Vieras Lähi-Itä tutuksi

Tietokirjailija Hanna Nikkanen vieraili Järvenpään lukiossa 7.12.2015 esittelemässä kirjaansa Arabikevät. Nikkanen on julkaissut neljä tietokirjaa ja saanut lukuisia palkintoja sekä kirjoistaan että lehtiartikkeleistaan. Hän on omien sanojensa mukaan perehtynyt ”globaaleihin aiheisiin, jotka jotenkin liittyvät myös meihin”. 

Hanna Nikkasen ura alkoi toimittajana. Nikkanen työskenteli ulkomaantoimituksessa ja kirjoitti aluksi lyhyitä juttuja, mutta kyllästyi tiivistämään suurta määrää tietoa lyhyiksi raporteiksi ja alkoi kirjoittaa pidempiä artikkeleita. Nikkanen ei kuitenkaan ollut tyytyväinen median sensuuriin ja siksi tunsi, ettei ura toimittajana ollut hänelle idyllisin. Nikkasen ensimmäinen tietokirja Viaton imperiumi julkaistiin vuonna 2012. Nykyään Hanna Nikkanen on sekä tietokirjailija että vapaa toimittaja.

Hanna Nikkasen ja Lilly Korpiolan kirjoittama Arabikevät kertoo ”ilmiöstä kriisiuutisen takana”. ”Arabikevät” tarkoittaa Tunisian vallankumouksesta 2011 alkanutta kansannousujen aaltoa, joka johti esimerkiksi vallan vaihtumiseen Egyptissä ja Tunisiassa, sekä sisällissotaan monissa muissa maissa. Arabikevään käynnistäjänä toimivat nuorisotyöttömyys ja internet. Vaikka 80- ja 90-lukujen vauvabuumin vuoksi lapsien määrä perheessä oli kasvanut, perheen ensimmäiset pojat pystyttiin sijoittamaan esimerkiksi isän kanssa samaan työhön. Kuitenkin ”kolmannet pojat” jäivät työttömäksi ja lähtivät etsimään paikkaansa maailmasta. Internetin ansiosta hallitsijat eivät voineet enää rajoittaa tiedonkulkua, jolloin tieto vallan väärinkäytöksistä ja korruptiosta levisi kaikille. Tämän houkutteli joutilaita nuoria mukaan mielenosoituksiin. Arabikevät käsittelee ilmastonmuutoksen seurauksia, modernisaatiota sekä muita ajankohtaisia aiheita ja niiden vaikutusta arabimaissa. Nikkanen ja Korpiola kertovat kirjassa myös omista kokemuksistaan ja matkoistaan kyseisissä maissa.

Nikkanen on tuotannossaan keskittynyt siihen, ”mikä on Suomesta löytyvien ilmiöiden paikka suuressa maailmassa”. Nikkasen tuotanto keskittyy siis meille tuttuihin aiheisiin, jotka ovat kuitenkin maailmanlaajuisia. On kuitenkin toivoa – Hanna Nikkasen vieraillessa Kairossa 2011 järjestettiin eräänlainen messu, jossa sai kysellä ja väitellä eri ideologioiden edustajien kanssa. Nikkanen toteaa, että Kairossa oli tuolloin ”mieletön nousevan itseluottamuksen fiilis”. On siis muitakin keinoja vaikuttaa kuin barrikadeille nouseminen.

Alunperin kirjoittanut Tilda Häsä ja Sanni Jääskeläinen