muut tiivistävät, hänen kätensä vapisee hervottomasti. Hän ei ole ringissä. Hän on ulkona. Hän ottaa askeleen eteenpäin. Joku tekee hänelle vaivalloisesti ringistä tilaa. Hän on juuri sellaisessa kulmassa, ettei puhelimesta näytetty video näy hänelle. Kaikki nauravat videolle. Hän nauraa. Hän vaihtaa painoa jalalta toiselle. Hän nauraa kovempaa. 

***

Kesä ei kuulu suomalaisille 

Kesä ei kuulu suomalaisille. Maailman iloisimman maan maineella suomalaiset selviytyisivät helposti talvesta, valittamatta kesän lyhyydestä ja auringon poismenosta. Maailman iloisin maa ei ansaitse kesää, joka nimitetään parhaaksi vuodenajaksi. 

Suomi ei ansaitse titteliään, kun yksikään kansalainen ei siedä sekuntiakaan ilman viidennettä kuppiaan kahvia ja valitusta kylmyydestä, samalla kun iloisimmat kansalaiset tanssivat sosiaalipalveluiden jonossa, valmiina hyppäämään silloilta. 

Suomi on iloisin maa, sillä kaikki kansalaiset, jotka eivät elä tälle upealle tittelillemme, kuolevat pois itsemurhasta ennen kuin kerkeävät avata suunsa, saati saada apua. 

Suomi ei ansaitse tanssia kesäkokon äärellä ylpeänä saavutuksistaan, kun kulman takana taas joku olisi valinnut karhun. 

***

Multaa tai kultaa, 

avaan suuni puhtaimman 

kirkkaan ja rikkaan. 

Katseet kääntyvät turhaan, 

sanat täytynee purkaa. 

Kuva: Ida Lähteinen