Aihe: myösihminen

Järki ja lukion Opiskelijakunta järjestivät 8. – 12.12.2014 Suvaitsevaisuusviikon nimeltä #myösihminen. Viikon tarkoituksena oli muistuttaa kaikkia siitä, että jokainen meistä on ihminen, ja kaikilla on oikeus olla sitä mitä on. Viikon aikana Järki julkaisi joukon suvaitsevaisuutta käsitteleviä juttuja, joiden tekoon osallistui toimituksen lisäksi joukko aiheelle omistautuneita freelancereita. Lue, mitä suvaitsevaisuus on innoittanut sanomaan!

Rakkaudenpäivän konsertti

Virittäydy vielä 8.-12. joulukuuta ensi kertaa järjestetyn Suvaitsevaisuusviikon tunnelmaan katsomalla viikon huipentaneen päätöskonsertin videokooste.

Maahanmuuttaja tai Suomessa syntynyt: ihmisiä kaikki

Mitä maahanmuuttajista tulee mieleen? Pakolaisia, jotka elävät sosiaaliturvan tuella tai kiusaavat paikallisia viemällä näiden työpaikat ja naiset? Näin voisi ehkä ajatella kyyninen syntysuomalainen. Oikeasti maahanmuuttajat eivät juuri eroa niistä, jotka ovat alun perin syntyneet Suomessa.

Suomen GGGG

Erilaiset tasa-arvoliikkeet ovat aina ihailtavan siistejä. Niistä syntyy simppeleitä uutisotsikoita, niiden kanta on suoraviivainen, ja niiden vastustamiseen saa käyttää niin paljon järjenvastaista mielikuvitusta kuin sielu sietää mielipiteenvapauden nimissä.

Eriarvoisina samanarvoisella koulutiellä

Kun katsoo Suomea ulkopuolelta, perheiden välillä ei ole suuria varakkuuseroja. Kuitenkin tarkemmin tarkasteltuna erojen ääriviivat piirtyvät esiin: siinä missä yksi tuo kirjat kouluun kangaskassissa, toisen käsivarrella keikkuu designlaukku. Kuinka paljon vaikutusta sillä onkaan kumpi olalla roikkuu?

Homo ei ole haukkumasana

”Senkin homo!” Sana homo on jatkuvasti pinnalla puhuttaessa seksuaalivähemmistöjen asemasta, ja se on tietenkin äskettäin mainittu monia kertoja tasa-arvoista avioliittolakia koskevissa argumenteissa. Minussa sana ei aiheuta sen kummempia tuntemuksia, mutta esimerkiksi kansanedustaja Timo Soini (ps) sylkee sen suustaan kuin se olisi myrkkyä. Myös joidenkin nuorten keskuudessa sanalla homo vaikuttaa olevan negatiivinen...

Tahdon tasa-arvoisen maanpuolustuksen

Onneksi minun ei tarvitse näyttää kenellekään, kuinka huono olen punnertamaan. Onneksi minun ei ole tarvinnut koskaan tarttua aseeseen. Näin hyvä tuuri ei ole kaikilla. Jos olisin syntynyt Suomessa pojaksi, minun tulisi kohdata asevelvollisuus.

Sinäkin olet ihminen

Osallistuimme ala-asteella piirustuskilpailuun. Opettaja antoi meille tehtäväksi piirtää eri maanosien ihmisiä. Muut piirsivät ihmiset kartalle omille paikoilleen tekemään omille maanosilleen tyypillisiä asioita ja viereen heille ominaisia esineitä. Minä piirsin heidät riviin käsi kädessä ja hymyilevinä.

image_pdfimage_print