Suicide Squad on viime aikoina herättänyt paljon puhetta sekä eroavia mielipiteitä. Elokuvan pääosissa nähdään Margot Robbie Harley Quinnin roolissa, Jared Leto Jokerina, Will Smith Deadshottina, Cara Delevigne Lumoojattarena. Jai Courtney nähdään esittämässä Kapteeni Bumerangia, Adewale Akinnuoye-Agbaje Killer Crocoa, Jay Hernandez  Diablona sekä Viola Davis  Amanda Walleria.

Näyttelijäsuoritukset vaihtelivat kehnosta odotukset ylittävään

Erityisesti Jared Leton selviytyminen Jokerin roolista on aiheuttanut paljon kiistaa. Heath Ledger esitti todella vaikuttavasti Jokeria elokuvassa The Dark Knight, näyttäen Jokerin anarkistisena ja  kaaosta viljelevänä nerona. Suicide Squad- elokuvassa nähtävä Jared Leto tuo Jokeria esiin enemmänkin rikollisjärjestön johtajana. Kaikkiin tämä raikas mafiatyylinen kuvaus ei kuitenkaan iskenyt.

Myös paljon keskustelua herättänyt aihe on Harley Quinnin ja Jokerin välinen suhde. Elokuvassa Harley ja Jokeri ovat pariskunta, ja kun Harley joutuu vankilaan Jokeri lähtee pelastamaan häntä. Kun heidän suhdettaan verrataan alkuperäisissä sarjakuvissa ja tv-sarjoissa esiintyvään suhteeseen, ne eroavat suuresti. Harley suhtautui alkuperäisissä tuotannoissa Jokeriin pakkomielteisesti ja oli täysin tämän armoilla. [pullquote-right]Jared Leto tuo Jokerin esiin enemmänkin rikollisjärjestön johtajana[/pullquote-right] Jokeri käytti häntä vain hyväkseen ja kun Harley osoittautui ärsyttäväksi tai turhaksi, Jokeri heitti tämän ikkunasta ulos. Kun tätä vertaa elokuvan hellyyttävään sekopäiseen pariskuntaan, muutos on liian suuri. Toki se antaa pariskunnille yhteisen asuidean seuraavalle Halloweenille, mutta todellisuudessa se pilaa hahmojen suhteen ja vääristää niiden persoonaa alkuperäisen tuotannon kannalta.

Will Smith kuitenkin suoriutui Deathshotin roolista loistavasti. Hän sai vangittua hahmon luonteen uskottavasti. Muut hahmot jäivät taustalle, eikä heidän tarinaansa kerrottu tarpeeksi, jotta he olisivat olleet juonen kannalta oleellisia. Batmanin lisäys elokuvaan toi yhtenäisyyttä muiden leffojen välille.

Keskiverron juonen pelastivat erikoistehosteet

Elokuva rakenteeltaan oli kohtalainen, rytmitys huono ja leikkaukset välillä sekavia. Toisaalta värimaailma oli miellyttävä ja neon-värit olivat mukava lisä. Jokaisessa toimintapohjaisessa leffassa pitää olla taustalla hyvä soundtrack, joka tukee kohtauksia ja tuo eeppisyyttä klassisella rockilla ja vanhoilla klassikoilla.

Toimintakohtaukset olivat hyvin suunniteltuja, eikä väkivallalla mässäilty liikaa. Lisäksi on aina plussaa kun toimintaan on saatu yhdistettyä huumoria. Elokuvan loppua kohti edetessä juoni hiipui, mutta tällä kertaa ei saatu nähdä perinteistä lopetusta, jossa kaikki elävät elämänsä onnellisina loppuun asti. Vaikka elokuva huijaa katsojia ja itse hahmoja luulemaan olevansa oikeasti hyvien puolella ja se tuo pahiksista tahallaan esiin inhimilliset ja hyvät puolet, elokuvan lopetus muistuttaa, ettei kuitenkaan niin ole.

Alunperin kirjoittanut Peppiina Puttonen

Miltä kuulostaisi lähes kuusi viikkoa aurinkoisessa Kaliforniassa maailman parhaimpien yliopistojen luonnontieteellisiin tutkimuksiin tutustuen? Humanistille ehkei niin hyvältä, mutta luonnontieteistä kiinnostuneelle lukiolaiselle – kuten minä – kyseinen projekti lähentelee täydellisyyttä. Näin ollen päätökseni hakea tällaiseen projektiin ei siis ollut vaikea. Ennen kuin huomasinkaan, olin jo varaamassa lentoja Yhdysvaltain länsirannikolle Los Angelesiin.

Projekti pähkinänkuoressa

Tämän vierailun Kalifornian Pasadenassa mahdollisti Järvenpään ja Pasadenan välinen ystävyyskaupunkitoiminta. Pasadena on yksi Järvenpään yhdeksästä ystävyyskaupungista, ja kaupunkien välinen ystävyystoiminta on Järvenpään osalta keskittynyt Järvenpään Lukioon. Näin ollen kansainväliset projektit ovat jo miltei jokapäiväinen näky lukiomme arjessa. Pasadenassa vieraileekin vuosittain järvenpääläisiä opiskelijoita viikon mittaisen fysiikkaprojektin merkeissä. Yleensä vierailut tapahtuvat pienen ryhmän kanssa, mutta pidemmille ajanjaksoille lähtee maksimissaan vain muutama oppilas – tällä kertaa yksin minä. Tämä projekti onkin kuin opiskelijavaihto kaupungeiden välillä.

Majoittauduin viidessä eri perheessä kuusi viikkoa Pasadenan ja Los Angelesin alueella, joten sain kokea paitsi erilaisia asuinalueita, myös hurjia kulttuurieroja perheiden välillä. Yksi perheistäni esimerkiksi oli kotoisin Pakistanista, toinen Saksasta ja kolmas Intiasta. Kulttuurillinen rikkaus oli nähtävissä ja koettavissa joka puolella – varsinkin ravintolamaailmassa.

Kierroksia Caltechissa ja tutkijoista tuttavia

Mitään spesifiä koulutusohjelmaa ei tällä kertaa paikan päällä ollut, vaan omia toiveitani vastaavia aktiviteettejä pyrittiin järjestämään. Koska Pasadenalla on kuitenkin pitkät perinteet vuosittaisen fysiikkaprojektin kanssa, mahdollisuudet viettää aikaa luonnontieteiden parissa ovat Pasadenassa erittäin hyvät. Siellä sijaitsevat Califonian Institute of Technology (Caltech), joka on yksi maailman parhaista yliopistoista sekä sen kanssa yhteistyössä toimiva NASA:n Jet Propulsion Laboratory. Niissä vierailinkin sitten ja usein. Ilokseni sain tavata monta eri huippututkijaa pääosin biofysiikan ja astronomian aloilta heidän tutkimuksiinsa tutustuen ja jopa osallistuen. Caltechissa viettämäni ajan perusteella matkaani voisikin kutsua enemmän opintoreissuksi kuin turistilomaksi.

Rantaa, aavikkoa ja vuoristoa

Kun matkaa keskikesällä eteläiseen Kaliforniaan, on yksi asia varmaa: sadetakille ei ole tarvetta. Suomalainen kun olen, tuntui se silti äärimmäisen uhkarohkealta lähteä kotoa ilman tuota edellä mainittua kesän vakiovarustetta. Mojaven aavikolla, jopa 41 celsiusasteessa tämä huoli osoittautui kuitenkin harvinaisen turhaksi.

Joshua Treen kansallispuisto Mojaven aavikolla oli yksi matkani ehdottomista kohokohdista sen ainutlaatuisen mutta samalla ankaran luonnon ansiosta. Kylmät yöt kirkkaine tähtitaivaineen ja linnunratoineen loivat upean kontrastin päivien paahatavalle kuumuudelle ja pitkille kiipeilyretkille kallioilla.

Aavikon lisäksi sain myös kokea Kalifronian upean rannikon ja peräti kuusi eri patikointiretkeä eri puolille vuoristoa. Vaikka kelit olivat kuumia, pääsin sentään patikoimaan ilman hyttysiä – niitä ei Pasadenan alueella paljon ole, kiitos kuivan ilmaston.

Olen erittäin kiitollinen minut majoittaneille perheille sekä Järvenpään lukiolle tämänkaltaisen projektin mahdollistamisesta. Tutustuin mahtaviin ihmisiin, koin mitä upeampia elämyksiä ja mikä parasta, sain viettää kesän ilman sadetta. Matka oli ehdottomasti maailmankuvaa avartava kokemus, josta on varmasti myös tulevaisuuden kannalta hyötyä!

Alunperin kirjoittanut Heli Takko

Syksyn suurin koitos on abien osalta nyt ohi. Ylioppilaskirjoitukset aiheuttavat lähes aina vatsanväänteitä ja stressiperäistä hiustenlähtöä, mutta tänä vuonna niihin liittyi vielä yksi uusi jännitysmomentti: sähköisyys.

Ylioppilastutkintolautakunnan (YTL) kaavailema kirjoitusten siirtyminen paperilta digiaikaan tapahtuu vaiheittain. Ensimmäisenä sähköistyivät maantiede, filosofia ja saksa, vuosina 2017 ja 2018 kielet, humanistiset aineet sekä luonnontieteet ja viimeisenä matematiikka keväällä 2019. Tänä syksynä aloittaneet, uutta opetussuunnitelmaa noudattavat opiskelijat tulevat suorittamaan kaikkien aineiden kokeet tietokoneella.

Mutta mitä mieltä nykyiset abiturientit ovat ensimmäisistä sähköisistä kirjoituksista? Aihe jakaa opiskelijat melko selkeästi kahteen leiriin, puolesta ja vastaan – itse sijoitun ensimmäiseen. Mielestäni sähköiset kirjoitukset ovat lähtökohtaisesti hyvä idea, sillä tietokoneella kirjoittaminen on huomattavasti nopeampaa kuin lyijykynällä konseptipaperille äheltäminen, ja vastauksiaan voi muokata helposti kokeen aikana lisäämällä ja poistamalla kohtia. Tämän takia sähköisyys sopii erityisesti niihin aineisiin, joissa kirjoitetaan pitkiä esseitä, esimerkiksi äidinkieleen. Sähköisyys myös mahdollistaa uudenlaisten aineistojen käytön: esimerkiksi maantieteessä on jatkossa vanhojen tuttujen karttojen ja diagrammien lisäksi tarjolla videoita analysoitavaksi.

Tietokoneella kirjoittaminen on huomattavasti nopeampaa kuin lyijykynällä konseptipaperille äheltäminen.

Aineistopohjaisuus voi toisaalta olla ongelma, kuten tämän syksyn maantieteen kokeessa. Kun aineistoa on helppo lisätä mukaan, syntyy helposti ylilyöntejä: YTL, miten kokelas ehtii tekemään kuudessa tunnissa kokeen, jonka yhdeksästä tehtävästä kahdeksassa on useamman tiedoston verran analysoitavaa? Vaikka itse koe olikin melkoinen farssi, ei sen lukuisia puutteita voi pistää vain sähköisyyden syyksi. Monet kirjoittajat kokivat Abitti-järjestelmän käytön kuitenkin hankalaksi viime keväänä ja tänä syksynä järjestetyistä harjoitusylppäreistä huolimatta. Kirkkaan näytön tuijottaminen aiheutti päänsärkyä, ja pelotti, että joku vessaan menijä kompastuu kaapeleihin lattialla ja vaivalla työstetty essee Borneon kääpiönorsuista tai emotivismista katoaa bittiavaruuteen.

Maantieteen koe sai murskapalautetta, mutta filosofian ja saksan kirjoittajat vaikuttivat tyytyväisiltä. Omien ja muilta abeilta kuulustelemieni kokemusten pohjalta voin sanoa, että digikirjoituksissa on potentiaalia, mutta järjestelyissä on vielä ehdottomasti hiomista. Otetaan esimerkiksi auditorion lattialla kilometrikaupalla kiemurrellut johtosotku – miksi antaa jokaiselle kokelaalle oma kiinteä nettikaapeli vuonna 2016, kun kaikki muu on langatonta? Jos järjestelmä on jo käyttöön otettaessa vanhentunut, se tulee olemaan parissa vuodessa suorastaan kivikautinen. Olisi taloudellisempaa tehdä koeympäristö, jonka kehittäminen olisi helppoa ja nopeaa; pyörääkään ei tarvitsisi heti keksiä uudestaan.

Hyvä arvosana saattoi jäädä haaveeksi siksi, että kokelaalla meni liikaa aikaa ja energiaa sen pähkäilemiseen, mistä löytyy Tallenna-nappi.

Myös opiskelijoiden tietotekniikkataitoja on parannettava. Ainakin Järvenpään lukiossa maantieteen kursseilla treenataan eri ohjelmien käyttöä monipuolisesti, mutta joissakin lukioissa hyvä arvosana saattoi jäädä haaveeksi siksi, että kokelaalla meni liikaa aikaa ja energiaa sen pähkäilemiseen, mistä löytyy Tallenna-nappi. Toki oma kiinnostus ja harrastuneisuus vaikuttavat kunkin kirjoittajan taitoihin, mutta näin erilaiset lähtökohdat tekevät kokelaista eriarvoisia. Toivottavasti tulevaisuudessa koejärjestelmä on toimivampi ja sen käyttäjät harjaantuneempia.

Nappaa vinkit tuleviin ylioppilaskirjoituksiin täältä!

Alunperin kirjoittanut Vilhelmiina Virtanen

En koskaan ajatellut liikuttuvani kalojen ja muiden merenelävien välisistä suhteista ja tunteista, mutta näköjään sekin päivä koitti.

Doria etsimässä (Finding Dory) on Pixarin uusi paljon kohuttu animaatio-elokuva, joka sai ensi-iltansa Suomessa 26.8.2016. Elokuvan nimi kuitenkin saattaa viedä hieman harhaan. Pääetsittävänä ei nimittäin ole Dori, vaan hänen vanhempansa, joiden olemassaolon Dori yhtenä päivänä muistaa. Dori ei tunne itseään enää kokonaiseksi ja lähtee kaipuun vauhdittamana matkaamaan pitkin valtamerta tuttujen klovnikalojen Marlinin ja Nemon kanssa. Matkan aikana katsojalle luonnollisesti esitellään liuta uusia tuttavuuksia. Niistä itselleni ylivoimaisesti parhaiten jäi mieleen väriä vaihtava mustekala Hank, joka on erittäin ristiriitainen persoona, jolla on synkkä menneisyys. Itse olisin halunnut kuulla Hankin historiasta enemmän, mutta hahmon tausta jätettiin kutkuttavasti pimentoon. Elokuvan edetessä Dorin ja hänen ystäviensä on kohdattava pelkonsa, opittava avaamaan mielensä uusille ajattelutavoille ja opittava elämään hetkessä.

— itselleni ylivoimaisesti parhaiten jäi mieleen väriä vaihtava mustekala Hank, joka on erittäin ristiriitainen persoona, jolla on synkkä menneisyys.

Elokuvan aikana seikkaillaan enimmäkseen Kalifornian rannikolla olevassa kalojen kuntoutuslaitoksessa ja sen karanteenissa. Vaikka paikkojen vaihtuvuus ei olekaan huima, löytyy pieneltäkin alueelta aina uusia ulottuvuuksia. Elokuva on mukavan vauhdikas alusta asti, eikä juoni missään vaiheessa jää paikoilleen. Vaikka loppuratkaisu saattaa vaikuttaa ennalta-arvattavalta, tulee kuitenkin kohtia, joissa lopputuloksesta ei olekaan aivan varma. Juoneen on hyvin saatu niin nopeita kohtauksia kuin myös syvällistä pohdintaa.

Vaalittiin vanhaa, mutta raikkaalla otteella

Elokuvassa on suhteellisen paljon viittauksia Nemoa etsimässä -elokuvaan, joten elokuvasta saa parhaiten kaiken irti katsomalla ensin sen edeltäjän. Silloin esimerkiksi ymmärtää paremmin sen, miksi Marlin edes suostui järkevänä kalana lähtemään vaaralliselle matkalle. Elokuvassa on myös muutama samanlainen kohtaus kuin sen edeltäjässä. Se on kuitenkin suurin piirtein onnistunut välttämään vanhojen ideoiden kierrättämisen. Lopun herkkä kohtaus saattaa saada herkemmille tipan linssiin, mutta 3D:nä katsottaessa ei lasien takaa onneksi vesiputouksia erota.

Lopun herkkä kohtaus saattaa saada herkemmille tipan linssiin, mutta 3D:nä katsottaessa ei lasien takaa onneksi vesiputouksia erota.

Elokuva on kaunis kokemus niin teknisesti kuin myös sisällöllisesti. Suomalaiset äänet onnistuvat loistavasti ja leffa on viihdyttävä katsojan iästä riippumatta. Tosin, jos käyttäytyy kuin vieressäni istunut perheenisä, jonka kiinnostus pysyi enemmän kännykän käytössä kuin elokuvan seuraamisessa, jäävät juonen tärkeät teemaat ymmärtämättä Whatsappin laulaessa. (Vanhemmat, jos teini selviää ilman somea kahden tunnin ajan, pärjäätte tekin!)

Alunperin kirjoittanut Anni Säynätjoki

”Minulla oli sataseitsemäntoista päivää aikaa vakuuttaa Will Traynor siitä, että hänen kannatti elää.”

Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää (2015 Gummerus) on sydäntä särkevä rakkaustarina, joka ei tuota pettymystä romantiikan ystävälle. Kirja käsittelee taitavasti yhteiskunnan moraalisia kysymyksiä ja kykyä sopeutua vastoinkäymisiä kohdatessa.

26-vuotias Louisa Clark asuu vanhempiensa kanssa eikä uskalla kurkistaa ulos omalta mukavuusalueeltaan. Menetettyään mukavan työnsä kahvilassa hän joutuu perheen taloudellisesti epävakaan tilanteen vuoksi etsimään uuden työn. Työ neliraajahalvaantuneen ja ärtyisän Will Traynorin omahoitajana pakottaa Louisan kyseenalaistamaan koko entisen elämäntyylinsä.

Will Traynor, entinen extreme-urheilija, bisnesmies ja naistennaurattaja, rakasti elämäänsä ennen kohtalokasta onnettomuutta. Nyt hänen päivänsä kuluvat tyhjin katsein pyörätuolissa. Häntä ärsyttää Louisan tapa heittää elämä hukkaan, vaikka koko maailma olisi hänelle avoinna.

Williä ärsyttää Louisan tapa heittää elämä hukkaan, vaikka koko maailma olisi hänelle avoinna.

Louisan työtehtäviin kuuluu suurimmaksi osaksi Willin piristäminen, mikä osoittautuukin ajateltua hankalammaksi. Nämä kaksi ovat kuin yö ja päivä, ja Louisa on Willin jatkuvan piikittelyn kohteena. Louisa on jo lähellä lopettaa puolen vuoden määräaikaistyönsä, kunnes yhteys alkaakin syntyä. Rakkauden roihahtaminen ei ehkä yllätä ketään.

Kevyttä ja raskasta, rakastavaa ja raastavaa

Kirjaa ei malta laskea kädestään sen aloitettuaan, vaikka mitäänsanomaton suomennos kirjan nimestä herättääkin ennakkoluuloja. Lukiessa ei välty itkulta eikä naurulta. Kirja on höystetty juuri sopivalla määrällä huumoria, rakkautta ja yhteiskunnallista pohdintaa. Kirjassa paikoittain esiintyvä Louisan ja hänen isosiskonsa välinen kinastelu kuulosti kotoisan tutulta, ja Clarkin perheen keskinäinen kommunikointi herätti naurahduksia. Vaikeasta aiheestaan huolimatta Moyes on onnistunut löytämään sopivan tasapainon kepeyden ja raskaan aiheen välille. Juonen eteneminen ei silti aina ollut sutjakkaa vaan paikoittain tökkivää.

Kirjassa käsiteltiin hienosti vaikeita moraalisia kysymyksiä, toisin kuin romaanin pohjalta tehdyssä elokuvassa, jossa tällainen synkistely oli suurimmaksi osaksi jätetty pois. Perheen sisäiset ongelmat oli myös häivytetty, mikä oli pienoinen pettymys, ja myös loppuratkaisusta oli tehty helpommin käsiteltävä. Näin ollen katsojalle jäi elokuvasta kevyempi mieli kuin kirjan alkuperäinen juoni olisi antanut olettaa. Elokuvan tunnelma oli lämpimän mukaansa tempaava eikä edes karkkien puuttumista ehtinyt huomata kyyneleiden valuessa poskia pitkin. Moyes itse on toiminut elokuvan käsikirjoittajana, joten elokuva on ainakin kirjailijan toiveiden mukainen.

Lukiessa ei välty itkulta eikä naurulta.

Pääosanäyttelijöiden kemiat kohtaavat

Elokuvassa Louisaa näyttelevän Emily Clarken ja Williä näyttelevän Sam Claflinin välillä lentelee selvästi kipinöitä, eikä romantiikassa ole säästelty. Näyttelijöiden upeat roolisuoritukset herättävät tarinan henkiin, ja esimerkiksi Louisan ja Willin välillä oleva sarkasmin sävyttämä huumori korostuu. Aurinkoisen Louisan vaatetyyli piristää katsojia suuresti, ja myös pelkästään silmiinpistävän komean Claflinin tuijottelu käy hyvästä viihteestä.

Sekä kirja että elokuva tuovat mukavaa piristystä pimeneviin syysiltoihin. Jos loppuratkaisu ei tyydytä, kirjasta on julkaistu myös jatko-osa Jos olisit tässä, joka on myös ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Alunperin kirjoittanut Elsa Helovuo ja Olivia Horjamo

Tässä pieni kertaus siitä, mitä koettelemusten viikolla tapahtuu.

Tyypillisesti opiskelijat kuitenkin jäivät odottamaan klo 13 asti, jolloin alkoi kertaustunti, jossa valmistauduttiin seuraavan päivän kokeeseen opettajan johdolla.

Ennen koeviikko toimi niin, että koe suoritettiin 9.30-12.30 ja ruokailu oli normaalisti 11-13. Opiskelijoita velvoitettiin pysymään koetilassa vähintään tunti, jonka jälkeen he saivat palauttaa kokeen ja poistua. Kokeen jälkeen sai lähteä kotiin, jos seuraavana päivänä ei ollut koetta. Tyypillisesti opiskelijat kuitenkin jäivät odottamaan klo 13 asti, jolloin alkoi kertaustunti, jossa valmistauduttiin seuraavan päivän kokeeseen opettajan johdolla. Siellä käytiin läpi kurssin keskeisimmät asiat muistiinpanojen, tehtävien tai muiden tapojen kautta ja saatiin joskus jopa kuulla tärppejä kokeeseen. Valmistelutunti loppui klo 14, jolloin opiskelijat olivat vapaita poistumaan koululta ja viettämään vapaa-aikaa. Koe käytiin yhdessä läpi muutamaa viikkoa myöhemmin vartissa samaan aikaan, kun ne saatiin takaisin.

Uusi koeviikko toimii niin, että opiskelijoiden koulupäivä alkaa klo 8.30 kertaustunnilla.

Uudella koeviikolla kertaustunti on siirretty koepäivän aamuun klo 8.30 – se, pidetäänkö sitä vai saako jäädä kotiin nukkumaan on opettajasta kiinni. Virallinen koeaika alkaa 9.30 ja jatkuu klo 12.30 asti kuten ennenkin. Ruokailuajat pysyvät myös ennallaan. Aamun kertaustunnin ohella suurin muutos koeviikkoon on toiminta klo 13-14 välillä, sillä uudella koeviikolla se aika on varattu opettajille kokeen läpikäymiseen opiskelijoiden kanssa. Koetta ei tetenkään saa tällöin vielä takaisin, sillä puoli tuntia ei ole riittävä aika kaikkien kokeiden tarkistamiseen. Kokeiden palautus toimii samalla tavalla kuin ennenkin, tosin ilman kokeen tarkempaa syväluotausta.

Kolmosen mietteitä

Näin kolmannen vuoden opiskelijana minun täytyy sanoa, että pidin vanhasta koeviikosta paljon enemmän. Suurin epäluuloni aihe uutta koeviikkoa kohtaan on kertaustunnin paikka. Ymmärrän kyllä tietystä näkökulmasta päätöksen siirtää kertaustunti koepäivälle, sillä voidaan kuvitella, että se vähentää yhden yön lukutekniikkaa ja pakottaa opiskelijat aloittamaan kokeeseen valmistautumisen aikaisemmin. Tosin uskon, että tämä päätös ei tule vähentämään yhden yön lukijoiden määrää vaan korkeintaan lisää heidän työtaakkaansa, sillä nyt he eivät tiedä tärppejä, joita kannattaa opiskella. Myös psykologian näkökulmasta uusi kertaustuntijärjestelmä on huonompi, sillä kuten lukuisat tutkimukset osoittavat, ihminen lajittelee päivän aikana saadun tiedon nukkuessa ja vasta silloin se jää kunnolla mieleen. Kertaustunti päivää ennen koetta on siis oppimisen kannalta tehokkaampi.

Toinen valituksen aiheeni on kokeiden palautus. Miksi käyttää uuden systeemin kanssa vanhaa kokeenpalautusjärjestelmää, jos koe käydään läpi jo koetilaisuuden jälkeen? Kokeiden palautukseen riittäisi viitisen minuuttia per koe, mutta siihen suunnitellaan käytettävän turhan paljon aikaa.

Uusia näkökulmia

Olen ensimmäisen vuoden opiskelija, joten kaikki lukiossa on minulle uutta ja kenties välillä myös hämmentävää. Ehkä jännittävin asia onkin, ainakin minulle, koeviikko. Minun on hankalaa antaa oma mielipiteeni asiaan kokemuksen puutteen vuoksi, mutta tämä koeviikko on kaikille ykkösille uutta, joten voin kertoa ainakin ensivaikutelmani.

Uuden opiskelijan näkökulmasta tämä uudistus vaikuttaa ihan hyvältä. Aamun kertaustunti on mielestäni hyvä siksi, että jos on aiempina päivinä lukenut hyvin, voi vielä kysyä ja kerrata vaikeimpia asioita tunnilla. Tosin kertaustunnin ajankohta on ehkä silti parempi edellisenä päivänä, jolloin tieto saattaa painua paremmin muistiin nukkuessa. Uudessa järjestelmässä tietty päivä on varattu kokonaan yhdelle kokeelle, joka voi myöskin auttaa oppimisessa ja keskittymisessä. Koeaika ja ruokailu tunnin ajoitukset kuulostavat yhä oikein hyviltä. Koeaikaa on riittävästi, ja ruokailussa voi ladata akkuja, ja keskustella kokeesta ennen sen läpikäymistä.

Uuden opiskelijan näkökulmasta tämä uudistus vaikuttaa ihan hyvältä.

Mielestäni, kokeen läpikäyminen heti sen tekemisen jälkeen on todella hyvä muutos. Sen sijaan, että pähkäilisin ainakin viikon menikö jotain vikaan, ja kokeen palautuspäivänä ihmettelisin mitä ihmettä ajattelin sitä tehdessäni, saan heti tietää mitä olisi pitänyt tehdä ja missä. Virheistään voi oppia yllättävän paljon! Kokeen läpikäyminen auttaa oppimaan tarvittavat asiat heti, vaikka ei olisi pärjännyt kokeessa hyvin. Lisäksi se helpottaa syyhyä saada koepaperi käsiin, koska voi jo läpikäynnin aikana arvioida, miten suurin piirtein meni.

Yhteenvetona: uudessa koeviikossa on sekä hyvää että huonoa, mutta en voi tietää sitä vielä varmasti, eikä voi kukaan muukaan. Joten suunta kohti koeviikkoa luottavaisin mielin ja ajoissa pänttäämään, vai kuinka?

Alunperin kirjoittanut Niklas Mäkelä ja Oliver Vyyryläinen

Kolme kouluumme saapunutta vaihto-oppilasta kertoivat meille tunnelmistaan näin lukuvuoden alussa. He vastasivat näihin viiteen kysymykseen:

1. Why did you come to Finland?
2. What has been the most surprising or weird?
3. Have you learned Finnish?
4. What expectations do you have?
5. What are your thoughts at the moment?

Valentina Sagredo, Chile

Valentina haluaa haastaa itsensä.

1. I didn’t want a country where it would be easy to go to – on a holiday for example – like Italy. When I searched for more info about Finland, I really fell in love with the country.
2. Lunch and education are free!
3. A little bit, yeah.
4. To learn the language well and to make Finnish friends.
5. It’s very different from Chile. I feel like I have more independence and school times also feel free. Some days are very fun and on some days you don’t have much to do.

Karla Laib, Saksa

Karlasta suihkut ovat Suomessa suuria.

1. I have a host sister from Mexico but I didn’t want to go so far away, I wanted to go to somewhere in Scandinavia. I got to Finland and now I couldn’t imagine being somewhere else.
2. It’s almost the same as in Germany. It’s much more greener here though, and the showers feel big.
3. I started studying Finnish at home but it wasn’t that easy. I only know a few words and my Finnish classes haven’t started yet.
4. To get like a second home and to be able to speak Finnish after some time.
5. I like it here. I don’t really have thoughts about this all.

Chiara Gerna, Italia

Chiara on mukana Järjessä!

1. First of all, I wanted to go far away from home to test myself and my independence. I had visited Helsinki 5 years ago and had really enjoyed it. This is a peaceful and green country where everyone can express their opinion freely.
2. Finnish people drink so much milk, it’s not usual in Italy! The lunch and dinner times are also different.
3. Not yet, just a few words.
4. I don’t want to have big expectations in case I can’t reach them. But I will try to make this a great experience that I will remember for the rest of my life.
5. I’m lucky to be here, this experience really is unique and rare. It may be something that happens once in a lifetime.

It’s much more greener here though, and the showers feel big. –Karla

Me suomalaiset olemme tunnetusti jöröjä tuppisuita, joten vaihtarin sopeutuminen lukion elämään voi joskus olla vähän hankalaa. Kaikki koulumme vaihtarit haluavat ystävystyä suomalaisten kanssa ja kokea paikallista kulttuuria ruohonjuuritasolla, joten he ovat varmasti innoissaan päästessään juttelemaan kenen tahansa kanssa, oli aihe sitten päivän sää tai vaihtarikokemus! Tai se tuppisuisuus. Ken tietää.

Alunperin kirjoittanut Siiri Salo

[column size=”three-fifth”]
Taiteilijanimellä Aksel Palmén elektronista musiikkia tekevä lukiomme toisen vuoden opiskelija on saavuttanut suosiota etenkin YouTuben pelikanavilla. Kipinä konemusiikkiin syttyi yläasteella.

Joskus seitsemännellä luokalla sain uusia kavereita, jotka kuuntelivat elektronista musiikkia. Sain kuulla, että yksi heistä tekee musiikkia itse.

Palmén latasi demoversion kaverin käyttämästä ohjelmasta, ja heti testaillessaan tajusi konemusiikin olevan se juttu. Tällä hetkellä hän tekee musiikkia harrastuksena, mutta YouTubeen ladatut kappaleet löytävät usein tiensä promootiokanaville ja sitä kautta esimerkiksi pelivideoihin. Palmén kertoo naurahtaen, että musiikki on hänen elämässään pääroolissa. Jos hän ei tee tai kuuntele musiikkia, hän kiinnittää huomiota ympäröiviin ääniin, joista voi saada inspiraatiota.[/column]
[column size=”two-fifth” last=”true”]

MIKÄ? ELEKTRONINEN MUSIIKKI

Ikinä ei tiedä mihin suuntaan biisi menee, kun sen aloittaa, usein se menee juuri vastakkaiseen suuntaan kuin oli ajatellut. ’Voisin tehdä iloista musiikkia – kas, tuli surullista musiikkia.’

Palménin tulevaisuudensuunnitelmat musiikin saralla ovat vielä hänen omien sanojensa mukaan hataralla pohjalla. Suomessa konemusiikista on vaikeaa tehdä itselleen uraa, mutta Palmén toivoo saavansa toteuttaa tulevaisuudessa unelmaansa musiikin parissa.

Alunperin kirjoittanut Aliisa Rantanen

Toimintapäivän 2.9.2016 kuvasatoa.

Järjen toimittajat Emma Virtanen ja Alise Lehtonen kävivät toimintapäivänä ahdistelemassa kameroillaan pahaa-aavistamattomia lukiolaisia. Satunnaisesta viileästä tuulesta ja pilvisyydestä huolimatta lukiolaisten päivä sujui mukavasti liikuntaa ja muita aktiviteetteja suorittaen.

Teehetki kiinalaisittain piti sisällään teen maistelun lisäksi tietopaketteja sen hyödyistä.

Aluksi onkikilpailijoiden koukkuun tarttui lähinnä pohjamutaa ja lehtiä.

Vaikka aamulla onkikilpailun selvässä johtoasemassa oli opettaja Ville Leppäniemi, oli lopputulos kuitenkin toisenlainen. Voittaja onki neljää erilaista kalalajia ja yhteensä 93 pistettä, kun Leppäniemen pisteet jäivät 75:een.

Kuvispajan osanottajat taiteilivat katuliiduilla koulun ympäristöön hienoja kuvioita.

Mafiosoa Ritva Moilasen johdolla.

Logiikkapajalle täytyi ottaa aivot mukaan.

Vaikka “Latinan kääntämistä Akin kanssa” synnyttikin eräänlaisen kilpailutilanteen läheisen historia -ja pienoismallipisteen kanssa, osallistui kumpaankin kuitenkin tyydyttävästi väkeä.

Leffa-aamu kiinnosti lukiolaisia.

Mitä on elokuva ilman naposteltavaa?

Mike ja Dave häädeittejä vailla oli toimintapäivän ennakkosuosikkina. Vain nopeimmat pääsivät elokuvaa katsomaan.

Pienenpieniä luostareita ja torneja “Historiallisia pelejä ja pienoismalleja” – pisteellä.

Pisan torni.

Hiljaista englanninkielisten teosten lukemista.

Paljon valinnanvaraa.

Energistä ja hauskaa rantalentopalloa.

Katukoriksen osallistujat olivat pitkälti taidokkaita miespuolisia opiskelijoita.

Alunperin kirjoittanut Alise Lehtonen ja Emma Virtanen

Roman Schatz tarjosi lukiolaisille lämpimän paketin suvaitsevaisuutta ja ohjeita elämälle lukuvuoden avajaisissa 12.8.2016.

Kirjailija-toimittaja Roman Schatz poikkesi Järvenpään lukion Areenalla saarnaamassa maailman epäkohdista ja jakamassa omia elämänviisauksiaan. Saksalaissyntyinen Schatz saapui Suomeen vuonna 1986 ja on sen jälkeen toiminut Yleisradion juontajana, kirjoittanut kiitettävän määrän erilaisia teoksia sekä isännöinyt Yleisradion keskusteluohjelmaa nimeltä Roman Schatzin Maamme- kirja . Itseään “mamu-sedäksi” nimittävä Schatz pitää rasismia yksinkertaisesti tyhmänä muoti-ilmiönä ja ylistää latinan kieltä.

Roman Schatzin mukaan sivistys on sitä, että pystyy orientoitumaan maailmankaikkeudessa, ja että pystyy sanomaan oman sijaintinsa siellä. Mediassa esiin nostettuja kamaluuksia seuratessa voi olla vaikea olla huolestumatta ja tuntematta maailmanlopun lähenemistä. Tähän alarmistiseen piirteeseen vedoten Schatz kertoo, että maailma on loppunut viimeiset 5000 vuotta ja aina on mennyt huonosti. Hänen mukaansa jyvät täytyy osata erotella akanoista ja tajuta, mihin kannattaa uskoa. Maailmankuvan jatkuva muuttuminen tekee tästä kaikesta kuitenkin haasteellista.

“Jossain vaiheessa luultiin, että Aurinko kiertää maapalloa ja Jumala valvoo, piru ja enkelit ovat kaikki sillä selvää. Kylmä sota, hyvät pahat ja rumat, tämä on yksinkertainen algoritmi.” Kuitenkin yksinkertainen algoritmi sekoittui, avaruusteleskooppi Hubble tuli ja yhtäkkiä tiedetään että maailmankaikkeus laajeneekin kiihtyvää vauhtia. Schatz sanoo ihmisen paikan pienenevän omassa universumissaan. Ihmisen kyky orientoitua ja löytää itsensä maailmankaikkeudessa riippuu ihmisen omista vaistoista erottaa helposti hyvät, pahat ja rumat.

Roman Schatz avaa myös omaa mielipidettään seksuaalisuudesta sekä rasismista. Hänen mukaansa kaikkeen mihin ihminen on itse syytön, ei tulisi koskea; ihon värin, seksuaalisuuden, synnyinmaan ja äidinkielen ollessa biologisia ja ihmisen vaikutuksen ulkopuolella, uskonto ja politiikka kuuluvat sitten toiseen ryhmään. Schatz sanoo, että poliittisista mielipiteistä ja uskonnollisista vakaumuksista täytyisi ehdottomasti keskustella.

Hän tekee selväksi oman näkemyksensä siitä, että jokaiseen kulttuuriin syntyy jossain kohdassa jonkinlainen jumala, joka (gjos ihmiset ovat tarpeeksi tyhmiä) erottaa ihmisryhmiä toisistaan. Tähän hänen mukaansa ei olisi varaa aikakaudella, jolloin lentokoneella pääsee vuorokaudessa minne tahansa maailmassa.

Schatzin puhuessa seksuaalisuudesta ja sen evolvoitumisesta, hän sivuaa horisontissa näkyvää homoavioliittoa ja kaukaiselta tuntuvaa ryhmäavioliittoa, joka kerää jonkin verran myös naurunpyrähdyksiä yleisössä. Hän kannustaa kehittämään itse omaa seksuaalisuuttaan sellaiseksi, josta itse ja muut voivat nauttia, joka on laillinen, vastuuntuntoinen ja joka ei ole keneltäkään pois. Schatz pitää huolestuttavana, kuinka moni ihminen uskoo naisen olevan L’Oréalin arvoinen, ja että parasta mitä mies voi saada on Gillette. Meidän tulisi kehittää omaan kehoomme sellainen suhde, että voimme nauttia siitä vähemmän tai enemmän riippumatta siitä miltä näytämme.

Mä olen tuntenut naisia jotka ovat olleet arvokkaampia kuin L’Oréal ja olen saanut paljon parempaa kuin Gillette. Uskokaa pois.

“Mamusedän” saavuttua Suomeen hänen piti lähteä autolla Helsingin keskustaan. Suomea osaamaton Schatz löysi kuitenkin lopulta oikean tien, josta kiittää latinan kieltä. Ruotsinkielisen tiekyltin samankaltaisuus saksankieliseen selittyy samalla kantakielellä. 9-vuotiaana ensimmäisenä vieraana kielenä latinaa opiskellut Schatz muistuttaa Euroopan ja koko sivistyneen maailman, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, äidinkielellisen perustan piilevän tuossa kuolleessa kielessä. Ilman latinaa Schatz sanoo että ei osaisi Suomea vieläkään, eikä olisi löytänyt varmaan edes lukiollemme.

Latinaa kannattaa opiskella pelkästään sen takia, ettei teitä kuseteta.

Schatz lohduttaa kuitenkin harvinaisempien kielten opiskelijoita vielä tärkeällä muistutuksella; Kieliin liittyy monenlaisia hyötyjä, joita ei pitäisi arvioida ainoastaan sen perusteella, kuinka paljon niillä mahdollisesti tienaa myöhemmin.

Roman Schatzin mukaan kenenkään ei tarvitse aikuisena ratkaista matemaattisia yhtälöitä, mutta pitää asian ytimenä juuri tätä; Ihmisen täytyy osata ymmärtää mitä ja milloin hän mitäkin tarvitsee.

Tässä kaoottisessa maailmassa, joka nopeutuu kokoajan ja jossa tietää että ei voi pysyä perässä aivojen eksponentiaalisen kehittymättömyyden takia, paras tapa oppia ja pärjätä on Schatzin mukaan leikkimällä. Homo ludens eli leikkivä ihminen ei ota itseään tai omistamaansa tavaraa liian vakavasti. Tällaiseen Johan Huizingan “Homo Ludens” -teokseen perustuvaan elämänviisauteen Roman Schatz päätti puheensa.
[pullquote-left]Me tultiin tänne leikkimään, jookosta?[/pullquote-left]

Alunperin kirjoittanut Emma Virtanen