Suvaitsevaisuusviikko huipentui rakkauden päivään

Musiikkia suvaitsevaisuuden puolesta. Ossi Laurila laulaa Juudit Häsän säestyksellä. Kuva: Jonna Koskinen.

Suvaitsevaisuusviikon päätöstilaisuus alkoi samalla tavalla kuin koko viikko alkoikin: Järjen sivuillakin olevalla #myösihminen -videolla. Tilaisuutta juonsivat Hanna Kuusisto ja Sara Niemelä, jotka julistivat tämän joulukuisen perjantain rakkauden päiväksi. Rakkautta pyrittiin käsittelemään monipuolisesti, mutta kenenkään arvoja loukkaamatta.

Eduskunnassa käytiin tasa-arvoisen avioliittolain toinen ja ratkaiseva käsittely samalla, kun Areenalla muisteltiin ensimmäistä äänestystä. Anni-Leena Lempinen ja Vilma Olli kertoivat torin tunnelmista, kun tieto lain hyväksymisestä saapui: ”Olihan se sellainen fiilis, jota ei kyllä koskaan tule unohtamaan.”

Tilaisuudessa kuultiin useita hienoja musiikkiesityksiä. Iltapäivän avasivat Juudit Häsä, Ossi Laurila ja ”Rude”. Seuraavaksi Anna Rapinoja ja Eetu Riikonen esittivät kappaleet ”I Won’t Give Up” ja ”Wonderful Tonight”. Sitten kuultiin Veronika Salmion ja Johanna Hännisen tulkinta The Lumineersin kappaleesta ”Ho Hey”. Emma Korkka esitti Leona Lewisin ”Bleeding Love”:n ja lopuksi kuultiin Emma Rikkosen, Sonja Kallion ja Joonas Yli-Huhtalan esitys ”Kuussa tuulee”.

Marja-Liisa Lehtiniemi on hyvinvoinnin kannalla. Arkistokuva: Juudit Häsä.

Marja-Liisa Lehtiniemi on hyvinvoinnin kannalla. Arkistokuva: Juudit Häsä.

Areenalla puhui myös rehtori Marja-Liisa Lehtiniemi. Rehtorin mukaan oppilaitoksessa tulisi huomioida yhtäläisesti kaikenlaiset vähemmistöt, ja Lehtiniemi toivoo lisää hyvinvointia. Myös oppilaskunnan patonkilahjakorttikilpailun voittajat julistettiin – sosiaaliseen mediaan kertyikin monia #myösihminen -aihetunnisteella varustettuja kilpailukuvia. Valkokankaalle heijastetui koko tilaisuuden ajan Oiva Kumpulaisen kuvasarja ”Tasa-arvoinen rakkaus”.

image_pdfimage_print
Aliisa Rantanen

Aliisa Rantanen

Neljännen vuosikurssin ex-lumalainen. Järjen vastaava päätoimittaja vuosina 2015-2017. Tekninen tuottaja lukuvuonna 2017-2018.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.