Palavia autoja ja rummutusta yleisössä – Maailmankuulu duo esiintyi Suomessa

Supersuosittu yhtye Twenty One Pilots konsertoi Helsingin jäähallissa 6.2. Suomessa ennenkin esiintynyt bändi sai jälleen tuhannet fanit keikalleen.

Jokainen on varmasti joskus kuullut ohiolaisesta duosta, Twenty One Pilotsista. Laulaja ja multi-instrumentalistista, Tyler Josephista, sekä rumpalista, Josh Dunista, koostuva yhtye on nykyisin yksi maailman kuuluisimmista bändeistä. He ovat tällä hetkellä kiertueella ja konsertoivat Suomessakin, Helsingin jäähallissa.

Suomalaiset fanit olivat mielettömän innoissaan bändin saapumisesta Suomeen. Jo kauan ennen keikan alkua innokkaimmat olivat jonottamassa sisäänpääsyä. Ovien avaamisaikana jono lähenteli kilometrin pituutta ja porukkaa saapui koko ajan lisää. Ovet itse halliin aukesivat vasta seitsemältä, ja kahdeksan aikoihin hallilla aloitti lämppäribändi The Regrettes. Twenty One Pilots -fanit ottivat kalifornialaisen lämmittelijän hyvin vastaan, ja he saivatkin raikuvat suosionosoitukset.

Iltayhdeksältä katsojat kiljuivat jo jännityksestä ja odottivat lavalla olevan verhon laskeutumista. Vihdoinkin alkoi kuulumaan musiikin tahteja, kun Twenty One Pilots asteli lavalle ja aloitti konserttinsa. Hallissa alkoi raikaamaan heidän tuore hittinsä, Jumpsuit. Bändi soitti yli puolitoista tuntia taukoamatta. Yleisö piti mielettömän kovaa ääntä koko keikan ajan ja lauloi biisien aikana mukana.

Yleisö sai nauttia Tyler Josephin monimuotoisesta musikaalisuudesta, kun hän lauloi, räppäsi sekä huusi kappaleitaan ja sai sillä yleisön pauloihinsa. Joseph myös soitti montaa eri instrumenttia biisien aikana — hänen bravuurinsa, ukulele, oli katsojille mukava piristys.

Josh Dun rumpaloi koko keikan ajan täysillä ja hänen koko rumpusettinsä pomppi miehen mukana. Hän kuitenkin piti pienen tauon ja tuli sanomaan yleisölle muutaman sanan. Hän oli opetellut sanomaan suomeksi ”tervetuloa”, mikä ilahdutti faneja. Hän myös heitti voltin pianon päältä jaloitellessaan rummuilta.

Myös yleisö pääsi osallistumaan rumpalointiin, kun Dun rumpuineen siirrettiin yleisön käsillä pitämän tason päälle. Häntä ei onneksi tiputettu ja fanit saivat nauttia rumpaloinnista aivan uudella tasolla.

Josh Dun rummuttamassa yleisön pitelemän levyn päällä.

Twenty One Pilots julkaisi vuoden 2018 lokakuussa uusimman albuminsa nimeltään Trench. Kiertueen nimi on The Bandito Tour, joka on viittaus albumin kappaleisiin. Fanit olivat tohkeissaan keikalla soitetuista kappaleista, sekä vanhemmista että uusimmista. Monet fanit olivat tehneet itselleen asuja, jotka muistuttivat musiikkivideoissa näkyviä pukuja. Myös Tyler Josephilla oli monia erilaisia asuja, joita hän vaihteli soitettavan kappaleen mukaisesti.

Koko keikan ajan palavat autot, soihdut, erilaiset valot, savukoneet, videot sekä animaatiot loivat huikean tunnelman saliin. Yhtyeellä oli ison lavansa lisäksi pienempi lava, jonne he siirtyvät soittamaan muutaman kappaleen ajaksi.

Twenty One Pilots soitti muutaman kappaleen niin sanotulla ”kakkoslavalla”.

Rauhallisten kappaleiden aikana katsojat heiluttelivat puhelimiensa taskulamppuja ja keinuttivat käsiään. Menevämpien biisien aikana kuitenkin koko konserttisali meni ihan sekaisin. Lane Boy on yksi yhtyeen hieman vanhemmista ja tunnetuimmista kappaleista. Biisin aikana Joseph käski yleisön mennä matalaksi, ja niin sanotun breakdownin eli biisin huippukohdan iskiessä hyppiä hullunlailla. Se onnistui yleisöltä, ja tunnelma pysyi suurenmoisena koko keikan ajan.

Jokainen kappale sai mielettömiä reaktioita aikaan yleisössä, mutta erityisesti yhtyeen hitit Car Radio, Stressed Out, Heathens, The Judge, Chlorine, Lane Boy sekä keikan aloituskappale Jumpsuit saivat yleisön hullaantumaan.

Hallin toisessa päädyssä sijaitsi torni, jonne Tyler Joseph kapusi räppäämään.

Tyler Joseph kiitteli moneen kertaan faneja keikalle tulemisesta, jonottamisesta kylmässä ulkoilmassa ja show’n huikean tunnelman ylläpitämisestä. Joseph oli erittäin kiitollinen fanien lisäksi myös koko tiimille, joka auttaa jokaisen konsertin järjestämisessä, lämppäribändille sekä tietenkin parhaalle ystävälleen Josh Dunille.

Yhtyeen poistuttua lavalta yleisö ratkesi suuriin suosionosoituksiin ja saikin bändin vielä takaisin lavalle encoren ajaksi, jolloin he soittivat kappaleet Chlorine sekä Leave The City ja päättivät shown’sa kappaleeseen Trees. Keltaiset konfetit liitelivät yläilmoista ja savukoneet pauhasivat, kun Dun ja Joseph, kummatkin siirtyivät yleisön pitelemien levyjen päälle rummuttamaan kappaleen lopputahteja.

Twenty One Pilots on konsertoinut Suomessa aikaisemminkin, ja he kuulemma tulisivat mielellään uudelleenkin.

Yhtyeen loppukumarrus sai yleisön hullaantumaan.

Alunperin kirjoittanut Veera Munukka

image_pdfimage_print

You may also like...