Kuvat

Draamalinja aloittaa Järvenpään lukiolla – Salla-Maria Santos: “Draaman kautta nuorten ääni tulee kuuluviin” 

Draamaa on ollut mahdollista opiskella Järvenpään lukiolla jo parisenkymmentä vuotta. Viime vuosina draaman kurssitarjontaa on entisestään laajennettu, ja vuonna 2024 oli ensimmäistä kertaa mahdollista hakeutua draaman suuntautumisvaihtoehdolle. Nyt draaman pitkän historian saralla on kuitenkin tapahtumassa jotain vieläkin mullistavampaa. Järvenpään lukiossa nimittäin käynnistyy tänä vuonna (2025) ihka aito draamalinja, jonne on mahdollista myös hakea yhteishaussa. Mutta...

Nuorisovaltuuston vaalit pidettiin perjantaina – näin vaalipäivä eteni Järvenpään lukiolla

Järvenpään lukio oli jälleen yksi nuorisovaltuustovaalien äänestyspaikoista. Vaalit järjestetään kahden vuoden välein ja valtuustoon valitaan aina 15 varsinaista jäsentä ja 10 varajäsentä. Vaaleja järjestetään kaikilla Järvenpään yläkouluilla, toisen asteen oppilaitoksissa sekä nuorisotilassa ja Järvenpää-talolla. Lue tästä jutusta miten vaalipäivä eteni.

Lukio-opinnot aloittelijan silmin: vaativaa, mutta innostavaa 

Lukuvuoden ensimmäisinä päivinä 1. vuoden lukio-opiskelijoilla oli jännät paikat. Toisen asteen opintoihin oli valmistauduttu jo koko edellinen vuosi: oli pohdittu jatko-opintovaihtoehtoja opon tunneilla, tehty yhteishaku, lueskeltu opinto-opasta, stressattu keskiarvon riittämisestä Järvenpään lukioon, kesällä yhteishaun tulosten kilahtaessa sähköpostiin viimein huojennuttu. Paitsi että ei, kyllä sitä nyt keskellä kesääkin tuli mietittyä lukion alkua ja monet kerrat. Onhan se nyt aika suurta ja hienoa aloittaa kokonaan uudessa oppilaitoksessa, kun peruskoulun penkeillä on jökötetty kaikkiaan yhdeksän vuotta.

Ville Mäkipelto kirjoitti kirjan Raamatusta, sitten esitteli sen Järvenpään lukiolla

Tietokirjailija ja sometähti Ville Mäkipelto vieraili Järvenpään lukiossa kertomassa uudesta kirjastaan. Mäkipellon uusi tuotos, ”Sensuroitu”, kätkee sisälleen Raamatun salat ja pohtii, onko tarina muuttunut, tai kenties muutettu  vuosiesatojen saatossa. Sensuroitu on saanut hyvät arvostelut kirjamarkkinoilla ja oli vuoden 2023 Finlandia-palkintoehdokas. Esityksessään Järvenpään lukiossa Mäkipelto jakaa ajatuksia kirjansa kirjoittamisesta, tieteestä ja siitä, mitä kaikkea se hänelle merkitsee. Hän myös keskustelee yrittäjyydestä ja YouTubesta ammattina.

Toivotut perjantaimusiikit palasivat – opkh: “Toivomme, että tällä kertaa perjantaimusiikit pysyvät iloisena perinteenä!”

Opiskelijakunnan hallituksen keväällä tauolle laittamat perjantaimusiikit saivat vihdoin jatkoa. Maanantaina 7.10.2024 opiskelijakunnan hallitus päätti kokeiluluontoisesti jatkaa musiikkien soittamista kovan kysynnän ja tilanteen rauhoittumisen ansiosta. Opkh linjasi, että mikäli epäasiallinen käytös jatkuu, jäävät musiikit uudelleen tauolle. Ensimmäinen perjantai oli kuitenkin mediavastaaville positiivinen yllätys!

Viinirypäleitä, alkoholitonta olutta ja pikkupizzoja – 7 opiskelijaa kertoo eväsvalinnoistaan yo-kirjoituksiin

Syksyn ylioppilaskirjoitukset starttasivat maanantaina 16.9. äidinkielen lukutaidon merkeissä. Monelle kirjoitukset ovat lukiouran jännittävintä ja kuormituksellisinta aikaa, josta erityisesti mediassa esille nostetaan yksittäisten opiskelijoiden huipputulokset. Tämän vuoksi päätin lähteä tarkastelemaan kirjoituksia hieman inhimillisemmästä näkökulmasta: minkälaisilla eväillä kokelaat lähtevät kohtaamaan YTL:n luomia haasteita.

Pääkirjoitus: opettajien näkyminen jatkossakin kurssitarjottimessa on hyvä asia

Syyslukukauden alettua opiskelijat huomasivat ettei kurssitarjottimessa enää näkynytkään entiseen tapaan opettajien nimiä. Tämä sai monet stressaamaan kurssien valintaa. Myös opiskelijakunnan hallitus reagoi tilanteeseen ja ajatteli nimien poistamisen olleen tarkoituksellista, jonka seurauksena opkh julkaisi verkkosivuillaan kannanoton. Kuitenkin pian kannanoton julkaisemisen jälkeen selvisi, että opttajien poissaolo kurssitarjottimesta johtuikin koulun johdon silkasta erehdyksestä.

Mahdollisuus tutustua kanssaopiskelijoihin – keskiviikon kaveriluokkatunnit

Keskiviikkona 28.8.2024 lukiolla järjestettiin kaveriluokkatilaisuus, jonka tarkoituksena oli ryhmäyttää opiskelijoita ja tarjota uusia kavereita torstaina järjestettyyn match-teemapäivään. Ajatus tilaisuuden järjestämisestä syntyi lukion Jodel-kanavalta saadun palautteen kautta.

image_pdfimage_print