Areenan vaalitentti

Kuvat: Noora Eloranta

Maanantaina 22.1.2018 Areenalla nähtiin puheenjohtajaehdokkaiden vaalitentti, jonka tarkoituksena oli lisätä tietoisuutta opiskelijakunnan hallituksen toiminnasta ja tämän vuoden ehdokkaista. Tentin jälkeen opiskelijat pääsivät ensimmäistä kertaa äänestämään sähköisesti mieleistään ehdokasta.

Kello 13 Areenalle astelivat vaalitentin haastattelijat Ada Kalliomäki ja Elias Räinä. Kerrottuaan vaalitentin merkityksestä opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksien parantajana he toivottivat tämän vuoden kaksi puheenjohtajaehdokasta lavalle. Tuomas Härmä ja Hilpi-Maria Lyytikäinen istuutuivat sohville valmiina vastaamaan kiperiin kysymyksiin. Tenttiä oli saapunut seuraamaan monta opiskelijaa, ja yleisö reagoikin useaan otteeseen Areenan tapahtumiin naurahduksin ja aploodein.

Ensimmäinen kysymys koski Järvenpään lukion opiskeluympäristöä ja sen parannusmahdollisuuksia. Kumpikaan ehdokkaista ei osannut nimetä mitään tällä hetkellä kouluympäristöä vaivaavaa ongelmaa, mutta molemmat halusivat tehdä ehdotusten ja valitusten antamisesta helpompaa lukiolaisille esimerkiksi yleisen palauteboksin avulla. Lyytikäinen otti esille jo mielipidekirjoituksessaan mainitsemansa ongelman opinto-ohjauksen lisäämisen tarpeesta.

Seuraavaksi ehdokkailta kysyttiin syytä puheenjohtajan paikan hakemiseen. Härmä kertoi haluavansa kokemusta ja mahdollisuuden vaikuttaa, mutta lisäsi myös ettei pestin mainitsemisesta CV:ssä ole haittaakaan. Lyytikäinen puolestaan kertoi häntä motivoivan tilaisuus vaikuttaa yhä enemmän koulun toiminnan järjestämiseen.

Härmä ilmaisi lukion merkinneen hänelle erityisesti kasvua ihmisenä, kun kysyttiin suurimmista saavutuksista lukiossa. Lyytikäinen toi esille aktiivisen osallistumisensa etenkin Suomen juhlavuoden järjestelyissä lukiossamme, mutta mainitsi myös uudet ystävyyssuhteet sekä onnistuneet opinnot.

Ehdokkailla oli myös kertoa hauska kommellus lukioajaltaan. Härmä kertoi kerran oppitunnilla jääneensä kiinni puhelimen käytöstä, kun yllättäen ilmoille kajahti Arlan margariinimainos, ja tämän ansiosta hän jatkoi oppituntiaan luokan ulkopuolella. Lyytikäinen taas oli jäänyt lukkojen taakse Pekka Haaviston kanssa, mutta kuvaili tätä kokemusta kuitenkin miellyttäväksi.

Kysymys kansainvälisten projektien rahoittamisesta herätti kiinnostusta myös yleisön puolella. Molemmat ehdokkaista olivat sitä mieltä, että koulun tulee tukea projekteja rahallisesti, jotta kaikilla olisi mahdollisuus päästä mukaan. Yleisön kysymysten kohdalla ehdokkaita haastettiin hieman tivaten, miten rahoituksen järjestäminen toimisi ja mitä ideoita heillä on projektien järjestämiseen. Ehdokkaat eivät oikein osanneet vastata, mutta Härmällä oli lohkaista: “No koulullahan on rahaa”.

Muita käsiteltyjä asioita olivat nuorison epäaktiivisuus politiikassa sekä haastateltavien toivoma presidenttivalinta. Härmän mukaan uutisten tapa kertoa politiikasta on kuiva, mutta itse sanana “politiikka” myös pelottaa nuoria. Lyytikäisen mielestä tilanne on jo parantumassa, koska yhteiskuntaopin opetus aloitetaan jo ala-asteella. Härmä suosi Sauli Niinistöä omana presidenttivalintanaan, ja perusteli tätä turvallisena vaihtoehtona. Lyytikäinen puolestaan kannattaa Haavistoa liberaaleine arvoineen, mutta kieltää tämän johtuvan jaetusta hetkestä hänen kanssaan.

Yleisö otti kysymyksissään esille myös haasteet puuttuvan parkkipaikkatilan kanssa sekä mahdollisten uusien työryhmien luomisen hallituksessa. Puhuttiin myös siitä, mikä olisi järkevin keino informoida oppilaita opiskelijakunnan hallituksen toiminnasta ja uusista päätöksistä.

Vaalitentti päättyi kysymykseen; miksi juuri sinut pitäisi valita puheenjohtajaksi? Lyytikäinen puolusti itseään luotettavuudella, aktiivisuudella sekä kokemuksellaan “kenttätyössä”. Härmä mainitsi jo kattavan kokemuksensa opiskelijakunnan tehtävien parissa. Tämän jälkeen opiskelijat siirtyivät luokkiin äänestämään puheenjohtajuudesta, ja tulokset selviävät huomenna Järjessä.

Alunperin kirjoittanut Katri Lempiäinen

image_pdfimage_print

You may also like...