Makeisia Yhdysvalloista
Nyt on taas se aika, kun annan mielipiteeni satunnaisista asioista ilman, että kukaan pyysi sitä. Tänään aiheena on makeiset Yhdysvalloista. Minulla on perhettä siellä, ja sain nämä heiltä lahjana.
Ensimmäisenä on klassinen Hershey’s maitosuklaa. Se tuli myyntiin ensimmäistä kertaa vuonna 1900!
Annan sille arvion 2/10. Se maistuu siltä, kuin söisi huonoa pääsiäismunasuklaata oksentamisen jälkeen. Tämä maku johtuu siitä, että kyseinen suklaa sisältää voihappoa, jota on myös löydettävissä oksennuksesta. Sitä käytetään stabilointiaineena tässä tapauksessa.
Seuraavaksi on Yhdysvaltalainen KitKat. Toisin kuin muualla maailmaa, Yhdysvalloissa KitKat patukan tekee Hershey, joka valmistaa myös yllä mainitun maitosuklaan. Se tuli myyntiin 1970-luvulla Yhdysvalloissa.
Annan sille 4/10. Sen maku on huomattavasti makeampi kuin muualla maailmaa myytävien. Sen suklaa ei edes maistu kovinkaan paljoa suklaalta, vaan sokerimassalta. Se keksi on kuitenkin mukavan rapea.
Päivän viimeinen suklaatuote on Reece’s peanut butter cups. Se on suklaa “kuppi” jonka sisällä on makeaa maapähinävoita. Ne tulivat myyntiin vuonna 1928! Moni näistä makeisista on vanhempia kuin luulisi! Kaikki nämä suklaatuotteet ovat Hersheyn omistamia tai lisenssoimia.
Annan sille 9/10. Se on makea, mutta sopivasti. Vaikkei siinä käytetty suklaa ole mitään parasta, sen sisältämä makea maapähkinävoi pelastaa päivän.
Nyt on aiheena Twizzlers. Se on mansikan makuinen lakritsi, mutta on myös saatavilla monessa eri maussa. Alkuperäinen maku vuonna 1929 oli lakritsi, mutta 1970-luvulla hedelmäiset maut tulivat myyntiin ja vaikuttavat olleen paljon suositumpia ja jopa 70% vuosittaisesta tuotannosta on nykyään mansikan makuisia.
Annan niille 5/10. Se maistuu ihan hyvältä, muttei ole mikään maailmaa mullistava karkki. Mansikkamaku ei oikeastaan edes sisällä yhtään aitoa mansikkamakua, vaan on täysin keinotekoinen.
Viimeisenä muttei vähäisimpänä on Sour Patch Kids. Nämä karkit ovat makeita hedelmäkarkkeija, joiden ympärillä on kirpeä kerros sokeria. Ne tulivat myyntiin 1970-luvulla eri nimellä, mutta saivat nykysen nimensä vuonna 1985. Nämä karkit saattavat olla tutu YouTubettajan Markiplierin ansiosta. Hän on tehnyt yhteensä 6 videota niihin liittyen, joissa hän kokeili eri tuotteita ja jopa sai brändiltä pari lahjaa.
Annan niille 8/10. Hedelmäiset maut ovat hyviä ja ne ovat mielestäni sopivan kirpeitä nautittaviksi. Lempi makuni on sitruuna.