Suomi 100 vuotta – on aika olla äänekkäämpi
Uskoisin, ettei keneltäkään ole jäänyt huomaamatta, että vuosi 2017 on Suomen itsenäisyyden juhlavuosi. Paremmin juhlavuosi tunnetaan nimellä ”Suomi 100”, sillä onhan valtio nimeltä Suomi ollut itsenäinen jo sata vuotta.
Juhlavuoden teema Yhdessä ei tunnu sopivan suomalaisuuteen, sillä mehän viihdymme yksinämme. Suomi on maa, jossa panostetaan yksilötaitoihin. Junissa ja muissa julkisissa kulkuvälineissä ei puhuta vieraille. Tuttua ehkä kuuluisi moikata kaupassa, mutta ei se ole huono asia, jos jättää moikkaamatta. Meillä on jopa sanonta ”puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa”. Näistä syistä yksi klisee suomalaisista onkin, että olemme ujoja ja epäsosiaalisia verrattuna esimerkiksi etelä- tai keskieurooppalaisiin.
Oikeasti, kulttuuria on monenlaista. On totta, että yhteisöllisemmässä ja ilmapiiriltään lämpimämmässä yhteiskunnassa voi olla mukavampaa elää, koska ihminen on sosiaalinen olento, joka kaipaa sosiaalista kanssakäymistä muiden kanssa. Se ei kuitenkaan ole meidän juttumme. Sen ei tarvitse olla osa kulttuuriamme, sillä moni suomalainen on tyytyväinen saadessaan istua junassa yksin ja keskityttyä omiin ajatuksiinsa. Osaamme antaa ihmisille omaa rauhaa.
Kaikkien ei tarvitse puhua äänekkäästi koko ajan. Oman rauhan antaminen ei kuitenkaan tarkoita, että meidän ei tarvitsisi olla kohteliaita ja ottaa muita huomioon. Jos satut näkemään tutun julkisella paikalla, miksi et moikkaisi häntä? “Hei” on vain yksi sana ja parhaimmassa tapauksessa voit saada aikaan paljon hyvää. Eikä kukaan pahastu tullessaan huomatuksi positiivisella tavalla. Ehkä teema Yhdessä onkin kannustin sosiaalisempaan ja yhteisöllisempään Suomeen. Ehkä meidän pitäisi olla hieman lämpimämpiä ja huomaavaisempia, ainakin tuntemiamme ihmisiä kohtaan. Se ei ole iso muutos, eikä meidän silti tarvitse alkaa viljellä small talkia satunnaisille henkilöille, joita emme tunne.
Alunperin kirjoittanut Marika Masalin