Category: Haastattelut

Opiskelijoiden omista koreografioista ja kappaleista päästiin nauttimaan musiikin ja tanssin viikolla

Järvenpään lukiolla vietettiin 3.-7.3. musiikin ja tanssin viikkoa. Viikon aikana päästiin nauttimaan musiikki- ja tanssiesityksistä välituntikonserttien sekä perjantaina järjestetyn pääkonsertin tiimoilta. Erityisesti opiskelijoiden omat kappaleet ja koreografiat pääsivät parrasvaloihin viikon konserteissa. Lue jutusta viikon tunnelmista ja esiintyjien ajatuksista!

Vaalitori – apua ehdokasvalintaan kunta- ja aluevaalien kynnyksellä

Mikä ihmeen vaalitori? Järvenpään lukiolla järjestettiin maanantaina 10.2. klo 10-13 vaalitori lukion auditoriossa. Vaalitorilla lähestyvien kunta- ja aluevaalien ehdokkaat pitivät ympäri auditoriota sijoitettuja esittelypisteitä ja vastailivat lukiolaisten kysymyksiin. Kaikki Järvenpäässä kunnallistasolla toimivat puolueet oli kutsuttu vaalitorille. Lopulta tapahtumaan osallistui Kansallinen Kokoomus, Suomen Keskusta, Suomen Kristillisdemokraatit, Suomen Sosialidemokraattinen puolue, Vasemmistoliitto sekä...

Draama- ja teatterilinja aloittaa Järvenpään lukiolla – Salla-Maria Santos: “Draaman kautta nuorten ääni tulee kuuluviin” 

Draamaa on ollut mahdollista opiskella Järvenpään lukiolla jo parisenkymmentä vuotta. Viime vuosina draaman kurssitarjontaa on entisestään laajennettu, ja vuonna 2024 oli ensimmäistä kertaa mahdollista hakeutua draaman suuntautumisvaihtoehdolle. Nyt draaman pitkän historian saralla on kuitenkin tapahtumassa jotain vieläkin mullistavampaa. Järvenpään lukiossa nimittäin käynnistyy tänä vuonna (2025) ihka aito draama- ja teatterilinja, jonne on mahdollista hakea...

Ville Mäkipelto kirjoitti kirjan Raamatusta, sitten esitteli sen Järvenpään lukiolla

Tietokirjailija ja sometähti Ville Mäkipelto vieraili Järvenpään lukiossa kertomassa uudesta kirjastaan. Mäkipellon uusi tuotos, ”Sensuroitu”, kätkee sisälleen Raamatun salat ja pohtii, onko tarina muuttunut, tai kenties muutettu  vuosiesatojen saatossa. Sensuroitu on saanut hyvät arvostelut kirjamarkkinoilla ja oli vuoden 2023 Finlandia-palkintoehdokas. Esityksessään Järvenpään lukiossa Mäkipelto jakaa ajatuksia kirjansa kirjoittamisesta, tieteestä ja siitä, mitä kaikkea se hänelle merkitsee. Hän myös keskustelee yrittäjyydestä ja YouTubesta ammattina.

Viinirypäleitä, alkoholitonta olutta ja pikkupizzoja – 7 opiskelijaa kertoo eväsvalinnoistaan yo-kirjoituksiin

Syksyn ylioppilaskirjoitukset starttasivat maanantaina 16.9. äidinkielen lukutaidon merkeissä. Monelle kirjoitukset ovat lukiouran jännittävintä ja kuormituksellisinta aikaa, josta erityisesti mediassa esille nostetaan yksittäisten opiskelijoiden huipputulokset. Tämän vuoksi päätin lähteä tarkastelemaan kirjoituksia hieman inhimillisemmästä näkökulmasta: minkälaisilla eväillä kokelaat lähtevät kohtaamaan YTL:n luomia haasteita.

Opiskelijakunnan hallituksen mediavastaavat tulilinjalla – perjantaimusiikit jäävät tauolle

Opiskelijakunnan hallituksen jo useita vuosia järjestämä perinne perjantaimusiikit ovat jäämässä tauolle hallituksen mediavastaaviin kohdistuneen henkilökohtaisen kiusaamisen takia. Lue tästä tarkemmin, mitkä asiat johtivat historialliseen päätökseen ja millaisen vastaanoton se opiskelijoiden keskuudessa sai.

Järvenpään lukion opiskelijat osallistuivat Suomen Lukiolaisten Liiton järjestämään kansalliseen ulosmarssiin

Suomen hallitus ilmoitti 16.4.2024 leikkaavansa lukiokoulutuksesta ja rajaavansa maksuttoman lukiokoulutuksen sen ikävuoden loppuun, kun opiskelija täyttää 18. Moni ei pitänyt hallituksen päätöksestä ja Suomen Lukiolaisten Liitto järjesti 25.4.2024 kansallisen ulosmarssin, johon se kehotti lukioita ympäri Suomen osallistumaan. Katso tästä, miten päivä eteni Järvenpään lukiolla ja miten marssiin suhtauduttiin.

image_pdfimage_print