Ranskassa vaihdossa

Hain mukaan kolmen viikon vaihto-ohjelmaan Ranskaan viime lokakuussa. Hieman stressaavan ja pitkältä tuntuvan suunnittelun jälkeen löysin itseni kuitenkin lentokoneesta matkalla kohti Charles de Gaullen lentokenttää. Voin siis todeta ohjelman toimivan, sillä kirjoitanhan tätäkin George Clemenceaun lukion pihalla Reimsissä. 

Kolmen viikon kokemukseni osui osittain ranskalaisten lomien päälle, joten pääsin näkemään myös isäntäperheeni lomailua. Ajoimme suoraan Pariisista itään Alsace-nimiselle alueelle, jossa vaihtoparini täti asusteli vuoriston seassa. Jos oikein siristi silmiään, pystyi pihalta näkemään jopa Alpit. 

Tädin luona koin ensimmäisen kulttuurishokkini, kun vessassa oli kirjaimellisesti pelkkä vessanpönttö. Ei lavuaaria. Ei peiliä. Ei roskista. Mutta ei hätää, sillä talon yläkerrassa olevasta kylpyhuoneesta löytyi peräti kaksi käsienpesuallasta. Sieltä löytyi myös kylpyamme, jossa uskalsin käydä suihkussa vain puolikyykyssä, sillä ilman suihkuverhoa pelkäsin kastelevani koko huoneen.

 

Mieltä rauhoittavan maiseman keskellä sain myös ensimmäisen kosketuksen ranskalaisiin ruokailutapoihin. Olin onneksi kerennyt hieman perehtymään asiaan googlen avulla, jotten totaalisesti häpäissyt edustamaani Suomen kansaa olemalla epäkohtelias. Ruoka tarjoiltiin valmiina lautaselle laitettuna, ja pääsin koskemaan kauhaan vasta, kun itse valmistin perheelle perinteisiä lihapullia ja perunamuusia. Ruokaan ei kuulunut koskea ennen kuin talon emäntä tai isäntä tarttui haarukkaan. Kaikkien kuulemat sanat ”bon appétit” myös lausuttiin ilmaisemaan ruokailun alkamista. Sitä kuuli myös ventovierailta, jos sattui olemaan piknikillä julkisella paikalla. 

Vaelsimme muutaman kilometrin päähän paistamaan makkaraa ulkoilmassa. Oikealla reunassa istuu vaihtoparini, Roxane. Kuvassa näkyy myös hänen perhettään.

Ruoan jälkeen yritin tarkkailla, mihin asentoon muut jättävät haarukan ja veitsen. Logiikkaa löytämättä jouduin kysymään, miten ilmaistaan olevansa valmis.  Vastaukseksi sain, että aterimien asennolla ei ole mitään väliä, ja ne jätetään siihen asentoon mihin ne luonnollisesti putoavat syömisen jälkeen. Voin kuitenkin kertoa, että veitsen osoittaessa kello kahta ei ole mitään luonnollista. 

Illallinen oli aina noin yhdeksän aikaan illalla, niin kuin minua oli etukäteen varoitettu. Minulle tarjottiin perinteisiä ranskalaisia ruokia, kuten quicheä (piirakkaa), pâtéta (pasteijamaista pötköä) ja ratatouillea (se elokuva), sekä tädin asuinpaikalla kehittynyttä suklaakakkua. Maistoin ensimmäistä kertaa ankkaa sekä Saksasta peräisin olevaa spätzleä (muussattua pastaa). Minulle tarjottiin kaiken näköisiä herkkuja, joista vain katkarapuja syödessä jouduin yrittää olla irvistämättä. 

Nostan vielä pöydälle elefantin, joka saattaa olla monien mielessä: alkoholin. Vastoin stereotypiaa ranskalaiset eivät ala juottamaan punaviiniä lapsilleen heti äidinmaidon jälkeen. Kaikki on tietysti aina perhekohtaista, mutta tyypillisesti pieniä maistiaisia alkoholista aletaan antamaan yli 15-vuotiaille. Laillinen ikäraja on sama kuin Suomessakin, mutta illastaessani vuotta nuoremman vaihtoparini ja tämän ikätovereiden kanssa minulle ilmeni, että monille ravintoloille riittää, että näytät 18-vuotiaalta, eikä papereiden kysyminen ole ollenkaan rutiinia. Juomalistalta punaviini tulee kuitenkin harvemmin valituksi nuorten keskuudessa. 

Kuten jo mainitsinkin, satuin maahan loma-aikaan. Koululaisilla on kahden viikon lomapätkiä kevätpuolella kaksi, ja todennäköisesti samat kaksi löytyvät myös syyspuolelta. Suomalaiselle lukiolaiselle se tarkoittaisi ehkä sitä, että jokaisen koeviikon jälkeen olisi kaksi viikkoa aikaa palautua ennen uuden jakson alkamista. Mutta älä anna kateuden värittää poskiasi purppuralla ihan vielä, sillä kolikossa on aina kaksi puolta. Ranskalaisen opiskelijan kouluviikko kestää nimittäin kuusi päivää viiden sijasta. Olisitko sinä valmis uhraamaan lauantaisi?  

George Clemenceaun lukio, jota kävin kaksi viikkoa, on opiskelijamäärältään sekä pinta-alaltaan suurempi kuin Järvenpään lukio. Monesta rakennuksesta muodostuva koulu sisälsi muun muassa asuntolan kaukaa tuleville opiskelijoille, ruokalan, kirjaston sekä urheilukentän pitkien luokkahuoneilla koristeltujen käytävien lisäksi. Oppitunti kesti noin 50 minuuttia, ja päivän pituus saattoi olla kello yhdeksästä kahteentoista tai vastapainoisesti kahdeksasta kuuteen. Samalla lukujärjestyksellä mennään koko vuosi, ja opiskelija pystyy ainoastaan vaikuttamaan siihen, mitä lisäkieltä hän haluaa opiskella.

Koulun alue oli aidattu, ja sisään pääsi vain avainkortilla.

Ranskalaisen koulun kuri oli huomattavasti tiukempi kuin meillä Suomessa. Opettajia teititeltiin, puhelin pidettiin visusti opettajan katseen ulottumissa, syöminen ja jopa vedenjuominen luokassa oli kiellettyä, ja vessaan ei voinut lähteä kesken tunnin. Todistin hetken, jolloin oppilas oli ottamassa särkylääkettä veden kanssa, ja opettaja miltei heitti tämän ulos luokasta. 

Minun läsnäolostani opettajat eivät juurikaan välittäneet. Saattoivat ottaa Suomen esimerkiksi, jos se sattui liittymään aiheeseen tai heittämään siitä jonkun vitsin. Eräskin opettaja vitsaili, että tulen kertomaan kotiväelleni ranskalaisten opettajien (tai pelkästään hänen) olevan kahjoja. Tarkoista tavoista huolimatta opiskelijoilla oli yksi tapa osoittaa mieltään opettajille. Jos opettajasta tykättiin, tunnin alussa jäätiin seisomaan odottaen tältä lupaa istuutua, mutta jos opettaja ei ollut mieluisa, saattoi oppilas lysähtää suoraan penkkiin sisään tullessaan. Yksinkertainen tapa osoittaa kunnioitusta tai toisaalta olla näyttämättä sitä.

Luokkahuoneista ei saanut ottaa kuvia, joten tässä vähän käytävää. Monet seinät oltiin maalattu iloisilla väreillä, kuten keltaisella, kirkkaan sinisellä tai pinkillä.

Koulussa minut yllätti vielä ruokailu. Ensimmäisenä päivänä kävimme lunastamassa minulle shekillä kortin, jonka skannatessa mekaaninen kone sylkäisi minulle tarjottimen. Ruokatauko on ilmeisesti yleensä tunnin, mutta vaihtoparini lukujärjestyksestä johtuen meidän paussimme kestikin kaksi tuntia. Ruoka koostui kolmesta lautasesta: alkupala, pääruoka sekä jälkiruoka. Alkupalavaihtoehtoina oli erilaisia salaatteja tai esimerkiksi pizzapalanen. Lämpimäksi ruoaksi oli yleensä kahta eri sorttia, joista piti kertoa (minun tapauksessani osoittaa) kumpaa halusi. Jälkiruoaksi tarjolla oli yleensä erimakuisia jugurtteja, hedelmiä, juustolautanen tai jokin leivos. Monille oppilaille on myös yleistä käydä kotona lounastamassa ja sitten palata koululle. 

Suomen kielen vähäinen puhuminen jatkui, kun vaihto-ohjelman toinen puolisko käynnistyi Suomen puolella. Ranskassa olemisen lisäksi olen päässyt jakamaan suomalaista kulttuuria (karjalanpiirakat) ja näyttämään Suomen nähtävyyksiä (metsää) ranskalaiselle vaihtoparilleni. Meidän onneksemme wanhatkin tanssittiin vasta toukokuun puolella. Siinä vasta olikin ällistelemistä, kun saliin tulvi prinsessoja ja klooneilta näyttäviä frakkipoikia. 

Olen opiskellut ranskaa seitsemän vuotta ja vasta nyt minulle konkretisoitui miksi. En uskalla sanoa, että kielitaitoni teki hirveää loikkausta parempaan, mutta ainakin löysin uudenlaista motivaatiota sen opetteluun. Toki jäihän minulle joitain ilmauksia mieleen, kuten miten sanoa terveydeksi toisen aivastaessa (=à tes souhaits). Alkumatkasta kerkesin murehtia Suomen pään koulutehtävien suorittamisesta pitkän poissaoloni aikana, mutta sitten eräs ystäväni sanoi, ettei mikään kurssi varmasti vedä vertoja kolmen viikon kulttuurielämykselle. Näinhän se oli. Tämä vaihto-ohjelma oli täydellinen korvike pidemmälle tai puolikkaalle vaihtovuodelle. Se oli todellakin vaivannäön arvoinen matka. Voisin suositella vastaavaa kaikille vieraan kielen opiskelijoille. Myös niille, jotka epäilevät taitojaan.