Järki halusi tarjota tukensa syksyn 2018 kirjoittajille ja kokosi tukiryhmän reaalin kirjoituksista poistuville opiskelijoille perjantaina 21.9. Tarjolla oli haleja, karkkia ja hymyjä. Haastattelimme myös juuri kokeesta tulleita opiskelijoita heidän tuntemuksistaan sekä kokeen laadusta.

Järjen kokouksessa mietimme, kuinka voisimme osoittaa solidaarisuutta jännityksen, stressin ja jopa epäonnistumisen tunteen keskellä kamppaileville abiturienteille. Syntyi ajatus tukiryhmästä, joka voisi vastaanottaa juuri ylioppilaskokeesta poistuvat opiskelijat hymyllä ja tarjota lyhyesti kannustavia sanoja. Idea toteutettiin innolla, ja niin perjantaina ensimmäisenä reaalin kirjoituspäivänä ryhmä järkeläisiä asettui aulaan karkkikulhot ja halilaput mukanaan.

Katso video tukipisteen päivästä!

Järkeläiset valmiustilassa

Makea piristää rankan suorituksen jälkeen

vasemmalta: Ada Kalliomäki, Matilda Oksanen, Katri Lempiäinen & Samuel Kurhela

Me ollaan niin ylpeitä susta!

Alunperin kirjoittanut Katri Lempiäinen

Mistä löytää inspiraatiota kirjoittamiseen? Millaista kirjailijantyö on? Kuinka esikoisteoksen saa julkaistua? Miten YouTube auttaa kirjailijoita? Entä miksi Edinburghissa on hyvä kirjoittaa?
Mooses Mentula on kolme romaania ja lukuisia novelleja julkaissut kirjailija, jolla on kirjoituspiiri Järvenpäässä ja paljon sanottavaa kirjailijantyöstä.

Hän oli luovan kirjoittamisen kurssin kirjailijavieraana 3.9.2018. Abiturienttitoimittajat Katri Lempiäinen ja Sami Lehtinen haastattelivat häntä auditoriossa tunnin ajan siitä, mitä kirjailijuus pitää sisällään.

Kirjailija Mooses Mentula kävelee ovesta sisään ja tervehtii. Hän istuu alas ja asettaa kolme kirjaansa pöydälle. Vahtimestari laittaa hämärän auditorion valot kuntoon. Haastattelijoina toimivat Katri Lempiäinen sekä Sami Lehtinen, Järjen toimittajat kolmannelta vuosikurssilta. He ottavat omat paikkansa sohvalta, vastapäätä Mentulaa.

• Esittelisitkö itsesi lyhyesti ihmisenä sekä kirjailijana?

”Ihmisenä ja kirjailijana, eihän se tietenkään ole sama asia”, Mentula hymyilee.
Mentula on asunut elämänsä aikana pitkin poikin Suomea. Hän kertoo yksivuotiaana muuttaneensa pahvilaatikossa Kuhmoon. Hän on asunut seitsemän vuotta Lapissa, jonka jälkeen ”vähän kaikkialla”, kunnes asettui Uudellemaalle. Lukeminen on kiinnostanut Mentulaa pikkupojasta saakka, ja sitä kautta hän luonnollisesti löysi itsensä kirjoittamasta. Mentula kertoo julkaisseensa kolme omaa teosta: Mustan timantin vuonna 2010, Isän kanssa kahden vuonna 2013 ja uusin, Jääkausi-niminen romaani, julkaistiin vuonna 2016. Isän kanssa kahden on julkaistu myös Saksassa. Hänellä on kirjoituksia myös monissa novellikokoelmissa, ja hän on uransa aikana kirjoittanut jos jonkinlaista tekstiä aina pakinoista ja kolumneista romaaneihin saakka.

• Miten ja milloin kiinnostuit kirjoittamisesta? Ja milloin päätit kirjoittaa ensimmäisen kirjasi ja miten ryhdyit siihen, oliko ensin idea vai päätös?

”Monenlaisia aiheita oli kyllä mielessä, ennen kuin päätin, että alan tavoitteellisesti kirjoittaa. Kymmenen vuotta sitten tapasin Keravalla kaverin, joka opiskeli myös Rovaniemellä. Alettiin tavata toisiamme pubissa. Valitettiin aina toisillemme, että mä haluaisin kirjottaa, ja kaveri ei saanu ohjattua elokuvia. Mun tekosyy oli sillon, että eihän mulla ollu edes omaa kannettavaa tietokonetta. Lyötiin vetoa siitä, että viisikymmenvuotiaaksi mennessä mä olen kirjoittanut julkaistun teoksen ja kaveri ohjannut pitkän elokuvan. Seuraavana päivänä oli ilmoitus lehdessä kirjoituspiiristä. Minä olen jo päässyt pälkähästä, mutta kaveri ei vielä. On hänkin TV-alalla töissä.”

• Mistä aiheista tykkäät kirjoittaa? Esittele hieman teoksiasi.

”Tykkään tarinoista. Oon aina tykännyt kuunnella niitä”, Mentula kertoo. ”Jotkut tarinat jäävät mieleen syvemmin. Koen olevani tarinankertoja.”
Mentula kertoo kirjojensa sisältävän yhden suuremman kokonaisuuden, jonka sisällä on monia pieniä tarinoita. Hän kirjoittaa mielellään realistista aiheista. ”Mustaa timanttia markkinoitiin surrealistisena, mielestäni kuitenkin teokseni ovat realistisia”, Mentula pohtii ja kohentaa asentoaan. ”Useinhan se niin on, että tosielämässä käy asioita, jotka on liian hurjia kirjotettavaksi. Mä pyrin aitoon kerrontaan, välttämään kikkailua.”

Kirjailijanuran alkutaipaleella hän keskittyi aina keksimään jonkin nokkelan oivalluksen teksteihinsä, mutta pian hän huomasi tämän ärsyttävän lukijoita. ”Mä asetan itseni henkilöhahmojen nahkoihin, ja kirjotan niiden näkökulmasta.”

Mooses Mentula on kirjoittanut kolme romaania.

• Minkälaisissa olosuhteissa ja milloin kirjoitat? Mistä löydät aikaa kirjoittamiselle ja miten saat mielenkiinnon pidettyä yllä kiireen keskellä?

Mentula raapii päätään ja naurahtaa: ”Tuohan olikin jännä kysymys.” Jos hän saisi itse valita, hän kirjoittaisi hiljaisessa ja rauhallisessa paikassa. ”Joskus on ihan kiva vetäytyä. Mä oon kirjottanu paljon mökillä, se on kiva paikka.”

Eksoottisimpia paikkoja, joissa Mentula on kirjoittanut, on Edinburgh. ”Olin viime syksynä kirjoittamassa vanhassa, 1700-luvulla rakennetussa kerrostalossa.” Vieraan kielen keskellä on hänen mielestään hyvä kirjoittaa. Pölinä ympärillä ei sotke ajatuksenkulkua, kun suomen kieltä ei kuule missään. ”Ehkä jonkinmoinen vetäytyminen lyhyeksi ajaksi, se on sitä parasta”, hän kertoo.

Mentula kirjoittaa esimerkiksi silloin, kun hän menee perheen kanssa ostoksille. Hän istuu kauppakeskuksessa kahvilaan kera tietokoneensa. ”Tämä toki edellyttää, että tietää, mitä on kirjoittamassa ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Pääsee sitten nopeasti kirjoittamaan.”

• Millaista oli kirjoittaa ensimmäistä kirjaasi? Oliko esikoisteos helppo julkaista ja jännittikö, miten ihmiset suhtautuisivat siihen?

”Alussa vaikeaa oli se, että pohdin lauseita liikaa”, Mentula toteaa. Hän jakaa kuulijoiden kanssa suurimman oivalluksensa: pitää vaan kirjoittaa rennosti ja korjata myöhemmin.

”Julkaiseminen sinänsä, että kustannussopimuksen saa, ei usein ole helppoa. Vähän otin selvää, että mitä kannattais tehdä. Novelleja oli jo paljon. Pohdin muita konsteja, esimerkiksi kirjoituskilpailuihin osallistumista. Osallistuin useampiin kilpailuihin, yksi oli WSOY:n järjestämä kilpailu, jonka järjestäjinä oli mukana erä- ja rakentajalehdet. Kirjoitin siihen Taimen-nimisen novellin. Olin tyytyväinen siihen ja lähetin kilpailuun, mutta ei sitä palkittu, olin pettynyt”, Mentula kertoo kokemuksistaan. Tarinan suunta kuitenkin kääntyy positiiviseen – kohtapuolin Mentulalle soitti kirjailija Juhani Syrjä, joka sanoi pitäneensä novellista ja tahtoisi julkaista sen kilpailutuotosten antologiassa. Syrjä soitti julkaisun jälkeen kuukauden kuluttua ja kertoi jääneensä miettimään. Hän kysyi Mentulalta, olisiko tällä muita tekstejä valmiina. Syrjä ilmoitti tahtovansa tehdä yhteistyötä. Syrjää oli aikanaan auttanut Väinö Linna, ja hän tahtoi viedä oppejaan eteenpäin.

Kirjailija Mooses Mentula puhumassa inspiraatiosta.

• Mistä saat inspiraatiota ja ideoita kirjoihisi?

Mentula saa inspiraatiota ympäristöä tarkkailemalla: ”Saatan mennä istuskelemaan huoltoaseman kahvilaan. Niitä kommentteja voi sitten ripotella sopiviin kohtiin. Tulee helposti semmonen paperinmaku, jos ihan tyhjästä yrittää keksiä työpöydän ääressä. Tosielämän juttuja kun kirjoittaa ylös, niin sitten hyvä tulee.” Hän neuvoo kirjoittamaan ilman paineita, itsekriittisyys nollassa. Mentula kertoo kantavansa mukanaan muistikirjaa, ja kehottaa kirjailijanurasta haaveilevia tekemään samoin.

• Kuinka paljon suunnittelet etukäteen vai improvisoitko?

Mentula kertoo suunnittelevansa henkilöhahmot aina taustatarinasta ja luonteesta ulkonäköön saakka melko tarkkaan: ”Taustatarinat vaikuttavat elämään ja käyttäytymiseen.” Hän käyttää lukujen otsikoita ja miettii juonen pääpiirteittäin. Otsikoiden alle hän kerää ranskalaisilla viivoilla, mitä luvussa tahtoo kertoa. ”Jos lähtee kronologisesti kirjoittamaan, voi tulla semmonen hetki, ettei enää tiedä miten lähteä eteenpäin”, Mentula arvelee. Hänen mukaansa vasta kirjoittamisen jälkeen alkaa tapahtumien järjestyksen suunnitteleminen.

• Miten keksit henkilöhahmot ja rakennat kirjojesi juonen?
  

”Joillakin on tapana pitää ihan oikeaa ihmistä mallina. Mä en oo ihan tämmöstä käyttänyt, joistakin ihmisistä otan piirteitä”, Mentulan henkilöhahmot ovat kollaaseja oikeista ihmisistä ja mielikuvituksen tuotteista. Koosteita ideoista ja luonteista.

”Lopusta saattaa tulla alku tai alusta loppu, mutta sen minä vaadin, että on raamit sille tarinalle”, hän toteaa. Juoni saattaa Mentulan kohdalla muuttua reilustikin. Hän kertoo, että kahdessa hänen teoksessaan loput muuttuivat aika radikaalisti. Esimerkiksi Isän kanssa kahden -romaanissa oli alkujaan hyvin erilainen lopetus. ”Hahmoista tuleekin toisenlaisia kuin on ajatellut.”

Haastavin vaihe Mentulan mukaan on se, kun juoni on jo nähtävissä ja luurankoa pitää alkaa lihottaa. ”Kun odottaa vähän ja miettii, niin kyllä se siitä sitten”, hän lohduttaa. ”Mun tyylini on aika poikkeava monen muun tyylistä. Mä teen rungon ja lihotan sitä. Jotkut tekee niin, että kirjoittavat 1000-sivuisen kirjan ja karsii sen 200-sivuiseksi.”

Haastattelijat kuuntelemassa tarkkaavaisina.

• Onko kirjoittaminen koskaan tuntunut toivottomalta, tylsältä tai ”pakkopullalta”? Miten korjaat tilanteen, jos näin on?

Mentulan mukaan on kaksi tapaa ratkaista: luovuttaa siltä erää ja palata asiaan myöhemmin, tai kirjoittaa ajattelematta kummemmin. ”Molempia konsteja oon käyttänyt. Ehkä enemmän sitä, että oon odottanut ja pohtinut, kunnes loksahtaa paikoilleen”, hän kertoo.

• Oletko joskus kirjoittaessa tuuminut, ettei idea toimikaan, ja harkinnut kirjan kirjoittamisen keskeyttämistä?

Mentula pohtii ja lopulta toteaa, että Jääkauden kanssa aihe oli niin synkkä, että sen kanssa painiessa tuli tunne, ettei kirjaa saa koskaan loppuun. ”Omakin mieli meni vähän mustaksi”, hän mainitsee. Mentula kävi kustannustoimittajan kanssa keskustelua ja sai paljon positiivista kannustusta. Vaikka synkkä aihe voi olla hankala, pitää Mentulan mukaan kirjoittaa se tarina, mikä mielessä on – muiden ajatuksista ei voi päättää.

”Luin kiusaamiseen liittyviä tutkimuksia paljon, tutkin pieniä yksityiskohtia.” Hänen mukaansa pitää kiinnittää kovasti huomiota yksityiskohtiin. Hän neuvoo kääntymään netin puoleen. ”YouTubesta olen monia asioita tarkistanut”, Mentula kertoo. Isän kanssa kahden -kirjassa hän kirjoittaa villsian metsästyksestä. ”Ei minulla ole mitään kokemusta villisioista, mutta YouTubesta löytyi niistäkin tietoa.” Yleisöä naurattaa.

• Missä vaiheessa ja keneltä pyydät palautetta teksteistäsi?

”Minulla on ollut pari luottolukijaa. Heille usein annan vasta siinä vaiheessa luettavaksi, kun teksti on suhteellisen valmis”, hän kertoo. Hän vastaanottaa palautteen ja korjaa sekä kirjoittaa uudestaan. Kustannustoimittaja on seuraava lukija. ”Kustannustoimittaja ei tarjoa mitään valmista, vain muutosehdotuksia.” Tekstiä pyöritetään Mentulan mukaan monen monta kertaa, kunnes se käydään uudelleen läpi.

”Virheitä etsitään ja etsitään. Teksti on valmis vasta, kun tuntuu, että jäljellä on vain yksi iso virhe. Sitten se on valmis.”

• Onko sinulla kokemusta kritiikistä, josta olet ollut eri mieltä?

”Teksteistä tehdään paljon tulkintoja. Saattaa mennä kriitikoillakin tulkinnat aivan ristiin”, Mentula toteaa. Hän kertoo, että Mustassa timantissa on novelli, joka kertoo thaimaalaisesta marjanpoimijasta. Hän oli tekemässä lehtijuttua, kun ensimmäiset marjanpoimijat tulivat Suomeen. Novellissa marjanpoimijat joutuvat aina vaikeuksiin. Novelli loppuu tilanteeseen, jossa marjastajat eivät ole onnistuneet keräämään rahaa, mutta saadaan idea suppilovahveroista. ”Se on aika surullinen loppu, että käytetään hyväksi marjanpoimijoita.”

Mentula kuitenkin kertoo, että tulkintoja tuli onnellisestakin lopusta, siitä, kuinka aina on toinen mahdollisuus. ”On toki tärkeää, että jokainen saa tulkita taidetta tavallaan. Sen haluaisin jättää lukijoille.”

Haastattelun viimeisten kysymysten aika.

• Kirjoitatko vain itsesi vuoksi vai haluatko myös saavuttaa jotain teoksillasi?

”Onko se tärkeää, että taideteoksella ylipäätänsäkään on jokin sanoma?” hän pohtii. Lähtökohtaisesti Mentulalla ei ole ollut teksteissään sanomaa, vaan tarina, jonka hän tahtoo kertoa.” Lähtökohta ei ole saavuttaa”, hän hymyilee. Jääkaudessa hänen mukaansa kiusaaminen on teema, mutta siinäkään ei kiusaamattomuuden sanoma ollut perimmäisenä syynä kirjoittamiseen. Se tekee kirjasta tärkeän, mutta ei ollut ensisijainen tavoite. ”Käydään keskustelua, saako taiteella olla sanoma – totta kai saa!”

Mooses Mentula vetää Järvenpäässä kuukausittain kokoontuvaa kirjoittajaryhmää nimeltä Säilä. Paikkoja ryhmään ei ole kovin paljon, mutta Mentula kehottaa nuoria kirjailijanalkuja ottamaan rohkeasti yhteyttä esimerkiksi Nuoren Voiman liittoon, mikäli tahtoo palautetta teksteistään. Muitakin kirjoittajaryhmiä löytyy lähiseudulta.

”Onko sulla vielä jotain, mistä haluaisit kertoa?” Lempiäinen kysyy.

”Jaa, no en kyllä ollut miettinyt tämmöstä puhetta tähän loppuun”, Mentula hymyilee.
”No semmosen voin vielä, kun niistä tarinoista tykkään. Olin Saksassa, kun siellä julkaistiin tuo Isän kanssa kahden. Ja Saksassa semmoset tilaisuudet on hyvin suosittuja, joissa joku näyttelijä lukee romaania. Ihmiset siis maksaa lipuista ja tulee kuuntelemaan sitä luentoa. Ne laittaa silmät kiinni, kun se lukeminen alkaa, ja kuuntelee. Minä menin sitten tämmöseen kirjakauppaan, tämmöseen tilaisuuteen sinne, ja siis minun kirjaa siellä aiottiin kohta lukea. Siinä eturivissä oli mies ja koira. Siinä sitten naureskeltiin, että sä otit ihan koiran mukaan.

Tämä mies sanoi, että joo, minunkin oli pakko tulla, kun koira halusi.”

Yleisö nauraa. Tarinankertoja Mooses Mentulaa kiitetään aplodein.

Alunperin kirjoittanut Matilda Oksanen

Mikä helpotus, että syksyn ylioppilaskirjoitukset ovat nyt ohi. Tiedän ensi keväästä tulevan vielä raskaampi kirjoitusten osalta, mutta silti jo nyt tuntui, että välillä oli vaikea jaksaa. Koin myös riittämättömyyttä omasta opiskelustani. Tuntui, että kaikki muut lukivat ja opiskelivat paljon enemmän ja paremmin kuin minä.  

Riittämättömyys, johon usein liitetään myös stressi ja jopa uupumus, on oikeastaan hyvin yleistä. Ennen kuin aloin kirjoittaa tätä juttua googlailin aiheesta ja kysyin tutuilta, tuntevatko he joskus, että oma tekeminen olisi riittämätöntä. Netistä löytyi kymmeniä artikkeleita aiheesta ja huomasin myös, että lähes kaikki tuttuni kokevat arjessaan riittämättömyyttä. Yksi haluaa saada hyviä numeroita koulussa, toinen haluaa loistaa töissä. Jotkut kokevat, että kaiken lisäksi pitäisi ylläpitää sosiaalisia suhteita, jotka toki tuovat iloa, mutta myös stressaavat.  

Riittämättömyys saattaa siis olla luonnollinen tunne nykyihmiselle. Mistä se sitten tulee ja miksi se vaikuttaa olevan nykyaikana niin yleistä? 

Osittain riittämättömyydentunne syntyy siitä, että luomme itsellemme ihanteita. Mielikuvat ovat hyviä, kun ne innostavat meitä luomaan ja tekemään paremmin. Sosiaalisen median myötä varmasti moni on kuitenkin huomannut, että törmäämme jatkuvasti entistä parempiin kuviin ja kiinnostavampiin ihmisiin ja ihanteiden saavuttaminen alkaa tuntua mahdottomalta. Instagramin selaamisen jälkeen itse ainakin saatan olla inspiroitunut, mutta myös tuntea, että kaikki muut ovat kiinnostavampia kuin minä. En ikinä saavuta sitä ihannetta, jonka olen itselleni luonut. 

Toinen yleisyyteen vaikuttava asia saattaa olla kiireinen 2010-luvun yhteiskuntamme, joka on ehkä vahingossa muodostanut mielikuvan siitä, että vain tuotteliaat, kiinnostavat ja mahdollisesti vielä hyvännäköiset ihmiset ovat ihailtavia. Menestyminen elämässä vaatii kovaa työtä, mikä on totta, mutta joskus se kuitenkin menee siihen, että vaikka yrittää parhaansa, sekään ei enää tunnu olevan riittävän hyvää.  

Elämää hallitsevan tunteen ei kuitenkaan tarvitsisi olla riittämättömyys tai stressi, sillä todellisuudessahan ne lähtevät meistä itsestämme. Asennetta itseensä muokataan pienin askelin, joista ensimmäinen voisi olla ajattelutavan muuttaminen. Ei tarvitse todistaa muille, mitä olemme sillä, kuinka paljon saamme aikaiseksi, vaan sillä, millaisia olemme. Eikä kukaan kuitenkaan ole täydellinen oikeassa elämässä. 

Alunperin kirjoittanut Marika Masalin

Areenalla ikkunoiden verhot sulkeutuvat ja ihmiset kerääntyvät lasitettujen kaiteiden taakse tiirailemaan valaistua lavaa. Perjantain ensimmäistä välituntia varten on jälleen valmisteltu upeita esityksiä. Liveaamunavaus on alkamaisillaan.

Valokeilassa Leo Salmio istuu pianon ääressä ja aloittaa aamunavauksen:

“Tää on tämmönen kasariklassikko vähän hidastetulla temmolla.”

A-han Take On Me hiljentää yleisön kuuntelemaan. Kappaleen loputtua kuuntelijat yltyvät aplodeihin. Tällä kertaa lukiolaisten seassa esityksiä tarkkailevat myös yläkoululaiset. He istuvat ihailevin sekä jännittynein ilmein Areenan pyöreissä pöydissä ja yhtyvät taputuksiin.

Seuraavana vuorossa on cover Britney Spearsin Toxic-kappaleesta. Laulussa on Lovisa Kartau yhdessä myös kitaraa soittavan Leo Salmion kanssa. Pianossa on Tuukka Uusitalo, bassossa Toni Makkonen ja rummuissa Sakari Christensen. Yleisö kuuntelee vangitsevaa musisointia.

Kevin Sarinko astuu lavalle ja kertoo seuraavan laulun taustoista. Joona Uusitalo asettuu pianon ääreen, Tomi Kajasviita nostaa basson käsiinsä, Tuukka Uusitalo siirtyy soittamaan trumpettia ja Sakari Christensen on valmiina rummuissa. Näin on Bang Bang valmis alkamaan. Kappaleen mahtipontinen loppu saa kuuntelijat viheltämään raikuvien aplodien lomassa.

Basistin vaihduttua takaisin Toni Makkoseen ja Kevinin poistuttua lavalta on aamunavauksen viimeisen kappaleen aika alkaa. Toni pohjustaa esitystä:

“Me soitetaan teille sivistyksellisen musiikin multihuipentumaa, eli Mozartia!”

Sakari rummuissa, Tuukka trumpetissa, Joona pianossa ja Toni bassossa – tästä on moderni Turkkilainen marssi rakennettu. Yläkoululaiset ehtivät juuri lähteä, mutta lukiolaiset kuuntelevat jälleen kerran onnellisina loistokasta esitystä. Kappale hiljentyy lähes aplodeihin vain kajahtaakseen ilmoille uudelleen. Yleisö hurraa kovaäänisesti. Jälleen yksi loistokas liveaamunavaus.

“Siis se on semmonen kakskymmentä minuuttia hyvää musiikkia”, musiikinkäytävän oma Marita Tapper kertoo iloisesti hymyillen töidensä lomasta.

Sitä se todella on. Joskus oman kotikenttänsä upeuksille tulee sokeaksi.
Mikä onni onkaan, että Järvenpään lukion aamuja piristävät taitavat opiskelijat.

Alunperin kirjoittanut Matilda Oksanen

Järvenpään lukio järjesti viime perjantaina 31.8. jokavuotiseksi perinteeksi muodostuneen toimintapäivän, jolloin opiskelijat pääsivät kokeilemaan hauskanpidon merkeissä monenlaisia pajoja ja toimintapisteitä. Järki keräsi kuvasatoa erikoispäivän tunnelmista.

Geokätköilemään lähdössä!

Mölkkypisteellä oli melko hiljaista…

Ahkeria opiskelijoita tentteihin lukemassa

Historian luokassa oli mukava viettää aikaa lautapelejä pelaten.

Paikalta löytyivät niin shakkivälineet…

…kuin yksi Pisan kalteva tornikin!

Hyväntuulista väkeä!

Monenlaista liikunnallista aktiviteettiä oli tarjolla.

Muun muassa lentopalloa…

…ja sählyä.

Mystinen bafa-bafa hämmensi monia.

Lisää kuvasatoa bafa-bafalta

Innokas poseeraaja pongattu

K-pop paja koostui tanssista

Kuvispajan muotinäytöksessä.

Sieltä löytyikin paljon luovia asukokonaisuuksia!

Valokiilassa.

Kuvaamisessa mukana Ada Kalliomäki.

Alunperin kirjottanut Henni Savolainen

Kevät vaihtui kesään ja taas syksyyn. Kevät ja kesä olivat muutosten aikoja. Sen sijaan syksyllä koulujen taas alkaessa on aika kasvaa ja oppia. Ilmat viilenevät ja pimeys lisääntyy, ja jälleen on aika orientoitua opiskeluun ja lukiomaailmaan. 

Lukio tuo mukanaan haasteita niin abeille kuin uusille opiskelijoillekin. Samaan aikaan lukio on kuitenkin paikka, jossa on mahdollisuus kasvaa ja oppia paljon niin itsestään kuin myös muusta maailmasta. Nyt itse abiturienttina ja lukiomaailmaa nähneenä haluan jakaa viisi neuvoa, joiden avulla saat lukiovuosistasi irti enemmän kuin ehkä muuten saisit.

Älä pelkää puhumista

Tulet tapaamaan lukuisia uusia ihmisiä ja olemaan ehkä tilanteissa, joissa et tunne ketään ennestään. Älä siis pelkää lähestyä ihmisiä – olivat he sitten opettajia, puolituttuja taikka uusia vierustovereita. On tärkeää luoda yhteyksiä ja jakaa yhteisiä kokemuksia muiden kanssa. Kaikki me olemme mahdollisuuksia uuteen ystävyyteen, tai muuten vain merkitykselliseen keskusteluun. Älä siis suotta jää ulkopuolelle vain siksi, että puhuminen jännittää.

Ole avoin

Avoimuus voi tarkoittaa montaa eri asiaa. Oman kokemukseni perusteella lukiossa on erityisen tärkeää olla avoin eri kouluaineita kohtaan. Lukiossa eri aineissa opetetaan eri asioita kuin peruskoulussa, ja siksi on tärkeää olla avoin niitä kohtaan. Kuka tietää, ehkä ennen vihaamasi aine voi yllättää! Muutenkin on tärkeää antaa kaikelle mahdollisuus, pakollisia kursseja kun riittää jokaisesta kouluaineesta.

Ole armollinen itseäsi kohtaan

Lukiomaailma voi olla paikoitellen ankara ja voimia vievä. On tärkeää olla armollinen ja antaa itselle anteeksi mahdolliset epäonnistumiset. Etenkin ensimmäisenä vuonna on hyvä antaa itselleen tilaa oppia ja tottua lukion käytäntöihin ja työskentelytapoihin, ne kun saattavat olla hyvinkin erilaisia yläasteen meininkiin verrattuna.

Armollisuus on asia, joka kannattaa pitää mielessä läpi lukiotaipaleen, ja aina sen jälkeenkin. Lukio aiheuttaa paljon suorituspaineita kaikkien vuosikurssien opiskelijoille. On siis hyvä muistaa, että kaikesta ei tarvitse suoriutua täydellisesti.

Anna itsellesi aikaa levätä

Opiskelujen lomassa on helppo väsähtää – etenkin lukiossa. Kaikkien esseiden ja kurssitöiden keskellä onkin erittäin tärkeää levähtää. Tee joka päivä asioita, joista saat energiaa tai joita tehdessä rentoudut. Olipa oma juttusi sitten lukeminen, leipominen tai salilla käyminen, löydä aikaa asioille, jotka antavat aivoillesi tauon.

Anna itsellesi aikaa levätä.

Pidä hauskaa

Vaikka lukio onkin täynnä asioita, jotka tulee ottaa tosissaan, on tärkeää osata myös irroitella. Vietä aikaa ystäviesi kanssa. Tee asioita, joista todella nautit. Totuus on, että loppujen lopuksi tulet muistamaan lukioajoistasi ne hetket, jotka vietit mahtavien ihmisten kanssa tehden mukavia asioita. Älä siis stressaa liikaa, vaan anna itsellesi lupa nauttia ajastasi!

Järjen toimitus toivottaa tervetulleiksi kaikki uudet opiskelijat sekä toivoo kaikille antoisaa lukuvuotta. Tsemppiä opintoihin!

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen

Ensimmäisen kouluviikon päätteeksi perjantaina 17.8. Järvenpään lukiolla pidettiin perinteiseen tapaan lukuvuoden avajaiset. Areenalla nähtiin musiikkia ja tanssia sekä tähtivieras – ammattiurheilija Mirko Lahti. 

Show alkoi opiskelija Joona Uusitalon upealla pianoesityksellä Mozartin klassikosta Turkkilainen Marssi. Uusitalo hyväksyttiin arvostettuun Sibelius-Akatemiaan vuonna 2017 – eikä turhaan: konkarin sormet liikkuivat koskettimilla jälleen kerran ilmiömäisen sulavasti.

Uusitalon sonaatin jälkeen oli vuorossa yllätysvieras, kaksinkertainen nuorten alamäkiluistelun maailmanmestari Mirko Lahti. Nöyrä ja rento Lahti palasi juurilleen Järvenpään lukioon ja esitteli lyhyessä puheessa itseään ja lajiaan.

“Tää on ihan mahtavan hyvä lukio, hyvii nuorii, hyvii maikkoi”, ylisti Lahti.

Kuka on Mirko Lahti?

• 21-vuotias
• Kotoisin Mäntsälästä.
• Valmistunut Järvenpään lukiosta vuonna 2016.
• Opiskelee Vierumäen urheiluopistossa.
• Voittanut kahdet nuorten alamäkiluistelun MM-kisat sekä lukuisia muita kilpailuja.

Avajaisten jälkeen auditoriossa pidettiin pienimuotoinen kyselytuokio, jossa urheilulinjalaiset ja Järki pääsivät tapaamaan Lahden.

“Jos ei tee sitä, mistä tykkää, se näkyy tuloksissa”

Mirko Lahti on edennyt lajinsa huipulle nopeasti: Suomen kärkiluistelija aloitti uransa vuonna 2015 ja on jo yltänyt kymmenen parhaan joukkoon kansainvälisillä jäillä. Urheilija kertoo, että hänen menestyksensä takana on laaja ja monipuolinen urheilutausta, motivaatio, kova treenaaminen sekä tasapainon löytäminen arjen ja rentoutumisen välillä. 

”Myös tekemisestä nauttiminen on tärkeää. Jos ei tee sitä, mistä tykkää, se näkyy tuloksissa”, totesi Lahti.

Kaikki ei kuitenkaan ole mennyt niin kuin Strömsössä. Lahti kertoi, että harrastelijasta ammattilaiseksi siirtyminen on tuonut uusia haasteita, kuten julkisuuden. 

Nykypäivänä merkittävä osa urheilijan työnkuvaa on mediassa esiintyminen, josta myös Lahti on saanut makua. Kansainvälisessä mediassa tarvitsee vähintäänkin sujuvaa englannin kielen taitoa. “Yleensä jännittää ainakin vähän”, totesi Lahti, joka on esiintynyt muun muassa tunnettujen amerikkalaisten uutiskanavien CNN:n ja Foxin haastatteluissa. 

Median rooli urheilussa on ollut otsikoissa vuosien varrella, ja monet alan huiput ovat avautuneet mittavista paineista parrasvaloissa. Julkisuus on tavallisesti raskas lisä jo valmiiksi kovien paineiden alla kipuileville urheilijoille. 

”Sanon tässä kohtaan, että mulla on sitä varten mentaalivalmentaja”, paljasti Lahti. 

Henkinen valmentaja on Lahden tuki ja turva aikataulun, stressin ja paineiden käsittelemisessä. 

Mirko Lahti entisen liikunnanopettajansa kanssa.

”Käyn kerran kuukaudessa juttelemassa kaikenlaisesta ja se helpottaa.”

Julkisuus voi kuitenkin antaa myös positiivisia kokemuksia huonojen puolien rinnalla.

”Olen päässyt esimerkiksi Huomenta Suomeen, mikä oli tosi siistiä”, kertoi Lahti innostuneesti.

Myös sponsorien hankkiminen on tullut uutena varsin keskeiseksi osaksi nuoren urheilijan arkea. Lahti on tehnyt yhteistyötä muun muassa Jaguar Magazine -asiakaslehden ja NoPain-yrityksen kanssa.

”Tällä miehellä oli aina hymy huulilla!” huudahti yksi liikunnanopettajista, mikä sai Lahden virnistämään. 

Lahti on entinen Järvenpään lukiolainen ja eittämättä ylpeydenaihe koululle ja esikuva urheilulinjan opiskelijoille. Lahti ei koskaan ollut kiiltokuvapoika, mutta pääsi suoraan lukiosta Vierumäen urheiluopistoon, mikä oli omin sanoin ”onnenpotku”. Nyt opiskelu sujuu hyvin ja urheilija elää hetkessä. 

Lopuksi Lahti neuvoi lukiolaisia ottamaan rennosti:

”Älkää lannistuko vielä lukiossa. Eläkää ja pitäkää hauskaa.”

Santeri Koivula esitti soolon perjantain avajaisissa.

Lahden jälkeen areenalla tanssahteli tuore breakdancen Suomen mestari Santeri Koivula. 

Myös ykköset pääsivät lavalle: koulu jakoi ryhmäytymispäivissä ansiokkaasti esiintyneille yksilöille K-Supermarket Pajalan lahjoittamia patonkikuponkeja.

Ykkösluokkalaiset lavalla lukion rehtorin Marja-Liisa Lehtiniemen kanssa.

Alunperin kirjoittanut Sofia Saario ja Siiri Parviainen

Rento vaatetus, lippuvalan vannominen käsi sydämellä, juustohampurilaiset, WC:n lupalaput ja koulun jälkeiset aktiviteetit – näistä koostuu tavallinen koulupäivä High Schoolissa.

Yhdeksän kuukautta sitten pakkasin matkalaukkuni täyteen ja suuntasin kohti Yhdysvaltoja. Kahden viikon päästä kouluvuosi päättyy. Nyt on aika katsoa taaksepäin ja pohtia, minkälaista opiskelu oikeasti on elokuvista tutuksi tulleessa High Schoolissa.

Teksti ja kuvat: Laura-Liisa Antila

Koulun kello soi varttia yli kahdeksan ja oppilaat kiiruhtavat luokkahuoneisiinsa, toivoen, että jälki-istunto myöhästymisestä ei tällä kertaa osu omalle kohdalle. Oppituntien pituus on koulukohtainen. Omassani ne kestävät 50 minuuttia ja sisältävät vartin opiskelua ja loppuajan vain kuulumisten vaihtelua. Oppitunneilta poistuminen esimerkiksi lokerolle tai vessaan ei ole helppoa, sillä siihen tarvitaan opettajan kirjallinen lupa tarkkoine poistumisajankohtineen. Tämä tosin ei ole yleinen käytäntö kaikissa kouluissa. Kello soi ja taas spurtataan seuraavaan luokkaan – neljässä minuutissa. Itselläni jokainen päivä oli suunniteltu samanlaiseksi: kahdeksan oppituntia, kahdeksan tuntia päivässä ja sama lukujärjestys joka päivä. Saattaa kuulostaa hyvin pitkästytävältä, ja siltä se välillä kyllä tuntuukin.

Yksi koulun kuntosaleista.

Puolen päivän aikaan on lounastauko. Osa oppilaista nauttii eväänsä ruskeasta paperipussista, joka on varustettu pienellä viestillä vanhemmilta: “We love you.” Kourallinen oppilaita jonottaa nälissään juustohampurilaista, jonka saa itselleen noin kahdella dollarilla. Kouluruoka on yleensä pikaruokaa, mutta sen lisäksi tarjolla on kyllä salaattia tai jokin muu vaihtuva ruoka. Oma arvostukseni Suomen kouluruokaa kohtaan on kasvanut hurjasti tämän vaihtovuoden aikana.

Koulun jälkeen monet oppilaat suuntaavat urheiluharjoituksiin tai töihin. Syksyllä, talvella ja keväällä on omat urheilulajinsa. Osallistuin syksyllä golfiin. Pääsin pelaamaan auringon paahtaessa siniseltä taivaalta ja kaupan päälle sain upean rusketuksen. Talvella taas pelattiin koripalloa, jolloin herätyskello soi viideltä aamulla ja oli aika nousta päivän ensimmäisiin treeneihin. Pelipäivinä liikuntahalleihin tai ulkokentille pakkautuu kaupunkilaisia kannustamaan koulun joukkuetta. Cheerleaderit ohjaavat ja innostavat yleisöä, ja tunnelma on korkealla katossa. Koulusta riippuen pelipäivinä järjestetään pep rally, jossa kerrotaan menestyksestä peleissä ja kilpailuissa sekä kohotetaan koulun yhteishenkeä. Keväällä olin mukana koulumme Forensics-joukkueessa, joka lyhyesti ja ytimekkäästi selitettynä oli näyttelemistä sekä puheiden pitämistä kilpaillen. Tässä lajissa sain kaappini täyteen mitaleja ja pokaaleja sekä oikeuden kilpailla koko osavaltion mestaruuskilpailuissa, mikä oli yksi matkani kohokohdista.

Hetki ennen peliä.

Pitkän päivän jälkeen on hyvä pulahtaa uima-altaaseen.

Itselleni yksi vuosi tässä koulussa riittää mainiosti. Monet piirteet olivat tuttuja jo elokuvista, mutta matkan varrelle sattui myös monia asioita, joita en osannut odottaa ollenkaan. Tämän vaihtovuoden jälkeen valitsen mielelläni stressaavat koeviikot, ilmaisen koulutuksen ja suomalaisen kouluruoan. Opiskelu ulkomailla on kuitenkin silmiä avaava ja opettavainen kokemus: opin lukemattomia uusia taitoja ja osaan nyt arvostaa Suomen koulujärjestelmää. Aiemmin pidin sitä ehkä liian itsestäänselvyytenä. Syksyllä, kun on aika palata takaisin kouluun, olen innostuneena valmis oppimaan uusia asioita upeasta ja erilaisesta maailmastamme.

Muutos imaisee mukaansa. Kun näkee muutosta jossain, tulee helposti mieli seurata perässä. Nyt kun luonto on pukeutunut uuteen ulkomuotoon, olemme kaipailleet Järjen toimituksessa samankaltaista raikkautta. Ympärillämme kaikki muuttuu. Keväällä luonnon herätessä syntyy halu uudistua, ja niin kävi myös meille Järjessä.

Kuitenkin muuttuakseen on ymmärrettävä, mitä pitäisi muuttaa – vai pitääkö mitään muuttaa ylipäätään. Saadaksemme tietoa uudistustarpeista päätimme ahdistella lukiomme opiskelijoita gallup-kyselyllä. Saimmekin paljon tärkeää palautetta lukijoiltamme ja runsaasti ideoita Järjen kehittämiseen.

Lukiolaiset ja Järki nyt

Lukevatko lukiolaiset Järkeä? Vastaus on kyllä, mutta eivät kaikki. Itse asiassa vain 7 % kyselyyn vastanneista 113 opiskelijasta kertoo aktiivisesti lukevansa Järkeä. Onneksemme 41 % vastaajista myöntää olevansa satunnaisia lukijoita – siltikin hieman yli puolet vastaajista ei lue Järkeä ollenkaan!

Kysyimme myös sitä, ovatko opiskelijat lukeneet Järkeä missään vaiheessa, ja 70 % vastaajista sanookin joskus lukeneensa lehteämme, mikä toimituksellemme oli toki huojentavaa kuulla. Toivomme tietysti, että myös ne 30 % vastanneista, jotka eivät koskaan lehteämme ole silmäilleet, tutustusivat juttutarjontaamme.

Yllätykseksemme huomasimme, että uutiset nousivat gallupissa mielenkiintoisimmaksi juttutyypiksi. Myös koulun projekteihin liittyvät aiheet sekä haastattelut saivat paljon ääniä, mikä on hyvä asia, sillä molemmista aiheista on lähiaikoina tulossa juttuja! Erityisesti uutisten suosio yllätti toimituksemme, sillä olimme kuvitelleet niiden olevan vähemmän kiinnostavia – jopa niiden tekeminen on aika ajoin ollut tylsähköä.

Muutos vetää pyörteen lailla puoleensa

Järki murroksessa

Kevään korvilla olemme puhuneet paljon muutoksesta. Olemme pohtineet sitä, kuinka Järkeä tulisi muuttaa (ja tulisiko sitä ylipäätään muuttaa), ja minkälaisiin aiheesiin meidän tulisi keskittyä. Olemme pohtineet paljon tulevaa. Kevät on muutosten aikaa. Koivut värittyvät hiirenkorvin ja vesi liplattaa jälleen. Olemme puntaroineet, josko Järjen tulisi kasvattaa uudet lehdet.

Spontaani hiustenvärjäys, uusi sisältö vaatekaappiin… Kasvukauden alkaessa tulee selittämätön tarve uudistaa luonnon tahdissa itseäänkin – Järkikin kaipaa raikkautta, uusia tuulahduksia. Siksipä olemme pohtineet monia uusia tapoja parantaa toimintaamme; olemme muuttaneet sometyyliämme, keskustelleet toimituksen sisäisestä dynamiikasta sekä aloitelleet ulkoasun muokaamista. Tämän hetken lisäksi Järjellä on katse tiukasti tulevaisuudessa!

Annetaan lintujen visertää, ja annetaan itsellemme tilaa levittää siipiämme. Kasvetaan ja kehitytään yhdessä toistemme kanssa. Niin te lukijat teitte gallupimme yhteydessä, ja nyt pyrimme kasvamaan osoittamaanne suuntaan. Tästä on meidän hyvä alkaa ja jatkaa jo aluilla olevia suunnitelmia tulevaisuutta varten.

Kevät ehti saapua kaupunkiimme; ilmassa on muutoksen tuntua. Nyt tuota muutosta voi seurata myös Järjessä, niin tämän lukukauden loppumetreillä kuin kesän jälkeenkin. Olemme aina avoinna uusille ideoille ja äänille – jos siis tuntuu, että uudistavia ajatuksia löytyy, tervetuloa mukaan muutoksen edistämiseen!

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen

Järki teki 8.5. vierailun hiljattain remontoituun eduskuntataloon Järjen perustajan Sonja Huttusen kutsusta. 

Tiistai-iltapäivä on lämmin ja aurinkoinen. Istahdamme junaan kello 13.05 ja käymme läpi valtion päämajan sääntöjä: Siisti pukeutuminen, ei päähineitä sisätiloissa, ei nesteitä, ei eväitä. Homma hanskassa.

Eduskuntatalolla meitä odottavat turvatarkastuksen pukumiehet, tilanne muistuttaa lentokentän toimintatapoja. Henkilökunnalle on pitänyt toimittaa tarkka nimilista vierailijoista, jotta kuokkavierailta vältytään. Seuraavaksi valmistaudutaan metallinpaljastimeen. Toivottavasti reppuun ei jäänyt mitään terävää, naurahdellaan odotellessa.

Kaikki saavat rintaansa harmaat vierailukortit, joita on pidettävä näkyvillä koko visiitin ajan. Varsinainen eduskuntakierros voi vihdoin alkaa.

Narikan vieressä odottavat tutut kasvot. Vastassa on Sonja Huttunen, Järjen perustaja, joka toimii nykyisin keskustan poliittisena suunnittelijana, koordinaattorina ja nuorisoryhmän vetäjänä. Huttunen opastaa pienen toimituksemme kalterioviseen huoneeseen, jossa on näytillä kaksi pienoismallia eduskuntakompleksista.

Tässä kolme faktaa eduskuntatalosta muistiaan kaiveleville:

• Eduskuntatalo sijaitsee Mannerheimin tiellä, Helsingin keskustassa.
• Eduskuntatalo valmistui vuonna 1931 viisi vuotta kestäneen rakennustyön jälkeen.
• Rakennus on peruskorjattu kahdesti, vuosina 1979–1985 ja 2015-2017.

Informaatiotäytteisen alun jälkeen siirrymme kerroksen ylöspäin televisioista tuttuun aulaan. Marmoripintaiset lattiat säihkyvät ja sisäkatot nousevat korkealle. Ikkunoista avautuu näkymä Helsingin kulttuurielämän keskipisteeseen. Ei hullumpi työpaikka.

Rakennuksen arkkitehtuurissa on paljon antiikin ajan vivahteita. Kreikkalaistyyliset pylväät symboloivat länsimaista demokratiaa ja roomalaista eleganssia edustavat patsaat eurooppalaisia arvoja.

Antiikkisen ulkonäön takana on kuitenkin suomalainen arkkitehti Johan Sigfrid Sirén. Talo suunniteltiin viime vuosituhannen alussa, johon mennessä suomalainen kansallisidentiteetti oli päässyt kehittymään vasta Ruotsin ja Venäjän vallan alla. Vastakohtana kiiltopintaisuudelle 2000-luvulla eduskuntatalon viereen pystytetty pikkuparlamentti on perinteikkäästi puinen.

Seuraavassa kerroksessa pitää olla hiljaa, sillä käynnissä on täysistunto ja pienikin puhe voi kaikua istuntosaliin. Hiivimme ottamaan ryhmäkuvan kerroksessa sijaitsevaan valoisaan valtiosaliin. Pääasiassa juhlatilaisuuksiin käytettävä tila on kauneimmillaan vuosiin, kertoo Huttunen. Ennen peruskorjausta yleinen savukkeiden käyttö oli tummentanut kattopalvit perin pohjin. Enää likaa tuskin huomaa, ja huone suorastaan loistaa kattokruunuineen.

Eduskunnan valtiosalin katto on valmistettu sokeriruokolaatoista.

Nousemme jälleen rappuja ylös, sitten käännös vasemmalle ja toinen oikealle, kunnes olemme suljetun oven edessä. Oven takana on eduskunnan istuntosali, jossa kokoontuvat viikottain vaaleilla valitut päättäjät.

Astumme kaarenmuotoiselle parvelle, joka on varattu yleisölle. Tila on pyöreä ja pienempi kuin kuvien perusteella voisi olettaa.

Hallituksen istumapaikan yläpuolella kiiltää viisi kultaista veistosta, joista keskimmäinen, äiti ja harteilla lepäävä lapsi, esittää kansakunnan tulevaisuutta. Huttunen kertoo veistosrivistön muistuttavan poliitikoita heidän työnsä merkityksestä.

“Kansanedustaja Elomaa”, lausuu puhemies Paula Risikko(kok.) mikrofoniinsa. Käsittelyssä on osuvasti nuorten työehdot.

Kop, kop, kop, korkokengät kaikuvat hiljaisessa salissa perussuomalaisten kansanedustajan Ritva “Kike” Elomaan astellessa puheenvuoropallille. Paikalla on vain kourallinen kansanedustajia, kolme turvamiestä ja yksi katsoja ryhmämme lisäksi. Kesälomalle kaivataan varmaan näilläkin penkeillä.

Vierailu lähestyy loppuaan. Sonja saattaa meidät takaisin narikkaan, ja nappaamme reppumme lukituista kaapeista. Joukko on väsynyt ja hyvillään. Harvat saavat mahdollisuuden tutustua suomalaisen demokratian ytimeen yhtä läheltä.

Toimituksemme kiittää ja kuittaa retket tältä lukukaudelta.

Järkeläisten kohokohtia:

“Marmoriportaikkojen ja aurinkojen yhdistelmä teki talosta hurmaavan.”

“Siisti paikka. Täysistunnon seuraaminen oli ehdottomasti kiinnostavinta, koska aihe koski meitä.”

Alunperin kirjoittanut Sofia Zamora ja Sofia Saario