Avioliitto on kaikille
Maaliskuun ensimmäisenä päivänä 2017 astui Suomessa voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki. Eduskunta hyväksyi avioliittolain muutoksen marraskuussa 2014.
Maaliskuun ensimmäisenä päivänä 2017 astui Suomessa voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki. Eduskunta hyväksyi avioliittolain muutoksen marraskuussa 2014.
Uusi opiskelijakunnan hallitus valittiin vaaleilla 26. tammikuuta. Tällä kertaa puheenjohtajan pestin nappasi itselleen Riikka Kokko, joka oli myös edellisellä hallituskaudella mukana toimintavastaavana. Toista vuottaan lukiossa opiskeleva Kokko tahtoo hallituksen uutena puheenjohtajana lisätä yhteistyötä lähilukioiden ja Suomen Lukiolaisten Liiton kanssa sekä vaikuttaa koulun yleiseen ilmapiiriin.
Turvaudumme usein antibiootteihin, jotka hoitavat mikrobien aiheuttamia infektioita, mutta mitä tapahtuu kun antibiootit eivät enää toimikaan?
Kolmen nuoren miehen muodostama jazz-trio Milo & Moses on juuri lopettanut settinsä Järvenpään lukion auditoriossa ja pyydän heitä antamaan lyhyen haastattelun.
Järvenpään lukion opiskelijan jokapäiväiseen elämään kuuluu kivien syönnin ja viidenkymmenenseitsemän raipaniskun lisäksi Areenan lasikaiteiden pelkääminen. Mitä lukiolaisuus olisikaan ilman päivittäisiä adrenaliiniryöppyjä, jotka kantautuvat terveiden opiskelijoidemme syvimmistä peloista ja pohdinnoista? Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki
Järvenpään lukion urheilulinja on hyvä vaihtoehto opiskelijalle, joka haluaa yhdistää koulun ja tavoitteellisen treenauksen. Etujen seurana on kuitenkin myös huonoja puolia.
Tuntuuko teistäkin siltä, että aika kulkee aamuisin paljon nopeammin kuin päivällä ja joka aamu tulee kamala kiire kouluun. Itselläni on tässä jaksossa ne neljä mukavaa kahdeksan aamua ja viime jakson rentouteen tottuneena on pakko sanoa, että aikainen herääminen tuottaa välillä pienimuotoisia ongelmia.
Järvenpään lukion opiskelijat tanssivat vanhoja 16 – ja 17. päivä helmikuuta 2017. Järjen kuvatoimittaja kävi liikuntahallilla ikuistamassa kamerallaan perjantaiaamun esitykset.
Järvenpään lukion abiturientteja juhlittiin lukiolla 16.2.2017. Päivän ohjelmaan kuului muun muassa rehtorin vastaanotto, lukiolaisten tekemiä videoita, abigaala, kilpailuja sekä opettajien alistamista. Penkkariajelukin sujui aurinkoisissa merkeissä.