Aihe: musiikki

Kaksikymmentä minuuttia hyvää musiikkia

Areenalla ikkunoiden verhot sulkeutuvat ja ihmiset kerääntyvät lasitettujen kaiteiden taakse tiirailemaan valaistua lavaa. Perjantain ensimmäistä välituntia varten on jälleen valmisteltu upeita esityksiä. Liveaamunavaus on alkamaisillaan.

Kuvista ja musiikkia saapasmaassa

Helmikuun kuudes päivä 19 oppilaan ryhmä opettajineen lähti kulttuurilla höystetylle matkalle pastan ja pizzan maahan Italiaan. Projekti toteutettiin yhdessä italialaisen kuvataidelukion Liceo Artistico Carderellin kanssa. Matkan aikana kerätyt muistot ja solmitut ystävyyssuhteet eivät hevillä unohdu.

Vähän erilaista musiikkia

Taiteilijanimellä Aksel Palmén elektronista musiikkia tekevä lukiomme toisen vuoden opiskelija on saavuttanut suosiota etenkin YouTuben pelikanavilla. Kipinä konemusiikkiin syttyi yläasteella.

Eurooppa yhdessä hyvän musiikin äärellä

Kun ruotsalainen Måns Zelmerlöw nappasi2015 kotimaalleen kuudennen euroviisuvoiton tiedettiin jo, että seuraavat viisut tulisivat olemaan upeat. Ja sitä ne olivat, sillä ruotsalaiset ovat nimittäin Euroviisujen suurimpia faneja. Koko kilpailun järjestely oli moitteetonta ja kaikki paikallaolijat olivat tunteella mukana tapahtumassa.

Suomalaista musiikkia juhlistettiin Järvenpään lukiolla

Suomalaiseen musiikkiin keskittyvällä teemaviikolla 7-11.3. nähtiin lukiolaisten omien bändien, Cross D’bilityn ja Eternity Hourin vedot, opettajien Uusintakuulustelu -nimeä kantavan kokoonpanon yllättävä aamunavaus ja suomalaisen musiikin konsertti, jossa oppilaiden esityksissä mentiin vauhdilla vanhoista kansanlauluista nykypäivän rokkiin. Teemaviikko kului siis suomalaisen musiikin pauhatessa pitkin viikkoa areenalla. Poikkeuksena toimi Uusintakuulustelun Abbaa, Deep Purplea,...

Lupa soittaa – ja tehdä virheitä

”Eräs viidesluokkalainen poika paloi halusta soittaa rumpuja. Joka musiikintunti hän pyysi päästä soittamaan ja vaikka rytmit eivät aina osuneet, annoin hänen mennä.

image_pdfimage_print