Tagged: kolumni
Kiitos Järvenpään lukio!
Aloitin lukion syksyllä 2022 täynnä intoa ja mielessäni paljon kysymyksiä. Kuitenkin nyt on aika sanoa hyvästit lukiolle ja siirtyä elämässä eteenpäin. Kulunut kolme ja puoli vuotta on opettanut minulle paljon sellaisiakin asioita, joista en olisi edes osannut unelmoida! Olen äärimmäisen kiitollinen, että olen saanut kokea nämä asiat juuri Järvenpään lukiossa. Tässä jutussa muistelen menneitä ja kohdistan katseeni tulevaan.
GPT:n armoilla eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan tekoälyä
Tekoälyn suosio on kasvanut räjähdysmäisesti, ja sitä on alettu käyttää jopa valtiotasolla. Kuitenkin tekoäly ja sen käyttö jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Jotkut kokevat tekoälyn tuhoavan ihmisen oman ajattelun, ja toiset taas käyttävät sitä ajattelun tukena. Tekoälyn väärinkäyttö on usein johtanut sen käytön kieltämiseen, vaikka tekoälyllä voisi olla perusteltujakin käyttökohteita. Lue tästä, miten tekoälyä voidaan käyttää oikein!
Lukio-opinnot aloittelijan silmin: vaativaa, mutta innostavaa
Lukuvuoden ensimmäisinä päivinä 1. vuoden lukio-opiskelijoilla oli jännät paikat. Toisen asteen opintoihin oli valmistauduttu jo koko edellinen vuosi: oli pohdittu jatko-opintovaihtoehtoja opon tunneilla, tehty yhteishaku, lueskeltu opinto-opasta, stressattu keskiarvon riittämisestä Järvenpään lukioon, kesällä yhteishaun tulosten kilahtaessa sähköpostiin viimein huojennuttu. Paitsi että ei, kyllä sitä nyt keskellä kesääkin tuli mietittyä lukion alkua ja monet kerrat. Onhan se nyt aika suurta ja hienoa aloittaa kokonaan uudessa oppilaitoksessa, kun peruskoulun penkeillä on jökötetty kaikkiaan yhdeksän vuotta.
Ville Sikströmin kolumni: Ollaan ihmisiksi
Kun kiinnitin vesipisteen luokse lappua, mietin, että joudunko oikeasti tekemään näin. Lapussa kehotettiin – hitusen aggressiivisemmin– jokaista korjaamaan omat lasit pois vesipisteeltä, johon ne eivät kuulu. Asia on ihmetyttänyt monia: miten 17–20-vuotiaat eivät osaa korjata omia jälkiään pois? Ajattelinkin, että näin lukukauden alkuun olisi hyvä muistuttaa meitä kaikkia yhteisistä asioista, jotta kaikilla olisi mukavaa Järvenpään lukiossa.
Ihmiset osaavat pitää melua itsestään; osaako luonto?
On joulukuun 16. päivä. Istun autossa, matkalla kotiin mittavilta joululahjaostoksilta. Reissu oli onnistunut: vanhemmat, ystävät, kummit, naapurit ja kaimat… Kaikille on nyt jotakin. Vieressäni auton istuimella lepää viisi suurta muovikassillista tavaraa. Kannatan itse antimateriaalisia arvoja, mutta esineistähän kaikki ilahtuvat, eikö?
Vuonna 2019 riittävän hyvä voisi olla uusi täydellinen
Kilpailu hyvistä suorituksista niin itsensä kuin muidenkin kanssa rasittaa monia. Tänä vuonna uudenvuodenlupauksesi voisi sisältää paremman kunnon tai parempien arvosanojen sijasta lupauksen jatkaa samaan malliin ja keskittyä olennaiseen.
YouTube Rewind 2018 – Mitä tapahtui?
Vuoden lopussa ihmisillä on tapana muistella kulunutta vuotta – sen hyviä ja huonoja puolia ja sitä, miten se on muuttanut elämää. Niin on myös YouTubella ollut tapana jo vuodesta 2010 lähtien. Tänä vuonna se ei mennyt ihan nappiin. Mitä ihmettä tapahtui? Mikä meni pieleen?
Suomi 100 vuotta – on aika olla äänekkäämpi
Uskoisin, ettei keneltäkään ole jäänyt huomaamatta, että vuosi 2017 on Suomen itsenäisyyden juhlavuosi. Paremmin juhlavuosi tunnetaan nimellä ”Suomi 100”, sillä onhan valtio nimeltä Suomi ollut itsenäinen jo sata vuotta.
Kohti tuntematonta
Muutos tarkoittaa prosessia, jonka aikana jokin tulee toisenlaiseksi kuin se oli. Elämässä ollaan jatkuvassa muutostilassa, huomasi sitä tai ei.


