Author: Seán McLoughlin

Järvenpään lukion opiskelijakunta vaatii lukion sulkemista toistaiseksi koronapandemian vuoksi

SARS-CoV-2-viruksen aiheuttaman COVID-19 leviämisen ehkäisemiseksi Järvenpään lukion opiskelijakunta vaatii Järvenpään lukion sulkemista seuraaviksi viikoiksi. Suomen hallitus on määrännyt kaikki yli 500 henkilön tilaisuudet peruutettaviksi, ja Järvenpään kaupunki on tiukentanut linjaa entisestään peruuttamalla yli 50 henkilön tapahtumia. Järvenpään lukiossa opiskelee ja työskentelee yhteensä noin 1000 henkilöä, mikä ylittää hallituksen linjauksen kaksinkertaisesti...

Suomen hallituksen demokratiavaje

Jo heti perustamispäivästään ja -tavastaan lähtien viime kevään eduskuntavaalien jälkeen, maamme demarijohtoinen hallitus on vähintäänkin kyseenalaistettavalla tavalla kikkaillut demokraattisen valtiojärjestyksemme kustannuksella. Viimeaikaiset dramaattiset näytökset valtakuntamme politiikan huipulla ovat osoittaneet tällaisen vähättelevän suhtautumisen demokraattisia normeja kohtaan jatkuneen. Kevään 2019 eduskuntavaaleissa niukasti yhdellä paikalla suurimmaksi puolueeksi yltänyt Sosialidemokraattinen puolue (40 paikkaa), puheenjohtajansa...

Vapaus Venezuelalle

“Voimme vain toivoa, että Venezuelan tilanne raukeaa rauhanomaisen vallanvaihdoksen kautta, ja että Venezuela saapuu demokratian, vapauden ja vakauden piiriin.” kirjoittaa Seán McLoughlin Venezuelan kiihkeästä valtataistelusta.

Vakautta Natosta

Suomalaisen turvallisuuspoliittisen keskustelun kiistellyimpiä kysymyksiä on mahdollinen jäsenyys sotilasliitto Natossa. Maamme poliittinen johto on vuosikymmeniä kaihtanut jäsenyyttä läntisessä sotilasliitossa ja keskustelu Suomen turvallisuuspoliittisesta asemasta on ollut puutteellista. Tässä jutussa pyritään avoimeen ja rehelliseen analyysiin Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä.

Järvenpään Lasten ja Nuorten Ääni -hankkeen huippukokous 2019

Perjantaina 8.2. järjestettiin Järvenpäässä jokavuotinen Lasten ja Nuorten Ääni -hankkeen huippukokous ja gaalajuhla. Lasten ja Nuorten Ääni on vuodesta 2006 lähtien järjestetty hanke, jossa Järvenpään kunta jakaa 20 000 euron edestä määrärahoja järvenpääläisten oppilaitosten oppilaskuntien ehdottamille hankkeille. Jokaisen järvenpääläisen koulun oppilaskunnan edustajat esittelivät LNÄ-hankkeen huippukokouksessa oman hanke-ehdotuksensa ja määräraha hakemuksensa,...

Eduskuntavaalien teemat – Mihin suuntaan Suomea viedään?

Kevään eduskuntavaaleissa käsitellään mitä todennäköisimmin valtakunnallisesti merkittäviä teemoja, kuten talouden suuria linjoja, maahanmuuttoa ja ilmastonmuutosta. Vaaleissa puhuttavat kysymykset ovat tärkeitä ja myös meidän nuorten on pyrittävä vaikuttamaan siihen, mistä päättäjät puhuvat.    Tänä keväänä käydään eduskuntavaalit. Sunnuntaina 14. huhtikuuta suomalaiset äänestäjät päättävät, mihin suuntaan Suomea, Eurooppaa ja maailmaa viedään seuraavan...

image_pdfimage_print