Monthly Archive: huhtikuu 2017

Tulevaisuuden ammattilaiset

Monella lukiolaisella ei ole vielä abivuonnakaan suunnitelmia tulevaisuudelle, mutta onneksi Kinnarin koulun kakkosluokkalaisilla ideoita riittää. Kakkoset kirjoittivat tulevaisuuden ammattihaaveistaan ensin paperisen version, jonka jälkeen he vielä kirjoittivat ajatuksensa sähköiseen muotoon Järjelle julkaistavaksi harjoitellen samalla tietokoneella kirjoittamista.

Järvenpään lukio kakkosluokkalaisten silmin

Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset ottivat viime viikolla valokuvia lukiolla. Pyry, Mikke, Mikko, Nino, Daniela, Senja, Jamppa, Rasse, Roy ja Lellu ottivat innokkaasti kameran haltuunsa tutkiessaan lukiolla tuttujen alueiden lisäksi myös tuntemattomia paikkoja. Valokuvapajan aikana lukiolla ehti tapahtua paljon, ja se tarjosi tuleville valokuvaajille runsaasti mielenkiintoista kuvattavaa.

Kinnarilaiset sanovat ei kiusaamiselle!

Kinnarin koulun kakkosluokkalaisilla on kiusaamisesta vahvoja mielipiteitä. Projektipäivän (20.4) yhdentoista kakkosluokkalaisen ryhmässä ei kiusaamista sallittu, ja lukiolaiset voisivatkin ottaa mallia näistä ilopillereistä. Tästä voit lukea kakkosluokkalaisten keksimän tarinan kiusaamistilanteesta, sekä kymmenen sääntöä kiusaamisen estämiseksi ja miten jokainen voi puuttua kiusaamiseen.

Nuori, hyödynnä äänioikeutesi!

Järvenpään keskustaan kohoaa tornitalo, nuorisokahvilaa pompotellaan kiinteistöstä toiseen ja Tuusulanjärven turismia yritetään elvyttää uusin keinoin. Päätökset näistä asioista tekevät epäsuorasti kuntalaiset. Kuka ehdokkaista vastaa parhaiten omaa arvomaailmaasi ja näkemyksiäsi tulevaisuuden kotikunnastasi?

image_pdfimage_print