Vaihtarit valokeilassa

Pöydässä istuu joukko nuoria. He ovat tulleet eri kulttuureista, eri puolilta maailmaa, eri taustoista. Yksi asia heitä kuitenkin yhdistää: he ovat kaikki seikkailijoita. Tutkimusmatkailijoita. Karjalanpiirakan ystäviä.

Vaihto-oppilaita.



Sattumien kautta Suomeen

17-vuotias puolalainen Adam Kaźmierczak tavaa meille sukunimeään naureskellen. Adam tuli Suomeen puoliksi vahingossa. Alunperin hän halusi Ruotsiin, mutta se ei onnistunut hänen järjestönsä kautta. Vaihtoehdoiksi jäivät Suomi ja Norja. Suomi oli maista vähemmän tunnettu ja siksi kiinnostavampi.

Totta puhuen Suomi ei ollut kenenkään ensimmäinen sijoitustoive. Japanilainen Tomoka Kodashima, 17, halusi Kanadaan, mutta vaihtoehtoina oli vain ranskankielisiä alueita. Hän kertoo kuitenkin aina olleensa kiinnostunut Pohjoismaista. Tomoka näki 13-vuotiaana valokuvan Suomen kuuluisasta sinisestä hetkestä ja on siitä lähtien halunnut nähdä ilmiön omin silmin. Ehkäpä tämä unelma toteutuu talvella.

Kukaan ei kuitenkaan kadu Suomeen päätymistä. Australialainen Makeda d’Espiney, 16, jopa iloitsee lopullisesta kohdemaastaan. ”Pidän suomen kielestä enemmän kuin islannista”, hän toteaa.

Kohti suurta tuntematonta

Moni vaihto-oppilaista ei tiennyt Suomesta juuri mitään. Tuntematon maa ei tarjonnut ennakko-odotuksia, joten myöskään pettymyksiä ei voinut syntyä. Kun hollantilainen Tessa Ridder, 18, kuuli päätyvänsä Suomeen, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli: ”En tiedä Suomesta mitään – mahtavaa!”

Saksalainen Inga Janßen, 17, saapui Suomeen melkein heti kouluvuotensa loputtua. Hän ei siis edes ehtinyt luoda mielikuvia tulevasta vuodesta.

”Ei odotuksia, ei pettymyksiä!” Adam toteaa filosofisesti ja vakuuttaa, ettei hänellä ole mitään negatiivista sanottavaa Suomesta.



Kulttuurit kohtaavat

Kulttuurien välillä löytyy monenlaisia eroja aina koulujärjestelmästä tapaan valmistaa perunoita.

[pullquote-left] ”Turhanpäiväinen jutustelu ja liika yrittäminen on oikeastaan aika perseestä.” [/pullquote-left]

”Suurin osa australialaisista puhuu ainoastaan englantia. Ei siellä välitetä muista kulttuureista tai maista”, Makeda toteaa ja jatkaa: ”Australialaiset eivät arvosta kielten opiskelua tai ulkomailla käymistä.” On harvinaista, että australialainen lähtee vaihto-oppilaaksi.

”Ihmiset ovat vähemmän puheliaita täällä”, Adam sanoo mutta huomauttaa, ettei se oikeastaan haittaa häntä. ”Turhanpäiväinen jutustelu ja liika yrittäminen on oikeastaan aika perseestä”, hän kertoo – aivan kuin oikea suomalainen!

Suomen ja Saksan välillä ei Ingan mielestä ole juurikaan eroja. ”Suomessa on kyllä kalliimpaa”, Inga huomauttaa ja muut nyökyttelevät myötäilevästi.

Eniten eroja löytyy koulujärjestelmästä. Japanilaisissa kouluissa on erityisen tiukka pukeutumiskoodi: esimerkiksi meikkiä ei saa käyttää eikä korvia lävistää. Tomoka esittelee uusia korvalävistyksiään naureskellen.

”Salmiakki on pahuuden perikuva”

Vaihdon ensimmäisistä kuukausista ei olla selvitty ilman naurua ja kömmähdyksiä. Kerran uskonnontunnilla Tessan piti etsiä tietoa suomalaisesta musiikista ja hän löysi hyvän kappaleen. Kun hän näytti sen opettajalle, tämä repesi nauramaan; kappale oli nimeltään Saatanan perkeleen polkka.

Kaikki vaihto-oppilaat sanovat rakastavansa suomalaista ruokaa. Karjalanpiirakka on kaikkien ehdoton suosikki. Yllättävää kyllä, Tessa rakastaa salmiakkia. Adam taas vihaa sitä sydämensä pohjasta. ”Tämä on pahuuden perikuva”, hän sanoi maistettuaan suomalaista herkkua.




Rasti ruutuun?

Lomake kysyy nimeäni, joten kirjoitan sen tyhjälle viivalle. Lomake kysyy syntymäaikaani, joten kirjoitan sen tyhjälle viivalle. Lomake kysyy sukupuoltani ja tarjoaa kahta ruutua. Kahta vaihtoehtoa, joita erottaa vuosituhansia syvä railo. Kuilu on kuvitteellinen mutta konkreettinen. Kaksi ruutua erottava tyhjä tila aktualisoituu sosiaalisina odotuksina.

Syntyy edellytyksiä. Ne vetävät rajan Marsin ja Venuksen välille.

Friedrich Nietzschen mukaan absoluuttisia totuuksia ei ole olemassa. Olen eri mieltä; niitä on ainakin kolme. Yksi: ihmisen sukupuolielimet eivät määritä tämän sukupuolta. Kaksi: sukupuoli-identiteetin kirjo ei rajoitu kahteen vaihtoehtoon. Kolme: sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole vielä lähelläkään toteutumista. Ummisti siltä silmänsä tai ei, on totuus se, että yhteiskuntamme rikkoo räikeästi transsukupuolisten ihmisoikeuksia.

Se on kuvottavaa.

1

Kuva: Juudit Häsä

Aina kun kuulen uuden muotoilun mietteestä ”On miehiä ja naisia. Siinä se.” en ärry tai suutu, vaan tulen ihan helvetin vihaiseksi. Oma kasvutarinani on monivaiheinen ja paikoin hyvin kivulias, ja cis-normatiivisuus on tehnyt kivusta paljon pahempaa ja pitkittänyt sitä. Ala-asteelta asti yritin kovasti ajatella itseäni poikana, miehenä, yhtenä jätkistä. En kyennyt siihen. En vuosien saatossakaan pystynyt samaistumaan perinteiseen miehen muottiin ja tunsin itseni rikkinäiseksi. Vialliseksi. Eksyneeksi. Vasta myöhemmin tajusin, etten tuntenut yhteenkuuluvuutta miehisyyteen, koska en ollut mies. En ainakaan täysin. Päivä, jona sisäistin sukupuoli-identiteettini moninaisuuden, oli yksi elämäni parhaista. Ymmärsin etten ollutkaan rikkinäinen. En ollut viallinen. Ensimmäistä kertaa elämässäni en tuntenut vaikeasti määriteltävää häpeää sukupuolestani.

Suomen lain silmissä olen kuitenkin mies, täysiverinen suomalaiskarju, huolimatta siitä, mitä oikeasti olen. Jokapäiväisessä elämässä tämä ei oikeastaan – onneksi – minua sen pahemmin paina. Se, että passissani lukee sukupuolen kohdalla ”mies” ja lentolipuissani ”MR” ei vie yöuniani. Periaatteellisesti on kuitenkin typerää ja väärin, että byrokratialla ja kasvottomilla virkamiehillä on oikeus määritellä minun laillinen sukupuoleni. Suomen lainsäädäntö tarjoaa tällä hetkellä kaksi vaihtoehtoa. Kaksi ruutua.

Tässäpä siis kaksi sanaa: haistakaa vittu.

[pullquote-left]Valitettavan usein negatiivisia kommentteja leimaavat tietämättömyys, viha ja halu loukata.[/pullquote-left]Suomen laki rikkoo kuitenkin transsukupuolisten oikeuksia myös paljon, paljon räikeämmin. Henkilön, joka kokee olevansa mies tai nainen, mutta syntyneensä vastakkaisen sukupuolen kehoon, asema on paljon omaani huonompi. Tullakseen lain edessä tunnustetuksi oman sukupuolensa edustajana on tällaisen henkilön pakko suostua hormonihoitoihin, vaikkei kokisikaan tarvetta muuttaa kehoaan. Hänen on lisäksi todistettava olevansa lisääntymiskyvytön, mikä tarkoittaa sitä, että sukupuolensa laillisesti korjaavan on alistuttava tarvittaessa pakkosterilisaatioon. Tämä ei ole vain arkipäiväistä ahdasmielisyyttä. Tämä on kidutusta.

3

Kuva: Juudit Häsä

Sanomattakin on selvää, että yhteiskunnan asenteet vaikuttavat valtavasti yksilön elämään. Juuri kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa on monelle transsukupuoliselle suuri rasite, sillä yleinen suhtautuminen transihmisiin on useimmiten kapeakatseista ja jopa vihamielistä. On inhimillinen reaktio hakea yhteisön tukea; useimmille transsukupuolisille on hyvin tärkeää tulla kohdatuksi omassa sukupuolessaan. Näin ei kuitenkaan aina ole. Valitettavan usein negatiivisia kommentteja leimaavat tietämättömyys, viha ja halu loukata. Kutsua luonnottomaksi sitä, mikä on toiselle aina ollut luonnollista. Viedä pois oikeus olla olemassa.

Minä ansaitsen ihmisarvoista kohtelua. Me ansaitsemme ihmisarvoista kohtelua. Minun sukupuoli-identiteettini kuuluu yksin minulle ja minä aion taistella oikeudesta itseeni. En ole joku, joka sulkea kahden ruudun akselille. Olen rajanveto maskuliinisen ja feminiinisen välillä ja kynä, joka vetää tuon viivan, on minun kädessäni. En enää suostu olemaan näkymätön. Tämä on minun elämäni, minun oikeuteni ja tapani olla olemassa. Tapani elää.




Elämää Lippstadtissa ja Evans Headissa

Järki laajensi tänä kesänä reviiriään Järvenpään ja jopa koko Suomen ulkopuolelle – nimittäin Saksaan ja Australiaan asti. Viime vuoden toimittajat Julie Paukkunen ja Anniina Lantela ansaitsivat itselleen Järjen virallisten kirjeenvaihtajien tittelin lähtemällä vuodeksi vaihtoon suureen maailmaan. He tulevat raportoimaan vaihto-oppilasvuoden iloista, suruista ja kulttuurillisista eroista säännöllisesti koko vuoden ajan.

Moikka Järjen kirjeenvaihtaja! Missä olet vaihdossa ja miksi juuri siellä?
Julie:
Hallo! Vietän parhaillaan vaihtovuottani Saksassa, vanhassa hansakaupungissa nimeltä Lippstadt. Saksa valikoitui kohteekseni sen ainutlaatuisen kulttuurin ja hyödyllisen kielen takia. Myös aikaisemmat vierailuni ja isoveljen positiiviset kokemukset Saksa-vaihtarina olosta saivat minut vakuuttuneiksi maan annista.

[pullquote-right]”Kuka nyt ei haluaisi asua jatkuvassa kesässä, mennä surffaamaan koulun jälkeen ja rakastua pitkätukkaisiin poikiin?”[/pullquote-right]

Anniina: Hei! Olen vaihdossa Evans Headissa Australian länsirannikolla. Valitsin Australian kohdemaakseni siksi, että muuten tänne ei varmaan tulisi lähdettyä pitkän välimatkan takia. Australiaan muuttaminen on myös ollut pitkään haaveenani, sillä kuka nyt ei haluaisi asua jatkuvassa kesässä, mennä surffaamaan koulun jälkeen ja rakastua pitkätukkaisiin poikiin?

Millaisia tunteita koit ennen lähtöä?
Julie:
 Ennen lähtöä olin todella innostunut ja malttamaton aloittamaan vaihtovuoteni. Viimeinen kuukausi Suomessa kului paikasta toiseen juostessa ja kavereita nähdessä, joten aikaa jännittämiselle ei juurikaan löytynyt. Lähdön koittaessa fiilikseni olivat edelleen innostuneet, joskin luonnollisesti myös hieman haikeat perheelle ja ystäville hyvästejä jättäessä. Lentokoneessa en lakannut hymyilemästä, kun tajusin minne olinkaan vihdoin matkalla.

Anniina: Lähtöni Australiaan tuli aika yllättäen, koska sain peruutuspaikan. Olin todella innoissani! Viimeiset viikot vietin perheen kanssa lomaillen ja kavereita hyvästellen. Vähän ehkä pelotti se, unohtavako he minut kokonaan tulevan vuoden aikana, mutta toisaalta juuri heidän kannustamanaan uskalsin lähteä vaihtoon. Lähtöpäivänä itketti kamalasti, koska jouduin jättämään kaikki rakkaat Suomeen, mutta toisaalta olin ihan älyttömän innoissani.

11992399_937863636284188_1250927212_n

Lippu lähti tietenkin mukaan. Kuva: Julie Paukkunen

Mitä odotuksia tai ennakkoluuloja sinulla oli kohdemaatasi kohtaan?
Julie:
Erityisiä odotuksia Saksaa kohtaan minulla ei juuri ollut. Yleisesti vaihtovuodeltani odotin uusia ystäviä, kokemuksia ja kielitaitoa. Olin kuitenkin vakuuttunut että vuodestani tulisi unohtumaton, missä tahansa päin maailmaa sen tulisinkaan vietämään. Saksaa miettiessä mieleeni tulivat ensimmäiseksi varmaankin bratwurstit, olut, jalkapallo, ristikkotalot ja useat automerkit.

Anniina: Perusoletukseni Australiasta oli se, että kaikki harrastavat surffausta ja asuvat rannalla, ihmiset ovat mukavia ja että joka puskassa on tappava käärme tai hämähäkki. No, jotkin näistä oletuksista osoittautuivat vääriksi! Tytöt eivät surffaa juuri ollenkaan, mutta lähes kaikki pojat kyllä. Suurin osa paikallisista (jotka todella ovat mukavia) asuu noin tunnin ajomatkan päässä rannasta. Ja olen nähnyt täällä vain yhden käärmen ja hämähäkin, joten pelkoni osoittautuivat turhiksi. Täällä on todella ”laid-back” meno.

Kerro isäntäperheestäsi ja koulustasi. Oletko saanut uusia kavereita?
Julie:
 Asun vaihtovuoteni aikana kahdessa eri perheessä. Nykyisessä perheessäni on äidin ja isän lisäksi 17-vuotias tyttö, joka suoritti oman vaihtovuotensa pari vuotta sitten Perussa. Minun lisäkseni perheessämme asuu myös toinen vaihto-oppilas, joka on kotoisin Kaliforniasta. Koulua käyn vajaan kilometrin päässä kodistani, Europaschule Ostendorf Gymnasiumissa. Hieman alle tuhannen oppilaan koulussamme on ikäskaalakin melko kattava, nuorimmat oppilaat ovat 9-vuotiaita ja vanhimmat kaksikymmenkesäisiä.

[pullquote-left]”Puhun kavereideni kanssa vain saksaa!”[/pullquote-left]

Kavereita olen saanut paljon ja olen ollut positiivisesti yllättynyt kaikkien avoimuudesta ja kiinnostuksesta minua kohtaan. Puhun kavereideni kanssa vain saksaa!

Anniina: Evans Head on pieni rauhallinen rantakaupunki, jossa on noin 5000 asukasta. Isäntäperheeni, johon kuuluvat äiti, isä ja 19-vuotias isosisko, on mahtava. Asumme käytännössä rannalla, koska sinne kävelee vain pari minuuttia ja öisin aallot humisevat niin lujaa, etten meinaa saada unta. Evans Head River School puolestaan on noin 600 oppilaan koulu, jossa opiskelen lakioppia, draamaa ja liikuntatieteitä. Oppiaineissa aussit ovat meitä suomalaisia vähän jäljessä, mutta se ei haittaa – saan ottaa rennosti, kun asiat ovat tuttuja.

Olen saanut monia uusia kavereita, mistä olen todella onnellinen! Oman vuosiluokkani tytöt ovat hyviä ystäviäni. Vietämme joka viikonloppu aikaa rannalla, kahvilla, leffassa tai juhlimassa. Host-siskostani on myös tullut minulle tärkeä, sillä sain vihdoin aina toivomani isosiskon.

11989216_1032721010091989_1184088825_o

Evans Headin maisemia. Kuva: Anniina Lantela

Miten olet sopeutunut vieraaseen maahan? Miltä nyt tuntuu?
Julie: Kaiken kaikkiaan olen sopeutunut uuteen elämääni todella nopeasti ja vaivattomasti. Viihdyn täällä loistavasti ja tunnen olevani kotona. Tällä hetkellä on tosin hieman nälkä, joten taidan mennä laittamaan makkarat grilliin. Tschüss!

Anniina: Olen sopeutunut niin hyvin, että välillä mietin, synnyinkö ihan väärään maahan. Totta kai minulla on ikävä perhettä ja kavereita Suomessa, mutta kertaakaan ei ole tehnyt mieli lähteä kotiin. Joskus kaipaan terveellistä ruokaa Suomesta, kuten ruisleipää ja kalakeittoa – pakko myöntää, että en ole koskaan syönyt niin paljon ranskalaisia koko elämäni aikana kuin täällä olen kahdessa kuukaudessa. Mutta fiilikset ovat edelleen loistavat, ja se tuskin tulee muuttumaan koko vuoden aikana. Täällä alkaa kohta kesä, joten hajotkaa te siellä pakkaseen!




Halu ymmärtää toi tänne saakka

Lukiomme opettaja Annina Tasala jätti muut pääsykokeet välistä päätettyään lähteä lukemaan ruotsia. Vapaa-aika hänellä kuluu perheen sekä liikunnan parissa ja viihdykettä elämään tuovat elokuvat sekä kirjat.

Tasala on kotoisin Sodankylästä, jossa hän suoritti sekä peruskoulun että lukion. Lukiossa hänelle alkoi hahmottua, mitä hän halusi tehdä tulevaisuudessa. Vaihtoehtoja oli kuitenkin laidasta laitaan; psykologia, lakitiede ja ruotsi.

Lukion jälkeen Tasala haki useampaan paikkaan, mutta ensimmäisenä toiveena oli päästä lukemaan ruotsia.[pullquote-right]Meitä nuoria kapinallisia varmasti kutkuttaa yksi kysymys: miksi ruotsi?[/pullquote-right] Niin hän jättikin menemättä muihin pääsykokeisiin. Hänen onnekseen Oulun yliopiston ovet aukesivat hänelle ja niin alkoivat ruotsin opinnot.

Meitä nuoria kapinallisia varmasti kutkuttaa yksi kysymys: miksi ruotsi?
Tasalalla on paljon ruotsia puhuvia sukulaisia ja ystäviä, joten halu ymmärtää heitä lisäsi hänen kiinnostusta Suomen toiseen viralliseen kieleen. Kielet ovat aina olleet hänelle myös vahvoja. Opettajakin tuntui luonnolliselta ammatilta, sillä hänen lähipiirissään heitä on paljon.

Tasalan vapaa-aika ja kiinnostuksen kohteet pyörivät samojen asioiden ympärillä kuin varmaan suurimman osan meistä. Itse hän kutsuu arkeaan tavalliseksi.




Purjehtien kohti uutta elämää lukiossa

Koulumme uusi apulaisrehtori Jarno Hautamäki on kokenut opettaja ja pitää koulutusta, perhettä ja harrastuksia tärkeänä osana niin hänen kuin jokaisen muunkin elämää.

Hautamäki asuu Järvenpäässä vaimonsa, skotlanninterrierinsä ja kahden viisivuotiaan lapsensa kanssa.[pullquote-right]”Kiireenkin keskellä on tärkeää löytää aikaa perheelle ja harrastuksille”[/pullquote-right] Kesälomalla hän muutti uuteen asuntoonsa Järvenpäähän ja kävi ulkomailla, joten kesä sujui verkkaisesti vaikka se olikin tavallista pidempi. Vapaa-ajallaan Hautamäki purjehtii ja metsästää. Vaikka syksy on ollut kiireinen, hän löytää aikaa näille kahdelle rakkaalle harrastukselleen.

Miten Hautamäki päätyi kouluumme?

Aikaisemmin Jarno on opettanut Nurmeksessa, toiminut vararehtorina ja rehtorina. Hän päätti hakea Järvenpään lukioon töihin ja hänet valittiin apulaisrehtorin virkaan. Ensivaikutelma koulustamme on Hautamäen mukaan hyvä: ”Hyvin avoin ja vastaanottavainen.” Käytävillä on paljon keskustelua ja hälinää, mutta kiusaamista ei ole, mikä on erittäin tärkeä asia hyvän ilmapiirin luomiseksi. Kellot eivät poikkeuksellisesti soi, mutta tämä toimii vararehtorin mielestä hyvin.

Mistä työpäivät koululla koostuvat?

Hautamäki opettaa matematiikan ja fysiikan ykkös- ja johdantokursseja, yleensä muutaman oppitunnin päivässä. Hän tekee myös paljon hallinnollista työtä, mutta tarkentuva työkuva rakentuu paremmin vasta myöhemmin. [pullquote-left]”Ensivaikutelman mukaan koulumme on hyvin avoin”[/pullquote-left]Keväällä hän on yövalvonnassa ja tekee kurssitarjotinta ensi vuodelle. Opettajat ovat Hautamäen mielestä leppoisia ja mukavia, aika samantapaisia kuin muuallakin. Tulevaisuudelta Hautamäki odottaa mukavia ja mielenkiintoisia tehtäviä. Jos Hautamäki saisi muuttaa maailmassa yhden asian, hän takaisi kaikille hyvän koulutuksen.




Varmoin askelin epävarmaa polkua

Tomi Hoviaro on klassinen esimerkki siitä, kuinka voi saavuttaa unelma-ammattinsa vaikka ei nuorena tietäisikään mitä tekisi isona. Tämä aktiivista elämää viettävä, alun perin Helsingistä kotoisin oleva mies on päätynyt ”laskento-opin” opettajaksi Järvenpään lukioon lukuisten sattumien kautta.

Tie ammattiin

Lapsuutensa Hoviaro vietti Helsingissä perheensä kanssa. Koulutiensä hän aloitti seitsemänvuotiaana Helsingissä, mutta siirtyi jo 3. luokalla opiskelemaan Järvenpäähän. Ala-asteen käytyään perhe muutti Kellokoskelle ja sieltä löytyi myös yläaste. Peruskoulun jälkeen Hoviaro siirtyi Hyvinkäälle ammattikouluun sähköpuolelle. Tällöin hänellä ei ollut tietoakaan siitä mitä hän haluaisi olla tai tehdä valmistuttuaan.

Ammattikoulun loppuessa hän päätti lähteä opiskelemaan tietojenkäsittelyä. Opiskelun aikana ja muutaman sijaistuksen jälkeen hän löysi kutsumuksensa matematiikan. [pullquote-right]”Järvenpään lukio on ylittänyt odotukseni.”[/pullquote-right] Tämä aine oli kulkenut hänen mukanaan koulutien alkuajoista lähtien ja se oli aina kiehtonut Hoviaroa. Nämä tekivät sen opettamisesta loogisen valinnan. Käytyään iltalukion ja valmistuttuaan sieltä huikealla 9.6 keskiarvolla hän pääsi opiskelemaan Helsingin yliopistoon matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan.

Järvenpään lukioon Hoviaro päätyi sen takia, että asuu lähellä. Muita syitä olivat laatu, lukiolla käydyt työharjoittelut ja niistä saadut hyvät kokemukset. Hoviaron mukaan ”Järvenpään lukio on ylittänyt hänen odotuksensa.”

Opettaja vapaalla

Vapaa-ajalla Hoviaro opettaa potkunyrkkeilyä Kehäkarhuilla. Urheilu on muutenkin lähellä miehen sydäntä. Hän käy lenkillä ja kuntosalilla niin usein kuin vain lapsiperheen kiireiltä ehtii. Urheilu ja matematiikka eivät ole hänen ainoita intohimojaan, vaan mukaan mahtuu myös musiikki. Hoviaro on soittanut kitaraa suurimman osan elämästään ja haastattelu loppuikin mystiseen toteamukseen: ”ESP soi paremmin, kuin Fender ilman sähköjä.”




Maailmanmatkaaja päätyi lukioon

Marja Kapaselle opettajan työ on aina ollut yhtenä vaihtoehtona. Kapanen työskenteli Nokialla yritysalalla, mutta kerran sijaistettuaan hän ajautui opettajan hommiin. Tällä hetkellä hän työskentelee kuudetta vuotta opettajana.

Yhteiskunnalliset aiheet ihastuttavat

Opettajaksi historian, yhteiskuntaopin ja uskonnon saralle Kapanen päätyi kiinnostavan aiheen vuoksi. Hänellä oli alun perinkin taloustieteiden koulutus, joka pohjustaa yhteiskuntaopin tietämystä. Kapanen ilmoittaa myös historian liittyvän tähän vahvasti. Yhteiskunnalliset asiat ovat aina olleet Kapasen sydämessä, ja hän ylistää: ”Parhaimmillaan oppiaineet ovat todella paljon keskustelua herättäviä”. Kapanen pyrkiikin luomaan mahdollisimman paljon faktaperäistä keskustelua sekä pohdintaa oppitunneillaan, mutta painottaa asioiden tärkeysjärjestystä: perusasioiden sisäistäminen tulee ennen keskustelua.

”Oppilaat ovat hiljaisempia…”

Järvenpäähän Kapanen päätyi, kun hän huomasi haussa olleen historian opettajan paikan. Hän asuu Helsingissä, joten matkakaan ei ole rasitteeksi. Aikaisemmin Kapanen on opettanut yläkoulussa sekä ammattikoulussa, joten lukio on hänelle uusi kokemus. ”Oppilaat ovat hiljaisempia kuin yläkoulussa ja heidän kanssaan pääsee paremmin itse asiaan”, toteaa Kapanen reilun kuukauden lukioelämän jälkeen. Opiskelijat ovat Kapasen sanoin olleet kivoja ja työskentely mukavaa. Peukaloiden pyörittelyyn hänellä ei ole jäänyt vielä aikaa, sillä hyppytunnitkin kuluvat oppitunteja suunnitellessa ja uuteen oppimateriaaliin tutustuessa. Toimistotyöhön verrattuna opettajan työ antaa paljon enemmän, sillä vuorovaikutus oppilaiden kanssa tuo jokaiseen päivään jotain uutta.

Kapanen ei ole työskennellyt aikaisemmin näin suuressa koulussa. Erityismaininnan Kapaselta sai koulumme areena, joka hänen mukaansa on paljon mukavampi paikka katsoa aamunavauksia sekä muita esityksiä kuin sali. Hän odottaa, että pääsee tutustumaan oppilaisiin ja opettajiin paremmin.

Maailmanmatkaajasta opettajaksi

Vapaa-aikansa Kapanen käyttää lenkkeillen sekä pesäpalloa pelaillen.
”Se on semmoista höntsäilyä, mutta voitamme kuitenkin kaikki pelit”, naureskelee Kapanen. Harrastuksiinsa hän lisää matkustelun, jota hän onkin harjoittanut niin vaihto-oppilaana Pohjois-Amerikassa, au pairina Englannissa kuin vapaaehtoistyöntekijänä Nepalissa, missä hän toimi opettajana. Tämä vastuutehtävä saikin hänet inspiroitumaan tästä urasta.

Vaikka kielitaito pääsee välillä hieman ruostumaan, sujuu Kapaselta sekä ruotsi että englanti. Sujuvan ruotsin kielen hän omaksui ollessaan Ruotsissa vaihto-oppilaana. Tämän kaiken lisäksi Kapanen on matkustellut myös ympäri Eurooppaa, Intiassa, eri puolilla Afrikkaa sekä Australiassa.




Lupa soittaa – ja tehdä virheitä

”Eräs viidesluokkalainen poika paloi halusta soittaa rumpuja. Joka musiikintunti hän pyysi päästä soittamaan ja vaikka rytmit eivät aina osuneet, annoin hänen mennä. Yhdeksännellä luokalla hän esiintyi koulumusikaalin pääroolissa, lauloi ja soitti rumpuja. Musikaalikokemuksen myötä hän haki taidelukioon, ja uskoisin että hän aikoo hakea (ellei ole jo hakenut) teatterikorkeakouluun. Nyt hän on ylioppilasteatterissa ja näytellyt esimerkiksi mainoksissa ja Mustat lesket-televisiosarjassa. Hän kävi lukioaikanaan kiittelemässä meitä kannustuksesta, ja silloin tuli kyllä tippa linssiin”, Järvenpään lukion uusi musiikinopettaja Anne Tanskanen muistelee. Hänelle oppilaiden onnistumiset, niin suuret kuin pienetkin, ovat syy siihen, miksi hän työskentelee opettajana.

Monenlaista osaamista

Tanskanen on harrastanut musiikkia pienestä asti, ja kahdeksannella luokalla hän päätti hakea Sibelius-lukioon. Siellä hän kävi ensin sinfoniaorkesterissa, mutta päästyään kamarikuoroon vaihtoi viulun lopullisesti lauluun. Lukion jälkeen hän pääsi ensimmäisellä yrityksellä Sibelius-Akatemiaan. Onnenkantamoisten kautta Tanskanen on työskennellyt musiikin maisteriksi valmistumisestaan asti opettajana, ja keikkaillut säännöllisen epäsäännöllisesti bändinsä Lupa Soittaa kanssa.

Laulu on vuonna 2007 tangoprinsessan tittelin voittaneelle ja vuonna 2012 tangofinaaliin päässeelle Tanskaselle henkireikä ja rentoutumistapa. Hän toivoo oman innostuksensa tarttuvan myös oppilaisiin. ”Tosissaan tekemisen rinnalla pitää olla myös veikeää iloa taustalla!”

Peruskoulusta lukioon

Ennen Järvenpään lukioon siirtymistä Tanskanen työskenteli musiikinopettajana Vantaalla Kartanonkosken peruskoulussa. Idea lukiomaailman näkemisestä opettajan silmin oli jo ehtinyt muhia hetken hänen päässään. ”En pelkää uusia asioita. Olin kuullut etukäteen paljon hyvää lukiolaisista. Ennakko-oletuksena olivat mukavat oppilaat enkä ole joutunut pettymään!”

Omien sanojensa mukaan Tanskanen on opettajana innostava, positiivinen, kannustava, hullu ja heittäytyvä. Yhtenä mottonaan hän pitää lausahdusta ”moka on lahja”, sillä virheistä oppii eikä ilman mokailua voi kehittyä. Tähän ja kannustamisen tärkeyteen hän viittaa tarinassaan rumpuja soittavasta pojasta.

”Vaikka välillä ryömitään mudassa, oppilaiden oivallukset, onnistuminen ja tekemisen meininki ovat parasta opettamisessa” Tanskanen kertoo. ”Lukiossa opettamisen ehdoton paras puoli on se, että lukiolaiset ovat täällä vapaaehtoisesti. Tunneilla saa keskittyä enemmän asiaan, kun taas peruskoulussa tunneilla on usein paljon muuta mihin pitää keskittyä.”




Järki-gurun jäähyväiset

Kun eläköityvä päätoimittaja Henry Hedborg tuli mukaan tekemään Järkeä, harva edes tiesi, että koululla ilmestyy oma lehti. Nyt, tulevan ylioppilaan suunnatessa lukion penkiltä kohti elämää, taakse jää kehitystyön tulos, jota voi jo verkkolehdeksi kutsua.

[column size=”three-fifth”]
Miltä tuntuu jättää taakse kaikki Järjen järkevät ihmiset ja päätoimittajan pesti?
Tuntuu todella helpottavalta ja luottavaiselta, sillä tiedän Järjen jäävän hyviin käsiin. Hieman haikeakin on olo.

Mikä on ollut raskainta päätoimittajuudessa? Entä helpointa?
Ei tätä kyllä helpoksi voi sanoa; lehtikurssi on kuluttavin ja haastavin kurssi, jonka lukio voi tarjota! Kaikki on ollut enemmän tai vähemmän raskasta, mutta eniten ärsyttänyt yksittäinen asia on ollut se, kun jossain projektissa joku ei ole hoitanut hommiaan ja kyseisen sluibaajan perään on sitten saanut soitella.

[/column][column size=”two-fifth” last=”true”]

KUKA? HENRY HEDBORG

  • Henry Hedborg aka Hedo, Henkka tai Double H
  • Kirjoitti ylppäreissä äidinkielen, englannin, ruotsin ja yhteiskuntaopin
  • Selviytynyt mediadiplomista ja puheviestinnän päättökokeesta
  • Vapaa-ajalla pyöräilee, ulkoilee, lukee, seuraa mediaa, kokkaa ja leipoo
  • Tulevaisuudensuunnitelmat: suomen kieli yliopistossa; kenties tuleva toimittaja, äidinkielenopettaja tai sosiologi
  • Humanisti, wannabe-fennisti, kaakaon suurkuluttaja ja ammattimainen tuoleilla pyörijä

[/column]

Miten potkia ihmisiä töihin, jos hommat eivät etene?
Soittelemalla ja viestittelemällä perään sekä tietenkin käyttämällä kolmea kovaa keinoa: uhkailua, kiristystä ja lahjontaa.

[pullquote-left]”Ei tätä kyllä helpoksi voi sanoa: lehtikurssi on kuluttavin ja haastavin kurssi, jonka lukio voi tarjota!”[/pullquote-left]

Onko vanhalla gurulla käytännön vinkkejä uudelle päätoimittajalle?
Yritä nukkua ja pidä puhelin sopivasti saatavilla. Tee aina B-suunnitelma kaiken varalle ja ajattele pitkän kaavan mukaan, sillä jos joku projektissa mukana oleva ei pysty, jaksa tai saa kohtauksen, sinulla pitää olla mietittynä seuraava uhri, jolle homma nakitetaan. Kannattaa myös perehdyttää kurssikaverit hyvin asioihin ja heitellä ideoita niiden kanssa, jotta kaikille löytyy mieluisaa tekemistä.

Mikä on ollut kivointa päätoimittajuudessa?
Kivointa on ollut lukijoiden ja opettajien positiivinen palaute ja se, kun on nähnyt muidenkin antavan kaikkensa ja onnistuvan. Kurssilla on ollut mukana mukavaa porukkaa, jonka kanssa on saanut tehdä töitä ja nauraa.

[pullquote-right]”Kivointa on ollut lukijoiden ja opettajien positiivinen palaute ja se, kun on nähnyt muidenkin antavan kaikkensa ja onnistuvan.”[/pullquote-right]

Miten ja miksi päädyit lehtikurssille?
Olen kirjoittanut lapsesta asti. Yläkoulussa mielessä kypsyi sellainen ajatus, että olisi hienoa olla joskus toimittaja. Osallistuin Nuoren Voiman Liiton silloisen nettikirjoittajakoulun Journalistisen kirjoittamisen selviytymiskurssille, jota veti Helsingin Sanomien toimittaja. Yhteishaussa hain tietenkin media- ja tiedonhakutaitoisena Järvenpään lukioon, jota mainostettiin modernina oppimisympäristönä. Tämä koulu tarjosi paljon mielenkiintoisia kursseja, ja Järkikin kiinnosti. Ekana vuonna olin liian ujo tullakseni mukaan, mutta toisena rohkaistuin ja tälle tielle jäin.

Kuinka paljon Järki on muuttunut toimestasi?
Paljon olen ainakin yrittänyt viedä sitä eteenpäin! Lehtikurssille tullessani silloinen julkaisuformaatti oli aika epämääräinen blogiviritelmä bittiavaruudessa, jota kukaan ei silloin oikein kehittänyt. Ajattelin sitten itse tarttua toimeen, päädyttiin rakentamaan nettijulkaisu vähän niin kuin uudestaan siten, että se tehtiin nyt kunnolla. Kyllä minä uskallan tätä nykyistä Järkeä jo ihan verkkolehdeksi kutsua.

[pullquote-left]”Lehti, erityisesti tämä vuosi päätoimittajana, on opettanut paljon asioita elämästä.”[/pullquote-left]

Mitä päätoimittajuus on antanut sinulle?
Lehti, erityisesti tämä vuosi päätoimittajana, on opettanut paljon asioita elämästä ja ihmisistä. Olen oppinut paljon eri ihmisluonteista ja kehittynyt ryhmätyöskentelijänä. Organisointi, johtajuus ja suurten kokonaisuuksien hahmottaminen ja kasassa pitäminen on tullut tutuksi. Sanoisin, että tässä on muuttunut järkevämmäksi ihmiseksi itsekin.

[column size=”three-fifth”]

Eli lehtikurssista on hyötyä tulevaisuudessa?
Kyllä! Päätoimittajuus ja lehtikurssi ylipäätään ovat parhaat eväät työelämään, jotka olen tästä laitoksesta saanut. Vaikka monesti sanotaan, että lukio ei valmenna työelämään, niin kaikki se stressi, paineessa tekeminen ja tiimityöskentely, joita olen Järjessä saanut kokea, ovat parhaat elämän eväät, jotka olen saanut kerättyä täältä reppuuni. Olen näistä kokemuksista kiitollinen.

[/column][column size=”two-fifth” last=”true”]

HENRYN 8 VALINTAA

  • Säätila? Raikas vesisade.
  • Kieli? Suomi ilman muuta.
  • TV-sarja? Major Crimes.
  • Ruoka? Äidin cannelloni.
  • Lempibiisi? The Script – Hall of Fame.
  • Paras paikka? Stadi.
  • Kahvimukin väri? Sininen.
  • Eläin? Kissa.

[/column]




Neljä vuotta kiikarointia koulukirjojen viidakossa

Suomen lukioissa on varmasti opiskelijoita, jotka menevät opinnoissaan sieltä, missä aita on matalin. Sitten on heitä, jotka ottavat ilon irti kouluvuosistaan kaikilla mittareilla.

[column size=”three-fifth”]
Abiturientti Joonas Mustonen kuittaa tänä keväänä päättötodistukseensa yli 120 suoritettua kurssia, kaksitoista ylioppilaskoetta ja neljä vietettyä vuotta. Monet ylioppilaiksi valmistuvat suorittavat opintoja lähes puolet vähemmän. Mistä moinen tiedonjano oikein kumpuaa?

”Olen vähän sellainen ihmettelijätyyppi, jonka näkökulmasta monenlaiset asiat voivat kääntyä mielenkiintoisiksi”, Mustonen vastaa. ”Eksistentiaaliseen elämäntapaani kuuluu rajojen kokeilu.”
[/column]
[column size=”two-fifth” last=”true”]

KUKA? JOONAS MUSTONEN


  • Syntynyt vuonna 1995
  • Aloitti opiskelun Järvenpään lukiossa vuonna 2011 ja valmistuu keväällä 2015
  • Toiminut opiskelija- ja oppilaskunnissa, Järvenpään nuorisovaltuuston varapuheenjohtajana ja tuutorina lukiossa
  • Hakee opiskelemaan geofysiikkaa ja teoreettista filosofiaa yliopistoon
  • Harrastaa pöytälaatikkorunoilua ja saunomista
  • Yhtiömies kahden hengen konsulttiyrityksessä, joka tuottaa nuorison aktivoimiseen liittyviä hankkeita


[/column]
Mustosen mukaan humanistiset aineet ja luonnontieteet eivät sulje pois toisiaan. ”Jokaisessa tieteessä on oma twistinsä. On hienoa voida ajatella laajasti: mitä tästä asiasta ajattelee fyysikko, entä mitä historioitsija?” Mustonen kertoo.

Valkolakki on vuosien väärti

Peruskoulussa Joonas Mustonen koki itsensä kovin teoreettiseksi ihmiseksi, joten lukioon hakeminen tuntui luonnolliselta. Kotia lähellä sijaitsevasta Järvenpään lukiosta luotiin jo tuolloin mielikuvaa nykyiaikaisena oppimisympäristönä ja edelläkävijänä. Onko lukio ollut oikea valinta, vai valuvatko vuodet hukkaan?

[pullquote-right]”Täällä on oppinut parkkiintunutta diplomaattisuutta”[/pullquote-right]”Lukio on kyllä ollut hyödyksi”, Mustonen kiteyttää. ”Täällä on oppinut monien projektien myötä sellaista parkkiintunutta diplomaattisuutta, ja koulutyö on opettanut hoitamaan asiat tehokkaasti.”

Paljon nähneellä abiturientilla on vinkki opintojaan aloittaville: ”Antakaa tsäänssille mahdollisuus, ja uskaltakaa ajatella – lainatakseni Esa Saarista ja Kantia. Kannattaa kokeilla erilaia polkuja suorittaa lukio, ja katsoa minne langat lähtevät viemään.”

Lukio ei käy lintukodosta

Lukiokoulutus kohtaa lähivuosina muutoksia, kun sähköiset ylioppilaskokeet tulevat todeksi ja opetussuunnitelma uudistuu. Mustosen mukaan opinahjo ei kuitenkaan nytkään ole samanlainen kuin vuosikymmenen alussa. Kehitys on ollut pääosin myönteistä. ”Tänne on esimerkiksi tullut paljon uusia projekteja, joista monissa minulla on ollut kunnia olla mukana, ja toiminta on kansainvälistynyt.”

Laudaturin papereita laitos ei Mustoselta kuitenkaan saa. Kritiikki kohdistuu lisääntyneeseen opettajien vaihtuvuuteen ja heikentyneeseen sananvaihtoon opettajien ja opiskelijoiden välillä. ”Täällä on aika konservatiivinen ilmapiiri, ja tuntuu siltä, ettei opiskelijoiden uusia ideoita oteta tuoreeltaan vastaan.”

[pullquote-left]”Lukiolaisen avaimilla on hankala käydä vaikka Kelan tiskillä – sekö on yleissivistystä?”[/pullquote-left]Usein kuulee puhuttavan, että lukiosta ei saa eväitä työelämään. Mustonen on osittain samaa mieltä, ja toteaa, että jopa yhteiskuntaopin kursseilla käsitellään varsin vähän arkeen liittyviä asioita. ”Vaikka olisi kirjoittanut ylioppilastutkinnossa yhteiskuntaopin, on lukiolaisen avaimilla hankala käydä vaikka Kelan tiskillä – sekö on yleissivistystä, johon lukio pyrkii?” abiturientti pohtii ja toteaa suomalaisen lukiojärjestelmän kaipaavan kehitystä.

[column size=”three-fifth”]

Tulevaisuus on avoin

Minne mahtaa tulevan ylioppilaan tie viedä lukion ovista? Mustonen ei ole varma. Korkeakouluhaussa hakemukseen päätyi tutun kaavan mukaan liuta toisistaan erilaisia aineita. Myös oman yrityksen pyörittämisessä riittää puuhaa. ”Firman kautta ja omalla aktiivisuudella saa niitä eväitä Kelan luukullekin täydennettyä”, Mustonen heittää.

Neljän vuoden kiikarointi lukiossa ei välttämättä valaissut Joonas Mustosta tulevaisuudesta, mutta paljon ajateltavaa se on varmasti antanut. Lukiossa luetaan enemmän, ja luullaan vähemmän.
[/column]
[column size=”two-fifth” last=”true”]

MUSTOSEN 10 VALINTAA


  • Vuodenaika? Kevät.
  • Ruoka? Karjalanpaisti.
  • Kirja? Dovlatovin ”Matkalaukku”.
  • Säätila? Kunhan on plussan puolella.
  • Kieli? Saksan kieli.
  • Eläin? Mopsi.
  • Juotava? Pannukahvi.
  • Väri? Turkoosi.
  • TV-sarja? Serranon perhe.
  • Kulkuväline? Auto, mutta ei ranskalainen.


[/column]