Tuotoksia luovan kirjoittamisen kurssilta, osa II
Luovan kirjoittamisen kursseilla pääsee vapaasti kirjoittamaan erilaisia tekstejä kannustavassa ja positiivisessa ilmapiirissä. Kirjoittaessa itsetuntemus ja kirjoittamisen varmuus kehittyvät, mistä on hyötyä myös ylioppilaskokeissa. Järki-lehti sai luvan julkaista osan ensimmäisen kurssin tuotoksista.
Järvenpään lukiossa on mahdollista antautua tekstin vietäväksi ja tuottaa mitä luovempia ja vapaampia tekstejä, kuten runoja, novelleja ja tajunnanvirtatekstejä luovan kirjoittamisen kursseilla ÄI14 sekä ÄI15. Kurssit ovat kaikille avoimia ja niiden pääasiallinen tehtävä on madaltaa kynnystä tuottaa tekstiä. Ei siis haittaa, jos teksti jää kesken tai lyhyt runo venyy pidemmäksi inspiraation puuskassa. Nyt saa olla luova ja vapaa kirjoittaja!
Hiihtoloman merkeissä Järki-lehti julkaisee toisessa jaksossa järjestetyn ÄI14-kurssin tuotoksia. Tässä toisen osan kolme tekstiä, nauti!
––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
Jos sanoisin suoraan
Jos sanoisin suoraan, jättäisin pois sanomiset vinot ja ei täydelliset. Elämän hienous ei tule sen ahneudesta täydellisyyteen, vaan sen huonoista ja ei mietityistä puolista. Ei se kauhean hienoa ole, jos näkee ruusun täydellisen ja suoran, mutta se olisi hienoa, jos näkisi sen ruohopätkän, joka taipuu ja kääntyy ”väärin” ja eriskummallisesti muistuttaen meidän kierouttamme ja epätäydellisyyttämme.
Jos sanoisin suoraan, että olen outo, lähtisikö minusta normaalisuus pois?
Jos sanoisin suoraan, miten kävellä, ei meidän kävelytyyleissämme olisi enää mitään eroa. Kävelytapa, kuin mikä muukin tapa, on sinun ja ainoastaan sinun. Jos kaikki kävelisivät kuin robotit, kaikki synkassa, olisiko enää mitään ulosmenemisen arvoista?
Jos sanoisin asiat suoraan, saisinko metallin tai pokaalin? Luultavasti en, saisin vain katseen normaalin ja ehkä kyllästyneen.
Jos sanoisin suoraan, että auringonlasku ei ole niin hieno enää katsottuani sitä tarpeeksi monta kertaa, pitäisivätkö muut minua hulluna? Onko normaalin perspektiivin kadottaminen niin huono asia?
Jos sanoisin suoraan, että haluan lyyhistyä maahan nukkumaan ja rauhoittumaan tässä hankalassa maailmassa. Antaisivatko he minun tehdä niin?
Haluan nukkua, levätä ja antaa ihmisten mielipiteiden olla vaikuttamatta minuun.
Aaretti Ylinen
***
Omaa isääni en muistele,
ei hän minulle mitään puhellut,
se oli äiti joka huusi kentän laidalla: ”luistele!”
Joskus katselen takan tulta kuumaa
ja mietin, mitä se äiti sanoi,
että oliko se, että isä lähti yön huumaan?
Vaan siellä hän vieläkin riippuu,
on jumissa asemahallin unissa,
voi isi parka, se kun nukkuu Keravan R-junissa.
Rio Aho
***
Enkelitarha
Tämän oven takana seisoo joukko nukkeja. Ne ovat kiinni maassa sähköjohdoilla. Nuket ovat kuin ihmisiä, mutta paljon kaunopuheisempia ja vähemmän henkisesti sotkuisia. Ne ovat kiinni maassa sähköjohdoilla kaikkialla täällä. Heräsin puiselta sängyltä siihen, että jotain öljyä kaadettiin suppilon kautta sirkkelin moottoriin. Se lähestyi koko ajan hiljaa, ilman ääntä. Kädet oli sidottu yhteen nahalla ja niitä ei saanut vapaaksi. Se kasvoton nukke kuitenkin lähti ja pääsin nousemaan puisen patsaan viereltä. Ne ovat kiinni maassa sähköjohdoilla ikkunan ulkopuolella. On vain yksi pakotie, ikkuna, jossa on tavalliset lasit ja kahvat, eikä lukkoa. Pudotus on kuitenkin aikamoinen ja pitää ahtautua pienestä aukosta yläruumis edellä. Se olento on tulossa takaisin, mutta ei huomaa, että sirkkeli leikkaa nyt ilmaa patsaan vieressä. Ne ovat kiinni maassa sähköjohdoilla ja kulkevat kiskoilla, huomaa niiden kitinästä. Pääsin ulos, koska ränni sattui pettämään ikkunan vieressä. Ympärillä on vain korkeita peltoja, joiden läpi ei näe mitään. Kasvit näyttävät kuitenkin yksipuoleisilta ja kosketuksessa ne ovatkin muovisia. Ne ovat kiinni maassa sähköjohdoilla, sillä maa on täynnä tekonurmikolla peitettyjä kaapeleita ja muita koneellisia osia. Ne jatkuvat myös korkeiden auringonkukkien sekaan suoraan peltoon. Kauempana näkyy tie, mutta ei ketään muuta. Talo on vanha puutalo. Katson ikkunoista sisään: ei muuta liikehdintää kuin että joku istuu keittiössä. En kuitenkaan palaa sinne sisälle, ulkona seisovat puuenkelit ja ristien rykelmä on jo tarpeeksi varoittava ympäristö.
Ilman ääntä enkelit laskeutuvat tänne. Niiden siivet ovat jonossa kuin kahdessa vastakkaisessa peilissä. Nämä enkelit eivät laula virsiä vaan kulkevat vain jonossa. Ilman ääntä, suuri veistos valmistuu puutarhaan hotellin taakse. Pensasaidat ympäröivät sitä kaikkialta. Muodotonta ihmistä kuvaava veistos katsoo kohti taivasta seitsemällätoista silmällään, jotka ovat kaikki tehty lasista. Ilman ääntä tohtori Enkeli saapuu juhlien eläintarhamaisuuden sekaan. Hän ei omista paikkaa, eikä ole varakas, mutta on selvää, että veistos esittää häntä. Kysyessäni hän kertoo sen muistuttavan yhtä hänen lukuisista potilaistaan, joka lähti viitisen vuotta sitten vaeltamaan vuoristoon kuulemma sama ilme kasvoilla. Ilman ääntä palaan takaisin sisään, missä pelkistetyn punaiset seinät ottavat ihmiset syleilyynsä. Ilma on kirkas ja taivas melkein valkoinen, mutta punainen huone seisoo sen kaiken keskellä kuin jossain parfyymien mainoksessa. Sisällä odottavat lasilohikäärmeet, yksi tämän maailman kuudesta ihmeestä kolossin ja taivaallisen vajoamisaukon ohella. Olen halunnut tulle tänne jo jonkin aikaa. Ilman ääntä lähdin yhtenä päivänä kotoa ja huomasin päätyneeni höyryjunalla tänne reunalle asti. Kaivausalueet ovat myös vaikuttavat. Ne ovat katoksella peitetty avonainen kohta maassa, josta löydettiin pienen armeijan verran sotilaita ja hevosia esittäviä patsaita.
Neea Pellikka
Kuva: Ida Lähteinen
