Maanantaina 4.12.2023 koulussamme juhlistettiin Vapauden viestin sanomaa ja lähestyvää itsenäisyyspäivää. Juhlassa näimme niin koulun ulkopuolelta tulleita puhujia ja esiintyjiä sekä koulun omaa väkeä Areenan lavalla.

Ensimmäisen vuoden opiskelijana syksy Järvenpään lukiossa on näyttäytynyt tapahtumarikkaana, opiskelijoiden esitykset ja yhteisölliset ohjelmanumerot läpi syyslukukauden ovat tuoneet kouluarkeen vaihtelua ja hupia. Viimeisintä koulun tapahtumaa vietettiin aivan itsenäisyyspäivän ovella, kun Vapauden viestin sanoma julistettiin koulullamme Itsenäisyysjuhlan yhteydessä.

Juhlan arvokkuudesta kertoo hyvin Areenalla vallinnut harras ja kunnioittava tunnelma. Opiskelijat ja koulun henkilökunta olivat kokoontuneet Areenan ääreen ja esiintymislavan edessä istuivat juhlaan kutsutut vieraat, joita olivat koulun ulkopuoliset puhujat ja vieraat. Puhujan korokkeen taakse asteli niin lukiomme opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Ville Sikström kuin entinen koulun opiskelija ja nykyinen kansanedustaja Eemeli Peltonen. Musiikkiesityksistä vastasivat niin Laivaston soittokunta ja koulun lahjakkaat opiskelijat, mitkä rytmittivät juhlaa ja antoivat hengähdystaukoja puheiden välille. Areenan lavalla nähtiin myös tanssia ja musiikkia yhdistävä esitys, jossa koulun oppilaat tulkitsivat kappaletta Nää Maat sointujen ja liikkeen keinoin.

Juhlan toi päätökseen yhteinen Maamme-laulu, jonka säkeet raikasivat Areenalla suurenkin juhlan tavoin. Vapauden viesti on näin siirretty uusille opiskelija ikäluokille, ja vastaavaa juhlaa koulussamme saadaan todistaa vasta kolmen vuoden kuluttua.

Kuvat: Sofia Väänänen ja Niklas Sivula

Pelin perusnäkymä. Kuva on kesän LT78-pelistä

Civlization-pelisarja on sarja Sid Meierin luomia vuoropohjaisia sivilisaatio- ja strategiapelejä. Ensimmäinen Civilization-sarjan peli julkaistiin vuonna 1991. Sarjan pelit ovat valtiosimulaattoreita eli pelaaja hallitsee kokonaista maata tai kansaa ja kehittää sitä pelin edetessä.

Civilization-sarjan peleihin verrattuna Freeciv on avoimen lähdekoodin ilmainen versio kaupallisista vastineistaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole suora kopio, vaan Sid Meierin civ2 ja civ3 -peleistä inspiraatiota saanut uusi pelikokonaisuus. Freeciv on pohjimmiltaan strategia- ja sivilisaatiopeli.

Peliä pelataan erilaisissa yhteisöissä, kuten longturn.net:ssä. Longturnilla on peliä varten kehitetty oma säännöstönsä, joka perustuu civ2civ3 -säännöstöön. Säännöstöllä tarkoitetaan nimensä mukaan sääntöjä, joilla peli pelataan. Nämä säännöt ovat mahdollista määrttää erikseen eri osa-alueille, kuten yksiköille, tieteille ja rakennuksille. Tällä mahdollistetaan pelin joustava muokattavuus eli jokainen peli on hieman erilainen. Longturnin säännöstö eli ruleset on kehitetty pelaajien toiveita kuunnellen reiluun moninpeliin. Suurimpia muutoksia verrattuna civ2civ3-rulesettiin ovat muun muassa 23 tunnin vuorot sekä yksiköiden kolminkertainen liikenopeus. Vuoron aikana pelaaja siirtää yksiköitään, ostaa rakennuksia kaupunkeihin sekä käy diplomatiaa muiden pelaajien kanssa. Nimestään huolimatta vuoron aikana useampi pelaaja voi olla yhdistettynä peliin samanaikaisesti eli voit reagoida vihollisen liikkeisiin myös reaaliaikaisesti, joskin RTS eli Real Time Strategy on joissain tapauksissa kiellettyä. Näin peleistä saadaan myös aloittelijalle mielekkäitä ja tapahtumantäyteisiä. 23 tunnin vuorot mahdollistavat pitkän ja tapahtumarikkaan pelin ilman, että täytyy roikkua pelin ääressä tuntikaupalla päivässä.

Oletko valmis ottamaan haasteen vastaan?

Longturnin Freeciv-peleistä inspiraatiota saaneena ajattelin järjestää Jäken lukion oman Freeciv-pelin. Peli pelataan Longturnin LTX (longTurn Experimental) -rulesetillä ja usean mantereen kartalla. Tarkemmat pelikohtaiset säännöt päätetään myöhemmin riippuen siitä, mitä pelaajat haluavat. Peli voidaan aloittaa, kunhan saamme tarpeeksi pelaajia kasaan. Tarkkaa aikaa on vaikea tässä vaiheessa sanoa.

Tyypillinen Longturnin rulesetillä pelattu peli kestää noin 100–150 vuoroa eli muutamia kuukausia. Useita kuukausia pelatessa oma valtakuntasi pääsee tuntumaan toden teolla omalta! Pelien onkin tarkoitus olla ikimuistoisia kokemuksia, joita voit muistella vielä vanhojen päivilläsikin. Moni onkin muistellut pelejä jopa yli kymmenen vuoden takaa.

Mikäli kiinnostuit pelistä, avaa seuraava linkki: https://discord.gg/kRTdqekP89 ja pääset pelin omalle Discord-kanavalle. Ennen virallista peliä tarjolla on useita päiviä päällä oleva harjoituspeli, jossa uudet pelaajat voivat kokeilla, miten peli toimii ja samalla kysellä vinkkejä kanssapelaajilta. Myös tarkempi pelikohtainen keskustelu tullaan käymään Discordissa. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita. Mitä enemmän pelaajia saamme, sen parempi!

Pelissä nähdään!

L1meE

Nyt on taas se aika, kun annan mielipiteeni satunnaisista asioista ilman, että kukaan pyysi sitä. Tänään aiheena on makeiset Yhdysvalloista. Minulla on perhettä siellä, ja sain nämä heiltä lahjana.

Ensimmäisenä on klassinen Hershey’s maitosuklaa. Se tuli myyntiin ensimmäistä kertaa vuonna 1900!

Annan sille arvion 2/10. Se maistuu siltä, kuin söisi huonoa pääsiäismunasuklaata oksentamisen jälkeen. Tämä maku johtuu siitä, että kyseinen suklaa sisältää voihappoa, jota on myös löydettävissä oksennuksesta. Sitä käytetään stabilointiaineena tässä tapauksessa.

Seuraavaksi on Yhdysvaltalainen KitKat. Toisin kuin muualla maailmaa, Yhdysvalloissa KitKat patukan tekee Hershey, joka valmistaa myös yllä mainitun maitosuklaan. Se tuli myyntiin 1970-luvulla Yhdysvalloissa.

Annan sille 4/10. Sen maku on huomattavasti makeampi kuin muualla maailmaa myytävien. Sen suklaa ei edes maistu kovinkaan paljoa suklaalta, vaan sokerimassalta. Se keksi on kuitenkin mukavan rapea.

Päivän viimeinen suklaatuote on Reece’s peanut butter cups. Se on suklaa “kuppi” jonka sisällä on makeaa maapähinävoita. Ne tulivat myyntiin vuonna 1928! Moni näistä makeisista on vanhempia kuin luulisi! Kaikki nämä suklaatuotteet ovat Hersheyn omistamia tai lisenssoimia.

Annan sille 9/10. Se on makea, mutta sopivasti. Vaikkei siinä käytetty suklaa ole mitään parasta, sen sisältämä makea maapähkinävoi pelastaa päivän.

Nyt on aiheena Twizzlers. Se on mansikan makuinen lakritsi, mutta on myös saatavilla monessa eri maussa. Alkuperäinen maku vuonna 1929 oli lakritsi, mutta 1970-luvulla hedelmäiset maut tulivat myyntiin ja vaikuttavat olleen paljon suositumpia ja jopa 70% vuosittaisesta tuotannosta on nykyään mansikan makuisia.

Annan niille 5/10. Se maistuu ihan hyvältä, muttei ole mikään maailmaa mullistava karkki. Mansikkamaku ei oikeastaan edes sisällä yhtään aitoa mansikkamakua, vaan on täysin keinotekoinen.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä on Sour Patch Kids. Nämä karkit ovat makeita hedelmäkarkkeija, joiden ympärillä on kirpeä kerros sokeria. Ne tulivat myyntiin 1970-luvulla eri nimellä, mutta saivat nykysen nimensä vuonna 1985. Nämä karkit saattavat olla tutu YouTubettajan Markiplierin ansiosta. Hän on tehnyt yhteensä 6 videota niihin liittyen, joissa hän kokeili eri tuotteita ja jopa sai brändiltä pari lahjaa.

Annan niille 8/10. Hedelmäiset maut ovat hyviä ja ne ovat mielestäni sopivan kirpeitä nautittaviksi. Lempi makuni on sitruuna.

Hain mukaan kolmen viikon vaihto-ohjelmaan Ranskaan viime lokakuussa. Hieman stressaavan ja pitkältä tuntuvan suunnittelun jälkeen löysin itseni kuitenkin lentokoneesta matkalla kohti Charles de Gaullen lentokenttää. Voin siis todeta ohjelman toimivan, sillä kirjoitanhan tätäkin George Clemenceaun lukion pihalla Reimsissä. 

Kolmen viikon kokemukseni osui osittain ranskalaisten lomien päälle, joten pääsin näkemään myös isäntäperheeni lomailua. Ajoimme suoraan Pariisista itään Alsace-nimiselle alueelle, jossa vaihtoparini täti asusteli vuoriston seassa. Jos oikein siristi silmiään, pystyi pihalta näkemään jopa Alpit. 

Tädin luona koin ensimmäisen kulttuurishokkini, kun vessassa oli kirjaimellisesti pelkkä vessanpönttö. Ei lavuaaria. Ei peiliä. Ei roskista. Mutta ei hätää, sillä talon yläkerrassa olevasta kylpyhuoneesta löytyi peräti kaksi käsienpesuallasta. Sieltä löytyi myös kylpyamme, jossa uskalsin käydä suihkussa vain puolikyykyssä, sillä ilman suihkuverhoa pelkäsin kastelevani koko huoneen.

Mieltä rauhoittavan maiseman keskellä sain myös ensimmäisen kosketuksen ranskalaisiin ruokailutapoihin. Olin onneksi kerennyt hieman perehtymään asiaan googlen avulla, jotten totaalisesti häpäissyt edustamaani Suomen kansaa olemalla epäkohtelias. Ruoka tarjoiltiin valmiina lautaselle laitettuna, ja pääsin koskemaan kauhaan vasta, kun itse valmistin perheelle perinteisiä lihapullia ja perunamuusia. Ruokaan ei kuulunut koskea ennen kuin talon emäntä tai isäntä tarttui haarukkaan. Kaikkien kuulemat sanat ”bon appétit” myös lausuttiin ilmaisemaan ruokailun alkamista. Sitä kuuli myös ventovierailta, jos sattui olemaan piknikillä julkisella paikalla. 

Ruoan jälkeen yritin tarkkailla, mihin asentoon muut jättävät haarukan ja veitsen. Logiikkaa löytämättä jouduin kysymään, miten ilmaistaan olevansa valmis.  Vastaukseksi sain, että aterimien asennolla ei ole mitään väliä, ja ne jätetään siihen asentoon mihin ne luonnollisesti putoavat syömisen jälkeen. Voin kuitenkin kertoa, että veitsen osoittaessa kello kahta ei ole mitään luonnollista. 

Illallinen oli aina noin yhdeksän aikaan illalla, niin kuin minua oli etukäteen varoitettu. Minulle tarjottiin perinteisiä ranskalaisia ruokia, kuten quicheä (piirakkaa), pâtéta (pasteijamaista pötköä) ja ratatouillea (se elokuva), sekä tädin asuinpaikalla kehittynyttä suklaakakkua. Maistoin ensimmäistä kertaa ankkaa sekä Saksasta peräisin olevaa spätzleä (muussattua pastaa). Minulle tarjottiin kaiken näköisiä herkkuja, joista vain katkarapuja syödessä jouduin yrittää olla irvistämättä. 

Nostan vielä pöydälle elefantin, joka saattaa olla monien mielessä: alkoholin. Vastoin stereotypiaa ranskalaiset eivät ala juottamaan punaviiniä lapsilleen heti äidinmaidon jälkeen. Kaikki on tietysti aina perhekohtaista, mutta tyypillisesti pieniä maistiaisia alkoholista aletaan antamaan yli 15-vuotiaille. Laillinen ikäraja on sama kuin Suomessakin, mutta illastaessani vuotta nuoremman vaihtoparini ja tämän ikätovereiden kanssa minulle ilmeni, että monille ravintoloille riittää, että näytät 18-vuotiaalta, eikä papereiden kysyminen ole ollenkaan rutiinia. Juomalistalta punaviini tulee kuitenkin harvemmin valituksi nuorten keskuudessa. 

Kuten jo mainitsinkin, satuin maahan loma-aikaan. Koululaisilla on kahden viikon lomapätkiä kevätpuolella kaksi, ja todennäköisesti samat kaksi löytyvät myös syyspuolelta. Suomalaiselle lukiolaiselle se tarkoittaisi ehkä sitä, että jokaisen koeviikon jälkeen olisi kaksi viikkoa aikaa palautua ennen uuden jakson alkamista. Mutta älä anna kateuden värittää poskiasi purppuralla ihan vielä, sillä kolikossa on aina kaksi puolta. Ranskalaisen opiskelijan kouluviikko kestää nimittäin kuusi päivää viiden sijasta. Olisitko sinä valmis uhraamaan lauantaisi?  

George Clemenceaun lukio, jota kävin kaksi viikkoa, on opiskelijamäärältään sekä pinta-alaltaan suurempi kuin Järvenpään lukio. Monesta rakennuksesta muodostuva koulu sisälsi muun muassa asuntolan kaukaa tuleville opiskelijoille, ruokalan, kirjaston sekä urheilukentän pitkien luokkahuoneilla koristeltujen käytävien lisäksi. Oppitunti kesti noin 50 minuuttia, ja päivän pituus saattoi olla kello yhdeksästä kahteentoista tai vastapainoisesti kahdeksasta kuuteen. Samalla lukujärjestyksellä mennään koko vuosi, ja opiskelija pystyy ainoastaan vaikuttamaan siihen, mitä lisäkieltä hän haluaa opiskella.

Ranskalaisen koulun kuri oli huomattavasti tiukempi kuin meillä Suomessa. Opettajia teititeltiin, puhelin pidettiin visusti opettajan katseen ulottumissa, syöminen ja jopa vedenjuominen luokassa oli kiellettyä, ja vessaan ei voinut lähteä kesken tunnin. Todistin hetken, jolloin oppilas oli ottamassa särkylääkettä veden kanssa, ja opettaja miltei heitti tämän ulos luokasta. 

Minun läsnäolostani opettajat eivät juurikaan välittäneet. Saattoivat ottaa Suomen esimerkiksi, jos se sattui liittymään aiheeseen tai heittämään siitä jonkun vitsin. Eräskin opettaja vitsaili, että tulen kertomaan kotiväelleni ranskalaisten opettajien (tai pelkästään hänen) olevan kahjoja. Tarkoista tavoista huolimatta opiskelijoilla oli yksi tapa osoittaa mieltään opettajille. Jos opettajasta tykättiin, tunnin alussa jäätiin seisomaan odottaen tältä lupaa istuutua, mutta jos opettaja ei ollut mieluisa, saattoi oppilas lysähtää suoraan penkkiin sisään tullessaan. Yksinkertainen tapa osoittaa kunnioitusta tai toisaalta olla näyttämättä sitä.

Koulussa minut yllätti vielä ruokailu. Ensimmäisenä päivänä kävimme lunastamassa minulle shekillä kortin, jonka skannatessa mekaaninen kone sylkäisi minulle tarjottimen. Ruokatauko on ilmeisesti yleensä tunnin, mutta vaihtoparini lukujärjestyksestä johtuen meidän paussimme kestikin kaksi tuntia. Ruoka koostui kolmesta lautasesta: alkupala, pääruoka sekä jälkiruoka. Alkupalavaihtoehtoina oli erilaisia salaatteja tai esimerkiksi pizzapalanen. Lämpimäksi ruoaksi oli yleensä kahta eri sorttia, joista piti kertoa (minun tapauksessani osoittaa) kumpaa halusi. Jälkiruoaksi tarjolla oli yleensä erimakuisia jugurtteja, hedelmiä, juustolautanen tai jokin leivos. Monille oppilaille on myös yleistä käydä kotona lounastamassa ja sitten palata koululle. 

Suomen kielen vähäinen puhuminen jatkui, kun vaihto-ohjelman toinen puolisko käynnistyi Suomen puolella. Ranskassa olemisen lisäksi olen päässyt jakamaan suomalaista kulttuuria (karjalanpiirakat) ja näyttämään Suomen nähtävyyksiä (metsää) ranskalaiselle vaihtoparilleni. Meidän onneksemme wanhatkin tanssittiin vasta toukokuun puolella. Siinä vasta olikin ällistelemistä, kun saliin tulvi prinsessoja ja klooneilta näyttäviä frakkipoikia. 

Olen opiskellut ranskaa seitsemän vuotta ja vasta nyt minulle konkretisoitui miksi. En uskalla sanoa, että kielitaitoni teki hirveää loikkausta parempaan, mutta ainakin löysin uudenlaista motivaatiota sen opetteluun. Toki jäihän minulle joitain ilmauksia mieleen, kuten miten sanoa terveydeksi toisen aivastaessa (=à tes souhaits). Alkumatkasta kerkesin murehtia Suomen pään koulutehtävien suorittamisesta pitkän poissaoloni aikana, mutta sitten eräs ystäväni sanoi, ettei mikään kurssi varmasti vedä vertoja kolmen viikon kulttuurielämykselle. Näinhän se oli. Tämä vaihto-ohjelma oli täydellinen korvike pidemmälle tai puolikkaalle vaihtovuodelle. Se oli todellakin vaivannäön arvoinen matka. Voisin suositella vastaavaa kaikille vieraan kielen opiskelijoille. Myös niille, jotka epäilevät taitojaan.

Rohkeus. Niin monissa eri asiayhteyksissä käytetty sana. Kuka voisi enää keksiä siitä mitään uutta sanottavaa? Ensimmäisen vuoden draamaopiskelijat kuitenkin onnistuivat luomaan esityksen, joka nostatti ainakin minulle ajatuksia rohkeudesta. Ei välttämättä uusia sellaisia, mutta niin arkisia, ettei niitä aina edes osaa ajatella.  

Esitys alkoi luokkahuone tilanteesta, kun opettaja saapui paikalle ja ilmoitti, että jokaisen täytyy kirjoittaa essee rohkeudesta. Aiheesta, jota henkilökohtaisesti kammoan sen kliseisyyden vuoksi. Tilanteeseen oli jaettu hyvin, millainen kukin ihminen oli oppilaana. Kohtaus loppui kaoottiseen sekamelskaan, ja valot sammuivat.  

Siitä siirryttiin perinteiseen tyttöjeniltaan musiikin saattamana. Lavalle raahattu patja loi efektin huoneesta, ja tanssahtelevat tytöt nostattivat tunnelmaa, joka oli vaihtunut hetkessä koulun paineesta viikonlopun vapauteen. Musiikin lakatessa yksi tytöistä kysyi, mitä muut olivat kirjoittaneet esseeseen. Ymmärrettävästi jokainen oli heittänyt aivojensa koulukansion sängyn alle iltaa varten, joten siihen loppui esseistä puhuminen.  

Rohkeus kuitenkin nousi puheenaiheeksi, ja tytöt alkoivat pilkallisesti siteeraamaan arjessa kuultuja lauseita rohkeudesta. ”Sä oot rohkee, kun uskallat olla oma ittes”, voisi tiivistää viestin. Moni asia vaatii rohkeutta. Se kävi loistavasti ilmi, kun jokainen yksitellen nousi seisomaan kertoen, miten on ollut itse rohkea tai mihin toivoisi enemmän rohkeutta. Tämän täytyi olla lempikohtani esityksestä. Rohkeutta on puhua ongelmista. Yrittää, vaikka voi epäonnistua. Kysyä, kun joku mietityttää. Puuttua, kun jokin ei ole kohdallaan. Millä tavoin sinä olet rohkea? 

Suullisista rohkeuden tunnustuksista päästiin koomisiin ja konkreettisiin esimerkkeihin, kun ”uutiset” alkoivat. Uutismaisessa lähetyksessä yleisölle esiteltiin hupaisalla tavalla jokaiselle tuttuja tilanteita, joissa on mahdollisuus ylittää pelot, kuten ihastukselle tunnustaminen tai alkoholista kieltäytyminen. Samalla tehtiin pilaa muutaman vuoden takaisesta tyhmänrohkeasta suunnitelmasta rynnäköidä Amerikassa sijaitsevaan Area 51:een.  

Esityksen lopussa draamalaiset tarjoilivat yleisölle itsepuolustustanssia tai ainakin jotain ryhmäliikuntaa muistuttavaa. Se sai katsojan vielä varpailleen, sillä itse ainakin yllätyin. Ennen kumarrusta ja aplodeja sali täyttyi yhtäläisellä huudolla, joka kuulosti minun korvaani epätoivoiselta tarpeelta saada kokea rohkeutta. 

Pidin näytöksen sisällöstä, ja etenkin sen monipuolisuudesta sekä totuudenmukaisuudesta. Sitä oli helppo seurata loistokkaiden näyttelijöiden ansiosta, jotka onnistuivat eleillään ja äänillään viestittämään juuri sen, mikä täytyi tulla sanotuksi. He saivat visionsa elämään. Valitettavasti esitystä ”Rohkeus” ei voi nähdä näin jälkeen päin, mutta voin mielelläni suositella ensimmäisen vuosikurssin draamalaisten tulevia produktioita. Tämä näytös ylitti odotukseni. Nyt osaan odottaa enemmän. 

Peppumiehen synty osa 10.

Peppumiehen synty osa 9.