Helmat liehuivat jälleen Wanhoissa

15.2.2018 tanssittiin jokavuotisen perinteen mukaisesti Wanhoja, kun abit lähtivät rekkarallille ja kakkoset kohosivat koulun vanhimmiksi. Jo useita kuukausia kestäneiden harjoittelujen ja valmistelujen oli aika viimein tuottaa tulosta.

Uimahallin sali on saatu koristeltua, tanssit on hiottu toimiviksi ja koko päivän laittautuneet tanssijat odottelevat jännittyneinä aulassa vieraiden saapumista. Välillä joutuu luikkimaan valtavien helmojen seassa päästäkseen eteenpäin, mutta ainakin pian tanssimaan pääsevät nuoret näyttävät innokkailta ja itsevarmoilta upeissa mekoissaan ja puvuissaan. Salin katsomo alkaa täyttyä ja ensimmäinen ryhmä valmistautuu alkumarssiin.

IMG_8755 (2)

Wanhat saavat alkunsa tanssijoiden marssiessa sisään.

IMG_8776 (2)

IMG_8900 (2)

Juontajat Emilia Kärki ja Leo Brotherus kertovat tanssin historiasta.

IMG_8791 (2)

IMG_8868 (3)

Emilia ja Leo tanssivat Wanhat viime vuonna, mutta halusivat osallistua jotenkin tälläkin kertaa.

IMG_8803 (2)

Tanssit saavat alkaa.

IMG_8795 (2)

IMG_8811 (2)

Jatkuva pyöriminen mahtavalla helmalla kävi monelle raskaaksi.

IMG_8816 (2)

IMG_8952 (2)

Ainakin yksi kenkä kadotti omistajansa. Tai omistaja kadotti kenkänsä?

IMG_8827 (2)

IMG_8834 (2)

Lukiolaisten oma tanssi herätti innostusta sekä tanssijoissa että yleisössä.

IMG_8985 (2)

IMG_8982 (2)

IMG_8990 (2)

Wanhat sujuivat tänäkin vuonna loistokkaasti – yhtäkään kaatumista ei todistettu ja tanssit olivat ainakin suurimmaksi osin hyvin muistissa. Perjantaina koulun esityksessä kuitenkin kohdattiin pieni vastoinkäyminen, kun palohälytys pärähti päälle kesken Bernardin valssin. Hälytys osoittautui kuitenkin pelkäksi vahingoksi, ja pian päästiinkin palaamaan tanssien pariin.

Katso tästä videot Wanhojen tansseista:

Alunperin kirjoittanut Katri Lempiäinen

image_pdfimage_print

You may also like...