Category: Uutiset

Uudenmaan saunakisat Järvenpään lukioon -Opiskelijoita pyydetään pukeutumaan aamutakkiin!

Järvenpään lukion sauna on valikoitunut saunomisen SM-kisojen Uudenmaan karsintojen pitopaikaksi. Kisat jouduttiin siirtämään pois aiemmin kisapaikkana toimineesta, pyörillä kulkevasta kilpasaunasta sen jouduttua viime viikon huonon sään takia onnettomuuteen Joensuussa. Uudenmaan karsinnat järjestää Uudenmaan saunaklubi. Saunomisen suomenmestaruuskisat täyttävät tänä vuonna 50 vuotta.

Näköalaa naistenlehden maailmaan

Lehtikurssi on perinteisesti käynyt tutkimusmatkalla suuressa maailmassa ja hakenut oppia mediaa leipätyökseen tekeviltä. Tällä kertaa kohteeksi valiintui Olivia-lehti, sillä naistenlehtigenre oli monelle vielä tuiki tuntematon.

Eurovaalikeskustelun odotukset korkealla

Areena on jälleen vaalikeskustelun näyttämönä, kun tiistaina 29. huhtikuuta paikalle astelee muutama nuori eurovaaliehdokas. Tilaisuuden kynnyksellä Järki valottaa tapahtuman taustoja ja kertoo, mistä EU-vaaleissa nyt onkaan kyse.

Tiedettä, tekniikkaa, toimitusta

Tekniikan päivillä Aalto-yliopistolla 16.1 oli paljon kuultavaa ja nähtävää. Kojut olivat täynnä erilaisia koneita, ideoita ja kiinnostavia eri alojen ihmisiä. Siellä nähtiin savurenkaita tekevä kone, aaltoenergian idea ja Kimmo ”tieto on valtaa” Pietiläinen.

image_pdfimage_print