Opiskelijakunnan hallituksen uusi puheenjohtaja tahtoo lukiosta yhteisöllisemmän paikan

Kuvat: Emma Virtanen

Uusi opiskelijakunnan hallitus valittiin vaaleilla 26. tammikuuta. Tällä kertaa puheenjohtajan pestin nappasi itselleen Riikka Kokko, joka oli myös edellisellä hallituskaudella mukana toimintavastaavana. Toista vuottaan lukiossa opiskeleva Kokko tahtoo hallituksen uutena puheenjohtajana lisätä yhteistyötä lähilukioiden ja Suomen Lukiolaisten Liiton kanssa sekä vaikuttaa koulun yleiseen ilmapiiriin.

Puheenjohtaja Riikka Kokko

Puheenjohtaja Riikka Kokko

Puheenjohtajan tehtävinä on johtaa opiskelijakunnan kokouksia, joihin jokainen lukiolainen on tervetullut päättämään yhteisistä asioista sekä myöntää rahoitusta toimintavastaaville, jotka järjestävät yhteisiä tapahtumia lukiolla.

Opiskelijakunnan hallituksen tehtävänä on ennen kaikkea ajaa lukiolaisten etua.

”Meille saa tulla heittämään mitä vaan ideoita, ei sen tarvitse olla mitään kunnon poliitikkojauhantaa. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa opiskelijakunnan toimintaan”, sanoo Kokko.

Yhteensä opiskelijakunnan hallituksessa on kaksitoista jäsentä, ja kokouksia pidetään aina tarvittaessa, yleensä muutaman kerran kuussa. Hallituksessa on kolme toimintavastaavaa, kaksi kioskivastaavaa, kirjavastaava, sihteeri, kaksi PR- ja tiedotusvastaavaa sekä ympäristövastaava. Eikä tietenkään saa unohtaa itse puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa.

Hallituksen kokouksissa on lämmin tunnelma ja toki haastattelijoita kiinnosti myös kokousten ravitsemuspuoli, mistä pidetään Kokon mukaan hyvää huolta. ”Kysyn yleensä muilta hallituksen jäseniltä, mitä he haluaisivat syödä, ja yleisesti ottaen meillä on kyllä ihan kelpo safkat.”

Tulevalta hallituskaudelta Kokko toivoo enemmän lukioiden välistä yhteistyötä ja opiskelijoiden aktiivisuutta ja positiivista meininkiä. ”Me ollaan täällä teitä varten”, summaa Kokko lopuksi.

Opiskelijakunnan hallitus. Jäsenet vasemmasta yläkulmasta: Maija Mäkinen, Tuuli Pitkänen, Joakim Nyberg, Teemu Enström, Tuomas Härmä, Riikka Kokko, Enni Kuutti, Elias Räinä, Lassi Laasasenaho, Aleksi Mettiäinen


Opiskelijakunnan hallitus.
Jäsenet vasemmasta yläkulmasta: Maija Mäkinen (PR- ja tiedotusvastaava), Tuuli Pitkänen (PR- ja tiedotusvastaava), Joakim Nyberg (kiskavastaava), Teemu Enström (kiskavastaava), Tuomas Härmä (ympäristövastaava) ja Riikka Kokko (puheenjohtaja).
Vasemmasta alakulmasta: Enni Kuutti (kirjavastaava), Elias Räinä (toimintavastaava), Lassi Laasasenaho (toimintavastaava), Aleksi Mettiäinen (sihteeri). Kuvasta puuttuu Santeri Karttunen (varapuheenjohtaja) ja Jerry Halme (toimintavastaava).

Järvenpään lukion opiskelijakunta löytyy myös Facebookista ja Instagramista.

Alunperin kirjoittanut Elsa Helovuo ja Olivia Horjamo

image_pdfimage_print

You may also like...