Tagged: tapahtumat

Vuosi 2018: poliittisia kohtaamisia, menetettyjä artisteja ja internetdraamaa

Vuodet vierivät, mutta aina sattuu ja tapahtuu. Politiikassa kuhisee, joku kaatuu punaisella matolla, musiikkivideo räjäyttää internetin, luonnonkatastrofi järkyttää, kulunut meemi korvataan uudella. Samat kaavat toistuvat, mutta jokainen vuosi on erityinen. Nyt on aika hyvästellä vuosi 2018. Ja mikä olisikaan parempi keino päästää irti menneestä, kuin käydä läpi, mitä oikein tapahtui...

Toimintapäivän kuvasatoa

Järvenpään lukio järjesti viime perjantaina 31.8. jokavuotiseksi perinteeksi muodostuneen toimintapäivän, jolloin opiskelijat pääsivät kokeilemaan hauskanpidon merkeissä monenlaisia pajoja ja toimintapisteitä. Järki keräsi kuvasatoa erikoispäivän tunnelmista. Kuvaamisessa mukana Ada Kalliomäki. Alunperin kirjottanut Henni Savolainen

Helmat liehuivat jälleen Wanhoissa

15.2.2018 tanssittiin jokavuotisen perinteen mukaisesti Wanhoja, kun abit lähtivät rekkarallille ja kakkoset kohosivat koulun vanhimmiksi. Jo useita kuukausia kestäneiden harjoittelujen ja valmistelujen oli aika viimein tuottaa tulosta.

Vuoden 2017 toimintapäivä kuvina

Perjantaina 1.9. oli taas se mainio aika vuodesta, kun lukiolaiset kerääntyivät viettämään aikaa erilaisilla toimintapisteillä ja tulivat ikuistetuiksi Järjen kuvaajien toimesta.

Nappaa vinkit kukkarolle keveään kesään!

Portti kesälaitumille aukeaa muutaman päivän kuluttua, jolloin koittaa kuluneen kouluvuoden rehkimisellä ansaittu loma. Kesällä ajasta tuskin on puutetta, mutta toisinaan on hankalaa keksiä opiskelijabudjetille ystävällistä tekemistä. Koko kesää ei kuitenkaan tarvitse tuhlata sohvan pohjalla, vaikka sekä kalenteri että kukkaro olisivat vielä sisältöä vailla. Nappaa siis alla olevista vinkeistä hauskaa ja...

Suomalaista musiikkia juhlistettiin Järvenpään lukiolla

Suomalaiseen musiikkiin keskittyvällä teemaviikolla 7-11.3. nähtiin lukiolaisten omien bändien, Cross D’bilityn ja Eternity Hourin vedot, opettajien Uusintakuulustelu -nimeä kantavan kokoonpanon yllättävä aamunavaus ja suomalaisen musiikin konsertti, jossa oppilaiden esityksissä mentiin vauhdilla vanhoista kansanlauluista nykypäivän rokkiin. Teemaviikko kului siis suomalaisen musiikin pauhatessa pitkin viikkoa areenalla. Poikkeuksena toimi Uusintakuulustelun Abbaa, Deep Purplea,...

image_pdfimage_print