”Meres enemmän muovii ku kaloi 2020”, räppää Mikael Gabriel coverissaan Chisun kappaleesta Mun koti ei oo täällä. Tämä kuvaus on hyvinkin mahdollinen, kun mietitään nykyisiä kulutustottumuksia. Muovia on kaikessa ja kaikki on muovissa.

Jokainen suomalainen tuottaa jätettä keskimäärin 500 kiloa vuodessa. Heitämme ajattelemattamme tavaraa pois ja samalla kuorrutamme maapalloa ties millä jätteellä. Tätä ilmiötä vastaan taistelee zero waste -elämäntapa, jota yhä useammat ihmiset kautta maailman alkavat omaksua elämäänsä. Mitä zero waste siis tarkoittaa ja miksi juuri sinun kannattaisi oppia siitä jotain?

Mitä zero waste tarkoittaa?

Zero waste on elämäntyyli, jossa pyritään jätteen minimoimiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa kertakäyttöisten sekä pakkauksellisten tuotteiden käytön lopettamista, sillä suurin osa kierrätyskelvottomasta jätteestä koostuu juuri näistä kahdesta asiasta. Kertakäyttöisistä asioista luopuminen on todella helppoa, mutta pakkauksista luopuminen onkin jo huomattavasti vaikeampaa: jos menet kauppaan, kaikki on pakattu jonkinlaiseen pakkaukseen. Tämän vuoksi zero waste -elämäntyyli vaatii himpun verran luovuutta; mistä löydän kaikki tarpeelliset asiat ilman pakkauksia?

Yksi tärkeä askel jätteettömyyteen onkin itse tekeminen. Esimerkiksi kosmetiikkatuotteita on todella helppo tehdä kotona yksinkertaisista aineista. Jos taitoa ja yritteliäisyyttä riittää, on miltei kaiken tekeminen itse mahdollista. Positiivista on se, että kaikille löytyy jotain tekemistä: jos on hyvä käsitöissä, voi ommella vaatteita, jos on hyvä leipomaan, voi leipoa omia leipiä… Mahdollisuudet ovat rajattomat. Käsin tekemisen voi viedä niinkin pitkälle, että tekee siitä bisnestä. Esimerkiksi yksi zero waste -guruista, Lauren Singer, perusti oman yrityksen, jossa hän myy tekemäänsä jätteetöntä pesuainetta. Toinen esimerkki on Britanniassa sijaitseva ravintola Silo, joka tekee kaiken ruuan täysin jätteettä ja muun muassa kasvattaa käytetyissä kahvinpuruissa sieniä, joita käytetään myöhemmin ruuissa.

Jos koet, että itse tekeminen ei ole sinun juttusi, osta käytettyjä tavaroita. Jos tavara on jo tuotettu ja sitä on käytetty mutta se on täysin käyttökelpoinen, miksi se pitäisi heittää pois? Tällä tavoin tuotteen ympäristövaikutuksetkin jakautuvat monelle henkilölle yhden sijaan. Kirppareilla shoppaillessa säästää myös paljon rahaa, sillä samat tuotteet ovat siellä usein paljon halvempia kuin uutena ostetut. Vastavuoroisesti tavaroiden myyminenkin on todella viisasta. Näin tavara, joka on sinulle täysin merkityksetön, saa uuden rakastavan kodin, ja lompakkosi taas saa hieman täytettä. Tästä syystä kirpputorit ovat mahtava ostosympäristö opiskelijoille.

Elämä täysin ilman jätettä?

On myönnettävä, että nyky-yhteiskunnassa on vaikeaa, jollei jopa mahdotonta elää tuottamatta ollenkaan jätettä. On kuitenkin ihmisiä, jotka ovat saaneet monien vuosien jätteet pieneen lasipurkkiin. On siis mahdollista tuottaa vain minimalistisen vähän jätettä, mikä loppujen lopuksi ei ole niin haastavaa kuin luulisi.

Ajattele jätteetöntä elämää lukemisen tavoin: kukaan ei opi lukemaan sormiaan napsauttamalla. Ensin opitaan aakkoset, sitten luetaan hitaasti ja töksähdellen, mutta kun viimein opit kunnolla lukemaan, lukemisesta tulee sujuvaa etkä unohda sitä milloinkaan. Siitä tulee osa kehosi toimintoja. Niin käy myös zero wasten kanssa. Kun olet oppinut perusteet, oppinut mistä saat ruokaa ilman pakkauksia, mistä saat hygieniatuotteita joko maatuvassa tai kierrätettävässä muodossa, missä sijaitsevat parhaat kirpputorit – kun opit kaiken tämän, sujuu elämä aivan niin kuin mikään ei olisi koskaan muuttunutkaan. Ainoa asia, jonka saatat huomata, on se, että et enää tarvitse astiaa sekajätteelle.

Helpoimmat säännöt jätteettömälle elämälle ovat kolme ärrää:

1. Reduce: Karsi asioita, joita et tarvitse. Älä myöskään osta tarpeettomia tavaroita tai liikaa elintarvikkeita, jotka jäävät käyttämättä.
2. Reuse: Mieti, voitko käyttää tuotetta uudelleen joko omana itsenään tai muokkaamalla sitä jollain tavalla.
3. Recycle: Kierrätä se, mitä et pysty uudelleenkäyttämään itse. Tähän voisi ynnätä myös kompostoinnin, jos siihen on mahdollisuus.

Pieniä muutoksia joita kaikki voivat tehdä

Vaihda muovihammasharjasi bambuiseen. Maailmassa tuotetaan viisi miljardia muovista hammasharjaa – eikä niitä voi kierrättää. Bambuinen hammasharja on täysin biohajoava vaihtoehto, eivätkä se ole normaalia hammasharjaa kalliimpi. Kannattaa kuitenkin varmistaa, että hammasharja on valmistettu myös pandaystävällisesti!

Lopeta mikromuovia sisältävien hammastahnojen ja kuorintavoiteiden käyttö. Monet kuorintavoiteet sisältävät mikromuovia, joka on vaikea suodattaa pois veden puhdistusprosessissa, minkä seurauksena se päätyy helposti meriin. Mikromuovittomia vaihtoehtoja löytyy niin hammastahnasta kuin kuorintavoiteistakin, kuten myös tuubittomia versioita. Miksi siis enää käyttäisimme ympäristölle huonoja tuotteita?

Osta irtonaiset tuotteet kaupassa omaan kankaiseen kassiin. Esimerkiksi vihanneksia ei kannata ostaa muovipussissa, sillä niitä voi ostaa omaan kestokassiin. Kannattaa tosin aina kysyä kaupasta, että näin saa tehdä, sillä kaupat voivat vaatia kasseja joista jollain tavalla näkee läpi. Myös irtokarkkeja voi ostaa omaan pussiin, joten karkeista ei pakkausten vuoksi tarvitse luopua!

Käytä tuotteet aina loppuun. On parempi käyttää tuote kokonaan loppuun kuin ostaa uusi, parempi tuote ja heittää vanha pois sisältöineen päivineen. Tämä ei tietenkään koske huonoksi menneitä tuotteita, varsinkaan jos kyse on helposti pilaantuvista elintarvikkeista. Mutta jos kaapissasi on jo kauan lojunut shampoopullo josta et pidä, voit aina lahjoittaa sen sisaruksellesi tai ystävällesi, kenelle tahansa joka nauttii sen käytöstä enemmän kuin sinä.

Ole muutenkin säästäväinen. Vaikka säästeliäisyys sinänsä ei kuulu jätteettömään ajattelutapaan, se on silti suuri osa sitä. Ole siis yleensäkin ympäristöystävällinen ja vältä veden ja sähkön tuhlausta. Ota siis lyhyempiä suihkuja, älä jätä valoja huoneeseen, jos siellä ei ole ketään, älä lämmitä huonettasi liikaa, älä heitä ruokaa roskiin… Kaikki nämä ovat varmasti kaikille tuttuja asioita, mutta ne tuppaavat usein unohtua.

Jätetään paikka paremmaksi kuin mitä se oli ennen meitä

Muista, että vaikka kuinka haluaisit olla tuottamatta jätettä, joskus se ei vain ole mahdollista. Ehkä tilauksesi ottanut smoothientekijä ei muistanut pyyntöäsi vaan laittoi siitä huolimatta muovipillin tuomaasi lasiseen astiaan, koska se nyt vain tulee heiltä niin rutiinina. Ehkä et löydä mistään pakkauksetonta lihaa (mitä ei välttämättä ole edes saatavilla hygieniasäädösten vuoksi) ja joudut sen takia ostamaan jauhelihaa, joka on täysin kääritty muoviin. Tai ehkäpä sinulla ei muuten vain ole mahdollisuutta vaikuttaa perheesi ruokaostosiin ja joudut siis syömään varsin pakattua ruokaa. Se on normaalia ja se on täysin okei. Tärkeintä on yritys ja se, että olet mukana tekemässä muutosta. Ole siis myös aktiivinen kuluttaja ja anna palautetta kauppaketjuille ja tuottajille, jos koet sen olevan tarpeellista. On täysin hyväksyttävää koettaa saada aikaan muutosta ympäristöön vaikuttavaan ongelmaan.

Kenenkään ei tietenkään tarvitse omaksua zero waste -elämäntyyliä omaan elämäänsä, vaikka se tietysti ihanteellista olisikin. Tärkeinä olisi, että kaikki alkaisivat ajattelemaan omaa kulutustaan ja tekisivät siihen muutoksia omien arvojensa perusteella. Jos vaikka päätät vain alkaa kierrättämään, on se jo paljon parempi ympäristölle kuin kierrättämättä jättäminen. Jos taas olet valmis uhraamaan hieman enemmän aikaasi ja energiaasi maailman puolesta, jätteen vähentäminen on mitä parhain tapa aloittaa. Mitä tahansa teetkään, muista, että elämä on prosessi, ja niin on ympäristöystävällinen elämäkin. Millä loppujen lopuksi on merkitystä, on se, että jätämme tämän planeetan jälkeemme parempana kuin mitä se oli ennen meitä.

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen

Lisää Järjellisiä kuvia voi odottaa joka tiistai puolenpäivän aikoihin.

Katso myös Ada Kalliomäen haastattelu täältä!

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki

Ekaluokkalainen lukiomme kuvataidelinjaa käyvä Ada Kalliomäki aloittaa Järjessä uutena toimittajana tällä viikolla tuoden lehteen viikoittaiset sarjakuvat.

Ada kertoo kiinnostuksensa sarjakuviin ja niiden piirtämiseen olevan melko uusi, vaikka hän onkin piirtänyt aina kaikenlaista.

”Muistan pienenä katsoneeni, kun siskoni piirsi hevosia tosi hyvin. Ajattelin, että minäkin haluan olla hyvä piirtämään.”

Sarjakuviin kiinnostus lähti, kun hän viime vuonna osallistui haasteeseen, jossa oli tarkoitus piirtää yksi sarjakuva päivittäin yhden kuukauden ajan. Ada kertoo nuorempana myös lukeneensa joitakin sarjakuvia kuten Aku Ankkaa, mutta hän ei omasta mielestään ole lukenut vielä tarpeeksi sarjakuvia elämänsä aikana.

Adan sarjakuvien aiheet käsittelevät arkipäiväisiä tilanteita sekä ajankohtaisia tapahtumia. Inspiraatiot hänelle tulevat kuin tyhjästä, esimerkiksi esineistä ja ihmisistä ympäröivässä maailmassa. Ada on myös piirtänyt sarjakuvia yhteiskunnallisista aiheista, mutta moni näistä aiheista on jo viimevuotisia ja vanhentuneita.

Omaa piirtotyyliään Ada luonnehtii realistiseksi, mutta sarjakuvissa hän pyrkii epärealistiseen, leikkisämpään suuntaan.

Kuvataiteilun ohella Ada kertoo harrastavansa teatteria Järvenpään teatterin 16-19 -vuotiaiden ryhmässä, ”JäTe-nuorissa”. Teatteria hän on harrastanut jo kolme vuotta.

Tulevaisuudessa Adalla ei ole kiinnostusta ryhtyä sarjakuvataiteilijaksi eikä näyttelijäksi, mutta hän haluaa pitää nämä molemmat harrastukset kuitenkin mukana elämässään.

Adan sarjakuvia löytää Järjen sivuilta tiistaisin 24.1. lähtien.

Alunperin kirjoittanut Marika Masalin

Olen Olivia, 16-vuotias tyttö Järvenpään lukiosta. Minulla on pari ulkomaalaista kaveria, ja matkustamme paljon perheeni kanssa, mutta tuntemukseni muista kulttuureista on jäänyt melko pintapuoliseksi. Päätimme korjata ongelman viime kesänä ja täytimme hakulomakkeet vaihto-oppilaan isäntäperheeksi.

Sitten pääsimme valitsemaan järjestön sivuilta itsellemme sopivinta vaihto-oppilasta. Valitsimme nopeasti italialaisen pojan, joka pelaa tennistä kuten koko perheeni.

Syksyn mittaan juttelimme paljon sähköpostin ja Facebookin välityksellä, ja poika vaikutti heti todella mukavalta ja huumorintajuiselta, mikä tuleekin meidän perheessämme tarpeeseen. Meillä on aina hirveä kiire ja matkalla usein sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Ilman stressiä selviäminen perheessämme viiden kuukauden ajan vaatiikin  huimasti huumorintajua ja pitkiä hermoja.

Odotukseni seuraavia viittä kuukautta kohtaan ovat korkealla. Toivon seuraavien kuukausien sisältävän erilaisia hauskoja Suomi-kokemuksia ja tutustumista myös italialaiseen kulttuuriin. Toivon, että meistä tulee hyviä kavereita vaihto-oppilaan kanssa ja että kokemus yhdistää myös perhettäni. Toivon itse olevani vuoden lopussa hieman rohkeampi, ennakkoluulottomampi ja kielitaitoisempi.

Samalla olen kuitenkin huolissani. Entä jos emme tule ollenkaan toimeen? Entä jos vaihto-oppilas ei sopeudukaan kiireiseen elämäntyyliimme tai sulkeutuneeseen suomalaiseen kulttuuriin? Vaihto-oppilaan saapuessa 7. tammikuuta ymmärrän pelkoni nopeasti aiheettomaksi. Tulemme hyvin toimeen, mutta pari ensimmäistä päivää ovat tietysti vaikeita ja stressaavia. Jo ensimmäisen viikon aikana huomaan kaikkien toiveideni alkaneen toteutua, enkä malta odottaa mitä seuraavat kaksikymmentä viikkoa pitävät sisällään.

My name is Giulio. I’m an exchange student from the north of Italy. I arrived here at the 7th January, in the middle of the Finnish winter. The reasons why I’m here are that Finland has the best education in the world and that I’d like to be more independent, mature and self-confident. After deciding to participate this exchange I felt incredibly amazed by the idea of spending 6 months abroad, but at the same time I was a little bit nervous, because I knew that in the first weeks I would have problems with the language, school, the new lifestyle. I was aware of the fact that I would miss my italian family too. Lots of changes in few days.

When the plane took off in the morning of 7th January, I had lots of things in my mind. But I was happy with my decision, and I was sure that this experience would have changed my life in a positive way. I actually had problems with one suitcase: it had been put into the wrong plane and it was found a few days later in Beijing, China. Of course this fact made me feel really nervous. But I was still quiet and proud of my decision. When it finally arrived at my new home, I felt much calmer and more relaxed.

The first days were strange: life, here in Finland, is completely different from my life in Italy. Above all, the biggest difference between Italy and Finland is school. But I also found it difficult to get used to the lifestyle: in Italy (indeed, in my Italian house, but I’m quite sure it isn’t so different among the other Italian families) it’s a rule to have dinner at 8:30/9:00 p.m., while here families have dinner according to their hobbies in the evenings. I’m surprised about the behavior of the Finns: they look shy at first, but then, after talking a little bit, they’re incredibly easygoing and willing to help you whenever possible. But the thing that has surprised me the most is the Finns’s concept of respect: so far, I’ve never seen my host sisters speaking in a bad way to their parents, and I can definitely say that youngsters here are much more mature and independent than in Italy.

Ensimmäinen viikkomme samassa talossa asuen sisälsi saunomista ja lumihangessa kierimistä, laskettelua, kokkaamista, itkua ja naurua. Jatkamme seikkaluistamme kirjoittamista Järkeen, joten pysy kuulolla, jos haluat tietää kuinka italialainen selviää Lapissa tai keitetäänkö italialaisen mielestä pasta Suomessa aivan väärällä tavalla.

Alunperin kirjoittanut Olivia Horjamo

Kauan puhuttu Puolan matka oli viimein varattu, kuten tavallista vain hieman ennen loman alkua. Olin jo pitkään haaveillut toisen maailmansodan historian täyteisestä Krakovasta, jonka läheisyydessä lojui kaikkien tuntema Auschwitz — tahrittujen tekojen luvattu maa.

Muistan jo monien vuosien takaa katselleeni yläasteen historian kirjan kuvaa ironisesta portista, ja jo tuolloin ajattelin vielä joskus seisovani sen juurella. Ja seisoinhan minä.
Auschwitz on saksalaisten toisen maailman sodan aikaan rakennuttama keskitysleiri, joka sijaitsee Etelä-Puolassa. Nykyään alue toimii museona, mutta aikoinaan leirille vangittiin juutalaisia, homoseksuaaleja, kehitysvammaisia, romaneja, poliittisia vihollisia sekä muita vähemmistöjä. Leiri koostui kolmesta osasta: pääleiristä, tuhoamisleiristä Birkenausta ja työleiristä. Keskitysleirillä kuolemansa saaneita arvellaan kertyneen vuosien mittaan reilu miljoona henkeä, vaikkakin tuhottujen aineistojen takia määrää on hyvin hankalaa arvioida tarkkaan. 27.1.1945 puna-armeija saapui Auschwitziin ja vapautti sen vangit.

Siinä minä nyt olin: kävelemässä sen samaisen portin läpi, jonka ali kymmenet tuhannet ihmiset olivat lähteneet aamuisin ja palanneet 12 tunnin työpäivän jälkeen parakkeihinsa. Juurikin sen portin läpi, jonka kautta moni ei enää poistunutkaan. Olin saapunut paikkaan, josta itse pystyin hahmottamaan vain vierekkäiset punertavat tiilitalot ja niiden huutavan historian. Kaikki oli niin puhdasta ja yksinkertaista, ja tuntui lähes mahdottomalta täyttää kiviset kadut sillä kaikella tietämättömyydellä, pelolla ja julmuudella, josta kaikki oppaamme tarinat kertoivat.

Kävimme muutaman parakin sisällä, joissa näimme erilaisia huoneita, vaatteita sekä menehtyneiden arvotavaroita. Kymmeniä matkalaukkuja, kasaan puserrettuja silmälaseja, partasuteja, kenkiä ja, mikä vastenmielisintä, kasoittain ihmisten hiuksia. Erään pitkän käytävän seinät oli ripustettu täyteen tauluja leirillä menehtyneistä, ja niihin oli kirjattu nimi, leirille saapumispäivä ja kuolinpäivä. Suurin osa vangeista oli ehtinyt viettää kaksi tai kolme vuotta Auschwitzissa. Olisin halunnut suoda jokaiselle kasvolle katseen, kuin tunnustuksen siitä, että he olivat joskus olleet täällä, muttei ollut mitenkään mahdollista tarjota sitä sadoille silmille.

kuvia Auschwitzin vangeista

leiriä ympäröi sähköinen piikkilanka-aita

pääleirin rakennuksia

Mikään ei kuitenkaan vetänyt vertojaan rakennukselle 11, jossa myös ensimmäinen zyklon B-kokeilu otti osansa. Kävellessäni sen kivisiä portaita alas maanalaiseen kellariin en voinut olla miettimättä niitä kaikkia jalkoja, joiden askelissa kuljin kymmeniä vuosia myöhemmin. Ahtaiden käytävien varrella kuljimme useiden erilaisten sellien ohi. Niissä moni oli joutunut rankan kidutuksen kohteeksi tuntien seisonnalla, nälkiinnyttämisellä ja hapen puutteella. Viereinen rakennus numero 10 tunnetaan useiden ihmiskokeiden tapahtumapaikkana. Täällä monet lääkärit harjoittivat sterilisaatioon, amputointiin ja muihin aikoinaan tuntemattomampiin menetelmiin liittyviä käytäntöjä leirin vankeihin. Näitä kahta rakennusta yhdistää muuri ja välissä oleva aukio, jossa teloitettiin suuria väkijoukkoja ampumalla.

Kaasukammioon saavuttuani tarvitsin hetken rauhoittuakseni ja pysähdyinkin paikoilleni, kun muu ryhmä jatkoi eteenpäin. Katsoessani yläpuolelleni näin katossa neliön mallisen aukon, josta paistoi valoa. Ajattelin, millaista olisi seisoa aivan yksin kammion keskellä. Ajatus tuntui suorastaan kammottavalta, ja huone tuntui painostavan minua ymmärtämään jotain aivan käsittämätöntä. Silloin minulle valkeni ensimmäisen kerran, etten voisi koskaan oikeastaan selittää itselleni kaikkia näkemiäni asioita. Ettei mikään voisi saada minua näkemään niiden kymmenien tuhansien ihmisten ilmeitä ja elämiä. Yritin toistella itselleni, ettei minun ollut mahdollistakaan kasata näiden ihmisten menneisyyttä omiin arkistoihini, ettei mikään voisi muuttaa sitä, että elin täysin eri todellisuudessa kuin vangit täällä.

tunnelmia sateesta

Pääleirin jälkeen oli jäljellä vielä varsinainen tuhoamisleiri, Birkenau, joka häämötti kolmisen kilometrin päässä. Olin läpimärkä, sillä sade oli ollut seuranamme koko päivän. Palelin bussin penkillä istuen ja katuen kenkävalintaani, josta vesi oli päässyt läpi jo aikoja sitten. Mutta voisinko minä vaatia, saatikka edes pyytää kuivia kenkiä ja auringonpaistetta katsellessani joukkomurhan suurlavaa, jonka näyttelijöillä ei ollut bussia odottamassa parkkipaikalla.

Kävelimme niin kutsutun Kuoleman portin läpi sisään valtavalle Birkenaun alueelle. Tuhoutuneista parakeista jäljelle jääneitä savupiippuja oli nähtävissä silmien kantamattomiin, ja sumuinen ilma loi näystä yhä unenomaisemman. Kävelimme rautatien viertä pitkin, jossa saapuneiden valinnat aikanaan tapahtuivat. Pienellä junanvaunulla oli saatettu kuljettaa jopa sata ihmistä Euroopan eri osista paikan päälle. Jopa päiviä kestäneen matkan aikana ihmisiä ei ollut päästetty vaunuista ulos kertaakaan, joten hapen puute, nestehukka sekä ulosteen määrä saivat jo valmiiksi ahdatusta vaunusta hirveän kokemuksen. Kun ovet lopulta avattiin, putoilivat monet ihmiset heikon kuntonsa takia korkeasta vaunusta suoraan hiekkatielle. Näin monet rikkoivat raajojaan varmistaen valinnan heidän kohdallaan suoraan kaasukammioille, sillä vain työkuntoiset saivat luvan lähteä parakeille. Suurin osa naisista, lapsista ja vanhuksista marssitettiin suoraan päätepysäkille.

Kuoleman portti & rautatie

vaunu, jolla ihmisiä kuljetettiin Birkenauhun

parakeista jäljelle jääneitä savupiippuja

Rautatietä seuratessa päätyi kuoleman kriittisimpään paikkaan, nimittäin suurimman krematorion raunioille. Täällä sanotaan yli 500 000 ihmisen kaasuttamisen tapahtuneen. Kun natsit olivat hylkäämässä Birkenauta, räjäytettiin jälkien peittämiseksi useiden parakkien lisäksi myös krematoriot. Oppaamme mukaan suurinta osaa vartijoistakaan ei päästetty lähelle kyseistä aluetta, sillä siellä olleen kuolleiden ja kauhun määrän näkemisen pelättiin herättävän heissä vastarintaa.

räjäytetyn krematorion rauniot

Vangeista valittiin myös sonderkommandoja, joiden tehtävänä oli avustaa saksalaisia massamurhan toteuttamisessa. He joutuivat esimerkiksi ohjaamaan muita vankeja kaasukammioihin, kuljettamaan ruumiita ja hävittämään ne. Palkkioksi he saivat pidennetyn elinajan, mutta heidätkin täytyi lopulta hävittää salaisuuksien säilyttämiseksi. Vain muutama sonderkommando selvisi, ja yksi heistä on kirjoittanut tunnetun teoksen Sonderkommando — tarinani Auschwitzista.

Ennen paluuta parkkipaikalle oppaamme halusi lausua vielä muutaman sanan siitä, kuinka hänen työnsä oli tärkeää, jottei mitään samantapaista tapahtuisi enää koskaan uudelleen. Paluumatkan elin horrosmaisessa tilassa palellen kietoutuneena takkiini. Kaikki kävely, seisoskelu ja informaatio oli täysin väsyttänyt minut niin henkisesti kuin fyysisestikin, joten torkuin koko matkan hotellillemme. En osannut enää ajatella mitään muuta kuin edessä häämöttävää lämmintä suihkua.

En näin kuukausienkaan jälkeen löydä oikeita sanoja kuvailemaan Auschwitzia paikkana tai kokemuksena. Ehkä sitä ei voikaan selittää, vaan jokaisen on käveltävä niissä samoissa jalanjäljissä itse kyetäkseen rakentamaan jonkinlaisen merkityksen sille kaikelle.

Alunperin kirjoittanut Katri Lempiäinen

During the last few years, in Latin America and the world, women have been raising their voice, demanding gender equality between the woman and the man. But what do we know about feminism?

The struggles of women were first really noticed during the French revolution in 1790s due to the liberal and rational ideologies typical to that era, and the new, bad work conditions that the industrial revolution created for the working class. Nowadays the idea of feminism has grown to be rather misinterpreted. Ignorant and/or uninformed people with irrational hatred for women say that feminism doesn’t exist or isn’t needed; there’s just gender equality. Feminism as a concept is about equality between men and women. It’s trying to eradicate many everyday actions and events that are under society’s camouflaged patriarchy, aspects ranging from catcalling on the street, division of baby pink and blue (that are supposed to “determine” the sex of the child), the fact that women get less salary than a men, gender roles… The list goes on and on.

In Brazil 15 women die every day just because they’re female.

However, the most complex problem is violence. I would like to talk about a specific case in this article: in Latin America where machism – from the word “macho” – is practiced everyday abuse and assaults happen in both daylight and in the dark, regardless of the victim’s age or social class. In Brazil 15 women die every day just because they’re female. Argentina outran many other Latin American countries with 277 femicides in 2014; 88 women were killed by their partners or ex-partners in Colombia, 83 in Perú, 71 in Dominican Republic, 46 in El Salvador and 25 in Uruguay. This year 16 women have died from domestic violence in Chile. (Statistics from http://www.elobservador.com.uy)

These numbers rise and rise and still the society is not taking the problem as seriously as it should. We women are still being silenced – they say we’re “exaggerating”, “violent” or “Feminazis” for demanding respect, for wanting an enviroment safe enough to walk freely in and without fear, for wanting to dress in whatever we want without being called whores. Society doesn’t decide at the time to talk about our bodies, for when we say no, the meaning is no. We want to eliminate stereotypes and sayings that affect both men and women negatively, and above all the society, the people.

Women don’t hate the male sex. We’re not looking for superiority, we’re looking for EQUALITY.

Originallt written by Valentina Sagredo

Suomen ja Ruotsin yhteinen historia on pitkä. Nykyisen Suomen alue oli osa Ruotsin valtakuntaa monta sataa vuotta, kunnes se vuonna 1809 liitettiin Venäjään. Järvenpään lukion uuden kansainvälisen projektin aihe on tämä.

Tänä syksynä ensimmäistä kertaa järjestetylle projektimatkalle lähti 14 historiasta kiinnostunutta opiskelijaa sekä lukion opettajat Mattias Stenvall, Suvi Randén ja Timo Joutsivuo. Projektin tavoitteena oli tutustuttaa opiskelijat paremmin maidemme yhteiseen historiaan ja vahvistaa samalla ruotsin kielen taitoa. Projektin rahoitukseen saatiin tukea Suomalais-ruotsalaiselta kulttuurirahastolta, loput kerättiin itse leipomalla herkkuja opettajainhuoneeseen ja myymällä keksejä.

Ennen matkaa vietimme päivän Helsingissä kuunnellen luentoja, kääntäen vanhoja tekstejä ja tutustuen sekä Kansallisarkiston että -kirjaston kokoelmiin. Kunkin opiskelijan oli valmisteltava aiheeseen sopiva esitelmä, joka piti pitää myöhemmin Ruotsissa. Laiva lähti 23.11. Helsingistä ja oli perillä Tukholmassa seuraavana aamuna. Ensimmäiseksi suuntasimme Vasa-museoon, jossa säilytetään kuningas Kustaa II Aadolf 1600-luvulla rakennuttamaa mahtavan Vasa-lippulaivan jäänteitä. Suunnitteluvirheiden takia laiva kuitenkin kaatui ja upposi 1628 neitsytmatkallaan vain kilometrin päässä satamasta.

Lounaan jälkeen kävimme Ruotsin kulttuurihistoriaa esittelevässä Nordiska Museetissa, sitten matkustimme junalla Uppsalaan, joka on Pohjoismaiden vanhin yliopistokaupunki. Yövyimme seuraavat kaksi yötä paikallisessa hostellissa. Tutuiksi tulivat niin Uppsalan upea tuomiokirkko kultakoristeineen ja goottilaisine torneineen kuin 45 000 opiskelijan yliopistokin. Yliopiston opiskelijat ja professorit luennoivat mielenkiintoisista aiheista – kyllä, ruotsiksi – ja kertoivat yliopiston toiminnasta, johon perehdyimme vielä myöhemmin itseksemme sen historiaa avaavassa museossa.

Perjantai-iltana otettiin rennosti: kukin sai lähteä omille teilleen. Osa jäi hostellille, osa lähti ulos syömään, osa liittyi Black Fridayn hengessä katujen ihmismassaan ja tutustui Uppsalan shoppailutarjontaan.

Laiva lähti Tukholman satamasta lauantaina 26.11. kello 16. Ennen sitä kuljimme muutaman tunnin auringonpaisteessa pitkin Gamla stanin eli vanhan kaupungin mutkaisia kujia. Vaikka lunta ei ollut, kirpeä sää ja joulumarkkinat suuntasivat ajatukset tulevaan talveen. Ruotsissa on historian aikana asunut väkeä lähes kaikkialta Euroopasta ja muualta maailmasta, ja tämä asenteiden ja kulttuurien monimuotoisuus näkyi tänäkin päivänä, kun törmäsimme portilla sekä demokratiaa kovaäänisesti vaatineeseen mielenosoitukseen että Hare Krishna-kulkueeseen.

Sunnuntaiaamuna saavuimme väsyneinä mutta monta kokemusta rikkaampina sekä – toivottavasti edes hitusen – kielitaitoisempina Helsingin satamaan.

Alunperin kirjoittanut Vilhelmiina Virtanen

Alkavatko kinkku ja laatikot pikkuhiljaa tökkiä? Entäpä tontut? Lue miten joulua vietetään muissa maissa ja poimi uudet perinteet itsellesi.

Slovenia

Sloveniassa lahjat odottavat kuusen alla nimilapuilla varustettuina ja ne avataan yhdessä jouluaamuna. Jouluna syödään yhdessä, vaikkei tyypillistä jouluruokaa olekaan. Muutenkin perheen kanssa vietetään aikaa.

Englanti

Englannin joulu etenee melko samalla tavalla kuin Sloveniassa. Perinteistä jouluruokaa ovat kalkkuna, pekoniin kääritty makkara ja perunat. Jälkiruokana syödään suklaavanukasta.

Itävalta

Joulua juhlitaan Itävallassa 24. joulukuuta samoin kuin Suomessa. Jouluaamuna tehdään vielä viime hetken valmisteluja ja koristellaan joulukuusi. Illalla mennään kirkkoon ja kotona vielä lauletaan tai luetaan jouluevankeliumi. Sitten syödään illallinen. Perinteistä jouluruokaa on karppi, hanhi tai nuudelikeitto nakeilla.

Aterian jälkeen avataan lahjat, jotka tuo pieni ja enkelimäinen lapsi, Christkind (”kristitty lapsi”). Kun lahjat ovat kuusen alla, vanhemmat soittavat pientä kelloa, jotta lapset tietävät että Christkind on lähtenyt.

Kypros

Jouluna kyproslaiset ovat perheen kanssa tai käyvät vuorilla toiveenaan nähdä lunta. Lapset myös kiertävät taloissa laulamassa joululauluja ja heidät palkitaan rahalla tai herkuilla. Joululahjat tuo tyypillisesti joulupukki.

Kyproksella jouluateriaan kuuluu souvlaa eli tulessa valmistettua lihaa ja koupepiaa eli lihaa ja riisiä viininlehtiin käärittynä. Makeita tarjoiluja ovat puolestaan kourambiedes eli eräänlainen keksi tomusokerilla sekä melomakarona, joka on jälkiruoka, jossa on pähkinöitä ja siirappia.

Alunperin kirjoittanut Meeri Manninen

Jäikö joululahjan ostaminen viime tippaan? Ei hätää! Näillä vinkeillä pelastat itsesi pinteestä. Lahjaideoita on monta eri sorttia: tavallista ja vähän mieleenpainuvampaa. Voit itse päättää, kumpaan vaihtoehtoon nojaudut. Tärkeintähän lahjoissa on kuitenkin ajatus, joten ei kannata jäädä murehtimaan vaan pistää töpinäksi!

Jos haluat pelata varman päälle, kannattaa pysyä hyviksi todetuissa lahjoissa:

Jos haluat ekologisen ja halvan, mutta mieleenpainuvan lahjan, valitse jokin näistä:

Jos haluat antaa kaverille muistoja ja jotain hieman extremeä, nämä vaihtoehdot ovat sinulle:

Jos ei ole fygestä kiinni, niin osta kaverille vaikka kuumailmapallolento tai luksusristeily huvijahdilla. Ja ei kun paketoimaan!

Alunperin kirjoittanut Elsa Helovuo ja Olivia Horjamo

Härkis, nyhtökaura, Mifu – näitä nimiä kuulee nykyään yhä enemmän. Tällä hetkellä suureen suosioon päässeet lihankorvikkeet ovat kauppojen hittituotteita. Monet yritykset, kuten Valio, ovat kehitelleet omia korvikkeitaan, ja kilpailu yritysten välillä on kovaa. Joillekin silti uudet tuotteet ovat voineet jäädä pimentoon. Eiköhän ole aika avata asiaa hieman?
Kokkailin ja testailin paria eri lihankorviketta, ja tulokset olivat maukkaita. Kaikkein suosituinta lihankorviketta, nyhtökauraa, en onnistunut hankkimaan mistään.

Ensin pari faktaa testaamistani lihankorvikkeista:

Mifu-ruokarae, Valio

Syyskuussa kauppoihin ilmestynyt Mifu-ruokarae on maidosta tehty lihankorvike, jota voi käyttää samalla tavalla kuin jauhelihaa, broileria tai kinkkua. Se näyttää melko samalta kuin raejuusto ja sitä myydään kolmessa eri maussa.

Härkis, Verso food

Härkis on härkäpavuista tehty lihankorvike, joka toimii samalla tavalla kuin jauheliha. “Valmistajan mukaan Härkis sopii esimerkiksi makaronilaatikon tai pastakastikkeen sekaan”, kertoo Hannu Leminen Helsingin Sanomien artikkelissa “Lihankorvikkeet vyöryvät ruokakauppoihin – mutta miltä ne maistuvat ja mihin niitä käytetään” (25.8.2016). Se on kypsä tuote, joten se täytyy vain lämmittää.

Oumph!

Oumph! on Ruotsissa kehitelty kasvisproteiini, joka on valmistettu soijaproteiinitiivisteestä. Sitä on myynnissä erilaisina suikaleina ja paloina sekä maustamattomana että maustettuna. Härkiksen tapaan Oumph! on vegaaninen tuote, joten se ei sisällä eläinperäisiä ainesosia.

(LÄHDE: “Lihankorvikkeet vyöryvät ruokakauppoihin – mutta miltä ne maistuvat ja mihin niitä käytetään” Teemu Leminen, HS 25.8.2016)

Härkistä käytin tomaattipastakastikkeessa, ja sen käyttö oli helppoa ja mukavaa. Yksin Härkis ei ole kovinkaan vahvamakuinen, joten se toimii hyvin esimerkiksi tomaattikastikkeen seassa. Härkiksestä tuli äitini suosikki, ja voitte arvata, mitä jääkaappimme nykyään pursuaa!

Mifu mietitytti. Miten raejuuston tapaista ruoka-ainesta voisi käyttää lihankorvikkeena? Ystäväni kertoi hänen äitinsä tehneen Mifusta kasvislasagnea, joten päätin testata samaa. Lasagne on omalle kokkailutasolleni jo hieman haastava ruoka, joten kysäisin äidiltäni hieman apua. Lopputulos oli suussa sulavaa ja suosittelen sitä kaikille!

Mifua ja Härkistä jääkaapissamme oli ennenkin esiintynyt, mutta Oumph! oli aivan uusi tuttavuus. Helsingin Sanomien artikkelissa (25.8.2016) sen ehdotettiin soveltuvan esimerkiksi wokkiin, joten päätin valmistaa sitä. Neljästä mausta käytin maustamatonta. Wokki onnistui hyvin ja oli maukasta, mutta perheeni ja omastakin mielestäni Oumph!-soijasuikaleet olivat hieman liian pehmeitä koostumukseltaan. Vaikutelmaksi jäi lötköys.

Loppujen lopuksi oli hauskaa ja mielenkiintoista testailla erilaisia lihankorvikkeita, ja suosittelen kyllä niiden kokeilua kaikille! Myös melko vaatimattomat kokkailutaitoni paranivat ruokien teon myötä. #vaimoainesta

Alunperin kirjoittanut Elsa Helovuo