Avioliitto on kaikille

Kuva: Ada Kalliomäki

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä 2017 astui Suomessa voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki. Eduskunta hyväksyi avioliittolain muutoksen marraskuussa 2014. Laki mahdollistaa samaa sukupuolta olevien avioliiton, ja uudistetussa avioliittolaissa puhutaan nyt naisen ja miehen sijaan puolisoista tai kahdesta henkilöstä. Tämän myötä Suomi on nyt yksi 23 maasta, joissa sukupuoli ei vaikuta naimisiinmenoon. Moni muu maa hyväksyy rekisteröidyn parisuhteen.

Mielestäni tasa-arvoisen avioliiton hyväksyminen on merkittävä asia. Se tekee kaikista pareista oikeudellisestikin samanarvoisia eikä ihmisiä enää lokeroida rekisteröityihin puolisoihin ja aviopareihin. Samaa sukupuolta olevien parien lisäksi Suomessa on lukuisia sateenkaariperheisiin kuuluvia lapsia, ja tutkimusten mukaan yksi suurimmista ongelmista näille perheille on yhteiskunnan asenne. Uusi avioliittolaki antaa selkeän viestin siitä, että nämä perheet ovat yhtä arvokkaita kuin muutkin.

Suomi on vapaa ja tasa-arvoinen maa, jossa ihmisiä kannustetaan olemaan omia itsejään. Tuntuu siksi oudolta, jos samalla syrjittäisiin seksuaalivähemmistöjä ja annettaisiin heille vähemmän mahdollisuuksia.

Alunperin kirjoittanut Siiri Salo

image_pdfimage_print

You may also like...