JÄRJEN ETUSIVU

Luma-linjan opiskelijoita hemmotellaan

Tiistaina 3.3. Järvenpään lukion biologian 2. kurssin opiskelijoille oli tarjolla lyhytmuotoinen vierailu Viikin jätevedenpuhdistamolle. Vierailun aikana pääasiassa 1. vuoden opiskelijoista koostuvalle ryhmälle kerrottiin vedenpuhdistamisesta ja heille esiteltiin myös vedenpuhdistamisen eri vaiheet yksityiskohtaisesti laitoksen uumenissa. Ennen itse laitokseen pääsyä, opiskelijoille pidettiin lyhyt teoreettinen luento siitä, miten jätevesi päätyy Viikkiin, kuinka monen kunnan jätevedet Viikissä hoidetaan ja...

Etäopetuksen monet huolet

Järvenpään lukiolaisilla etäopetuksen arki alkoi samoihin aikoihin, kuin suurimmalla osalla muista Suomen toisen asteen opetuslaitoksissa ja jatkuu edelleen. Muutaman viikon jälkeen oppilaat, opettajat ja huoltajat ovat päässeet tuntumaan siitä millaista arki on nyt, kun nuoret viettävät suurimman osan päivästään videopalaverissä ja nauhoitettuja luentoja katsellen. On päivän selvää, että etäopiskelu jakaa monia...

Janne Heikkinen – kananmuna?

Sanni Tabell ”Sinä et tule ikinä oppimaan kiinaa”, Heikkiselle sanottiin. Nyt hän opettaa kiinaa Järvenpään lukiossa sekä monissa muissa kouluissa asuttuaan Kiinassa. Janne Heikkinen opettaa kiinaa koulussamme. Kuka? Opettanut kiinaa Järvenpään lukiossa vuodesta 2010 Asunut Kiinassa 2000–2005 Opiskeli aikuiskasvatustiedettä Turun yliopistossa ja kiinaa Zhejiangin yliopistossa Kiinalainen lempiruoka: sichuanilainen hot pot...

Näkökulma: Päätoimitus kommentoi etäopetuksen käytäntöönpanoa

Sunnuntai aamuna 15.3. lukiolehti Järjen päätoimitus on saanut tiedon, että kaikki lukion opetus tullaan siirtämään etäopetukseen COVID-19:n (koronavirus) takia. Tämä tarkoittaa sitä, että koulu suljetaan toistaiseksi ja että opiskelijat tulevat hoitamaan kaiken opiskelunsa itsenäisesti kotona.  Opiskelijat ovat saaneet viestin Wilmassa, jossa ilmoitetaan näin: “Järvenpään kaupunki on päättänyt siirtää lukion 1. ja...

Järvenpään lukion opiskelijakunta vaatii lukion sulkemista toistaiseksi koronapandemian vuoksi

SARS-CoV-2-viruksen aiheuttaman COVID-19 leviämisen ehkäisemiseksi Järvenpään lukion opiskelijakunta vaatii Järvenpään lukion sulkemista seuraaviksi viikoiksi. Suomen hallitus on määrännyt kaikki yli 500 henkilön tilaisuudet peruutettaviksi, ja Järvenpään kaupunki on tiukentanut linjaa entisestään peruuttamalla yli 50 henkilön tapahtumia. Järvenpään lukiossa opiskelee ja työskentelee yhteensä noin 1000 henkilöä, mikä ylittää hallituksen linjauksen kaksinkertaisesti...

Järkikuvia 27/vko 7

Kuukausien harjoittelun jälkeen olet valmiina näyttämään koululle ja perheellesi mahtavat tanssitaitosi…eli enimmäkseen Tiktok -tansseja. Kyllä, ihan pian on Vanhojen tanssit jälleen kerran! Kaikista ongelmista huolimatta, muista vetää täysillä ja pitää hauskaa. Pian onkin jo hiihtoloma, joten juhlimista voi jatkaa niin pitkään kun jaksaa.

Suomen hallituksen demokratiavaje

Jo heti perustamispäivästään ja -tavastaan lähtien viime kevään eduskuntavaalien jälkeen, maamme demarijohtoinen hallitus on vähintäänkin kyseenalaistettavalla tavalla kikkaillut demokraattisen valtiojärjestyksemme kustannuksella. Viimeaikaiset dramaattiset näytökset valtakuntamme politiikan huipulla ovat osoittaneet tällaisen vähättelevän suhtautumisen demokraattisia normeja kohtaan jatkuneen. Kevään 2019 eduskuntavaaleissa niukasti yhdellä paikalla suurimmaksi puolueeksi yltänyt Sosialidemokraattinen puolue (40 paikkaa), puheenjohtajansa...

Järkikuvia 27/vko 52

Joulu on taas, joulu on taas! Vihdoin saa nukkua ilman stressiä (muutamaa esseetä lukuunottamatta). Nauti siitä siis ja pidä hauskaa sukulaistesi ja ystäviesi kanssa, mutta muista varata aikaa myös itsellesi.